Näytä koko versio sivusta : Enzymen salatut päiväkirjan sivut
Heippa kaikki!
Muiden mimmien esimerkistä motivoituneena, kannan minäkin korteni kokoon! Aloitetaanpa alusta, se kun taitaa olla se paras paikka aloittaa. Eli treeniä takana 3-4 vuotta, syksystä 2006 kevääseen 2007 lähinnä voiman hakua. Kesällä paukahti alaselästä välilevy, joka sitten lopulta leikattiin marraskuussa. Treenistä tuli taukoa nelisen kuukautta, joulun aikoihin kävin ensimmäisiä kertoja taas haistelemassa salilla ilmaa. Nyt tavoitteena on saada menetetty lihasmassa takaisin (ja mieluusti saa tarttua enemmänkin!) ja pitää kroppa toimivana ja terveenä.
Aloittelin kuntopiirillä (koko kroppa kerralla) ja perusliikkeillä tunnustellen eli mavea, avustettuja leuanvetoja, kyykkyä, penkkiä, punnerruksia. Nyt olen pikku hiljaa lisäillyt painoja, edelleen kroppaa kuulostellen, liian kovia sarjoja vältellen. Salitreenejä tulee 3 viikossa. Lihasjumeista kärsin edelleen ja nyt on avuksi tullut pilates. Kumma juttu, miten sitä voikin saada hien päälle jo pelkästään hengittämällä! On se asioiden oivaltaminen vaan avartavaa... Tainnut löytyä muutama unohdettu lihaskin, kivuista päätellen ;)
Tällä viikolla siirryin paikkaharjoitteluun ja tarkoitus olisi jakaa ohjelma kahteen maaliskuussa. Nyt mennään vielä 1-jakosella, liikkeitä treenistä toiseen vaihdellen. Toistomäärät olen toistaiseksi pitänyt yli kymmenessä. Alaselän liiallista staattista kuormitusta koitan välttää ja esimerkiksi kulmasoutu tangolla on vielä pannassa SJMV:n olen tehnyt yhdellä jalalla ettei tule mieleenkään ladata tankoon liikaa painoa.
Mutta jos sitten aloitetaan! Eilen oli vuorossa pilatesta ja keskivartalon rääkkiä (miten ihmeessä se kyljen pitäminen ilmassa voi vaatia niin paljon keskittymistä!!) Salilla käyn yleensä aamuisin ennen töitä, ja treenipäivät ovat ma, ke ja la.
Keskiviikkona tuli vedettyä seuraavanlainen setti:
1. Mave 60 kg 8-10-10
2. Ylätalja, V-kahva 40 kg 12-12-12
3. Yhden käden kulmasoutu laitteessa seisten 50 kg 12-12-12
4. a) Penkki kp 12,5 kg 12-10-10
b) Vipunostot maaten 10 kg 10-10-8
5. Etukyykky 40 kg 8-8-10 (kiukulla 2 ekstraa!!:thumbs: )
6. Vauhditon askelkyykky 40 kg 12-12-12
7. Yhden jalan SJMV 30 kg 12-12-12
Kevyesti piti taas tehdä, mutta hoippuen juuri ja juuri osuin pukkarin ovesta sisään ja tänäänkin pakarat vielä valittelivat, kun liukastelin töihin :sweat:
Huomenna taas uudet treenit ja uudet kujeet!
Ihan hyvillä painoillahan sä teet vaikka ns. rankka tausta- siis selkä rikki.
Eli hyvät perusvoimat taustalla.
Tsemppiä treeneihin jatkossakin!!
Kiitos Sportti!!:)
Kirjoittelinkin jo tuohon ekaan postiin lihasjumeista. Pitkillä kävelyillä (joita tulee vedettyä päivittäin koiran kanssa) polveni kipeytyy. Lantion asentoa muuttamalla olen saanut vaivaan hieman apuja.
Eilen menin sitten osteopaatin käsittelyyn ja mitä löytyikään: jumitusta! Piriformis kireänä kuin jännitetty jousi, hyvä kun ei jalka hypännyt yksinään pöydältä, kun löytyi makoisa paikka...:hmm: Samaten rintaranka jäykkä kuin mikä. Leikkausarpeen on myös ilmeisesti kasvanut ylimääräistä sidekudosta, mikä painaa iskias-hermoa joissain asennoissa. Helpottavaa toisaalta, ettei rangassa vaikuttaisi olevan vikaa eli uuden pullistuman vaaraa ei pitäisi olla. Nyt sitten jatketaan sitkeää venyttelyä ja hieronnalla yritetään laukaista jännitystä. Onhan se mukavaa, että on joku projekti, jota työstää... :rolleyes: Positiivisin mielin eteenpäin!:)
Tänään salilla uutta virtaa täynnä! Jätän nyt jatkossa rintaa hieman vähemmälle treenille ja painotan harjoittelua selälle ja olkapäille. Liikemääriä vaihtelen tuntemusten mukaan. Tänä aamuna esimerkiksi selkä tuntui ottavan loistavasti vastaan ärsykettä, joten vedin viimeisetkin mehut käsipainokulmasoudulla kiukun voimalla :evil:
Näin tänään:
1. Mave pukeilta, polven korkeus 100 kg 10-10-10
2. Alatalja 45 kg 12-12-12
3. Yhden käden kulmasoutu kp 25 kg 12 27,5 kg 12 30 kg 12
4. Pohkeet aasinosto, yksi jalka kerrallaan 60 kg 8-8-8 kummallakin koivella
5. Askelkyykky 50 10-12-12
6. SJMV taljassa (veto jalkojen välistä) 50 kg 10-15-15
7. Pystypunnerrus kp 10 kg 12-12 15 kg 9 (ei jaksanut heittää enää painoja ylös...:( )
8. Viparit sivulle kylkimakuulta kp 5 kg 10-9-8
9. Takaolat taljassa 25 kg 15-20-20
Siinä tämän päivän kolistelut! Fiilis on loistava, kun mihinkään (ns. väärään paikkaan) ei satu ja lihakset väsähtivät ihanasti. Sai kerättyä sitä kadoksissa ollutta kiukkuaankin vähän treeniin !:evil: Sen kun saa taas valjastettua käyttöönsä, alkaa rauta liikkumaan.:thumbs: Illalla vielä vähän venyttelyä ja huomenna pidemmät venytykset. Malttamattomana odottelemaan maanantain treeniä.
Siihen asti: Syödään hyvin. Ja paljon ;)
Olipahan upea päivä eilen! Sisällä ei olisi malttanut olla ollenkaan :) Koiran kanssa kävelin pitkin kyliä viitisen tuntia; välillä vaan kotiin syömään ja taas mentiin! Tulipahan nautittua kelistä :thumbs: Kateellisena katselin urheilupuistossa, kun muksut laskivat mäkeä pulkalla, haluaa mukaan! Selällä olisi ollut ehkä sanottavana muutama vastalause, jos olisin lähtenyt rytyyttämään rinnettä alas hiukset hulmuten... :p Täytyykin jatkossa muistaa, että tuolta löytyy hyvä pulkkamäki!
Olihan sitä sitten ulkoilun jälkeen leivottava pellillinen pullaa laskiaisen kunniaksi. Olosuhteiden pakosta (kaapit ammottivat tyhjyyttään) tuli tehtyä vähän erikoinen versio: rasvana kylmäpuristettu rypsiöljy (toi kyllä mukavan pähkinäisen maun!!) ja vehnäjauhoista korvasin osan kaurahiutaleilla ja hiivaleipäjauhoilla. Täytteeksi vatkasin valkuaisen, sekaan rahkaa ja mustikoita. Tulipahan muuten hyvää!! :kuola: Täytyypi joskus kokeilla leipoa koko taikina rahkaan...
Mutta nyt tämän aamun treeneihin! Päivän teemana oli "kokeillaan taas kaikkea uutta"... Menestyksestä en tiedä, mutta mielenkiintoista oli :rolleyes:
1. Avustettu leuanveto (-15 kg), leveä myötäote 12-12-13
2. Ylätalja, V-kahva 40 kg 9-10 45 kg 8
3. Sissy squat 5 kg kiekko sylissä 10-12-13
4. Prässi, jalat levyn yläreunassa kelkka+ 50 kg 15 70 kg 15 100 kg 15 120 kg 16
5. Pystypunnerrus kp 12,5 kg 12-11-10
6. Pystysoutu taljassa lapiokahvalla 25 kg 15-15-16
7. Dippi roikkuen 10-8-9
Miten muut pidätte lisäpainoa sissyssä? Tuntui hankalalta pidellä kiekkoa sylissä... Oli tosin vasta ensimmäinen kokeilu, ehkä se tuosta jalostuu pikku hiljaa. Eipä siihen toisaalta varmastikaan mitään isoja romuja tarvitakaan, hyvän puristuksen sai jo nyt viimeisissä toistoissa! Odotan mielenkiinnolla huomista tunnetta koivissa :evil:
Prässissä samoin kokeilua, aina pitänyt jalkoja aivan levyn alareunassa. Tuntuu, että painoa olisi saanut ladata kelkkaan hillittömästi! Sai kuitenkin mukavasti tuntumaa myös takareiskoille. Parempi aloittaa varovasti.
Dippi oli aikamoista hakemista :o Jalat eivät oikein tienneet, mihin päin sojottaa. Lopputuloksena ne heiluivat vähän sinne sun tänne... :rolleyes: Kaipa sekin tuosta jämäköityy, kun vauhtiin päästään!
Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä treeni! Illalla vielä syvävenyttelyyn. Loistava aloitus viikolle!! :thumbs:
Hmmm... Ei mennyt hukkaan tuokaan kyykkykokeilu, jonkinlaista herkkyyttä tuntuu reiskaosastolla :thumbs: Vinkkejä kaipailisin edelleen tuohon lisäpainohommeliin. Onnistuisikohan tangon roikotus selkäpuolella... :rolleyes: Voisi kyllä kupsahtaa koko tytteli selälleen :hmm:
Eilinen venyttely oli kyllä taas paikallaan!! Tuntuu vaan, että tunti ei riitä mihinkään. Vasta alkaa pääsemään ihanaan transsitilaan ja humps! Aika loppui :( Joudun keskittymään tosissani, että saan lihakseni rennoksi ja venytyksen kohdistumaan sinne, minne pitäisi. Kotiinpäin kävellessä onkin niin rento olo, etteivät jalat meinaa kantaa :p
Olenpa kyllä missannut aika lailla painavaa asiaa, kun vasta nyt parina viime päivänä olen eksynyt Faidran blogiin ja tänne blogia koskevaan keskusteluun!! Olihan sitä toki pakkiksella törmännyt nimimerkin asiallisiin kirjoituksiin, mutta nyt olen suorastaan otettu! Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan lueskellessani kirjoituksia. Blogin läpikahlaamisen vasta aloitin eli lukemista riittää pimeiksi illoiksi :)
Ehkäpä asia upposi sen takia, koska itse miettinyt näitä asioita viime kuukausina niin paljon. Oma loukkaantuminen pysäytti aika totaalisesti ja pisti tosiaan miettimään muutamaan kertaan kaiken mielekkyyttä :confused: Viime kevät oli aikamoista liitoa, kun ajan yritti saada riittämään... Töissä tein pitkää päivää, illat kirjoitin gradua ja samalla liikuin 6-8 h viikossa (sali 4x, kuntonyrkkeily/-potkunyrkkeily, combat); päälle tietenkin hyötyliikunta työmatkojen ja koiran lenkityksen muodossa. Samalla rääkkäsin itseäni syömällä aivan liian vähän :( Nyt sen oikeastaan vasta huomaa, kun liikkuu puolet tuosta määrästä ja syö kuin hevonen! Ainakin verrattuna tuohon kevään ruokamäärään... :rolleyes: Armoa en antanut itselleni, ehei! Turvotti ja mieletön makeanhimo vaivasivat, mutta lääkkeeksi tarjosin itselleni vain lisää kalorienrajoitusta. Fiksua.
Silläpä olenkin repinyt loukkaantumisesta irti vain positiivista!! :) Ehkä tämä oli se kaivattu herätys, pysähtyminen, uusi alku. Tuli mietittyä moneen kertaan, mikä meni vikaan, onko tässä järkeä, miksi mä rääkkään itseäni, mistä mä rankaisen itseäni :confused: Nyt olen lähtenyt liikkeelle ihan uudella asenteella! Kroppa on herkkänä, ja on mielenkiintoista seurata, miten se vastaa kaikkeen tekemiseen. Suurin oivallus on tullut ravintopuolella: miten paljon mä saankaan syödä! Enkä varmaan ikinä ole voinut näin hyvin :) Turvotuksista ei tietoakaan, makeanhimosta puhumattakaan. Treeni kulkee ja otan kevyemmin, kun siltä tuntuu. Ja sehän tiedetään, että aina se ei vain kulje. Ihan turha silloin on vaipua epätoivon syövereihin ja rangaista itseään takomalla väkisin. Ensi kerralla paremmalla fiiliksellä ;)
Näin mennään ja katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi, jos mitään. Ainakin hyvää oloa, jos ei muuta!:thumbs: Tottahan täytyy myöntää, että mielessä kytee kuitenkin se salainen haave kasvaa suureksi ja vahvaksi... Toivotaan, että itseä ja omia tuntoja kuunnellen täyttyisi tämäkin unelma ;)
Aamun treeni takana ja täynnä virtaa kohti uutta päivää! :) Koiville kokeilin nyt ensimmäistä kertaa sumokyykkyä smithissä. Kumpikin, sekä sumo että smith, uusia tuttavuuksia meikäläiselle. Mutta hyvältä tuntui!! :rock:
Mavesta taas polvet mustina, mutta haittaneeko tuo, kun ei tarvitse niitä julkisesti näytellä :D Alataljassa kokeilin nyt 1 s pysäytystä ja aavistuksen etukenoista asentoa, ai ai mikä tunne lapojen välissä! Hieno lajihan tämä on, kun koko ajan oppii uutta :thumbs:
1. Mave 60 kg 10 70 kg 8-10-8
2. Alatalja 30 kg 12 35 kg 12 40 kg 12 (viimenen toisto aiheutti jo aikamoista irvistelyä...:hmm:)
3. Penkki 40 kg 8-10-8
4. Sumokyykky smithissä tanko + 10 kg 15-15-15
5. Pystypunnerrus vipuvarsilaitteessa 5 kg /käsi 15-15-15-16
6. Hauiskääntö mutkatangolla 20 kg 12-10-10
7. Ojentajat kick-back kp 8 kg 15-15-15
Hassu juttu. Tuntuu aika usein tuo toinen sarja olevan se paras...:confused: Kaipa sitä saa siihen sitten keskityttyä eri lailla. Eka sarja hakemista ja kolmas väsymistä ;)
Näin tänään! Iltapäivällä moikkaamaan taas osteopaattia. Odotan tuomiota jumeista... :o
Tää on uskomatonta!! Nyt jo alkaa tuntumaan yläselässä ja lapojen välissä, että jotain liikettä siellä suunnalla on tänään harrastettu :rock: Täytyy toivoa, että iltapäivän hieronta pelastaa mut huomiselta kuolemalta...:evil:
Mukavasti tuntuu eilinen treeni selkäpuolella. Pitkästä aikaa mavenkin jäljiltä selkälihakset koko matkalta hellinä! Tästä tämä taas lähtee :)
Hieronta oli jälleen kerran taivaallista ja piriformiksen sekä lonkankoukistajien jumitkin tuntuivat antavan myöten helpommin kuin viime viikolla. Toivoa siis on :thumbs: Töitä saa kyllä tehdä, sitkeää venyttelyä täytyy jaksaa tehdä joka ilta. Siksipä siis eilen illalla vuorossa oli ensin puolisen tuntia pilatesta ja keskivartalon syvien lihasten rääkkiä ja toiset puoli tuntia huolellista venyttelyä. On tuo keskittymisen voima vain uskomaton! Vatsalihakset aivan tulessa jo pienillä liikkeillä :sweat:
Polveni herättivät muuten pienoista hilpeyttä osteopaatissani... Näytin kyllä kieltämättä siltä, kuin olisin saapunut paikalle konttaamalla! :o Kaipa se sitten on tekniikasta kiinni, kun saan polveni noin mustiksi; tulee kieltämättä puskettua koivilla aika pitkälle ja tanko kolisee sitten polviin suoristuksessa :hmm:
Suuntasin salille poikkeuksellisesti jo tänä aamuna. Tein ensimmäistä kertaa takakyykkyä leikkauksen jälkeen. Toimii!! Ensimmäinen sarja oli tooosi nihkeetä, kun tuntui ettei pääse alas eikä ylös ja nenäkin tuntui nousuun lähdössä lähenevän uhkaavasti lattiaa :( Mutta alkoi se sitten kummasti sujumaan kun sai jonkun vahtimaan selän taakse :) Varmistajan voima on ihmeellinen, tuli taas sekin huomattua. Pystypunnerruskin sujui ihan eri sykkeellä :thumbs:
Tämän aamun treeni:
1. Takakyykky 40 kg 12-12-12-13
2. Pohkeet hackissa kelkka + 50 kg 12-15 60 kg 12-12
3. Avustettu leuanveto leveä mo -10 kg 10-10-9
4. Alatalja yhdellä kädellä 20 kg 10-10-10
5. Pystypunnerrus tangolla 40 kg 15 50 kg 15-15
6. Viparit sivulle 5 kg 12 8 kg 12-12
7. Takaolat taljassa 30 kg 12-12-13
Kyykyn ja pohkeet tein superina, mukavan poltteen sai pohkeisiin :sweat: Taljavedoista olen nyt löytänyt ihan uudet poltteet, kun muutin asentoa etukenompaan ja keskityn alaselän pitämiseen stabiilina. Tuntuu meinaan lapojen välissä!! :rock: Leuanvedossa huomaa, että oikea puoli vetää vähän edellä ja toisen puolen väsyminen tuli hyvin esiin alataljassa. Toisella porskuttaisi vielä muutaman toiston, mutta oikea hyytyy :hmm: Noh, onpahan taas jotain parannettavaa!! :rolleyes:
Huh, mitkä painot pystypunnerruksessa! Teetkö tuon ihan vapaalla tangolla ja kaikki toistot yksin? Pitäiskin ehkä koittaa joskus tangolla - oon niin jumiutunu käsipainoihin ja smithiin ettei tuo versio käy edes mielessä salilla.
Hyviä painoja näytät kyllä muutenkin liikuttelevan, ei varmaan tarvii huolehtia etteikö muskelit sais riittävästi ärsykettä. :)
Istuen vapaalla tangolla. Lasken tangon suht keskellä päälakea eli kyynärpäät laskevat olkapäiden tasalle ala-asennossa. Varmistaja oli takana ja eron huomasi kyllä heti! On se kumma, miten tuo nuppi pistää niin paljon hanttiin... Viimeinen sarja oli vähän nihkeä, kun katosi lapatuki ja ilmat pihalle :( mutta loppuun asti puristettiin :thumbs: Smithissä olen joskus viime keväänä tehnyt sarjaa 75 kg:lla. Siihen vielä vähän matkaa... Mutta polulla ollaan ja eteenpäin pusketaan! :)
Jaaha, se on sitten uusi viikko ja uudet kujeet! Nyt riittääkin raapustettavaa, kun viikonloppuna olin vierotettuna koneestani. Täytyy kai se napanuora välillä katkaista; tai ainakin vähän venyttää...:p
Lauantaina pääsin pitkästä aikaa muksimaan säkkiä oikein sydämeni kyllyydestä!! En ole uskaltautunut vielä treeneihin, joten nyt kokeilin, mitä selkä sanoo muutamasta erästä. Otin 4 x 2 min eriä säkillä, väliin aina seuraavanlainen setti: 50 haarahyppyä, 50 hiihtohyppyä, 50 kyykkyhyppyä ja 15 punnerrusta. Loppuun vielä olkapäille "loppuunajo" eli 2 x 50 nopeaa ja 50 kovaa suoraa sekä 1 x 50 nopeaa ja 100 kovaa suoraa. Voisi sanoa, että otti voimille! :sweat: Mutta olo oli aivan mahtava :thumbs: Mitään kummallisia kiputiloja ei ilmaantunut vielä seuraavanakaan päivänä eli ehkäpä sitä kuntonyrkkeilyä voisi taas varovasti kokeilla. Ihan kuin mä nyt osaisin tehdä jotain "ihan rauhassa"! :rolleyes:
Sunnuntaina oli vuorossa pilates. Enpä tiedä olenko niin heikossa kunnossa vai mitä ihmettä teen väärin, mutta hiki kyllä virtasi valtoimenaan!! :eek: Muut näyttivät niin tyyniltä eivätkä kasvot edes punehtuneet... Ohjaaja kävi vähän väliä kääntämässä minua johonkin asentoon ja tuntui, että kroppa tärisi kauttaaltaan. Noh, olo oli joka tapauksessa loistava tunnin pakertamisen jälkeen! Tunsi ainakin tehneensä jotain. Tai ainakin yrittäneensä... :rolleyes:
Tänä aamuna kiidin salille jo puoli kuuden jälkeen, vaikka olo oli nuutunut ja tuntui, ettei virtaa riitä edes jalan viemiseen toisen eteen. Olen kyllä usein huomannut, että tällaisina aamuina treeni kulkee loppujen lopuksi paljon PAREMMIN kuin sellaisina aamuina, kun salille saapuu täynnä virtaa intoa puhkuen. Ehkäpä sitä ei silloin saa psyykattua itseään niin tehokkaasti; ottaa vähän löysin rantein :o
Mutta siis näin jumppailtiin tänään:
1. Etukyykky 40 kg 10-12-12
2. Penkille nousu (polven korkeus) 10 kg kp:t käsissä eli yht. 20 kg 10-10-12 / jalka
3. Ylätalja V-kahva 45 kg 10-10-8
4. Alatalja yhdellä kädellä 20 kg 10-10-10
5. Pystypunnerrus kp 12,5 kg 12-10-11
6. Viparit sivulle 5 kg 12 8 kg 12-12
7. Takaolat taljassa 25 kg 15-15-15
Viparit ja takaolkapäät tein superina ja kyllä aika pahasti hyytyi lopussa. Saipahan kaikki mehut irti:sweat: Penkille nousut olivat yllättävän raskaita! Huomenna voi vähän koipiosastossa tuntua :D
No niin, pääsihän sitä lopulta koneelle asti! Aamupäivä mikroskooppikoulutusta. Kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin onkaan, believe me... Sainpahan ainakin kankkuni taas jumiin pöydän reunalla istumisesta :o
Aamulla vedin viikon toisen treenin.
1. Avustettu leuanveto leveä mo -15 kg 12-13-13
2. Alatalja, kapea 45 kg 13-13-13
3. Askelkyykky 60 kg 10-10-9
4. Jalan koukistus istuen 45 kg 12-15-15
5. Penkki kp venytyksellä ja käännöllä 15 kg 12-10-10
6. Ristikkäistalja ylhäältä 15 kg 8-9-8
7. Hammer-kääntö 10 kg 5-5-4
8. Kick-back 10 kg 12-12-12
9. Hauis ristikkäistaljassa, pumppaus 10 kg 20 15 kg 12
Tuntupahan koukistukset istuen "mukavalta" pitkästä aikaa!:sweat: Saa nähdä tuntuuko huomenna yhtä mukavalta...:D Hauikset ja ojentajat tein superina. Hammeria tein ensimmäistä kertaa, säälittävää...:hmm: Sain tosin hymyilyttävän kommentin vieressä treenaavalta nuorelta mieheltä: "J...lauta, mikä hauis!" :p Kiitosta vaan!
Illalla vielä pallon kanssa vähän rutistuksia vatsalle ja pitkät venyttelyt.
Eilen oli vuorossa keskivartalon rääkkiä eli pilatesta. Painotus oli alavatsalla ja pakaran syvillä lihaksilla. Seurauksena oli, että piriformis taas aivan jumissa. Mun ei ilmeisesti pitäis tehdä mitään pakaraliikkeitä :(
Jotain positiivistakin kuitenkin! Ohjaaja sanoi, että mun lantion asento on parantunut huomattavasti eli alaselkä ei ole ollenkaan niin pahasti notkolla enää :thumbs: Rintarankaa pitäisi saada pyöristettyä vielä eli tekeminen ei loppunut, mutta onhan se mukavaa saada jotain tuloksia! Matkahan on vasta alussa eli takapakkiakin on varmasti vielä luvassa. On siis nautittava onnistumisista ;)
Tuo uuden ryhdin oppiminen ei ole ollenkaan helppoa. Kroppa "väittää vastaan" ja koko ajan on tunne, että on ihan omituisessa asennossa :rolleyes: Kai se on pakko vaan asetella itsensä uuteen ryhtiin ja pakottaa kroppa toimimaan tässä. Ajan myötä tottuu. Ei tuo lantion ja lonkan uusi asentokaan enää omituiselta tunnu!
Olen tässä pohtinut siirtymistä kovempiin treeneihin. Koko kropan treeni on toiminut suhteellisen hyvin, mutta palautuminen mietityttää... Nyt jo tuntuu välillä, että lopputreeni menee sumussa. Entäs sitten, kun pääsee kunnolla rautoihin käsiksi?? 2-jakoiseen siirtyminen oli mielessä, jaosta en ole vielä varma.
Siis haluaisin kuulla kommentteja: miten "siirtymävaihe" kannattaisi suorittaa? Jakaa ohjelmaa suoraan kahtia? Tehdä väliin kevyempi viikko vai aloittaa ns. täysillä samantien? Pysyä vielä 1-jakoisessa ja koventaa treeniä eli lyhentää sarjoja ja nostaa sarjapainoja? Miten sisäänajo kannattaisi suorittaa?
Mielipiteitä, kiitos! :)
Aivan loistava treeni tänä aamuna!! Eilen olin aivan poikki ja nukahdin jo kuuden jälkeen sohvalle...:o Tänään aamulla puhkuin siis energiaa. Otinkin siis tavoitteeksi lisätä painoja vähän joka liikkeeseen tai vaihtoehtoisesti toistoja lisää (tai molempia!) ja onnistuinkin ihan mukavasti! Varsinkin etukyykkyyn olin erittäin tyytyväinen :thumbs: Se kun on aiemmin ollut oikea murheenkryyni. Jos ei kallistunut taakse niin sitten eteen... Nyt mentiinkin vain ylös ja alas, ja kyllä se siltä tuntuikin :D
Lämmittelyksi noin 5 minsaa säkin kanssa taistelemista (Jee, lopultakin saivat se asennettua kattoon!! :rock:)
1. Etukyykky 50 kg 9-8-10
2. Pohkeet hackissa kelkka + 90 kg 12-10-10-10
3. SJMV yhdellä jalalla 30 kg 10-10-10
4. Mave pukeilta 120 kg 8-8-10
5. Yhden käden kulmasoutu kp 17,5 kg 10-10-10
6. Penkki 40 kg 10 50 kg 9-10-10
7. Ristikkäistaljassa puristus alhaalta 10 kg 10-10-10
8. Pystysoutu taljassa, lapiokahva 30 kg 10-10-10-10
9. Viparit sivulle 5 kg 12 8 kg 10-12-12
Vatsalle pilatesliikkeitä:
1. Yhden jalan ojennus 2x10
2. Sakset 1x8
3. Helikopteri 1x5
4. Satanen
5. Kylkikierrot 2x10
6. Jalkojen nostot kylkimakuulta 2x10
Loistava aloitus lauantaille! Aurinkokin yrittää ainakin täällä Turussa paistella eli ohjelmassa varmasti vielä paljon ulkoilua hauvelin kanssa tänään ja huomenna.
Hyvää viikonloppua kaikille!!:)
Niin tosiaan sen verran vielä. Eli penkissä hain kaarta ja löysinkin! Alkoi kummasti rauta liikkumaan... Varmistajalla tietenkin myös outo psyykkausvaikutus...:rolleyes: Kulmasoutuun olen nyt hakenut ihan uudenlaisen suoritustavan. Aiemmin tein kierrolla, nyt alaselkä stabiilina ja liike vain lavasta. Ja kyllä tuntuu...:sweat:
Tänään sitten vaihdoin viikonlopun pohtimisen jälkeen 3-jakoiseen. Kimmokkeena toimi itse asiassa Body-lehti... Ennen loukkaantumista tein 4-jakoisella ja nyt on tehty 1-jakoisella. On siis aika kokeilla 3-jakoista! Tänä aamuna vuorossa oli rinta, olkapäät ja ojentajat. Rinta oli vielä aika hellänä lauantain puristuksesta, joten suora penkki jäi pois.
1. Vinopenkki kp 10 kg 10 15 kg 10-10-10
2. Viparit maaten 10 kg 10-10-10
3. Pystypunnerrus kp 12,5 kg 8-9-8 :hmm: toooosi nihkeetä...
4. Viparit sivulle 8 kg 12-12-13
5. Pystysoutu mutkatangolla 20 kg 10-10-10
6. Ranskalainen mutkatangolla 20 kg 10-15-12
7. Ojentajat narulla 20 kg 8-9-8
Keskiviikkona vuorossa selkä, takaolat ja hauis, perjantaina tai lauantaina jalat. Katsotaan, miten lähtee sujumaan! :)
Tänään treenin kohteena olivat sitten selkä, takaolat ja hauis. Ojentajat maanantaista TODELLA hellinä! Jo pelkkä käsivarren edestakaisin liikuttaminen tuottaa tuskaa, puhumattakaan pukemisesta tai hiusten kiinnilaittamisesta... :hmm: Huomaa, että suoraan ojentajille kohdistettu treeni on jäänyt vähemmälle!
Mutta sitten tähän aamuun. Maastavetoa tein nyt kevyemmin ja koitin hakea uutta asentoa, jotta polvet hieman säästyisivät. Joissain toistoissa huomasi jo, että kuorma kummasti keveni ja tanko liikkui sujuvasti. Nyt sitten vaan kolistelin polvien yläpuolelle alaspäin mennessä... Jatkettava harjoituksia!
Lämmittelyksi kaksi sarjaa penkkileukoja myötä- ja vastaotteella.
1. Mave 60 kg 8-8-8-8
2. Ylätalja lapiokahvalla 40 kg 8 45 kg 8-8-8
3. Yhden käden kulmasoutu kp 17,5 kg 10 20 kg 8-8-8
4. Viparit taakse vinopenkillä 5 kg 12-12-12
5. Hauiskääntö mutkatangolla 22,5 kg 8-8-8
6. Hammerkääntö istuen 8 kg 8-8-8
Vähän oli väsynyttä, vaikutti tuo ojentajien ja rintalihasten jäykkyys :( Mutta kyllä se tästä taas! :thumbs:
Meinasi vallan unhoittua... Eli maanantaina illalla oli vielä syvävenyttelytunti. Erityishuomio oli lantion avaamisella. Alkaa jo itsekin havaitsemaan, kuinka tuo vasemmanpuoleinen lonkankoukistaja väkisin yrittää jännittyä joka tilanteessa. Kun painaa sormilla koukistajaa samalla, kun venyttää pakaraa selinmakuulla, voi sormien alla tuntea, kuinka nykii!:( Vaatii uskomattoman sitkeää keskittymistä, että saa rentoutettua... Toisaalta, olisihan se tylsää, jos kaikki heti onnistuisi. Mitä sitä sitten lopun aikaa tekisi!:D
Eilen oli erikoistunti (tai oikeastaan puolitoista) pilateksessa: taiteilua "pötkylöiden" päällä. Kyllä oli aika huitomista; pötkylän päällä maattiin, jalat piti painaa yhteen ja kädet nostaa ilmaan. Kovasti vatsalihakset yrittivät pitää tasapainoa, mutta... Lapojen puristukset yhteen ja alas tuli hyvin havainnollistettua pötkylällä maatessa! Taas oppi paljon uutta :)
Jaahas... Nyt onkin vähän enemmän ylöskirjaamista! Viikonloppuna vedinkin treenit Tampereella Raholassa. Suhteellisen kevyesti, ei loppuun asti puristaen. Mukanani oli nimittäin oppilas: sain lopultakin raahattua isäni mukaan! En halunnut pelotella irvistelemällä ja puhisemalla liikaa :o Siksi siis kevyemmät treenit. Hän väitti muka jopa nauttineensa painojen kolistelusta! Tästä tämä lähtee :thumbs:
Lauantai: jalat
1. Pohkeet seisten 75 kg 10-10-10
2. Pohkeet istuen 50 kg 10-10-10
3. Prässi 40 kg 10 80 kg 10-10-10
4. Hack 40 kg 8-8-8
5. SJMV 60 kg 10-10-10
6. Ojennukset 35 kg 15-15-15
7. Koukistukset 30 kg 10-10-10
Tulipahan tehtyä kaikki superkeskittyneesti ja siisteillä liikeradoilla! Hackia en olekaan tehnyt loukkaantumisen jälkeen, ja tuntui todella makoisalta. Raholassa oli myös loistava reisikoukistuslaite ja sai puristettua aikas mukavasti.
Sunnuntai: Rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki kp 15 kg 10-10-10
2. Viparit maaten 10 kg 10-10-10
3. Pystypunnerrus kp 10 kg 10-10
4. Pystypunnerrus Smith 20 kg 8-8
5. Pystysoutu mutkatangolla 20 kg 10-10-10
6. Viparit sivulle 8 kg 12-12-12
7. Ojentajat taljassa narulla 30 kg 10-10-10
Tänä aamuna olikin sitten vähän orpo olo, kun koira jäi Treelle "hiihtolomalle" ja aamulenkille ei tarvinnut lähteä:( Samaten normaali aamutreeni jäi tekemättä, kun tuli eilen jo tehtyä. Huomenna pitäisikin sitten käydä tutustumassa giryan saloihin! Odotan jo innosta pihisten... :)
Vei kyllä girya totaalisesti tän tyttösen sydämen!!<3 Aivan mahtavaa touhua! Hitsi, kun pitää lauantaihin asti odottaa seuraavia treenejä...:( Vasemmassa käsivarressa on mojova mustelma, kun ei tuo tempaus luonnistunut sinne puolelle niin sujuvasti; mätkähti kuula aina mukavasti käsivarteen. Olkapäät huusi kyllä armoa jo lämmittelyssä! :D
Mutta sitten tähän aamuun. Vuorossa oli selkä, takaolat ja hauis. Kokeilin ensimmäistä kertaa T-kulmasoutua. Joskus olen tehnyt tankosoutua eli tanko kiilattuna nurkkaan, mutta nyt kokeilin tätä. En uskalla vielä kulmasoutua tahkota, joten tuo kuulosti sopivalta vaihtoehdolta ja sai selän tuettua. Vähensi mukavasti alaselän staattista rasitusta; sitä kun yritän toistaiseksi vielä välttää.
Keskiviikko: Selkä, takaolat, hauis
1. T-kulmasoutu 25 kg 8-8-8-8
2. Ylätalja lapiokahva 40 kg 10 45 kg 8-8-10
3. Yhden käden kulmasoutu kp 15 kg 10 20 kg 10-10-12
4. Takaolat taljassa 25 kg 10 30 kg 10-10-10
5. Avustettu leuanveto laitteessa, ote kämmenet vastakkain -15 kg 8-8-6
Edelliset vuorotellen ilman palautuksia
6. Hauiskääntö mutkatanko 20 kg 10-10-10
7. Hauiskääntö taljassa, yksi käsi kerrallaan, 10 kg 10-10-8
Hauiskäännön tein taljassa, kun olivat kaikki alle 10 kg käsipainot kadonneet mystisesti!! Kokeilin Hammer-kääntöä 10 kg:lla, mutta jäi säälittävään 4 toistoon...:o Taljassa hitaalla negatiivisella ja ilman palautusta vuorokäsin.
Oli salilla muutenkin käynyt myllerrys! Olisi kaivannut karttaa ja kompassia... Noh, mahtuupahan nyt liikkumaan paremmin, kun joku järjestys alkaa löytymään. Vastahan sitä vuosi sitten tuohon uuteen paikkaan muutettiinkin!:rolleyes:
Eilen oli armotonta rääkkiä vatsalihaksille pilateksessa :sweat: Miten niin mitättömältä näyttävät liikkeet voivat olla niin rankkoja!?? Tuntuu, että muuttuvat kaiken lisäksi vielä raskaammaksi, mitä enemmän tekee... Ohjaaja kyllä lohdutti ja sanoi, että johtuu siitä, että onnistun paremmin keskittämään liikkeen oikealla lihakselle. Hyvä siis niin! :)
Tänään oli vuorossa jalkoja. Polvi rusahteli välillä vähän ilkeästi kyykyssä, mutta annoin mennä, kun ei kipua tuntunut. Lämmittelyksi hakkasin antaumuksella säkkiä 3x3 min erää. Teki hyvää!!
Perjantai: Jalat
1. Pohkeet aasinostolaitteessa 80 kg 10 100 kg 10 120 kg 10-10-10
2. Pohkeet istuen 40 kg 8-8-8
3. Etukyykky 40 kg 10 45 kg 10 50 kg 7-8
4. Hack-kyykky kelkka + 20 kg 15-15-15
5. Reiden ojennus 50 kg 10 55 kg 12-12-10
6. SJMV 60 kg 10-10-10
7. Reiden koukistus 45 kg 10-10-10
Hackissa sai ihanan pumppauksen päälle! Liike kulki kuin hissi ylös alas. Kunnes toppasi... ;) Saas nähdä, miten huomenna käy girya-treeneissä...
Lauantaina menikin aikataulut niin töiden takia, että girya sai jäädä :( Kävin aamusta taistelemassa säkin kanssa vartin verran, loppuun vielä olkapäät hapoille nopeita ja kovia lyöntisarjoja vaihdellen. Päälle puolisen tuntia pilatesta. Hyvin irtosi hiki!:sweat:
Maanantai: rinta, olkapäät, ojentajat
1. Vinopenkki kp 15 kg 10 17,5 kg 8-9-9
2. Viparit maaten 12,5 kg 8-8-8
3. Pystypunnerrus tangolla 20 kg 10 40 kg 8-8-15 :confused:
4. Viparit sivulle 8 kg 10-10-10
5. Pystysoutu taljassa 40 kg 8-8-8
6. Ojentajat taljassa yksi käsi kerrallaan 10 kg 8-8-8
Olipahan taas treeni! Vinopenkissä en ole koskaan tainnut itse (=yksin) saada noin kepposesti pukattua ensimmäistä toistoa ylös :) Pystypunnerruksessa oli taas vaikeuksia PÄÄKOPAN kanssa. Kaksi ekaa sarjaa yhtä puhkumista ja sitten kolmannella heitteli kevyesti 15 toistoa:confused: Erikoista todellakin... Kai mä sitten vaan lämpeen niin hitaasti :lol:
Edellisen päivityksen jälkeen tapahtunutta:
Maanantaina illalla tunnin verran syvävenyttelyä. Tehdyt havainnot: vasemman puoleinen lonkankoukistaja edelleen kiukuttelee, lisäksi reiden ulkosyrjän kalvoinen lihas pistää hanttiin :( Noh, mutta sainpa taas uusia välineitä helpottamaan tilannetta :thumbs:
Eilen jumppailtiin taas kolmisen varttia kahvakuulien kanssa. Hitsi, että olenkin ihastunut lajiin!!! :rock: Tekisi mieli hankkia kotiinkin parit kuulat... Alakerrassa on onneksi vain autotalli eli eipä olisi kukaan häiriintymässä mahdollisista virheliikkeistä. Täytyy vaan pysyä tarpeeksi kaukana seinistä ettei tule tehtyä uusia oviaukkoja...:lol:
Treeneissä keskityttiin perusvoimaan ja tehtiin yhdistettyjä pystypunnerrus yhdellä kädellä - tempaus - tempaus + kyykky / tempaus + pystypunnerrus -sarjoja. Tappoa... Lopuksi vielä 100 kyykkyä! Jalat huusi happea... Ensimmäiset 50 menivät kuin vettä vaan, mutta pysähtyminen ja jalkojen ravistelu välissä ei ehkä ollut kuitenkaan hyvä idea... Noh, mutta veri ainakin pakkasi hyvin lihaksiin, housut puristivat aika mukavasti reisistä kotimatkalla! :lol:
Tämän aamun treeni:
Keskiviikko: Selkä, takaolat, hauis
Lämmittelyksi 10 kg käsipainon kanssa olan yli heittelyä ja tuulimyllyä 2 x 20 kumpaakin.
1. Mave pukeilta 70 kg 10 120 kg 10-10-12
2. Ylätalja V-kahva 45 kg 8-8-10
3. Yhden käden kulmasoutu kp 20 kg 10 22,5 kg 8-8-8
4. Takaolat laitteessa 10 kg 15-15-15
5. Hauiskääntö mutkatangolla 22,5 kg 10-10-8
6. Hammer-kääntö istuen 10 kg 8-8-6 :hmm:
Hauisliikkeet alkavat sujua pikku hiljaa! Aika nopeasti huomaa jo muutoksen; kaipa siellä puhtia on, mutta kun ei oikeastaan juuri koskaan ole tehnyt kovia suoria sarjoja hauiksille, niin totuttautuminen ja oikeiden sarjapainojen löytäminen vie aikansa.
Jaahas, jospa sitä sitten taas päivittelisi eilisiä treenejä. Vuorossa siis jalat. Lämppäriksi muutama parin minuutin erä säkillä ja muutama sarja 8-12 kg käsipainon kanssa olan yli heittoja, tuulimyllyä ja etuheilautusta jalkojen välistä.
Lauantai: jalat
1. Aasinosto
80 kg 10
100 kg 10
140 kg 10
160 kg 8-8-8
2. Pohkeet istuen
30 kg 10
50 kg 6-6-8
3. Etukyykky
20 kg 10
50 kg 8-8-8
4. Askelkyykkykävely kp kanssa
12,5 kg / käsi 16-16-16 /jalka
5. Reiden ojennus
40 kg 10
50 kg 10-12-12
6. SJMV
60 kg 10-10-10-10
7. Reiden koukistus
40 kg 10
45 kg 10-10-10
Loistava vakaus etukyykyssä!! Keskivartalo ilmeisesti vahvistunut enemmän kuin onkaan huomannut ja kyykky pysyy paljon paremmin hallinnassa; tiukka jännitys koivissa koko liikeradan ajan.
SJMV tuntui taas erilaiselta kuin ennen, ehkä syynä lämppärinä tehdyt etuheilautukset. Hyvän poltteen sai joka tapauksessa! Kaipa se jo on jotain, että tuota liikettä ylipäänsä voi tehdä :rolleyes:
Kokonaisuutena loistava treeni! :thumbs: Jäi hyvä mieli ja tänään tuntuu kyllä koivissa! Jos nyt jo näin puristelee, sitä iltaa ja huomista odotellessa...:D
Onpahan ollut harvinaisen ketterä olo pari päivää!! Koivet aikas tukkeessa lauantain koipitreenistä... :p
Tänään olikin poikkeuksellisesti vuorossa selkätreeni, koska oli systeri oppilaana. Lisäksi olkapäät ja rinta olivat vielä hellinä, kun lauantaina iltasella koottiin hänelle ohjelmaa siitä osastosta. Tarkotus ei ollut tuolloin vetää kovaa, mutta kummasti sitä rintaa vaan kiristelee, kun paitaa yrittää kiskoa päälleen :rolleyes:
Maanantai: selkä, takaolat, hauis
1. Mave pukeilta
60 kg 10
100 kg 10
120 kg 10-10-10 Tuntui aikas kevyeltä! :thumbs:
2. Ylätalja V-kahva
40 kg 10
45 kg 8-9-9
3. Yhden käden kulmasoutu kp
20 kg 10
22,5 kg 8-8-8
4. Takaolat taljassa lapiokahvalla
30 kg 10-12-15
5. Hammer-kääntö
8 kg 10-10-10
Treenit tuntuvat menevät loistavasti! Kai mä vaan oon niin onnellinen, kun pystyy taas treenaamaan sata lasissa (ainakin melkein...) :D Selässä aikas mukava pumppi päällä vieläkin mavesta :evil:
Alan entistä enemmän vakuuttua siitä, että loukkaantuminen olikin oikeastaan positiivinen asia! Olen oppinut omasta fysiikastani paljon, oppinut kuuntelemaan kroppaani ja hakemaan tuntumaa. Pääsin aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä, hakemaan uudelleen hermotusta, liikeratoja, sarjapainoja. Nyt koitan hoitaa homman kunnialla eli polttamatta itseäni loppuun. Täytynee olla nöyrä ja tunnistaa omat rajansa, jotta niitä voi taas pukata askeleen eteenpäin ;)
Mutta siis tämän aamun treeneihin! Lämppäreinä jumppaa 8 kg kp:lla eli olan yli heitto 2x20, tuulimylly 2x10 ja etuheilautus 2x15. Lisäksi 10 kg tangolla 1x10 pystypunnerrus niskan taakse ja rinnalle, sarja kumpaakin.
Keskiviikko: rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki kp, kunnon venytys alhaalla
10 kg 10
17,5 kg 8-8-8
2. Viparit maaten
12,5 kg 8-8-8
3. Pystypunnerrus kp
8 kg 10
15 kg 8-9-13
Haa! Sain jopa ensimmäisessä sarjassa heitettyä ihan itse painot ylös :thumbs: Toisessa ja kolmannessa oli pakko pyytää varmistajaa hätiin :hmm:
4. Viparit sivulta eteen pyöräytyksellä
5 kg 8-8-8
5. Pystysoutu
25 kg 10-10-10
6. Ojentajat narulla
30 kg 8-8-8
7.Kick-back kp, vuorokäsin ilman palautusta
8 kg 8-8-8
Semmoista vilskettä viikonloppu, että nyt saakin sitten kirjoitella parit treenit kerralla.
Lauantai: koipeliinit
1. Aasinosto
100 kg 8
140 kg 8
180 kg 8-8-8
2. Pohkeet istuen
30 kg 10-10-10
3. Prässi, jalat aivan levyn alareunassa
50 kg 15
70 kg 15
100 kg 15
120 kg 15-15-15
4. Askelkyykky käytävää pitkin kiikkuen
12,5 kg kp kourissa 12-12-12 per koipi
5. Ojennukset
50 kg 12-12-15
6. SJMV pumpaten, ei täyttä ojennusta ylhäällä
50 kg 10-10-10
7. Koukistukset
45 kg 12-12-12
Kyllä meni taas treeni perille. Tänäänkin saa vielä varmistella, että tuoli on taatusti oikealla kohdalla, koska istumaan täytyy "tiputtautua" :o Mutta hyvää teki! Jotain pieniä masokistisia piirteitä, kun nauttii näin suunnattomasti jalkatreenistä... Kun sais itsestään muissakin treeneistä yhtä paljon irti; jatkettua vielä, vaikka lihasta polttaa ja kipu alkaa olla sietämätön :evil:
Tuo tepastelu käsipainojen kanssa (=askelkyykky) on ihan ehdoton suosikki! Voisi jatkaa niin pitkään, että lopulta kukahtaa kumoon :sweat: Ulkopuolisesta varmaan huvittavan näköistä, kun siskon kanssa painellaan painot kourissa peräkanaa pitkin käytävää :lol:
Tänään jumppailtiin näin:
Maanantai: rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki tangolla
20 kg 10
40 kg 8
45 kg 5-5 :hmm: Ihan penkin alle...
2. Vinopenkki (edellisestä kiukustuneena)
17,5 kg 10-10-10
3. Pystypunnerrus kp
8 kg 10
12,5 kg 10-10-12
4. Viparit sivulle, hidas neg.
8 kg 10-10-12
5. Pystysoutu taljassa, lapiokahva
30 kg 10-10-10
6. Kick-back
10 kg 10-10-10
7. Dippi avustettuna laitteessa
-10 kg 10-10-10
Sai aikas mukavan tuntuman olkapäille, kun otti liikkeen vähän taaempaa! Eli puski olkapäitä ja kyynärpäitä reilusti taakse. Ihana polte jo vähän kevyemmällä kuormalla eikä tarvii apuja ensimmäiseen nostoon :thumbs: Tuntuu, että olkapäille pitäisi koko ajan kehitellä jotain uutta tuntuman saamiseksi...
Dippi teki pitkästä aikaa aika kutaa :evil: Täytyisi tehdä useammin!!
Päätinpä sitten eilen hankkia itselleni oman pikku kuulan!! :D Kasikilonen kainalossa onnesta hyppien kotiin ja heti kokeilemaan. Tai no, heti koiran lenkityksen jälkeen. Täytyyhän sitä lämmitellä! ;) Eli eilen sitten kolme varttia heilautuksia, kiertoja, tempauksia, punnerruksia ja rinnalle vetoja kuulan kanssa. Päälle vartin verran pilatesvatsoja. Tuloksena väsynyt, mutta onnellinen tytteli, riehaantunut koira (halusi myös leikkiä uudella "pallolla"... :rolleyes: ) ja edelleen ehjät seinät ja lattiat! :thumbs:
Tänä aamuna oli vuorossa selkätreeni. Olin jo etukäteen tuskainen, koska selkä ollut kummallisessa jumituksessa viikonlopusta lähtien. Ei aavistustakaan, mistä johtuu. Epäilen, että perjantaina koiran kanssa tahattomasti neljään tuntiin venähtänyt päivälenkki (unhotin taas vaihteeksi avaimet ja piti odotella siskoa Treelta avaamaan ovi... :o ) vaikutti asiaan. Tiedä sitten. Taas näitä elämän suuria mysteereitä.
Keskiviikko: selkä, takaolat, hauis
1. Alatalja,kapea
40 kg 10
50 kg 9-9-8
2. Ylätalja, kapea
40 kg 10
45 kg 9-9-8
3. Yhden käden kulmasoutu kp
20 kg 10
22,5 kg 10-10-10
4. Takaolat taljassa lapiokahvalla
30 kg 15
35 kg 12-12-15
5. Hammer-kääntö
8 kg 10-9-8
6. Hauiskääntö taljassa istuen
20 kg 12-12-12
Menihän se sitten kuitenkin ihan ok. Vähän voimaton olo eikä saanut tuntumaa ihan niin kuin olisin halunnut, mutta kohtuullisesti tuo rauta liikkui. Alataljaa en olekaan vissiin aikoihin tehnyt 50 kg:lla eli :thumbs:
Jaahas... Takaisin taas sorvin ääressä Turussa Treella vietetyn pääsiäisen jälkeen! Viime viikon torstaina piti käydä pitkästä aikaa kokeilemassa BodyPump-tuntia, mutta olinpa sitten katsonut aikataulua perjantain kohdalta eli tuntia ei ollut :o Noh, mutta sen sijaan menin paceen ja irtosihan se hiki sielläkin mukavasti :)
Lauantaina treenit Raholassa tähän malliin...
Lauantai: jalat
1. Pohkeet hackissa
80 kg 10
120 kg 10-10-10
2. Pohkeet istuen
30 kg 10
50 kg 10-10-10
3. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 10
50 kg 8-8-8 teki vähän tiukkaa... :hmm:
4. Hack
40 kg 12-15-15
5. Ojennukset
30 kg 15-15-15
6. SJMV
40 kg 12
50 kg 12
60 kg 12-12-12
7. Koukistukset istuen
35 kg 10-10-10
Treeni meni ihan ok, en saanut kyllä ihan sellaista poltetta, mitä viime viikolla, mutta suht tyytyväinen olen. Polveni rusautin taas ojennuksia tehdessä :( Kävely vähän heikkoa pari päivää, mutta tänä aamuna tuntuivat jo osaset olevan taas paikoillaan... Kaipa se lumpio/sääriluun pää lumpsahtaa paikoilleen, kun lihakset vähän hellittävät. Aika ilkeältä vaan tuntuu, kun sormilla tunnustellessa polven alla kuoppa :hmm: Taitavat nuo ojennukset jäädä meikäläisen ohjelmasta pois toistaiseksi.
Ettei liian helpoksi olisi mennyt, niin laitettiinpa sitten siskon kanssa avaimet pukukaappiin ja lukko kiinni. Opetus: hanki lukko, jota ei saa lukkoon ilman avainta. Onneksi oli talonmies rälläkän kanssa lähellä... Noloa... :o
Eilen painin taas reilut puoli tuntia kuulan kanssa! :D Hauskaa oli, ja rankkaa :sweat: Lämmittelyä etuheilautuksilla, kahdeksikolla ja olan yli heitoilla, sitten lisää heilautuksia, tempauksia, tuulimyllyjä, rinnalle vetoja ja tempaus-pystypunnerrus-kyykky -yhdistelmiä. Olipahan aika piipussa tuon setin jälkeen. Aivan loistavaa treeniä :thumbs:
Tänä aamuna salin puolella selkäjumppaa!! :D
1. T-kulmasoutu
15 kg 10
25 kg 8-9-9
2. Ylätalja lapiokahvalla
45 kg 10-10
50 kg 10-12 :thumbs:
3. Yhden käden kulmasoutu laitteessa (hammer-ote)
40 kg 10
45 kg 10
50 kg 10
4. Takaolkapäät tangolla
20 kg 15
30 kg 15
35 kg 15-15
5. Hauiskääntö seisten kp
8 kg 10-10-10
En kyllä oikein saanut tuntumaa tuossa tangolla tehtävässä takaolkapääsoudussa, tuntui menevän epäkkäille...:hmm: Vähän "helpottui", kun veti tankoa ylemmäs eli lähemmäs rintaa. Ehkäpä pitäydyn noissa taljavedoissa, kun ne saan menemään perille.
Polvi ei oikein ota rauhoittuakseen, tänä aamuna kolisi aika miellyttävästi aamulenkillä... :hmm: Ei tainnut tykätä eilisestä kahden tunnin kävelylenkistä asfaltilla. Noh, tänään pitäisi mennä tapaamaan naprapaattia, saa tutkailla tuon lantion ja sen jumit läpi. Toivottavasti nyt löytyisi jotain (kuulostaapa karmeelta, kun sen "sanoo ääneen"!!)... Todennäköisesti ongelma on sakroilikanivelessä, siellä oli jumia jo viime syksynä. Tiedä sitten, kauanko ongelma siellä muhinut. Välilevyn paukahtaminenkin ilmeisesti seurausta noista lantion alueen ongelmista. Nyt kun katselee peilistä, mikä on aiemman ja nykyisen ryhdin ero, niin onko se nyt sitten ihmekään, jos on alaselkä ottanut vähän vääränlaista rasitusta!!
Tuntuu välillä epätoivoiselta räpistelyltä, kun yrittää itselleen apua saada :( Lääkäritkään eivät uskalla sanoa juuta eikä jaata. Kaipa tämä paikasta toiseen juoksemiselle tulee loppu viimeistään silloin, kun olen konkurssissa. Tarvii varmaan pikaisesti hankkia niitä oikeita töitä, että voi rahoittaa tämän itsensä kokoon kursimisen... :lol:
Mutta sitten taas treeneihin eli asiaan!! Tänään rinta, olkapäät ja ojentajat. Jäivät maanantaina väliin, kun tuo polvi kiukkuili.
1. Penkki
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 8
45 kg 8-6
2. Vinopenkki kp
20 kg 8-7 :)
3. Pystypunnerrus kp
15 kg 8-8-5
4. Viparit
8 kg 12-10-10
5. Kapea penkki
25 kg 11-10-12
6. Dippi avustettuna
-15 kg 20-15
Penkki sujui nyt hieman paremmin kuin viime vkolla! Eipä kuitenkaan ole lähelläkään sitä, miten jossain vaiheessa kulki... Kumma juttu, kun aina jotain ongelmia tuon kanssa. Tiedän, että voimaa löytyy, mutta tanko se ei vaan tunnu liikkuvan :rolleyes: Käsipainoilla ei mitään ongelmaa, omituista. Taitaa olla taas näitä henkimaailman juttuja...
Tänään oli lempparitreenin vuoro eli koipeliinirääkkiä! :D
1. Aasinostot
120 kg 10
140 kg 10
160 kg 8-8
2. Aasinostot yhdellä jalalla
80 kg 8-8-6
3. Etukyykky
40 kg 10
55 kg 9-8 :rock: Hieman harmittaa tuo toinen sarja. Enemmän olisi vielä jaksanut, mutta lähti kummasti kallistumaan sivulle tällä kertaa! :hmm:
4. Askelkyykky
50 kg 10-10-12
5. SJMV
40 kg 10
50 kg 10
60 kg 12-12
6. Koukistukset laitteessa
45 kg 12-12-12
Ojennukset jäivät nyt sitten pois ohjelmasta, pelkään sen verran tuon polveni puolesta. Kävin eilen naprapaatilla eikä hän sieltä mitään vikaa löytänyt, muualta kylläkin :o Reisiluun pää on jumissa maljassaan eikä jousta sitten niin yhtään. Jotain jumia on vasemman puolen SI-nivelessäkin. Tuon kaiken jo oikeastaan tiesinkin, mutta olipahan vaan helpottavaa kuulla jonkun sanovan se ääneen! :) Lisäksi iskias-hermoa pitäisi nyt venytellä varovasti ja samoin pakaraseutua. Ongelmana on tuo vasen nivunen, joka ulvasee välittömästi, kun yritän pakaraa venyttää. Mutta nyt kokeillaan taas uutta venytystä, eiköhän se tästä vielä iloksi muutu :) Tiistaina uudestaan ja päästään kunnolla käsiksi ongelmiin :thumbs:
Salilla järjestettiin tänään InBody-mittaukset ja kävinpä sitten minäkin kokeilemassa. Parin kuukauden päästä on sitten seurannat. Ihan mielenkiintoista seurata, miten kehonkoostumus muuttuu tuon ensi viikolla aloitettavaksi suunnitellun HIIT:n myötä. Jos siis muuttuu... Positiivista oli, että rasva-% oli alhaisempi, kuin olin odottanut. En tosin usko, että arvot ovat mitään absoluuttisia, mutta eiköhän tuo asiansa aja ainakin seurannassa. Mittaus lisäksi vahvisti jo silmilläkin havaittavan eron vasemman ja oikean jalan välillä: lihaa on vähemmän vasemmalla. Toisaalta pienihän tuo ero (n. 100 g) on siihen nähden, että puolisen vuotta jalka toimi aika rajoittuneesti tuon välilevyvaivan takia.
Mutta ei sitten muuta kuin hyvät viikonloput kaikille!! Täällä ainakin arska paistaa eli meikäläinen hoitaa äkkiä työt pois alta ja painelee ulos nauttimaan vielä viimeisistä säteistä :)
Uusi viikko, uusi aika. Hiukkasen tuo herääminen aamulla tökki. Kello kun soitti vartin yli viisi, teki mieli vain vetää peitto korviin; kropan mielestä kun kello oli vasta vähän yli neljä! :(
Eilen kävin kokeilemassa ensimmäistä kertaa Bodybalancea! Nautin kyllä aika lailla :) Oli taas ennen tuntia pelko persuuksissa, että mitähän tästä tulee (niin kuin aina ennen jotain uutta...), mutta mukavastihan se meni. Reidet huusivat kyllä armoa soturiasennoissa lauantain jalkatreenistä väsähtäneenä, mutta kokonaisuutena oikein rentouttava kokemus. Varmasti kokeilen uudestaankin! :thumbs:
Tänään selkätreeni, koska rinta ja olkapäät ihan puhki vielä perjantaille viime viikolla siirtyneestä treenistä. Enpä muistakaan, milloin olisi olkapäät olleet näin hellänä...:rolleyes:
maanantai: selkä, takaolat, hauis
1. Alatalja
35 kg 8
45 kg 8
50 kg 8-9
2. Ylätalja, kapea
35 kg 8
50 kg 9-10 :D
3. Avustettu leuanveto, leveä mo
-15 kg 10
-10 kg 8
-15 kg 10
4. Takaolat taljassa
35 kg 12-12-12
5. Hauiskääntö kp
8 kg 10
10 kg 5-6-5 :)
6. Hauis scott, taljassa
25 kg 10-10-12
Ihan mukavasti meni treeni, vaikka menikin vähän haukotteluksi välillä :o Sisko kyllä tökkäsi kipeästi olkapäähän, kun meinasi nukahtaa :D
No niin!! Tänään alkoi sitten HIIT! :D Aamulla salille ja lämppäriksi soutelua 5 min, jonka jälkeen ensimmäinen 4 min sessio. Odotin itse asiassa suurempaa tuskaa, mutta meni ilman suurempia pyristelyjä. Ehkä tein liian kevyesti...? Lopuksi 4 min jäähdyttelyä ja suihkun kautta töihin. Siinä tepastellessa (reilut 2 km) alkoi puskea hillitön jälkihiki ja kroppa ihan tulessa! :eek: Odotan kyllä mielenkiinnolla jatkoa tälle HIIT-kokeilulle!
Nii pal töitä, ettei meinaa keretä kirjailemaan treenejäkään! Ei parane valittaa, mieluummin sitä tekee paljon töitä, kun pyörittelee peukaloitaan...
Keskiviikko: rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki
20 kg 10
30 kg 10
45 kg 2-16-15 :confused: Mä en edelleenkään käsitä tätä penkkijuttua...
2. Vinopenkki kp
17,5 kg 6-8-10
3. Arnold press
8 kg 10
10 kg 9-8 Mieletön polte!! Enpä ole ennen kokeillut, mutta tästä tuli uus suosikki :thumbs:
4. Pystysoutu, lapiokahva
30 kg 10-10-10
5. Kapea penkki
20 kg 10
30 kg 8
25 kg 9-9
6. Dippi, kevennetty laitteessa
-15 kg 20-15
Hyvä, tiivis paketti :thumbs: Tiivis tahti ja lyhyillä palautuksilla mentiin. Tuota penkkiä en edelleenkään ymmärrä. Heti kun saan varmistajan kädet näkyviin tangolle, niin alkaa kulkemaan, mutta kun yksinäni yritän vääntää, ei tule mitään :( Ehkä pitäisi tehdä vain käsipainoilla, kun niillä kulkee ilman ongelmia. Toisaalta saan tuossa tangolla tehtävässä mielettömän poltteen (siis silloin kun se kulkee). Ehkä siis nöyrästi vaan turvaudun takapiruun...
Unohdinkin kirjoitella tiistain naprapaattikäynnistä. Vuorossa oli ohjelmanumero "revitään Enzymen lonkkaa auki" :eek: Vähän kyllä rupesi hirvittämään, kun lantio sidottiin pöytään kiinni, remmi reiden ympäri ja eikun vetämään! Eihän se sitten niin kauhiaa ollutkaan ja eilisen kipuilun jälkeen nyt on aika hyvä olla. Heti hoidon jälkeen huomasin, että astun jalalla taas ihan eri lailla, jalkapohja "levittyi" paremmin maahan. Räpylät :D
Rintarangassa on kuulemma jäykkyyttä, mutta tuo nyt ei ollutkaan mikään yllätys. Tarvinnee vain sitkeästi jatkaa sen venyttelyä ja avaamista. Polvea pitää lisäksi jumppailla yhden jalan kyykyillä ilman painoja pyyhkeen päällä (tasapainoilu) sekä taka- ja etupotkuilla kuminauha vastuksena.
Sitten varsinaiseen asiaan eli tänä aamuna kello 6 syöksyin taas salille ja tartuin "airoihin" ;) Vuorossa oli siis toinen HIIT, 4 min. Lämppäriksi 5 min rauhallista soutelua, jonka jälkeen 30s/30s-intervallit ja jäähdyttelyä 5 min. Jalat vetivät hapoille lähes välittömästi, mutta aikas hyvin sai tehot revittyä irti :thumbs: Jälkikuumotus ei tällä kertaa ollut yhtä paha, johtunee pirteästä pakkasaamusta. Noh, mutta eipä tullut kylmä kevättakissakaan, kun sisus lämmitti mukavasti :)
Kyllä sitä vaan alkaa olla kevättä rinnassa, vaikka aamulla olikin taas pari pakkasastetta. Aamulenkin varrella jo kuukauden päivät liverrellyt mustarastas oli saanut kaverin ja luikauttelivat molemmat kauniit laulut aamuhämärässä :) Kyllä sitä on orpo olo, jos koira onkin "mummulassa" hoidossa eikä tarvitse lähteä aamulenkille. Varsinkin näin keväällä nuo aamuiset kävelyt ovat henkireikä; hetken hengähdys aamuisella pellolla ennen päivän kiireitä. Odotan jo innolla sitä aikaa, kun aamulenkki osuu yksiin auringonnousun kanssa, silloin taitavat lenkit venähtää, kun haluaa hetken ihailla liekehtivää taivasta.
Eilen olin pitkästä aikaa taas pilateksessa. Vatsalihakset olivat aivan tulessa :thumbs: Kyllä tuo vaan on niin uskomattoman hyvää vastapainoa salille että oksat pois. Jo pelkästään paikalle saapuminen rauhoittaa mielen, paikka on jollain lailla harmoninen. Eilen sain taas keskityttyä totaalisesti ja ulkomaailma katosi jonnekin kaukaisuuteen. Oli vain hengitys ja tilan tunne sisällä. Melkein pääsi unohtumaan mieletön polte vatsalihaksissa ja jäykkä rintaranka :D
Nyt olen kyllä NIIN täpinöissäni, että hyvä kun en liitoksistani repeä!!! :D Eilen löytyi aamun lehdestä mielenkiintoinen asuntoilmoitus ja vuokrakin oli kohtuullinen. Iltapäivällä kävimme siskon kanssa katsomassa kämppää ja olin totaalisen myyty jo eteisessä <3 Iltapäivän olin kuin tulisilla hiilillä, kun odottelin soittoa asunnon omistajalta... Illalla se puhelu sitten tuli ja uutiset olivat hyviä: tykkäsi kuulemma minusta ja siskostani, ja oli valinnut meidät uusiksi asukeiksi!! :D Nyt pitäisi malttaa odottaa vielä kolmisen viikkoa...
Mutta sitten taas itse asiaan! Lauantaina saivat taas koipeliinit treeniä oikein olan takaa:
1. Pohkeet hackissa
50 kg 10
80 kg 10
130 kg 10-10
2. Aasinosto yhdellä jalalla
80 kg 7-6-6
3. Etukyykky
20 kg 10
50 kg 10
60 kg 10-10 :rock:
Jonka jälkeen kuulin kommentteja, että asenne on kohdallaan, mutta tekniikkaa voisi kyllä vielä hieman hioa... :hmm: Eli päälle ns. ilman käsiä (Ex-taviksen sanoin ;) ) pelkällä tangolla 4x3, paino kantapäillä, varpaat ilmassa ja huolellinen lantion avaus.
4. Prässi, hiiiiitaasti ja keskittyen tiukkoihin puristuksiin
50 kg 15
100 kg 15-15-20
5. Polvikyykky
20 kg 15
50 kg 15
80 kg 15-15
Tosiaan etukyykyn tekniikkaa korjaillaan nyt sitten. Tuntui hyvältä nuo pienet korjaukset eli katseen suuntaus ja tangon paikka sekä painon siirtäminen enemmän taakse. Syvyys oli kuulemma ok eli tarpeeksi alas mennään. Lohduttavaa... :p
Ja sitten vielä tämän aamuiset treenit!
Rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki (murheenkryyni...:hmm: )
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10
50 kg 10-5-10 :confused:
2. Vinopenkki kp
20 kg 10-12
22,5 kg 10 :thumbs:
3. Arnold press
10 kg 9-7-6
4. Viparit istuen
5kg kiekot 12-12-12
5. Ranskalainen, vinopenkki
20 kg 10
30 kg 10-10-8
6. Dippi laitteessa kevennettynä
-15 kg 11-12
En taida edes viitsiä kommentoida tätä rintatreeniä... En vain keksi enää mitään selitystä. Kuun asento???
Eilen illalla olikin sitten vuorossa vähän perusteellisempaa kehonhuoltoa eli syvävenyttelyä <3 Aivan ihana tunti jälleen, vaikka rintaranka kipuili lähes joka venytyksessä :hmm: Tunnin jälkeen ohjaaja sanoi harkitsevansa erityisen pilatesryhmän perustamista meille selkävaivaisille!! :D Olisikin ihanaa saada keskittyä vain selän asennon hallintaan. Tuntuu tuon neutraalin asennon ylläpito välillä ylivoimaiselta jo makuulla, saati sitten seistessä tai kävellessä.
Aika hauska juttu, miten tuo pilates on vaikuttanut kaikkeen tekemiseen. Sitä huomaa kiinnittävänsä huomiota kroppaansa aivan eri lailla. Kaipa siitä on jotain hyötyä, että pystyy erittelemään kaikki kremppansa ja kipupisteensä :o Vatsalihasten hallinta on parantunut huomattavasti; kämpän siivousoperaatio saa vatsalihat tuleen :lol: Noh, tuleepahan kunnon kierto keskivartalosta :thumbs:
Ai niin, tänä aamuna 4. HIIT, 5 min. Alkaa saamaan täydet tehot irti, ensimmäistä kertaa meinasi hyytyä! :eek: Saa nähdä, miten käy torstaina, kun vuorossa 6 min. Järkyttävä jälkihiki taas jälleen...:sweat:
Huomentapäivää!
Tänä aamuna pitkästä aikaa ihan yksinään läpivedetty selkätreeni. Tahti pysyi siis aika kovana ja tuloksena oli mieletön fiilis ja loistava pumppi alaselän lihaksistossa! :thumbs: Pitkästä aikaa maastavetoa ja ai että teki kutaa! :D Enpä muista, milloin olisi saanut vedettyä itsensä selkäpäivänä näin loppuun, ettei kulmasoudussa enää vain yksinkertaisesti liikkunut! :sweat:
1. Mave
50 kg 6
70 kg 6
80 kg 6
90 kg 6
80 kg 6-6
90 kg tuntui jo vähän "hajoavan", vaikka ylös nousikin, joten tiputin takaisin 80 kg:n. Tällä kuormalla tyttö vei vielä painoja eikä painot tyttöä... :lol:
2. Ylätalja, V-kahva
45 kg 8-8-6
3. Yhden käden kulmasoutu kp
22,5 kg 10-8-8
4. Takaolat taljassa
35 kg 10-10-10
5. Takaolat kp
5 kg 12-12
6. Hauiskääntö kp, seisten
10 kg 8-6-7 :thumbs:
7. Hauis ristikkäistaljassa
5 kg 10
10 kg 10-10
Mahtava fiilis jäi tosiaan tästä treenistä :rock: Olen tainnut välillä suhtautua vähän "kevyesti" selkätreeniin enkä varmaan senkään takia ole saanut itsestäni kaikkea irti. Ehkä osasyynä treenin sujuvuuteen oli se, että tänä aamuna salilla ovet taas kenkkuilivat enkä päässyt etuovesta sisään eli sain hyvän kiukun kehitettyä ;)
Eilen tein tosiaan illalla vielä puolen tunnin intensiivisen kuntopiirin kuulan kanssa (8 kg). Hauskaa oli jälleen, tää on kyllä NIIN mun lemppari! <3 Vähän on taas toinen ranne mustelmilla, kun kuula tämähteli, mutta who cares! :lol:
1. Etuheilautus 20 toistoa
2. Kahdeksikko jalkojen välistä 20
3. Sivukierto 20
4. TGU (turkkilainen ylösnousu) 10 Tiukkaa teki... :sweat:
5. Rinnalleveto 20/puoli
6. Punnerrus + kierto makuulta 10/puoli
7. Tempaus 20/puoli
8. Kyykky + työntö alhaalla 10/puoli
9. Vaaka 10/puoli
10. Yhden jalan kyykky (kuula rinnalla) 10/puoli
Näitä kaksi kierrosta ja veto täysin pois :thumbs: Päälle vielä lonkan alueen venytyksiä ja rintarangan availuja pyyherullalla ja kierroilla.
Onpahan sitten pitkästä aikaa alaselässä sellainen tunne, että eilen on tehty jotain! :eek: Ihana tuntea tällaista ns. tervettä kipua sillä osastolla! :thumbs: Vatsalihakset ovat myös aika setsuurilla, on ilmeisesti ainakin ollut korsetti tiukkana! :lol:
Tänään kuitenkin siis taas HIIT. Kuolema meinasi korjata, viimeisessä intervallissa ei vain PYSTYNYT ottamaan enempää tehoja. Noh, mutta niin kovaa menin, kuin pystyin :sweat: Vähän verotti soudussa tuo alaselkä ja vatsa, tuntui että puhti loppui enemmänkin vatsalihaksista kuin koivista tällä kertaa :lol:
Iltapäivän pilates jääkin tällä viikolla väliin :( Viiteen asti kuuntelemassa PET-kuvantamisesta eli ei mitään mahdollisuutta ehtiä kuudeksi tunnille, kun koiruliherrakin odottaa kotosalla jalat ristissä. Toisaalta, ehkä nämä vatsalihakset ovat saaneet tarpeeksi iskua parille päivälle... :p
Hihii, pääsinpä sittenkin eilen pilatekseen! Ohjaaja pitikin minulle tunnin seitsemältä ja päästiin oikein kunnolla pureutumaan tekniikkaan. Uskomattoman antoisaa :) Jäykkä rintaranka aiheuttaa ongelmia keskiasennon löytämisessä, kun ei oikein pysy lattiassa... :o Kummasti sekin kuitenkin suli, kun otettiin apuja lapatuesta. Mä alan taas pikku hiljaa uskoa, että eiköhän musta vielä suht toimiva immeinen saada! :p
Jaahas, mistähän sitä aloittaisi... Alku ei varmaankaan olisi hullumpi paikka! :p Eli lauantaina oli taas vuorossa etukyykyn tekniikkaharjoituksia. En saa kuulemma 40 kiloa enempää latoa niskaani/syliini kuukauteen; ensin tekniikka:hmm: Ehkä käyn salaa... :lol: Mutta tosiaan, pirun vaikeaa saada sääret pysymään paikallaan ja uskaltaa vain puskea sitä takapuolta taakse. Samalla kun pitäisi vielä pitää yläkroppa kasassa, että tanko pysyy etuolkapäillä, rintakehän "häkki" kasassa ja keskivartalo piukkana niin huh huh! :eek: Saa nähdä kui käy...
1. Aasinostot
100 kg 10
120 kg 10
140 kg 10
160 kg 8-8-6
2. Etukyykky, ilman käsiä
20 kg 3-3-3
30 kg 3-3
40 kg 2-3
35 kg 3-3-3
3. Kyykkylaite (ei hajuakaan, mikä on nimeltään... Tein kuitenkin niin, että varpaat olivat aivan edessä ja takapuolta vain taakse ja alas, jarrutus pakaroilla ja takareisillä. Sääret paikallaan, polvet liukuvat ala-asennossa hieman kantapäiden taakse.)
Ilman lisäpainoja 5-5-5-5
4. Mave (tekniikkaharjoituksia)
60 kg 5x1
5. Sissy squat
OP 10-10-10
Tekniikkapainotteinen treeni siis, tuntui kyllä mojovasti takareiskoissa tuo laitteessa tehty, kun oikein keskittyi niillä puristamiseen. Mä kun pääsin vallan mainiosti ylös niitä jännittämättäkin. Tarkka silmä oli kuitenkin heti vieressä ja ruoskimassa :D
Sunnuntai 13.4.
Sunnuntaiaamuna suuntasin taas soutelemaan, kun vuorossa oli 6. HIIT, 6 min. Alkuun 5 min lämmittelyä, sitten intervallit 30 + 30 s ja jäähdyttelyä 5 min. Saa nähdä, miten mä selviän hengissä aina vain pitenevistä sessioista...
Iltasella olikin vähän rauhallisempaa meininkiä, kun vuorossa oli Balance. Olipahan taas mukavaa :)
Maanantai 14.4.
Vuorossa rinta, olkapäät ja ojentajat!
1. Penkki kp
14 kg 10
20 kg 8-7-8
2. Viparit maaten
12,5 kg 8-8-8
3. Arnold press
5 kg 10
10 kg 9-8-9 :thumbs:
4. Viparit roikkuen / "Linda-viparit"
5 kg 10-10-10
5. Dippi kevennyslaitteessa
-5 kg 10
OP 8-7-7
6. Kick back
8 kg 12-10-12
Kokeilin nyt pitkästä aikaa tehdä dippiä pääliikkeenä ojentajille. saa nähdä, miltä huomenna tuntuu...:p
Eilen aamulla kävin ennen töitä soutelemassa viikon ensimmäisen HIIT:n, 7 min 30+30 s, totaaliaika 15 min, matka reilut 3000 m. Lopputulos: koivet tyhjinä ja hiki pukkasi :D
Illalla jumppailin vielä puolisen tuntia kuulan kanssa. Homman nimi oli kuntopiiri ja kaksi kierrosta mentiin näin:
1. Etuheilautus kaksin käsin 20
2. Kahdeksikko jalkojen välistä 10 / suunta
3. Etuheilautus käden vaihdolla 20
4. TGU 5 / puoli :sweat:
5. Tempaus 10 / puoli
6. Vaaka 10 / puoli
7. Rinnalleveto + työntö 10 / puoli
8. Yhden jalan kyykky kuula rinnalla 10 / puoli
9. Punnerrus + kierto 10 / puoli
10. Olan yli heitto 20
Takki aivan tyhjä tämän setin jälkeen :p
Tänä aamuna vuorossa aina niin ihana selkätreeni! <3
1. Alatalja, kapea
40 kg 10
50 kg 9-8-9 :thumbs:
2. Ylätalja, kapea
50 kg 8-6-8
3. Alatalja yhdellä kädellä
25 kg 9-10-10
4. Kevennetty leuanveto, leveä mo
-15 kg 10-10
5. Takaolat taljassa
35 kg 10-10-10
6. Hauiskääntö kp
12,5 kg 4 :rock:
10 kg 7-7-6
7. Hauis taljassa maaten
20 kg 15
40 kg 9-8
Alataljassa alkaa huomata voimatasojen nousua :) Selkä pysyy suorassa tai etunojassa koko sarjan ajan ja liike tulee vain lavoista. Mieletön tuntuma :thumbs:
Tekipähän aamun HIIT tiukkaa... Oli kyllä ensimmästä kertaa TODELLA lähellä, ettei tullut aamiainen samaa reittiä ylös :eek: Olo oli kyllä jälkikäteen aika mahtava; hengissä! :lol: Liekö syynä edellisen yön lyhyeksi jäänyt uni vai mikä, mutta tosiaan noin pahalta ei ole vielä tuntunut.
Eilen illalla oli pilates ja tunnin jälkeen kokeilin vähän rullailla reiden ulkosyrjiä. AUTS!!!! :mad: Onpahan aikaa siitä, kun on tuollaista kipua kokenut... Toisella puolella tuntui kunnon kyhmy reiden puolessa välissä, mutta parin rullauksen jälkeen alkoi tasoittua. Toisella (kipeällä) puolella tuska oli sietämätön, varsinkin reiden keskikohdan alapuolinen osa oli niin hellä, että kyllä meinasi huuto päästä :( Pari kertaa rullasin hammasta purren. Enpähän ilmeisesti kuitenkaan kärsinyt turhaan, tänään heräsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ilman minkäänlaisia kipuja! :thumbs: Kaipa se kalvonjännittäjä tässä päivän aikana taas kramppaa, mutta ehkä tuo säännöllinen rullailu yhdistettynä venyttelyyn toimisi...:)
Jaahas... Sitäpä saa sitten kirjoitella taas oikein antaumuksella! Lauantaina siis jalkatreeni. Etukyykkyharjoituksia oli taas vuorossa. Hitaita, tunnustelevia toistoja; alas korostetun hitaasti takareisillä hidastaen ja ylös rauhassa puristaen. Päälle vielä prässiä (samaten hitaasti puristaen), askelkyykkyä ja polvikyykkyä. Edelleen jatkuvista mielettömistä koipikipuiluista päätelle TOIMII :thumbs: Ehkä mä seuraavaan treeniin mennessä alan taas kävellä normaalisti... :lol:
1. Aasinosto
100 kg 10
140 kg 10-10-10
2. Pohkeet istuen
40 kg 10
50 kg 10-8-8
3. Etukyykky ilman käsiä
20 kg 10
40 kg 10-10-10
30 kg 10-10
4. Prässi
10 kg 15-15
5. Askelkyykky kävellen
12,5 kg kp kourissa 12-12-12 / koipi
6. Polvikyykky
60 kg 10
80 kg 10-10
7. Koukistukset
45 kg 12-15
Siihen loppui paukut meikäläiseltä! :sweat: Askelkyykkykävelyssä meinasin jo kuukahtaa käytävälle, mutta sisulla sai pinnistettyä käytävän päähän ja hoiputtua kp:n kanssa telineelle. Huh huh! Aikamoista hommaa...
Sunnuntaina kipaisin salille tekemään viikon viimeisen HIIT:n 8 min. Sali oli vielä pimeänä ennen kahdeksaa (yllättävää??! :p ), joten sain puhista ihan yksinäni. Muiden onni, etteivät joutuneet katsomaan moista, aikamoista ähellystä. Mutta kummasti sitä vain selvisi tuostakin!
Loppupäivä menikin ulkoillessa, kalamarkkinoilla pyörähtäessä ja tulipa sitä piknik-kausikin avattua! Mieletön kasa salaattia ja markkinoilta juuri loimutettua lohta vielä lämpimänä, NAMI!! :D Aurinko paahtoi mukavasti ja koiruuskin ilmiselvästi nautti olostaan, kun pötköteltiin nurtsilla ihan rauhassa. Kyllä elämä vaan on ihanata!!:)
Maanantaina taas paluu arkeen: aamulla salille päin kipittäessäni tajusin, että minunhan piti olla tekemässä yksi homma kello 7! :eek: Ja eikun pikapikaa ympäri ja puolijuoksua töihin. Koko päivä meni jotenkin ihan omituiseksi, kun normaali rytmi sekoittui. Noh, tekee ilmeisesti hyvää laittaa välillä rutiineja uusiksi, ettei ihan kaavoihin kangistu!
Tiistai: rinta, olkapäät, ojentajat
1. Vinopenkki tangolla
20 kg 10
30 kg 10
35 kg 10
40 kg 10-12-10
2. Penkki kp
17,5 kg 10
20 kg 4 :eek: Meni ihan voimat toiselta puolelta! Jäi tämä sitten tähän, sen verran säikähti...
3. Ristikkäistalja
15 kg 10-10-10
4. Arnold press
10 kg 11-8-8 :thumbs: Paranee, paranee...
5. Vipari eteen yhdellä kp:lla ("poikamies" ;) )
8 kg 12-12-12
6. Viparit sivulle istuen
5 kg kiekot 10-10-10
7. Ranskis vinopenkissä
25 kg 10
30 kg 10-10-10 :thumbs:
8. Dippi kevennyslaitteessa
-10 kg 9-7
Aikas hyvä treeni, vaikka osa keskittymisestä ja valmistautumisesta meni eilisessä sähellyksessä :p Vinopenkkiä en ole varmaan koskaan tehnyt tangolla, mutta tuntui yllättäen aika hyvältä! Ehdottomasti mukaan liikevalikoimaan :thumbs:
Tulipa sitten poikkeuksellisesti treenit peräkkäisiksi päiviksi, mutta mukavasti tuo tuntui kulkevan. Vähän rinta eilisestä jäykistelee, mutta eipä haitannut menoa :D
Keskiviikko: selkä, takaolat, hauis
1. Mave
60 kg 6
80 kg 6-6-6-6 Mukavasti kulki :thumbs:
2. Ylätalja, V-kahva
50 kg 8-7-7 Ihan huomaamatta olin sitten viime viikolla jo ottanut 50 kg:lla! :lol:
3. Yhden käden kulmasoutu kp
25 kg 8-8-8 :thumbs:
4. Takaolkapäät taljassa
35 kg 12-12-12
5. Face-pull
20 kg 10-10-10 Kokeilinpa nyt sitten tätäkin, toimii! :thumbs:
6. Hauiskääntö kp
12,5 kg 5-4 Pikkuhiljaa hilataan ylös... :thumbs:
10 kg 6-6
Eipä kai tästä sen kummempia. Treeni kulki. Ihanaa, kun pääse taas lopultakin vetämään maastakin oikein antaumuksella. Kuitenkin yks lemppariliikkeistä <3
Se olikin sitten 10. HIIT tänä aamuna ja intervalliosuus 8 min. Tuntui itse asiassa huolestuttavan hyvältä; lukuun ottamatta sitä, että alaselkä veti kesken treenin ihan hapoille :eek: Eiliset maastavedot menivät mitä ilmeisemmin perille :p
Illalla vielä pilatestunnille. Helpottuupa sitten pilatessalillekin meno huomattavasti, kun ensi viikolla muutto melkein naapuriin. Nyt matka kestää reippaasti kävellen 35-40 min, joten kiirettä pitää välillä, kun töiden jälkeen pitäisi koiruuden kanssa heittää reilun tunnin lenkki ja ehtiä haukkaamaankin jotain jossain välissä. Matka salille pitenee jonkun verran, mutta kun aamuisin käy treenaamassa, niin oikeastaan tulee vain pieni mutka työmatkaan. Eipä haittaa menoa :D
Olipahan turhauttava pilates eilen!:( Latsit olivat aivan jumissa keskiviikon selkätreenistä ja tuntui, että jouduin haukkomaan henkeä kuin kuivalle maalle viskattu kala (enkä tarkoita mitään keuhkokalaa... ) :hmm: Rintakehä ei vaan päässyt laajentumaan ja hengitys jäi tooosi pinnalliseksi. Ohjaaja muistuttelikin peruskurssin oppeja, että kun hengitystä joutuu liikaa puristamaan, syvät lihakset eivät aktivoidu, vaan vain pinnalliset lihakset jännittyvät. Vähän helpotti lopputunnista, kun olin useaan otteeseen väkisin sormin "vääntänyt" kehikkoa auki rintalastan alta. Vähän sai palleaa pehmennettyä. Tarvinnee vaihtaa selkätreenin paikkaa päittäin rintatreenin kanssa, ei tästä tule mitään. Pilates on nyt kuitenkin , jos ei nyt sentään elintärkeää, niin tosi tärkeää selän kuntoutumisen ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta. Puhumattakaan siitä, mitä tuommoinen rimpuilu tekee mun päänupille...
Aamulla kävin kiskaisemassa 9 min HIIT:n. Alkaa lievästi sanottuna maistua puulta... :hmm: Tarvinnee kehitellä jotain muuta tai vaihtaa välillä pyörään. Enköhän mä jotain keksi :) Illalla ajattelin ehtiä ottamaan muuttohässäkän lomassa rykäisyn kuulan kanssa. Se se on kanssa nautinnollista treeniä! <3 Saisi taas hieman kohotettua mielialaa! :thumbs:
Paluu arkeen ja koneen ääreen! Viikonloppu meni tavaroita pakkaillessa ja kelistä nauttiessa :D On se vaan ihanaa, kun voi mennä piknikille vaikka joka päivä!
Lauantaina treeniä koiville. Otin vähän pitempää sarjaa:
1. Aasinosto
100 kg 10
140 kg 8-10-10-8
2. Pohkeet istuen tangolla
50 kg 10
80 kg 10
110 kg 12-12-12
3. Hack-kyykky, kapea, toppareihin asti
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 12-12
4. Sumokyykky, Smith
pelkkä tanko 10
10 kg 10-10-10
5. Askelkyykky kävellen
12,5 kg / käsi 12-12-12
6. GHR
bw 10-10-10
7. SJMV, korokkeella (lasku varpaisiin asti)
20 kg 10
50 kg 10-10-10
Hyvältä tuntui taas :thumbs: Sunnuntaina mukava puristuksen tunne takareiskoissa ja tänä aamuna myös etureidet ilmoittelivat itsestään :p
Ja sitten vielä tämän aamuiset jumppailut! Tässäkin vähän kevyempää pumppailua ja jätin sarjat vähän vajaiksi. Pakko säästellä voimiaan huomiseen muuttoruljanssiin... Dipissä tosin puristin kaikki, mitä irtosi:D
1. Vinopenkki tangolla
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10
45 kg 8-8 :thumbs:
2. Ristikkäistalja
15 kg 10-10-9 :o Hyytyi...
3. Pystypunnerrus tangolla istuen niskan takaa
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10-10-10
4. Viparit seisten
5 kg kiekot 10-10-10
5. Viparit eteen yhdellä kp:lla
8 kg 10-10-10
Edelliset superina.
6. Dippi
BW 8-6-5 :thumbs:
-10 kg 12-10
Sai aikas mukavan pumpin olkapäihin tuolla viparisetillä :sweat: Täytyy toivoa, että huomenna on täydessä iskussa... Selkätreeni todennäköisesti jää keskiviikkona tekemättä, muutto käynee treenistä :p
No niin, nyt on sitten siirretty tavarat paikasta A paikkaan B, suhteellisen hyvällä menestyksellä jopa :thumbs: Tavarat ja ihmiset edelleen ehjinä. Aikamoinen urakka oli taas, neljä pakullista tavaraa, hiki valui valtoimenaan jo ensimmäisen vartin juoksemisen jälkeen :sweat: Kävipähän treenistä tuokin :lol:
Tänään jätin siis suosiolla treenin väliin, katsellaan sitten, josko perjantaina olisi taas iskussa. Tänään olisi ohjelmassa mölkkyä ja ulkoilmasta nauttimista. Niin, ja tottakai hyvää ruokaa! :kuola:
Aurinkoista ja lämpöistä vappua kaikille!! :)
Siinäpä se, vappu nimittäin. Täällä Turussa aattona oli aivan mahtava ilma. Aurinkoa ja lämpöä riitti. Hauvelin kanssa käpöteltiin pitkä lenkki, jonka jälkeen riehuin parisen tuntia vaatehuoneessa tavaroita järjestellen :sweat:
Torilta sai jo muhkeita raparpereja, joten pakkohan sitä oli piirakka vääntää :kuola: Masu pullollaan ja muuttourakasta edelleen nääntyneenä kaaduin petiin jo ennen kymmentä :o Jätin juhlimiset suosiolla muille. Eilen alkoikin jo työn jäljet näkyä, kun aamulla löysin suoran tien keittiön kaapeille siirtämättä yhtään laatikkoa pois edestä :thumbs:
Tänään illalla aikomuksena vetäistä pienimuotoinen kuntopiiri kuulan kanssa, kun kämpässä lopultakin mahtuu liikkumaan! :lol: Huomenna aamulla vuorossa sitten koipitreeni. Sitä odotellessa...
Niin sitä meni vain suunnitelmat uusiksi; en malttanut olla kotosalla vaan pakkohan sitä oli päästä kiskaisemaan selkätreeni vielä perjantaina. Oli vaihteeksi mukava kerrankin käydä illalla! Näki ihan uusia immeisiäkin :)
Perjantai: selkä, takaolat, hauis
1. Avustettu leuanveto laitteessa
-15 kg 10
-10 kg 10
2. Ylätalja, lapio
40 kg 10
45 kg 10
50 kg 8
55 kg 6 Jäivät vähän vajaiksi, joten...
50 kg 8-8-7
3. Alatalja, kapea
40 kg 10
50 kg 10-10-10 :thumbs:
4. Yhden käden kulmasoutu kp
25 kg 10-10-8 :thumbs:
5. Face-pull
25 kg 8 Tuntui jäävän vajaaksi ja tekniikka hivenen epäpuhtaaksi eli...
20 kg 10-10-10
6. Takaolat istuen kp
5 kg 10-10
7. Hauiskääntö seisten kp
10 kg 8-8-8
Vaikka jäi hauistreeni yhteen liikkeeseen, olin lauantaina ihmeissäni, kun niin kiristeli! :eek: Noh, mikäs sen mukavampaa :p
Lauantaiaamuna olikin sitten jalkojen vuoro ja liikevalikoima jäi harvinaisen suppeaksi etukyykyn tahkoamisesta väsähtäneenä. Toimii kuitenkin :thumbs:
Lauantai: Jalat
1. Aasinosto
100 kg 8
140 kg 8
160 kg 8
180 kg 8-6 :thumbs:
2. Etukyykky
20 kg 8
40 kg 8
45 kg 6
50 kg 5
45 kg 7-7
Alkaahan tuo nyt pikkuhiljaa sujumaan tuolla uudellakin tekniikalla :thumbs: Vähän jäi jalka-asento kapeaksi 50 kg:lla enkä saanut lantiota alle. Otettiin vähän painoa pois ja uudestaan hakemista. Löytyihän se sieltä taas, samoin kuin uskomaton pumppi etureiskoihin! :cool:
3. Askelkyykky kävellen kp kourissa
15 kg/käsi 10-10-10 / jalka
4. GHR
BW 10-8-10
Alan kyllä entistä enemmän kallistua ohjelman yksinkertaistamisen puolelle, välillä voisi vaihtelun vuoksi kikkailla jotain erikoisempaakin, mutta pääasiassa yksinkertaisia perusliikkeitä. Onneksi etukyykky ja mave kuuluu lemppareihin :D Katsotaan, mitä tässä kyhäilen kokoon...
Huomasinpa muuten eilen järkytyksekseni kokeillessani kesähameitani, että eipä ole tuo hermotus vieläkään kunnossa tuolla "vammautuneella" puolella :( Oli nimittäin niin silmiinpistävä ero pohkeiden koossa koipien välillä :eek: Vasemman puoleinen oli suorastaan surkastunut :hmm: Tarvinnee vain ahkerasti jumppailla iltaisin naprapaatilta saamillani ohjeilla... Ohjelmassa siis yhden jalan kyykkyä pehmeällä alustalla tasapainoillen, kuminauhavastuksella potkuja eteen ja taakse sekä hermokudosvenytyksiä. Toivotaan, että sitkeä työ tuottaa tulosta...:rolleyes:
Onpahan vain ihana tunne, kun kroppa pelaa! :) Eilen illalla olin venyttelyssä ja pitkästä aikaa sain taas sen tavoiteltavan "tilan tunteen" rintakehääni :thumbs: Sahalihas tuntui ensin niin maan pirun kireältä taas ja hengittäminen vaivalloiselta, mutta kyllä se sitten lopulta aukesi, kun jaksoi keskittyä. Mukavaa, kun työ tuottaa tulosta :)
Oli järkyttävää huomata, kuinka jumissa sitä taas oli. Jousivenytyksessä, jossa avataan kylkeä, rintakehää ja alaselkää, kylki kiskoi oikein kipeästi vastaan :( Mutta kyllä repesin totaalisesti, kun vilkaisin peiliin kyljen vaihdon yhteydessä: koko nainen ihan vinossa !! :eek: Toinen hartia oli valehtelematta yli viisi senttiä alempana! :lol: Onneksi ero tasoittui, kunhan sain venytettyä auki toisenkin puolen sekä rintalihakset.
Tänään voikin sitten taas kiristää itsensä uuteen jumiin, kun illalla vuorossa rinta, olkapäät ja ojentajat :hmm: Jos nyt taas ottaisi itseään niskasta kiinni ja VENYTTELISI vielä illalla lenkin jälkeen...
Ex-Tavis
06.05.2008, 11:36
No moi!!!
NYT vasta tajuan kuka oikein olet, kun avatar-kuvasi on vaihtunut. :D Mä seurailen tarkkaan täällä taustalla sun tekemisiä, joten kiva kun kirjottelet. :thumbs:
Moikka Ex! Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan :lol: Ahkerasti lueskelen myös minä sinun treenejäsi. Hurjia sun etukyykyt! :eek:
"Liikuntaa ja historiaa porrastelemalla!
Turkulaiset pääsevät nauttimaan keskustalenkkeilystä nyt aivan uudella tehokkaalla tavalla. Kaupungin keskustan alueelle on suunniteltu kolme paljon portaita sisältävää kävelyreittiä, joilla sekä kunto että tietämys kaupungin historiasta lisääntyvät samalla kertaa. Näistä hienoista reiteistä on tehty Porrastelu-kartta.
Porrastelu-reitit tekevät hyvää kunnolle, sillä yksi porras vastaa kymmentä askelta tasamaalla. Taskukokoisen Porrastelu-kartan kääntöpuolella on tarkkaa tietoa portaista, joten kuntoillessa voi myös tutustua Turun historiaan."
Tällaista tarjoaa Turun kaupunki nettisivuillaan! :thumbs: Täytynee joku ilta ensi viikolla käydä tutustumassa reitteihin. Tarjolla on 2, 9 ja 11 km lenkit, portaita vastaavasti 285, 917 ja 1256 askelmaa. Yksi reiteistä lähtee vielä sopivasti melkein kotiovelta :)
Mä luin tosta porrasreitistä jostain julkaisusta ja oon niiin kade. Milläköhän saisin Nurmijärven kunnanisät käsittämään että portaat ois tarpeellinen hyödyke kaikille kuntalaisille... :lol:
Ei muuta kuin lisää portaita ja piukat pakarat kansalle! :lol:
Eilen kuitenkin treenailtiin rintaa, olkapäitä ja ojentajia takapuoliosaston sijaan :)
1. Vinopenkki tangolla
20 kg 10
40 kg 10
45 kg 10
50 kg 8-7 :thumbs:
40 kg 12
2. Ristikkäistalja
15 kg 10-9-8 Hiipuu hiipuu...
3. Pystypunnerrus rinnalta tangolla seisten
20 kg 10-10 Harjoittelua...
4. Arnold press
10 kg 10-10-8
5. a) Sivuviparit istuen kiekoilla
5 kg 12-10-10
5. b) Vipunosto eteen kiekolla
10 kg 10-10-9
Superina ilman palautuksia edelliset. AUTS! :sweat:
6. Dippi kevennettynä laitteessa
-5 kg 14-10-8
7. Kick-back
8 kg 12-15-15
Tuloksena treenistä hillitön kuumotus yläkropassa ja totaalisen tyhjä olotila. Hyvin tuli vedettyä takki tyhjäksi :D Vinopenkki sujui yllättävän mukavasti ja sai vedettyä mitä ilmeisimmin aika loppuun. Mikä ihme siinä tasapenkissä on, kun se EI VAAN KULJE!?? Mietin toisaalta, että eihän mun TARVI tehdä sitä, voin vallan mainiosti tehdä vain käsipainopenkkiä ja vinopenkkiä. Turha kai sitä on loputtomiin päätään seinään hakata :)
...Tarjolla on 2, 9 ja 11 km lenkit, portaita vastaavasti 285, 917 ja 1256 askelmaa..
No voihan molo :evil:. Joo tästä ollaan niiiii'iiin kateellisia täälläkin päässä. Vois joku pkaupunkiseudunkin kaupunki herätä tämmöseen. Helsingin päättäjät haloo! (jep, suurinosa niistä varmasti täällä palstalla pyöriikin :lol:). Tai vaikka Espoo, Vantaa, Kaunianen. Kerrankin joku kaupunki ehdottaa jotain järkevää liikuntamuodon kehitystä, uskon että noille "porrasreiteille" tulee käyttöä. Mäkin kun joskus tuun Turkuun ni pakko käydä vetäsee "porraslenkki".Uuu, mama!
Mitenköhän löytäisin aikaa käydä kipittämässä edes vähän portaikkoja vielä tällä vkolla... Alan olemaan sen verran täpinöissäni tästä :lol: Noh, hulluilla on halvat huvit :p
Tänään illalla vielä vuorossa selkä, takaolat ja hauis. Niistä päivitystä huomenissa. Tarkoitus olisi ottaa vähän mavea pukeilta/räkkivetoa. Saa nähdä kuinka pitkälle pysyn taas suunnitelmissani :D
Oli eilen illalla taas oikein biokemistien kokoontumisajot salilla! :lol: Omituista...
Noh, mutta tulipahan sitä treenikin vedettyä jutustelun ohessa :D Pysyin jopa suunnitelmassa! Ainakin osittain :o
Keskiviikko: selkä, takaolat, hauis
1. Mave (kuoletus)
50 kg 6
80 kg 6
90 kg 6-4 :thumbs: Sitten alkoi keskivartalon tuki pettää ja jätin suosiolla tähän.
2. Räkkiveto
70 kg 8
100 kg 8
120 kg 8-8
Meinasin persiilleni lentää, kun aloin vetämään vähän turhan voimallisesti ensimmäistä sarjaa :lol:
3. Leuanveto avustettuna vastapainolaitteessa
-15 kg 12
-10 kg 8-9
4. Alatalja yhdellä kädellä
25 kg 8-8-8
5. Face-pull
20 kg 10-12-12
6. Hauiskääntö seisten
10 kg 10-8-8
7. Hauiskääntö taljassa, Scott
22,5 kg 12-12-12
Otin tällä kertaa maastavedossa kaikki toistot kuoletuksesta ettei menisi niin paljon alaselälle. Tuntui aikas hyvältä! :rock: Remmit otin käyttöön vasta kahdessa viimeisessä sarjassa eli tuli vähän puristusvoimaharjoituksiakin. Heikko kohta on edelleen keskivartalo eli tänään tahkotaan illalla vielä tunnin verran pilatesta :)
Ei paljon enää irronnut alataljassa vetojen jälkeen, mutta kasit sain sentään puristettua. Hyvä treeni :thumbs:
Oo, hei täällähän on hirmunen treenimeininki! Todella inspiroiva tämä sun päiviksesi. :) Suunnitteletko itse treenisi vai onko sulla valmentaja apuna?
Toi sun kuntopiirisi näyttää tosi hauskalta. Oletko itseksesi vaan harjoitellut tekemään giryatreeniä? Toi kuulan kanssa touhuaminen kiehtoo mua kovasti, ilmoittauduin jo ohjaajakurssillekin mutta se olikin täynnä :hmm: Harmi kun meidän salilla ei ole kuulia niin ei pääse harjoittelemaan niillä itsekseen. Ehkä pitäisi ostaa vaan se oma. :)
Heippa Faidra! Mukavaa aina, kun joku kommentoi :) Itsekseni näitä treenejä suunnittelen eli luen paljon muiden treeneistä, kokeilen ja apinoin sopivilta osin ;)
Giryastakin satuin vain lukemaan jostain ja kävin sitten pari kertaa tunnilla. Aika oli kuitenkin niin epäsopiva, että päätin hankkia oman pikkuisen kuulan. Kavereilta on kuulunut kommenttia raskaamman puoleisesta käsilaukusta :lol: Kummasti se 8 kiloakin painaa, kun sitä kannattelee suoralla kädellä ja samalla puskee itseään ylös lattialta :eek: Suosittelen ehdottomasti! :thumbs: Tässäkin tosiaan soveltanut tätä hyväksi havaittua do-it-yourself -treeniä eli netistä lukenut liikkeistä ja katsellut kuvia ja klippejä. Kesälomalla pääsee tosi toimiin: laiturijumppaa mökillä!! Tarvinnee vain olla varovainen, ettei lennä vauhdissa kuula järven pohjaan... Tosin, mikäs sen mukavampaa kuin päättää treeni sukellussessioon :lol:
Illalla oli vuorossa tunnin verran pilatesta. Olipahan sitten vatsalihat taas sellaisessa poltteessa ettei mitään rajaa :eek: Hetkenkin kun KUVITTELEE jotenkin edistyneensä, niin heti isketään takaisin :o
Jo pelkästään jalkojen nostaminen makuulta ylös 90-kulmaan on pirunmoisen työn ja keskittymisen takana. Tai siis toki mä koipeni ylös saan, ei se ole ongelma. Se on, että samalla alaselässä pysyy neutraali kaari, alavatsa pysyy tiukkana ja rintaranka koko matkalta kiinni lattiassa. Joku prakaa aina.
Eilen kun lopulta sain rintarangan tiivistettyä lattiaan, meni liike totaalisesti suorille vatsalihaksille. Tuskallisen pinnistelyn jälkeen sain aktivoitua alavatsan syvät lihakset, mutta silloin pomppasi taas rintaranka ylös :hmm: Kylkiliikkeissä huomaa, että poikittainen vatsalihas pelaa loistavasti ja pysyy tiukkana, mutta tuosta alavatsasta on tullut oikea murheenkryyni. Noh, toisaalta, koko pilateshan melkeinpä on alavatsan kontrolloimista jo hengittämisestä lähtien eli eiköhän tässä ole aikaa opetella. Jos ohjaajakin sanoo tuntevansa olevansa (sanotaanko toi tosiaan noin!?! Ei voi olla... Noh, joka tapauksessa.) vasta matkan alussa, niin ehkä mäkin sitten joskus... :)
Voi vitsi, mikä viikonloppu! Rentoutumista mökillä :) Noh, eipä se tietenkään ihan vain reporankana makoiluksi mennyt, mutta melkein. Teki hyvää keholle ja ennen kaikkea mielelle :)
Lauantaina porhalsin heti aamusella kaupunkiin treenailemaan koipia. Kymmenisen minuuttia soutamista (juu ihan oikealla soutuveneellä :p ), hyppy auton rattiin ja ajo Raholaan salille.
1. Pohkeet seisten
50 kg 10
70 kg 10
90 kg 10
110 kg 10-10
2. Pohkeet yhdellä jalalla seisten
BW 15-15-15
Tämä oli puhtaasti hermotuksen hakemista. Vasen koipi haki jotain käsittämätöntä liikerataa; koko nainen koukkasi vasemmalta kiertäen ylös!:eek: Kyllähän se siitä sitten asettui, kun tarpeeksi hinkkasi.
3. Etukyykky
20 kg 6
30 kg 6
40 kg 6
45 kg 5-5-5
40 kg 6-6
4. Askelkyykkykävely
15 kg/käsi 10-10-11 askelta / koipi
5. Polvikyykky
70 kg 15
90 kg 10-12
6. Koukistukset maaten
20 kg 10
Kokeilu jäi tähän, otti ilkeästi alaselälle :(
7. Koukistukset istuen
30 kg 10-10
40 kg 10
Tämän jälkeen olo :sweat: :rock: eli loistava. Ei kun takaisin mökille saunomaan. Kyllä elämä on ihanaa :D
Tänä aamuna suunnistinkin sitten taas omalle rakkaalle kotisalille. Irrotin nyt ainakin toistaiseksi olkapäät omaksi treenikseen. Tuntunut viime aikoina, että eivät oikein saa kunnolla iskua, kun rintatreeni vie kaiken keskittymiskyvyn... :hmm:
Maanantai: olkapäät ja ojentajat
1. Pystypunnerrus tangolla istuen
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10
42,5 kg 10-9-9
Laskin nyt tangon reilusti niskan taakse, kyynärpäät alhaalla hieman hartioiden tasoa alemmas. Sai pidettyä hyvän jännityksen yllä koko ajan :thumbs:
2. Arnold press
10 kg 6-6-6 Tuskasta... :o
3. Viparit sivulle roikkuen
5 kg 12-12-12
Vähän meni nämä keppoisesti. Saisikohan sitä näillä nakkisormilla viritettyä 5 kg kiekkoihin lisäksi pikkukiekot... 8 kg käsipainot taitavat olla näihin vielä vähän liikaa!
4. Dippi
BW 10-8-8 :thumbs: Täähän alkaa sujua! :)
5. a) Ranskis taljassa
20 kg 10-10-10
5. b) Vatsalihasrullaus pallolla
10-12-12 :sweat:
Aika tiiviiseen tahtiin meni, treeni kesti vain 45 minsaa. Pukkarissa sitten huomasin, että palkkari jäi keittiön pöydälle :( Sotkeminen töihin ei sujunut ihan täydellä energialla, mutta voin olla vain tyytyväinen: onneks ei ollut selkä- tai jalkapäivä...
Illalla vielä syvävenyttely. Mä odotan jo innolla :)
Eiliset venyttely meni vallan mukavasti! :) Lonkankoukistajat antoivat myöten eivätkä alkaneet heti kiristämään vastaan :thumbs: Sain aikas hyvin venytettyä myös nuo ongelmia aiheuttavat reiden ulkosyrjät eikä mennyt edes hermokudosvenytykseksi! Yleensä alkavat varpaat puutumaan niin, että pakko vain pumppailla ettei vahingoitu mitään. Vasemmanpuoleinen pienempi rintalihas oli alkuun vähän joikkelissa ja sormet puutuivat, mutta hetken pumppailun jälkeen alkoi sekin antaa myöden. Eli hienosti meni tällä kertaa! :) Ainoa keskittymistä herpaannuttava tekijä oli viikonloppuna reiteen ilmestynyt öhkömönkijäisen purema, joka päätti alkaa taas yhtäkkiä kutisemaan :hmm:
Tänään olisi aikomuksena heittää haukkupaukun kanssa päivälenkki porrasreitillä. Saapa nähdä kumpi hyytyy ensin... :lol: Jostain pitäisi repiä vielä aika parille juoksulenkille tällä viikolla, Likkojen lenkki kun lähestyy uhkaavasti! :eek: Näkisi vähän, miten tuo polvi reagoi vai meneekö kävelyksi :(
Eilen koukkasin työmatkalla torin kautta. Aina pääsiäisen jälkeen torille ilmaantuu paikallisen puutarhan koju, josta ostan aina kaikki vihannekset ja kasvikset näin kevät- ja kesäaikaan. Innostusin tietenkin taas vähän, ja raahasin ostoksiani sitten selkä vääränä kotiin... :o Mutta oli se vaan sen arvoista!! Aivan valtava salaatti, meheviä nauriita ja kyssäkaaleja, pulleita retiisejä... NAM!! Oli pakko oikein ottaa kuva ostoksista.
Vaikka olikin aika hyytynyt olo, kun pääsin kotiin, päätin kuitenkin lähteä hauvelin kanssa köpöttämään pätkän porrastelu-reittiä. Yllättävän nopeesti alkaa reidet hapottaa! :eek: Koira kyllä vähän huijasi, koukkasi sivusta välillä. Mukavaa oli tepastella eri maisemissa taas, aurinko paistoi ja oli sopivan viileä. Koirakaan ei saanut lämpöhalvausta.
Reilun tunnin lenkin jälkeen pääsin lopulta nauttimaan torin antimista. Valtava kasa salaattia, raejuustoa ja kunnon pala lohta :kuola: Lisäksi vielä lähikaupasta löytynyttä kunnon ruisleipää: rapea ja kova kuori, sisältä ihanan pehmoisaa. Hitsi, alkaa jo kuola valumaan!! Argh, NÄLKÄ!! Noh, johan siitä aamiaisesta onkin jo kolmisen tuntia :p
Illalla nappasin vielä kuulan kauniiseen käteen, kun alkoi ramasemaan. Kummasti piristyi... :D
Kaksi kierrosta kuntopiiriä rivakkaan tahtiin. Kokonaiskesto reilut puoli tuntia. Riitti kyllä aivan loistavasti. Treenin jälkeen olotila :sweat: :rock:
1. Etuheilautus 20-20
2. Kahdeksikko jalkojen välistä 10-10 /suunta
3. Etuheilautus käden vaihdolla 20-20
4. TGU 5-6 / puoli :sweat: Tää on tappava...
5. Rive + työntö 10-12 / puoli
6. Vaaka 12-12 /puoli
7. Pystysoutu yhdellä kädellä 10-12 / puoli
8. Pistoolikyykky 10-10 / puoli
9. Tempaus 10-12 / puoli
10. Askelkyykky, staattinen 15-15 / koipi
11. Punnerrus + kierto 10 / puoli
12. Sammakkokyykky + työntö alhaalla 10-8 / puoli Hyytyy... :hmm:
Näissä, jos missä huomaa tuon vasemman puolen heikkouden. Tarvinnee taas lisätä näitä harjoituksia, joissa tulee puolet erikseen, ettei pääse toinen puoli aina kompensoimaan. Onhan mulla ne naprapaatin kuntoutusohjeet, mutta arvatkaas vaan olenko repinyt aikaa niihin joka ilta... :o
Eilen illalla selkätreenin vuoro. Jätin hauikset tekemättä, otan ne sitten perjantain rinta-ojentaja -treenin yhteydessä. Saa tehdä pitkästä aikaa kunnon superit käsiosastolle :evil:
Keskiviikko: selkä, takaolat
1. Mave
50 kg 6
70 kg 6
80 kg 5x5 - 6
Kulki aivan loistavasti :thumbs: Enemmänkin olisi jaksanut, mutta kun ekoissa sarjoissa tuntui alaselkä vähän kiristelevän (kiitos eilisen kuntopiirin) en ottanut riskiä.
2. Leuanveto vastapainolaitteessa, kapea hammerote
-10 kg 10
-5 kg 8 Meni vähän vaikeaksi, joutui painamaan levyä alaspäin :confused:
-10 kg 10-10
3. Ylätalja lapiokahvalla
50 kg 8 Nihkeää...
45 kg 10-10-10
4. Yhden käden kulmasoutu kp
25 kg 10-10-10 Tähän ensi vkolla lisää! :thumbs:
5. Takaolat taljassa
35 kg 15-15-13
6. Face-pull
25 kg 10-10-10 :thumbs:
Ihan ok treeni. Mave luisti paremmin kuin aikoihin! :) Päälle piti ottaa ylätaljaa, mutta sitä oli varaamassa neljä nuorta miestä. Tuntuivat keskittyvän kyllä kaikkeen muuhun paitsi treenaamiseen... :hmm: Noh, eihän se mulle kuuluu, kukin taplaa tyylillään. Sain kuitenkin korvattua tuolla vastapainolaitteella.
Treenistä jäi muuten ihan hyvä maku, mutta kun sitten pääsin ulos salilta ja olin aikeissa hypätä uljaan ratsuni selkään, havaitsin sen kelvanneen jollekin pitkäkyntiselle :mad: Ehtihän se mulla jo viikon ollakin!! PRKL. Mut ei auta itku markkinoilla.
Eilen tulikin sitten taas kävelyä enemmän kuin tarpeeksi, kiitos pyörävarkaan... :hmm: Työmatka kestää käpytellen 35-40 min suuntaansa, mutta eipä tuo oikeastaan haittaa, niin kaunista on nyt kaikkialla, kun vihertää Tänäkin aamuna tuli oikein tunnelmallinen olo, kun Aurajoesta nousi kevyttä usvaa ja jokirannassa violetit tulppaanit heräilivät pakkasyön jäljiltä. Kaunista, ei voi muuta sanoa :)
Iltasella olin vielä pilateksessa. Vatsalihat huusivat taas armoa :thumbs: Tunti meni muuten suhteellisen "tuskattomasti"; tällä tarkoitan siis näitä asiaan kuulumattomia tuskia... :rolleyes: Kylkipidossa tehdyt lähentäjä- ja loitontajaharjoitukset ottivat aika koville ja kyljet joutuivat kunnolla töihin kannatuksissa. Toimii!! :thumbs:
Ohjaajalla oli loistava anatomian kirja, jota selailin siinä tunnin alkua odotellessa. Lopultakin löysin todella havainnollisen kuvan selkälihaksista! Minun on ollut vaikeaa hahmottaa nuo kaikki eri kerrokset, mutta tuosta kirjasta löysin lopultakin hyvän poikkileikkauskuvan. Siinä näkyivät kaikki kolme syvien lihasten kerrosta, suorat selkälihakset sekä latsit ja trapetsius. Mielenkiintoista... Hassua, miten mä jaksankin aina innostua näistä anatomiajutuista :lol:
Tänään iltasella vielä rintatreeni kera ojentaja-hauis -rääkin :D Salilla mahtaa olla hiljaista, kun Suomi pelaa...
Juupa juu, tulipa sitten eilen tosiaan pitkästä aikaa tehtyä kätösille kunnon superit! :p Mieletön kiristely ja pumppi :eek: Vinopenkki olikin sitten taas tuskallisen nihkeetä tällä kertaa, mutta kp-penkki luisti aivan loistavasti ja tuntuma... :rock:
Perjantai: Rinta, ojentaja, hauis
1. Vinopenkki tangolla
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10
45 kg 9-9-8 :hmm:
2. Penkki kp
17,5 kg 10
20 kg 10-10-9 Ihan ite kaikki! Siis myös se ensimmäinen... :D
3. Ristikkäistalja
15 kg 10-10-8
4. a) Hauiskääntö taljassa suoralla tangolla
20 kg 18-15-15
4. b) Ojentajat taljassa tangolla
30 kg 15-15-12
Edelliset ilman taukoja. Pikkasen rupesi hiipumaan loppua kohden... :sweat:
5. a) Penkkidippi
BW 15-10
5. b) Punnerrukset (aloitus suorin jaloin, sitten polvet maassa)
5-5
Sitten äksänä pitkin pituuttaan lattialle, PUUH :sweat: Tunsi taas jotain tehneensä :thumbs: Taidanpa taas tehdä muutaman viikon tuota kp-penkkiä, tuntui sen verran hyvältä. Ensi viikolla kokeiluun 22,5 kg... Saa nähdä kui tytsyn käy... (Jatkuu ensi numerossa...)
Illalla vielä tänään koipitreeni. Omituista, kun tottunut tekemään sen aina aamulla. Nyt piti kuitenkin tulla töihin tekemään parit hommat ja treeni sai luvan siirtyä. Odotan jännityksellä, mitä kroppa sanoo.
"Just another manic monday..." Intoa piukassa taas uuteen viikkoon :thumbs: Eilen otin kunnon lepopäivän, enpä muista milloin olisi noin rennosti tullut otettua. Vietin päivän sohvan nurkassa vilttiin kääriytyneenä, lipittelin teetä ja luin hyvää kirjaa :) Noh, kävin mä puolentoista tunnin kävelyllä ja juoksentelin vähän Samppalinnan rappusia, mutta mun mittapuulla oli lepoa :D Sisko lähti koiruli mukanaan jo aamusta eli sain olla ihan yksikseni ja ottaa torkut, kun siltä tuntui. Tänä aamuna olinkin AIVAN pihalla, kun herätys koitti :eek: Piti tarkistaa puhelimesta, mikä päivä on :rolleyes:
Lauantaina illalla vetäisin jalkatreenin ja kuten ounastelinkin, hiljaista oli. Yksi ihminen itseni ja siskoni lisäksi :lol:
Lauantai: jalat
1. Aasinosto
80 kg 10
120 kg 10
150 kg 8-8-8
2. Pohkeet istuen
40 kg 8-8-8
Nämä teen aina kunnolla eteen nojaten ja hitaasti puristaen.
3. Etukyykky
20 kg 6
30 kg 6
45 kg 5-5-5-6-6
Vakaa kuin kallio. Ei yhtään kipannut eteen! :thumbs:
4. Hack, kapea
20 kg 15-15 Pumppailua...
5. GHR
BW 10-10-10
6. Askelkyykky eteen astuen
15 kg 10-10
7. Maastanosto / sumomave yhdellä kp:lla
20 kg 15
25 kg 15
Vähän kokeilua. Tuntui aika mukavasti pakaraosastolla. Tätä lisää!!
Tuo etukyykky on kyllä uskomaton liike. Aivan mieletön tunne etureiskoissa taas kerran!
Maanantai: Olkapäät, ojentajat
1. Pystypunnerrus istuen tangolla niskan taakse
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10
45 kg 6-8-9
2. Arnold press
10 kg 10-8-8
3. Viparit seisten
8 kg 12-12-12
4. Viparit roikkuen (ilman taukoja)
5 kg 13-13-10
5. Dippi
BW 9-9-10 :thumbs:
Pystypunnerruksessa oli vähän asennon hakemista. Viimeisessä sarjassa sain kaiken kohdalleen ja kulki aika mukavasti. Pari ensimmäistä meni totaalisesti etuolkapäille, mutta kun sain vähän enemmän kaarta alaselkään, niin johan alkoi tuntumaan! :thumbs:
Niin, ja olinhan mä eilen illalla tosiaan vielä balancessa... Noh, mutta lepoa se lähinnä kuitenkin oli :D Tänään illalla vielä syvävenyttely.
Yritän tässä kuumeisesti pohtia, miten kannattaisi treenit tällä vkolla vetää, kun lauantaina pitäisi kipittää Likkojen lenkki. Ei ehkä paras idea aloittaa päivää vetämällä totaalitappokoipitreeni... :evil: Jos tulee mieleen ideoita, saa ehdottaa! :)
Olipahan taas vaan ihana syvävenyttely eilen! Samat paikat ne vaan tuntuu aina jumittavan eli vasen rintalihas ja vasemman reiden ulkosyrjän kalvoinen lihas. Hyvin kuitenkin venyivät eikä edes pahasti pistellyt :thumbs:
Piriformiksen olen saanut pidettyä hyvin "auki", kun hankin viikonloppuna hierontapallon! Olen nyt muutaman kerran hypännyt lattialle makaamaan pallon päälle ja pakottanut pakaran rentoutumaan. Kipiää tekee, mutta AH! se tunne, kun lihas antaa periksi! :) Tuntuu, että koko toinen puoli kehosta on tipahtanut muutaman sentin lähemmäs lattiaa, kun vertaa puolia käsitellyn ja käsittelemättömän välillä :eek:
Olen nyt muutenkin koittanut enemmän keskittyä lihashuoltoon ja rentoutumiseen. Iskias oirehtii taas hieman, nilkka on ollut pari päivää aika kipeä :( En keksi mitään muuta aiheuttajaa kuin sunnuntain balance. En vain käsitä, mikä siinä on. Kivut ovat pysyneet poissa pari viikkoa enkä ole kyllä balancessakaan käynyt pariin viikkoon... Omituista. Ehkä ne lantion avaukset ovat sitten liikaa mun jumittaville reiden ulkosyrjille ja pakaroiden syville lihaksille :hmm: Nautin balancesta suunnattomasti enkä haluaisi sitä hylätä. En vaan millään haluaisi enää koskaan kokea niitä kipuja, jotka jäivät syksyllä leikkauspöydälle... :( Ehkä on taas palattava askel taaksepäin ja tehtävä liikkeet vähän pienemmästi. Ei sillä, että olisin nytkään mitenkään itseäni repinyt, mutta parempi vähemmän ja hyvin kuin enemmän ja sinne päin :thumbs:
Eilen kuulajumppapäivä <3 Sekalainen seurakunta kaikennäköistä liikehdintää...
1. Etuheilautus 30
2. Voimapyörä (polvet maassa, rinta 2-3 cm maasta) 12
3. Kahdeksikko jalkojen välistä 10 / suunta
4. Etuheilautus käden vaihdolla 30
5. TGU 5 / puoli :sweat: Miten tää voi edelleen olla näin tuskaa?? Tekniikka tosin parantunut :thumbs:
6. Tempaus 20 / puoli
7. Pistoolikyykky 12 / puoli
8. Rive + työntö 15 / puoli
9. Vaaka 15 / puoli
10. Vastakkaisen käden ja jalan nosto pallolla 30
11. Yhden käden pystysoutu 15 / puoli
12. Voimapyörä 12
13. Sammakkokyykky + työntö 10 / puoli
14. Selän ojennus pallolla 15
15. Etuheilautus käden vaihdolla 30
16. a) Vatsarutistus pallolla 15-15
16. b) Kylkirutistus pallolla 10-10
Treeni kokonaisuudessaan noin 40 minsaa. Kylkirutistuksia en olekaan aikoihin tehnyt, pilateksessa olen vain harjoitellut kylkikaaren ylläpitoa kylkimakuulla. Nyt kyllä saikin sitten sellaisen tuntuman, että oksat pois! :eek: Mutta tuntui siellä jotain lihaa olevan, kivikovaksi jännittyi rutistuksessa :)
Vasemmalla jalalla kyykky edelleen vaikeaa eikä asento meinaa millään pysyä kasassa. Alaselkä pyöristyy ja asento menee kasaan :( Mutta harjoitusta harjoitusta! Sillähän se paranee :)
Tänä aamuna sitten jalkoja! Vielä käppäillessäni aamulla kohti salia en ollut vielä päättänyt, mitä teen :o Mutta jalkatreeni siitä tuli, itse asiassa vielä aika hyvä sellainen! :thumbs: Painotin nyt treenin takareiskoille ja pakaroille, kun tuota etukyykkyä on tullut tahkottua ehkä liiaksikin... Mä vaan niin tykkään siitä! :p
1. Maastanosto / sumomave
50 kg 8
60 kg 8-8-9-10 Ah, mikä polte!! :rock:
2. GHR
BW 10-10-10
3. Askelkyykkykävely
15 kg / koura 10-10-10
4. Aasinosto
150 kg 8
180 kg 6-7-6 Mitäs mitäs... :thumbs:
Oli siis oikein "mukava" treeni. Uskomaton polte pakaraosastolle tuosta maastanostosta. Eka kokeilu ja eipä kyllä jää viimeseks kerraks, kun tuota teen!! Vierestä kuului kommenttia liioitellun hyvästä tekniikasta... WTF?!? Onko sellaistakin? Mulla on kuitenkin periaatteena, että mitä tehdään, tehdään hyvin eikä sinne päin. Varsinkin uusissa liikkeissä on tärkeätä hakea oikeat liikeradat huolellisesti alusta asti. Tiedän liiankin hyvin, mitä se sitten on, kun kaikkea harjoitellaan uudestaan alusta... Toki sitten kun tekniikka on hallussa, voi joskus revitellä vähän epäpuhtaammallakin tekniikalla. Se on sitten taas asia erikseen.
GHR on kyllä vaan kanssa niin loistava liike. Tarvinnee varmaan seuraavalla kerralla siirtää jo nilkkatukea hieman ylöspäin eli polvia ylemmäs pukin päälle, jolloin liike taas muuttuu hieman raskaammaksi. Lantion pidän aina edessä ja pakarat piukkoina. Tässä ainakin tietää, mitkä lihakset on hommissa! :D
No niin!! Lopultakin pääsin sitten kokeilemaan vähän juoksentelua :thumbs: Kauan se kesti... Käväisin töissä vielä illalla ja ajattelin, että mikseipä sitä samantien vetäisi tossuja koipiin ja laittaisi vallan juoksuksi. Mennessä reipasta kävelyä ja kiertelin kaikki matkalle osuvat portaat, jotka loikin ylös kaksi porrasta kerrallaan. Täytyy myöntää, että Samppalinnan portaissa veti totaalisesti hapoille :sweat: Työpaikalle päästyäni kipitin vielä juosten portaat viidenteen kerrokseen.
Paluumatkan hölköttelin tasaisen tappavan tahtiin, ja kiertelin Samppalinnan, urheilupuiston ja Turun linnan kautta kotiin. Aikaa koko reissuun meni noin 80 minsaa ja matka semmoiset 10 kilsaa. Mulle tuo juoksu on usein aikamoista pakkopullaa, mutta täytyy myöntää, että nyt kun jolkottelin jokirantaa auringon paisteessa kotiin päin ja hiki valui noroina pitkin kasvoja, niin oli siinä vain jotain! :) Mieletön fiilis! :thumbs: Kun saisi tuon saman flown lauantaina...
Selkä tuntui kestävän kohtuu hyvin. Jonkin verran hermo kiskoi heti lenkin jälkeen, kun riisuin kenkiä. Oireita, joita ei nyt tosiaan olekaan ollut muutamaan viikkoon! :) Nyt vasta hokasin, että eipä olekaan muuten kiskonut pitkään aikaan kumartuessa. Näin hyvin sitä huomaa edistymisensä... :lol: Nuokin oireet menivät kuitenkin aikas nopeasti ohi, kun venyttelin taka- ja etureidet sekä pohkeet auki.
Propofol
22.05.2008, 10:26
Moi!
Et ole sellasta porrastelukarttaa (porrasjuoksu reittejä turussa) hakenu ilmaseks kirjastosta?... laiton siitä jutusta tonne omille sivuille ja ajattelin mennä testaan joku päivä tästä kun antaa työt myöden...
Onhan minulla se, olen jo tänne siitä kirjoitellutkin :) Aivan loistava veto Turulta :thumbs: Henki meinaa kyllä tosiaan mennä, kun liikaa innostuu... :o
Ex-Tavis
22.05.2008, 11:54
Mäkin kiinnostuin siitä kartasta sun ansiosta ja tulen ehdottomasti sen joskus kiertämään. Sitä ei tarvitse vaivautua hakemaan kirjastosta, vaan se löytyy myös netistä kaupungin sivuilta (http://www.turku.fi/Public/download.aspx?ID=59747&GUID={32A5E466-A50D-4CF8-8806-4C45F39A18E1}).
Kiitos linkistä Ex! :) Yritin sitä taannoin tänne liittää, mutta mä kun olen niin käsi näiden hommien kanssa... :o Mites toipuminen muuten etenee?
Ex-Tavis
22.05.2008, 12:23
Kiitos linkistä Ex! :) Yritin sitä taannoin tänne liittää, mutta mä kun olen niin käsi näiden hommien kanssa... :o Mites toipuminen muuten etenee?
Eipä kestä, tässä pedissä (netti vieressä) kun on aikaa vaikka muille jakaa. Kyllä tämä valitettavasti edelleen vaivaa niin paljon, ettei saa unta kuin tunnin, kaksi kerrallaan ja nieleminen ja puhuminen sattuu kamalasti. Kipulääkkeiden takia on vielä väsynyt, joten aika menee suureksi osaksi netissä, telkkaria tai leffoja katsellen ja...netissä :D. Parempaanpäin on selvästi tultu, ja tänään on suunnitteilla toipilasajan toinen retki ulos (kävin jopa kiertämässä toissa päivänä talon ympäri, mikä osoittautui voimien ponnistukseksi...). :rock: Ensi viikosta olen jo käynyt kävelylenkeillä, sen olen itselleni luvannut (mutta en ota siitä paineita vaan olotilan ehdoilla mennään). Pirullistahan tämä leikkauksesta toipuminen kyllä on.
En rasita blogiasi enempää, vaan alan tuijottelemaan Basic Instinct 2:a :D. Hyviä treenejä sulle, treenaile munkin puolesta vielä tämä ja ensi viikko!
Pikaista paranemista sinne! :) Odottelen jo, että pääsee lukemaan uusia ennätyksiä ;)
Täytyy varmaan sitten venyttää itseään uusiin ennätyksiin, kun Ex vielä "pakkolomailee"... Terkut vielä sinne! :)
Aamulle intoa puhkuen (siis ei todellakaan...:hmm:) salille selkää treenaamaan. Nilkka vihoittelee taas ja kävely on tuskallista :( Yritän olla välittämättä.
1. Mave
50 kg 6
70 kg 6
90 kg 5-5-5 :thumbs: Yksi sarja lisää.
2. Taljaveto lapiokahvalla rintaan (Mikä ihme tän nimi on? Jalat ylhäällä ja veto yläviistosta.)
40 kg 10
50 kg 10-10-10
3. Yhden käden kulmasoutu kp
27,5 kg 10-10-10 :thumbs:
4. Face-pull
25 kg 10-10-10 Ah, mikä ihana polte :D
5. Takaviparit istuen
5 kg 12-12-12
6. Hauiskääntö seisten
12,5 kg 5-5-4 :thumbs: Täältä tullaan...
7. Hauiskääntö vinopenkissä
5 kg 12-12-12 AUTS! Ihan mieletön :rock:
Ihan ok treeni, vaikka ensin tökkikin. Maveenkin yksi sarja lisää. Parhaat treenit taitaa kyllä tulla, kun joutuu psyykkaamaan itseään ja hakemaan sitä kiukkua :evil:
Eilen illalla olin pilateksessa ja kokemus vakuutti mut siitä, että treenijaolle/-järjestykselle pitää tehdä jotain. Niin hyvin meni nyt, kun selkätreeni ei ollut alla jumittamassa. Olipahan muuten opettavaista, kun vatsalihakset edelleen törkeän kipeät tiistain voimapyöräharrastelusta! Huomasi TODELLAKIN, jos yritti ottaa apuja liikkeisiin pinnallisista lihaksista :lol:
Perjantaina iltasella kävin vielä siskon kanssa Raholan salilla vetämässä jonkinmoisen rinta-ojentajajumpan...
1. Vinopenkki
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 6
45 kg 6
50 kg 6-6-6
Nousihan se, mutta eipä tainnut olla kovin kaunista katsottavaa...:rolleyes:
2. Penkki kp
22,5 kg 4-7-4 :hmm: Hajosi keskittyminen totaalisesti ekassa sarjassa, kun meinasin tipahtaa penkiltä :eek: Tokassa täydellistä, kolmas hiipui... Eli vielä pakko puristaa!
20 kg 8
3. Ristikkäistalja
15 kg 10-10-10
4. Sivuviparit taljassa
5 kg 10 Oli vaan pakko kokeilla... Toimii! :thumbs:
5. Dippi lisäpainolla
2,5 kg 7-5-5 Sisko vähän naureskeli, kun pienen pieni kiekko roikkui jalkojen välissä :lol: Jostainhan se täytyy aloittaa! :D
6. Kick-back
10 kg 10-10-10
Tuo kp-penkki on kyllä uskomattoman herkkä pienellekin keskittymishäiriölle. Sitten kun sujuu, niin tuntuma on aivan mieletön!! :rock:
Lauantaina olikin sitten vuorossa Likkojen lenkki. Tarkoituksena oli alunperin juosta 10,5 km, mutta toisin kävi. Ruuhka oli aivan käsittämätön ja myöhästyimme lähdöstä puolisen tuntia :( Jouduimme siis puikkelehtimaan kävelijöiden joukossa koko matkan. Noh, tulipahan otettua kunnon spurtteja väliin, kun tuli hyvä paikka ohituksille :lol: Matkaa kertyi varmasti enemmän kuin virallinen 7,5 km; sen verran siksakkia vedettiin :p Selkä kesti hyvin, takareidet vielä vähän juntturassa. Tänään pääsee illalla syvävenyttelyyn niitä taas availemaan. Tuskaa tiedossa...
Turhaan pelkäsin eilistä! :) Venyttely sujui nimittäin oikein mukavasti. Piti oikein pohtia, mitä tehtiin eri lailla, kun kaikki sujui niin kivuttomasti. Ei kiristellyt vääristä paikoista ja ensimmäistä kertaa sain lannelihasta venytettyä oikein kunnolla :thumbs: Päädyttiin siinä sitten porukalla siihen tulokseen, että tunnin aluksi tehdyt pakaraosaston ja lantion takaosien möyhennys hierontapallolla oli ajanut asiansa! Arvatkaas vaan, kuka hyppää sillä pallolla nyt joka ilta... :p Tunnin jälkeen survoin tuota vasemman puolen ulkoreittä vielä rullan päällä. Yllättävän kivuttomasti meni sekin :)
Illalla vuorossa olisi kuulajumppaa eli :sweat: Siitä huomenissa lisää. Huomenna aamulla aion myös raahautua taas salin puolelle. Nyt on tullut vähän enemmän taukoa, mutta kroppa on tuntunut siltä, ettei kannata. Sunnuntaina olin kotona reissusta vasta puolilta öin eli maanantaina herätys klo 4.45 ei kuulostanut kovin houkuttelevalta... :rolleyes: Noh, mukavaa vaihtelua tämäkin. Aika kovaahan tässä on taas vedetty jo useampi viikko. Olisihan se hienoa, jos pikkuhiljaa oppisin OIKEASTI kuuntelemaan kroppaani ja antamaan sille lepoa, kun se sitä vaatii :)
Nopia päivitys, ennen kuin tarvii sännätä keskustaan ja seminaariin... Tiedossa istuinlihasten puuduttamista ja nuokkumista :p
Eilen kiskaisin illalla vielä puolen tunnin kahvakuulajumpan. Otin nyt mukaan vähän uusia liikkeitä. Tuntuivat kyllä keskivartalossa, varsinkin tuo sateenkaari!! :eek: TGU:n tekniikka se vaan paranee, ehkä mä vielä saan sen kympin revittyä joku päivä...
Kaksi kierrosta seuraavia:
1. Etuheilautus 20
2. Voimapyörä 12
3. Rive+työntö 10 / puoli
4. Selän ojennus pallolla 15
5. TGU 5 / puoli
6. Tempaus 10 / puoli
7. Sateenkaari 10 / puoli
8. Bent press 10 / puoli
Hiki roiskui ja fiilis taas katossa!! :rock:
No niin! Eilen sitä päästiin taas tositoimiin ;)
1. Etukyykky
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 6-6-7-7-6
2. Maastanosto / sumomave
60 kg 8-8-8-8
3. GHR
BW 8-8-8 Meni aikamoiseksi irvistelyksi :lol:
4. Askelkyykkykävely
15 kg / koura 10-10-10 / koipi
5. Aasinosto
140 kg 10-10-10
6. Vatsoja 2 kierrosta:
a) kylkirutistus pallolla 10 / puoli
b) pallon rullaus (punnerrusasennosta jalat pallolle, rullataan palloa eteen vatsan alle ja taakse jalat suoriksi)
c) hoover kyynärpäät pallolla 1 min
Eipä tullut mitään uusia ennätyksiä, mutta loistava fiilis! :rock: Enpä muista milloin olisin noin nauttinut treenistä, vaikka harvemminpa siellä salilla väkisinkään on :D Hiki lensi ja treeni kulki. Etukyykyssä otin nyt pienemmällä painolla, kun olin yksikseni. Vakaalta alkaa tuntua. Ei kallistele yhtään eteen, vaikka viimeiset toistot onkin aika pakertamista. Tästä se lähtee :thumbs:
Eilen oli muutenkin aikas mukava päivä. Seminaari meni tuskattomasti ja ruoka oli hyvää. Kerrankin kunnon salaatit ja pääruokana kalkkunaa (HUOM! harvinaista, mahdollista ottaa ilman kastikkeita!!) :kuola: Kävelyä tuli enemmän kuin tarpeeksi: melkein kaksi tuntia ja lisäksi hauvelin kanssa toiset kaksi tuntia. Mutta... Sain uuden pyörän pöllityn tilalle!! :) Nyt kelpaa taas ajella :D
Eilen oli työpaikan virkistyspäivä eli sinänsä mukavaa rentoutumista. Ongelmana oli vain se, että kun työt piti hoitaa siinä sivussa eli aamulla ennen ohjelman alkua ja illalla ohjelman jälkeen. Kannatti kuitenkin osallistua; päästiin parin tunnin kierrokselle Kakolaan!! Oli muuten mielenkiintoinen paikka. Toivottavasti Turun kaupunkikin ymmärtää alueen arvon eikä rakenna täyteen mitään betonibokseja... :hmm: Avoimeksi virkistys/museoalueeksi vaan kaikille kaupunkilaisille! :)
Niin ja niistä treeneistä... :o Eilen tuli tosiaan vietettyä koko päivä jaloilla: ensin parin tunnin kierros Forum Marinumissa näyttelyitä katsastellen ja Suomen Joutsenta ihastellen, sitten pari tuntia Kakolassa portaita ylös, alas, ylös, alas,... Voitte uskoa, miltä tuntui koipeliineissä keskiviikon treenin jälkeen... AUTS! Illalla vielä tunnin verran pilatesta ja tehotreeni lähentäjille ja loitontajille :hmm: Tänään jostain kumman syystä olin erittäin onnellinen siitä, että sain hypätä pyörän selkään eikä tarvinut lähteä köpöttämään kävellen tuota 4 km työmatkaa :lol:
Salin kauttahan sitä aamulla mentiin:
1. Leuanveto, hieman hartioita leveämpi vo, täydestä venytyksestä
BW 4-4-4 :thumbs:
Olin ihan varma etten saa yhtäkään! Täytyy tunnustaa, että oon aika ylpee itestäni :o
2. Ylätalja, leveä, suora tanko
40 kg 10
45 kg 10-10-10
Mieletön tuntuma! :rock: Liekö syynä alle vedetyt leuat?? Mene ja tiedä...
3. Yhden käden kulmasoutu kp
27,5 kg 9-10-9
4. Hauiskääntö seisten kp
12,5 kg 5-4-3 Hiipuu...
5. Hauis narulla taljassa
20 kg 10
25 kg 10-10-10
Ensimmäinen kokeilu, toimii! :thumbs:
Kerrassaan loistava treeni jälleen! Mahtava tuntuma latseille ylätaljassa, en varmaan ikinä ole onnistunut tuollaista saamaan leveällä otteella. Tätä lisää!!! :p
Huomenia vaan kaikille! Viikonloppu suhahti ohi taas aivan liian nopeasti... Mökillä saunomista, auringonottoa, pulikoimista PIRUN KYLMÄSSÄ VEDESSÄ, lueskelemista ja ahkeraa venyttelyä :) Mikäs sen mukavampi tapa viettää kesäistä viikonloppua :thumbs: Lauantaina kävin aamulla mantereen puolella koiruuden kanssa lenkillä. Hölkkäilinkin muutaman kilsan, mutta kun koiruli alkoi näyttää siltä, että heittää kohta veivinsä, oli parempi himmata tahtia :eek: Vähän turhan lämmin ilma urheiluun. Noh, löysin kuitenkin pellon reunasta nokkosia, joita poimin vähän mukaan (onneksi on aina noita kakkapusseja remmiin solmittuna... :p ). Illalla väsäsin sitten nokkospannarin; oli muuten hyvää ! :kuola:
Mutta siis, asiaan. Tänä aamuna taas pirteänä (?) salilla tahkoamassa rintaa, olkapäitä ja ojentajia.
1. Penkki kp
8 kg 10
12,5 kg 10
20 kg 7-7-7
Nihkeää oli, mutta sainpa itse taas heitettyä ekatkin ylös :) Täytyy se ilo jostain repiä :lol:
2. Flyes
12,5 kg 8-8-7
3. Pystypunnerrus kp
14 kg 8-8-7
Pitkästä aikaa käsipainoilla. Täytynee taas ottaa ohjelmaan, aika hyvä tuntuma!
4. Sivuviparit roikkuen
5 kg 10-10-10
5. Dippi
BW 9-8-7
6. Ojentajat taljassa yksi käsi kerrallaan
10 kg 10-10-10
Vähän oli väsynyttä, mutta sainpahan runnottua läpi. Vaikutti varmaan se, että viime viikolla jäi väliin. Tai sitten eilinen matonpesu-urakka verotti voimia :lol: Venyteltyä tuli tosiaan ahkerasti sekä lauantaina että sunnuntaina, tunti kumpanakin. Takareidet olivat jälleen kerran AIVAN jumissa, teki aika kutaa venytykset :D Tänään illalla sitten vielä ohjattua venyttelyä syvävenyttelytunnilla.
On muuten ollut tuo hankkimani hierontapallo ahkerassa käytössä! Otin sen mökillekin mukaan ja runnoin sillä rintarankaani pari kertaa päivässä. Ah, mikä tunne!! Kummasti rupeaa henkikin kulkemaan, kun saa paikkoja auki :lol:
Jaahas, päivitystä sitten taas! Maanantaina oli tosiaan illalla vielä syvävenyttely ja oli kyllä kroppa huomattavasti venyvämpi, kun oli viikonloppuna venytellyt. Pitää nyt yrittää pitää mielessä SÄÄNNÖLLINEN venyttely! Noh, mutta tunnetusti mun päässä on jossain reikä, josta asiat tuppaa vuotamaan pihalle :rolleyes:
Eilen kipaisin vielä illalla salille vetämään koipitreeniä. Oli juurikin sopiva kiukku päällä ja pakkohan se oli päästä purkamaan :lol: Porukkaa oli taas enemmän kuin tarpeeksi, joten jouduin vähän vaihtelemaan liikejärjestystä, mikä ei loppujen lopuksi ollut ollenkaan pahasta! En tosin saanut haluamaani tankoa (tää on tärkee juttu!!), mutta treeni sujui loistavasti, vaikka itse sanonkin :D Johtuikohan siitä, että kun on tarpeeksi yleisöä, ei voi antaa periksi, vaikka haluaisi... :p
1. Maastanosto
60 kg 8
65 kg 8
70 kg 8
75 kg 8-8-8 :thumbs: Aikamoinen korotus, JEE!!!
2. GHR
BW 8-8-6 Ja tässä tiputus maanpinnalle... :hmm:
3. Etukyykky
20 kg 8
40 kg 7-7-7-7 Piti oikeastaan ottaa pienemmällä, mutta latasin sitten vahingossa (?) suoraan 40. Ihme kyllä, kulki vielä ok!
4. Aasinosto
140 kg 10
160 kg 9-9-8
5. Askelkyykkykävely
15 kg / kätönen 10-10-10 / koipeliini
6. Vatsakuntopiiri:
pallon rullaus 15
kylkirutistus pallolla 10 / puolisko
hoover 1 min
sakset + helikopteri 6xsatsi
Ja lopuksi polvien nostoja roikkuen 3x10.
Tässä vaiheessa oli aikalailla takki tyhjä ja katse lasittunut. Eli ei muuta kuin suihkun kautta kohti kotia. Fiksuna olin sitten lähtenyt lyhyellä hameella liikenteeseen; onneksi maastanostomustelmat ilmestyivät vasta yön aikana :o
Yöstä puheen ollen... On jäänyt yöunet aika lyhyiksi kahtena viime yönä... Herra koiruus on sitten päättänyt, että meillä noustaan nyt ylös noin klo 4 :eek: Herään siihen, kun hauveli istuu lähestulkoon mun päällä, tuijottaa ja vikisee. Noh, minkäs sille sitten voi. Tuleepahan pitkä päivä :p Ja on se aika ihanaa polkaista töihin tyhjän kaupungin läpi aamun auringossa. Raikas ilma, kukat kukkii, leipomoista tulee ihanat tuoksut... Eli mitä mä tässä valitan! :lol:
Jestas, millaista keliä pukkaa!! Hyvä kun malttaa päivät töissä olla... :D Eilen työpäivän jälkeen sotkin pikaisesti torin kautta kotiin, valtava kulho salaattia ja pari kalkkunafilettä laukkuun (koiralle siipiä :) ) ja kohti Turun linnan puistoa. Siellä sitten asettauduin mukavasti nurtsille sapuskoineni ja hauveli puun alle mutustamaan omia eväitään. Ei voi muuta sanoa, kuin että aivan loistava iltapäivä :)
Illalla nappasin vielä kuulan kauniiseen käteen ja heiluttelin sitä hetkisen :p
Yksi kierros seuraavia:
1. Etuheilautus 20
2. Tempaus 15 / puoli
3. Body press 12 / puoli
4. Sateenkaari 12 / puoli
5. Rive+työntö 15 / puoli
6. Bent press 12 / puoli
7. Tuulimylly 12 / puoli
Tämän setin jälkeen olin jo aivan hätää kärsimässä :eek: Armoton puuskutus ja hiki valui valtoimenaan :lol: Mutta olihan se taas HAUSKAA!! :D
Tänään onkin sitten taas pilatespäivä. Saas nähä kui tyttelin käy. Yläselkä on jotenkin aivan jumissa ja alaselkä menee pumppiin pienestäkin :confused: Mahtoiko tuo tiistain maastanoston korotus olla liikaa... :hmm: Noh, huomenna meinaan aamusta kuitenkin mennä vetämään selkäfileille treenin, kävi miten kävi :)
Turku vaikuttaa kunnostautuvan nyt oikein urakalla liikunnan ja kulttuurin yhdistämisessä! Tällä viikolla kaupungin valloittaa Olohuone 306,4 km2 -tapahtuma. (Lisää aiheesta http://www.olohuone.org/ , jos kiinnostaa.) Sunnuntaina on ohjelmassa Juosten Turku, joka on taiteilija Matti Tainion teos. Siinä tarkoituksena on juosta Turun kaupunkialueella yhteensä 16 km lenkki, joka muodostaa kartalle sanat TURKU ja ÅBO. Ei ole varmastikaan ollut helppo homma tuota reittiä koostaa! :lol: Ajatuksena mielestäni todella hauska, täytynee itsekin joku kerta hölkötellä läpi. Karttakin löytyy netistä http://www.olohuone.org/turkureitti-pieni.pdf
Käy vähän tylsäksi, kun itse lisäilen kommentteja pitkin päivää... :lol: Mutta töissä hiljaista ja kaipuu ulos kova! Ajanvietteeksi olenkin selaillut nettiä ja etsinyt vinkkejä kahvakuulatreeneihin. Ja lukenut kaikkea muuta kehittävää... :p Noh, mutta siis kuitenkin. Eksyin Fitness-lehden sivuille ja siellä turkulaisen Kukka Laakson blogiin: http://www.fitness.fi/blogi/raskassarja Olipahan viihdyttävää lukemista!! :lol: Olen kyllä aiemminkin lukenut Kukan kirjoittelua täällä http://girevika.wordpress.com/
ja livenäkin olen joskus hänet nähnyt kuulaa heiluttelemassa. Täytyy sanoa, että silloin ihaillen salaa vilkuilin sulavaa liikettä ja se sai minut entistä innostuneemmaksi kuulasta. Ehkäpä sitä pitäisikin panostaa lajiin enemmänkin... Hah, miksipäs ei, kun kerran kuitenkin nautin kuulan kanssa heilumisesta niin suunnattomasti!! :) Taidanpa hautoa hieman asiaa...
Tänään salilla jo klo 5.30!! :eek: Virtaa riittää... Taidan käydä aurinkoenergialla :lol:
1. Leuat
BW 4-4-4-3 :thumbs: Yksi kolmonen lisää, jee!!
2. Ylätalja, suora tanko
45 kg 10-10-10 Mieletön polte jälleen :rock:
3. Yhden käden kulmasoutu laitteessa, hammer
50 kg 10
55 kg 10-10-10 :thumbs:
4. Face-pull
25 kg 12-12-12 :thumbs: Nythän tää vasta alkaa meneen perille!! Takaolat ihan tulessa! :eek:
5. Hauiskääntö seisten
12,5 kg 6-6-4 :thumbs: Hihii, tuleehan se sieltä kun tarpeeks puristaa... (kutonen meinaan)
6. Hauiskääntö vinopenkissä
5 kg 12-12-12 Aiaiaiai...
Mielettömän hyvä treeni taas!! Uusia ennätyksiä oikein urakalla. Oon nyt keskittynyt pitkään pelkkään tekniikkaan selkätreenissä eli siihen puristukseen ja tuntumaan. Alkaa ilmeisesti tuottaa lopultakin tulosta! Ylätaljaan seuraavalla kerralla lisää, täytyy vaan olla varovainen, ettei rupea runnomaan väkisin... Leukojen suhteen asetin itselleni tavoitteen: kymppi menee vielä tämän vuoden puolella. Näin siitä jo unta viime yönä... :D
Tänään kokka kohti mökkilaituria! Vähän harkitsin kuulan pakkaamista mukaan... Ei kai sitä kukaan huomaa, että joku raahaa mukanaan "pieniä" kiviä... :D
Saaresta palauduttu taas normaaliin elämään! Täytyy myöntää, että ihan mielelläni olisin jo jäänyt lomalle... Noh, kuukauden verran enää ja sitten LOMA! :D
Raahasin sitten (hullu...) mukanani kuulan ja lauantaina laiturijumppaa!
1. Etuheilautus 30
2. Tempaus 15 / puoli
3. Body press 15 / puoli
4. Sateenkaari 15 / puoli
5. Rive + työntö 15 / puoli
6. Tuulimylly 10 / puoli
7. Bent press 15 / puoli
8. TGU 5 / puoli
ja vielä loppupuristukseksi body press 10 / puoli. KUUMA!! :sweat: Järvi peilityyni ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Ei muuta kuin pulahdus veteen jumppailun päälle. Mahtava olo :)
Sunnuntaina olikin aikamoinen myrsky ja osui suoraan meidän rantaan. Piti keksiä jotain puuhaa, että pysyi lämpöisenä :D Eli ei muuta kuin puuhommiin! Olen aina halunnut päästä kokeilemaan moottorisahaa (myönnänkö mä tän oikeesti ihan julkisesti? Pimee...) ja nyt sitten pääsin. Jotenkin pelottava vekotin. Tunnin verran sitten heilumista sahan ja kirveen kanssa. Kyllähän se hiki näinkin lentää! :thumbs:
Tänä aamuna olinkin sitten jo tutuissa ympäristössä "normaalimmissa" puuhissa eli vuorossa olkapäät, rinta ja ojentajat. Ojentajille en tehnyt nyt yhtään eristävää sarjaa, puhtaasti siitä syystä etten ehtinyt ja puhti oli jo pois :o
1. Pystypunnerrus kp
8 kg 10
15 kg 7-8-10 Täytyi turvautua varmistajaan kahdessa vikassa sarjassa... Ei vaan jaksanut heittää ylös :(
2. Arnold
10 kg 12-12-10 :thumbs: Noh, tää pelasti edellisen.
3. Pystysoutu kahdella kahvalla
25 kg 15-16-16
4. Viparit roikkuen
5 kg 15-15
5. Penkki kp
20 kg 7-8-8
6. Dippi
BW 6-6-6
7. Punnerrus alas taljassa
40 kg 15-16-16
Oli aika väsynyttä taas aluksi, mutta kyllähän se siitä sitten, kun pääsi vauhtiin! On kai sinne olkiin vähän voimaa tullut lisää: Arnoldissa parit toistot lisää :) Ei tuosta tangolla tehtävästä punnerruksesta näytä juuri apuja tulevan kp:lla tehtävään. Täytyy sitten vaan vaihdella sopivasti.
Illalla syvävenyttelyä. Viikonloppunakin venyttelin pariin kertaan oikein perusteellisesti. Nyt onkin olo kyllä aikas hyvä! Povi ei ole kenkkuillut ollenkaan ja tänä aamuna oli jopa vetreä olo! :thumbs:
Huomenia kaikille! :) Olotila on aurinkoinen, vaikka ulkona sateleekin. Kyllä luonto jo vettä kaipasikin. Tiedä sitten, riittääkö tuollainen ripottelu mihinkään...
Eilinen venyttely meni totaalisesti penkin alle. Iski aivan mieletön turhautuminen :( Tehtiin taas venytyksiä, joissa piti istua lattialla ja niin typerältä kuin se kuulostaakin, mulle se on täyttä tuskaa. Lonkankoukistajat on ihan piukkoina ja kun yritän rentouttaa niitä, lösähdän keskeltä kasaan :hmm: Ikuisuudelta tuntuvien minuuttien ajan mä taistelin melkein itkua vääntäen ja turhauduin entistä pahemmin. Noh, aina ei voi voittaa...
Eilisestä kiukustuneena suuntasin sitten tänä aamuna tekemään jalkatreeniä. Päätin jo illalla, että nyt tehdään sitten taas etukyykkyä 45 kilolla, kun viimeksi meni niin "kepposesti". Ja niinhän mä sitten tein :thumbs:
1. Maastanosto
60 kg 10
70 kg 8
75 kg 8-8
2. GHR
BW 8-8-8
3. Etukyykky
20 kg 8
40 kg 8
42,5 kg 8
45 kg 6-6 :)
4. Bulgarialainen
15 kg / koura 10-10-10
5. Aasinosto
160 kg 9-8
Viimeiset kaksi vuoropareina. Bulgarialaista tein nyt ensimmäistä kertaa ja taisi pamahtaa joku suoni päästä puristaessa, kun iski päänsärky :lol: Aivan mieletön polte etureiskoille :rock: Tätä pitää EHDOTTOMASTI tehdä lisää :evil:
Hassua. En ollut huomannutkaan kaipaavani sadetta ennen kuin eilen. Istuskelin yläkerrassa kirja kourassa ja kuuntelin sateen ropinaa katolle. Yksinkertaista, mutta kaunista. Jotenkin rauhoittavaa.
Eilen kävin illalla vetäisemässä selkäfileille treenin, vaikka vannoin, etten enää tee sitä virhettä... Siis selkätreeniä ennen torstain pilatesta. Noh, mä kun tykkään hakata päätäni seinään :p En vain malttanut olla menemättä! Koiruuskin jäi "mummulaan" viikonloppuna ja koti tuntuu tyhjältä. Eli salille :D Viivyttelin seiskaan asti, koska pari kertaa salilla on ollut sellainen ruuhka ennen sitä, että hyvä kun sekaan on mahtunut. Nyt kuitenkin ihmeen hiljaista; mihin kaiki immeiset ovat kadonneet!? Eihän siellä toki niin autiota ollut kuin tiistaiaamuna, kun olin ypöyksin. Kyykkykulmauksessa pojat tekivät maastaveto+rive+etukyykky+työntö -yhdistelmää. Näytti tappavalta... Pitäisiköhän sitä itsekin joskus kokeilla tuota rivea tangolla??
1. Leuat
BW 5-4-4-4 Hihii!! Taas lisää :rock:
2. Viistotalja, leveä vastaote
40 kg 10 Meinasin pyllähtää... Eli
50 kg 10-10-10
3. Ylätalja, leveä, suora tanko
50 kg 8 Meni vähän nykimiseksi...
45 kg 10-10-11-12 :thumbs:
4. Yhden käden kulmasoutu kp
27,5 kg 12 Noh??
30 kg 8-8-8 :thumbs:
5. Face-pull
25 kg 10-10-10
6. Takaolat taljassa istuen, lapio
25 kg 12-15-15
7. Hammerkääntö
12,5 kg 4 Väkisin... :hmm:
10 kg 7-6-5
Ei riittänyt puhti enää hauiksiin! Siirryin sitten suosiolla palloleikkeihin :p
8. Vatsat, 2 kierrosta
a) Kylkirutistus pallolla 10 / puoli
b) Rullaus
c) Lankku kädet pallolla 30 s
d) Lankku kädet pallolla, toinen jalka ilmassa 20 s / puoli
e) Polvien nostot roikkuen 15
Lisäsin lämmittelyihin body pressin eli nyt mennään seuraavalla setillä:
1. Etuheilautus 30
2. Olan yli heitto 20
3. Tuulimylly 10 / puoli
4. Body press 10 / puoli
Nämä teen 8 tai 10 kg käsipainolla. Taidan herättää jonkinasteista hilpeyttä kanssatreenaajissa, kun aloitan tämän heilumiseni :lol: Huomaa vaan välillä kummastelevia katseita, jotka käännetään nopeasti pois, jos satun vilkaisemaan. Haittaneeko tuo, ehkä mä vaan oon vähän hassu :p Mutta kyllä kroppa lämpenee! Jalkatreenipäivänä teen vielä edellisten lisäksi 5-10 kasakkakyykkyä per puoli. Avaa hyvin lonkkia ja vetreyttää. Niitä kun vielä joskus pystyisi tekemään kuula sylissä.. Haaveajattelua toistaiseksi!
Tänään tosiaan illalla pilates. Lisäksi ajattelin lopulta kokeilla, miten kauan jaksan tehdä tempauksia kuulan kanssa. Eli yhden kerran käden vaihto ja niin monta tempausta kuin vain suinkin jaksaa. Kisoissahan nuo tempovat 10 min ja kuulan painoa on vähintään puolet enemmän, kuin mitä tuo minun pikkuiseni painaa :eek: Taidan nyt kuitenkin aloittaa tällä, voi senkin paino jo yllättää!
Ai niin, meinasi vallan unhoittua... Olen nyt taas ryhdistäytynyt kehonhuollon kanssa ja tehnyt aamuisin joitakin lantion ja lonkkien liikkuvuutta parantavia liikkeitä. Pakko myöntää, että alkuviikosta oli taas tuo polvi aikas kipeä ja jäykkä, mutta on nyt helpottanut, kun olen noita sitkeästi tehnyt. Löysin jollain nettiseikkailullani sivut, joista olen poiminut liikkeitä aamujumppaani : http://stronglifts.com/7-dynamic-stretches-to-improve-your-hip-mobility/ Varsinkin nuo jalkojen heitot/heilautukset tekevät hyvää :thumbs:
Hmmm... Pilates meni ihmeen kivuttomasti, vaikka selkä meni eilen iltapäivän kuluessa TÄYSIN juntturaan! :eek: Latsien alaosia oikein pakotti. Jostain kumman syystä sain myös vatsalihani kipeäksi, vaikka setti oli samanlainen kuin ennenkin :confused: No, mutta pilateksessa saikin sitten syvät ja alavatsan lihakset kyytiä! Ja kyllä tuntuikin. AUTS!!
Tunnin jälkeen nappasin vielä kuulan kovettuneeseen (tästä kohta lisää...) kouraani. Vuorossa tempauksia niin paljon kuin antaa myöden. Tulihan niitä, jonkin verran. 50 per puoli, oikealla aika 1 min 52 s, vasemmalla 2 min. Kyllä muuten painoi! Ongelmaksi muodostui lähinnä se, että olen saanut semmoiset kovettumat käsiini, että kuulan tempominen SATTUI niin maan pirusti kämmeniin :mad: Eli vaikka muuten olisi jaksanut, kipu ja gripin pettäminen pakottivat lopettamaan. Mankun kanssa ei vaan viitsisi ruveta sisällä suttaamaan, joten täytynee vaan kasvattaa liskonnahkaa kämmeniin :lol: Mielenkiintoinen kokeilu kylläkin. Jatkan tästä nyt niin, että yritän parantaa aikaa per 50 toistoa (siis yhteensä 100) ja toisaalta saada enemmän toistoja per 2 min. Miten nämä sitten jaottelen pitkin viikkoa, onkin sitten taas toinen juttu...
Tänään oli vuorossa viikon toinen rinta, olkapäät ja ojentajat -treeni.
1. Vinopenkki kp
8 kg 10
15 kg 10
20 kg 8 Ihan itse ylös! :thumbs: Toisessa sarjassa ei sitten enää noussutkaan, joten...
17,5 kg 10-12-11
2. Sivuviparit, hitaasti puristaen
5 kg 15
6,25 kg 13-15-14 Aiaiaia....
3. Viparit kiertäen sivulta eteen
5 kg 12-12-11 Aika runttausta viimeiset :lol:
4. Dippi
BW 8-8-8
5. Kick-back
10 kg 12-12-12
Mitäs siitä sitten... Mieletön pumppi olkapäihin!! :rock: Yritän nyt ehtiä tekemään kaksi treeniä viikossa olkapäille, että saisi ne kasvuun. Toisaalta kahvakuulatreeneissä tulee olille iskua myös aina eli täytyy katsoa, ettei meni ylitreenauksen puolelle. Huomenna sitten vielä jalat toiseen kertaan... Alkaa kyllä olemaan vähän puhti pois. Johtuneeko maanantaisesta verenluovutuksesta, tiedä häntä. Jotenkin töttöröö ollut koko viikon... :hmm:
Propofol
13.06.2008, 10:43
Onks sulla jotai hyvää linkkiä noihin kuulaliikkeisiin?... oikein tiedä mistä etsis ja millä hakusanalla... kiinnostaa kovin ku oot niiiiiin paljon sitä hehkuttanu ;)
Tottahan toki multa jotain löytyy!! :) Innostun heti, kun saan intoni tarttumaan muihinkin! ;) Liikkeitä löytyy ainakin harjoittelu.netin sivuilta http://www.harjoittelu.net/kahvakuulat/eq/1 sekä kahvakuula.fin sivuilta http://kahvakuula.fi/index.php/kahvakuula/aloittelijan-opas/. Jälkimmäisille sivuille on koottu kaikkea asiaa kuulista ja niillä treenailusta aloittelijan oppaasta kilpailemiseen asti.
Turussa on siinä mielessä hyvä tilanne, että ohjattuja tuntejakin löytyy paristakin paikasta, jos ei heti halua omaan kuulaan panostaa. Mä ehdin tosin käymään vaan kahdella tunnilla ja olin jo mennyttä naista :lol:
Propofol
13.06.2008, 15:08
Kiitsa!... pistetään korvantaakse (suosikkeihin) ja opiskellaan yön pimeinä tunteina ;)
Ei hullumpaa ajanvietettä Propofol :lol:
Tulipahan (taas vaihteeks :hmm:) todistettua meikäläisen lahopäisyys. Olisin aivan hukassa ilman kalenteriani. Eli olin varannut eiliseksi iltapäiväksi paikan balanceen. No harm done, muistin kuitenkin puolisen tuntia ennen tunnin alkua. Eli sinne sitten ja onneksi menin! Tykkäsin uudesta ohjelmasta, vähän voimapainotteisempi. Lantion avauksia on vähemmän eli siinäkin mielessä soveltuu paremmin mulle. Harmitti vähän kuitenkin, kun olin varautunut leppoisaan tuntiin enkä ottanut pesuvehkeitä mukaan. Tunnin jälkeen nimittäin hiki valui!
Aamulla suuntasin tekemään viikon toisen koipitreenin, vaikka kroppa tuntuikin vähän tukkoiselta. Kyllähän sitä siinä sitten lämpeni, matkalla arskakin kurkisteli pilvien raosta. Eihän tällaisena päivänä voi muuta kuin vetää hyvän treenin! Salilla ei ollut KETÄÄN muita, joten innostuin sitten virittelemään puhelintani mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, ja kuvaamaan vähän treenejä. Kokeilin ensimmäistä kertaa box-kyykkyä ja tekniikkaa piti saada vähän seurattua. Innostusin, ja kuvasin vielä hack-kyykyn ja SJMV:kin :lol: Saa nähdä, jos onnistun saamaan nuo videot siirrettyä koneelle niin voin laittaa niitä tänne. Toisen silmät näkee aina jotain, mikä itsellä menee ohi.
1. Box-kyykky
40 kg 8
50 kg 8
70 kg 8-8-8 :thumbs: Oikein mukavasti tuntui!
2. Hack, kapea
30 kg 10
40 kg 8-8-8 En kyllä tajua, miten olen joskus kyennyt tätä 80 kg:lla vääntämään... :eek:
3. GHR
BW 8-8
4. SJMV
60 kg 8-8-8
5. Askelkyykky eteen, kapea (päkiällä)
15 kg / koura 8-8-8 / koipi
6. Aasinosto
160 kg 9-8-8-8
Yllätyin tuosta box-kyykystä, että tuntui niin hyvin! Täytyypi ottaa ohjelmaan. Tuossa saa loistavasti harjoiteltua juuri tuota lantion alle viemistä. Ja kyllä polttelee etureiskoissa :D SJMV:tä en olekaan hetkeen tehnyt ja nytkin taas aikas varovasti; juurikin tuon selän takia. Olen hakenut asentoa, jossa rasitus menisi mahdollisimman vähän alaselälle. Nyt taisin löytää sen! Eli jalat tiukasti aivan yhteen, isovarpailla puristetaan lujasti maahan. Polvet melkein lukossa ja taivutuksessa niska pitkänä, katse lattiassa. Kaipa sitä voisi taas tätäkin välillä tahkota...
Treenin jälkeen palkkari naamariin ja ostoksille torille. Lauantain lempparipuuhaa :) Tutulla kojulla täytin kassini taas ihanilla herkuilla: salaattia, tomaatteja, retiisejä, kyssäkaaleja, parsaa,... :kuola: Sainpahan kauan kaipaamiani maailman parhaita kaurahiutaleitakin! "Hiutalemyyjä" on paikalla vain lauantaisin ja olen nyt ollut viikonloput pois Turusta eli hiutaleet ovat jääneet saamatta. Noista vaan tulee aivan paras puuro. Taatusti tuoretta tavaraa :thumbs: Mansikoitakin ostin!! Mmmm... Saa aamulla puuron joukkoon...
Ettei sitten päässyt liikaa vaipumaan unelmiin: nyt töissä. Mutta eiköhän se tästä parissa tunnissa. Sitten taas nauttimaan auringosta! :)
Treenin jälkeen palkkari naamariin ja ostoksille torille. Lauantain lempparipuuhaa :) Tutulla kojulla täytin kassini taas ihanilla herkuilla: salaattia, tomaatteja, retiisejä, kyssäkaaleja, parsaa,... :kuola: Sainpahan kauan kaipaamiani maailman parhaita kaurahiutaleitakin! "Hiutalemyyjä" on paikalla vain lauantaisin ja olen nyt ollut viikonloput pois Turusta eli hiutaleet ovat jääneet saamatta. Noista vaan tulee aivan paras puuro. Taatusti tuoretta tavaraa :thumbs: Mansikoitakin ostin!! Mmmm... Saa aamulla puuron joukkoon...
Torilta ostettuja tuoreita elintarvikkeita ei kyllä voita mikään, aivan eri tavaraa kuin jotkut markettinahistuneet kasvikset. Voiko kysyä, miltä tuottajalta ja millaisia kaurahiutaleita ostat? Noissa olen tyytynyt itse kaupan tuotteisiin. Pitäisi varmaan kokeilla jotain suoratuotantoa viljassakin.
Toki voi kysyä ja vastaankin kyllä Stash! :) Nuo kaurahiutaleet ovat Siimeksen luomutilan tuottamia. Kyllä taas huomasi eron tänä aamuna puurossa!! Ihanan pehmeää ja maukasta, päälle vielä tuoreita mansikoita :kuola: No niin!! Nyt tuli taas nälkä! Taitaa tosin olla mulla pysyvä olotila... :lol:
Tosiaan sen verran tuosta ravintopuolesta, kun kerran aloitin, että pyrin syömään mahdollisimman vähänjalostettua, yksinkertaista ja lähellä tuotettua ruokaa; niin pitkälle kuin se on mahdollista. Keväällä, kesällä ja syksyllä se ainakin täällä Turun seudulla on suhteellisen helppoakin jopa. Torilta saa tuoreet kasvikset, viljatuotteet ja kalat, kauppahallista leipää ja lihaa. Torillakin täytyy toki katsoa, että ostaa suoraan tuottajalta. Lähikaupasta saa lähileipomon hiivatonta ruisleipää, jota olen tainnut aiemminkin hehkuttaa. Aivan MIELETTÖMÄN hyvää! Rapea kuori, sisältä pehmoista ja se maku... :kuola: Kasvikset syön yleensä raakana, juurekset höyrytän. Nekin menevät tosin kesällä usein raakana. Lisäksi rypsiöljyä ja paljon erilaisia siemeniä (pellava, kurpitsa, auringonkukan, seesam,...) sekä pähkinöitä (saksan-, pekaani-, cashew-, para- ja hasselpähkinöitä sekä manteleita). Maitotuotteita proteiinin- ja kalsiuminlähteenä, joten rahkaa, piimää, raejuustoa sekä vuohen- ja fetajuustoa uppoaa kohtuulliset määrät. Pyrin ostamaan luomua niin paljon kuin mahdollista. Tulee ehkä hieman kalliimmaksi, mutta kun ei rahaa menee bilettämiseen tai autoon, niin mikäs sen parempi kulutuskohde kuin hyvä ruoka! :)
Jospas sitten mentäisiin taas treeniasioihin eli tänä aamuna viikon toinen selkätreeni.
1. Leuat, leveä mo
2-2-2 :rock: Kannatti kokeilla, vaikka olinkin aika epäileväinen! Parempi kuin ei mitään!!
2. Leuat, semileveä vo
5-5-4 :thumbs: Taas vähän lisää...
3. Alatalja
40 kg 10
50 kg 9-10-10 Eipä olekaan aikoihin tullut taas tehtyä...
4. Ylätalja, kapea
40 kg 8
50 kg 8-8-8
5. Yhden käden kulmasoutu laitteessa, Hammerote
55 kg 10-10-10
6. Hauiskääntö seisten, Scott
8 kg 12
10 kg 12
12,5 kg 8-8
7. Takaolkapäät narulla taljassa
15 kg 15-15-15 Ensimmäinen kokeilu ja kyllä tuntui! :thumbs:
Tämän jälkeen olin aika rikkikatkipoikki, mutta tyytyväinen. Treeni osui ja upposi :rock: Suunnittelin ensin tekeväni mavea, mutta alaselkä tuntui sen verran väsyneeltä eilisestä, että tyydyin alataljaan. Ensi vkolla sitten?? Tänään illalla vielä viikon toiseen balanceen. Odotan jo innolla! :) Samoin kun odotan sitä luvattua auringonpaistetta... Juhuu!??
Putkahtihan se arska sieltä sitten lopultakin; juurikin sopivasti, kun töistä lähdin :) Ei muuta kuin kamppeet kasaan ja linnan puistoon hylkeenä pötköttelemään. Siinä sitten lepäillessäni alkoi kuulua pirunmoista meteliä ja kun kampesin itseni ylös, huomasin kauhukseni, että puisto alkoi hitaasti, mutta varmasti täyttyä ruotsalaisista nuorista miehistä :eek: Laiva oli ilmeisesti juuri tullut satamaan ja linnan puisto oli sopivasti matkan varrella. Noh, saipahan hetkeksi silmäniloa, kun poitsut pelasivat jalkapalloa paidatta ;)
Illalla olin taas balancessa ja nautin kyllä taas täysillä! Reidet vähän hapottivat lauantain koipitreenin jäljiltä, mutta en sentään kepsahtanut kumoon. Tai chi -osuudet ovat aivan ihania, kaivoinpa tunnin innoittamana taas kaappini kätköistä lajin opaskirjan. Kävin tai chi -tunneilla muutama vuosi sitten, mutta nopeasti liikesarja unohtui, kun sitä ei tehnyt. Josko taas kertailisi vähän...
Tänä aamuna taas rinta, olkapäät ja ojentajat. Nyt oli jo suhteellisen normaali fiilis, kun viime viikolla monena aamuna oli niin nuutunut. Lueskelin eilen illalla kirjastosta lainaamaani Lihaskuntoharjoittelun anatomia -kirjaa ja hain virikkeitä treeniin. Kapeaa penkkiä olen joskus kokeillut, mutta en oikein saanut siitä kiinni. Nyt päätin kokeilla uudestaan. Yllätyin myös vipunostojen kohdalla lukevista kommenteista: hartialihaksen keskiosan treenaukseen sivuvipareilla tarpeeksi pienet painot ja toistot 10-25, sarjat poltteluun asti. Perustuu lihassyiden rakenne-eroihin. Olinhan minä homman jotenkin näin järkeillytkin. Aiemmin runnoin väkisin suurilla painoilla (10-12,5 kg), mutta olkapäissä alkoi näkyä kehitystä vasta loukkaantumisen jälkeen, kun tahkoin vain pienillä painoilla paljon toistoja. Jatkan siis samaa rataa, nyt painetun tekstin tukemana :p
1. Kapea penkki rinnalle (kyynärpäät auki)
20 kg 10
30 kg 10
35 kg 10
40 kg 7-9-10 Aika hyvä, aika hyvä... Tuntuu!:thumbs:
2. Penkki kp
20 kg 8-8-7
3. Pystypunnerrus kp
15 kg 4 :hmm:
12,5 kg 7-8-6 Jaaha...
4. Pystysoutu kahdella kahvalla
30 kg 17-17-15 :thumbs:
5. Viparit istuen (hieman etuviistoon)
5 kg 12-13-13
6. Ojentajat narulla
20 kg 10
25 kg 11-11
Kapea penkki tuntui oikein "mukavalta"! Tätähän mä jopa pystyn tekemään! Vasta viimeisessä sarjassa tuntui, että sai liikkeen kohdistettua täysin oikein ja rinta "aukesi". Turhaan tuskailen sen normipenkin kanssa, teen sitten tätä ja käsipainopenkkiä :) Pystypunnerruksessa hiipui AIVAN totaalisesti, ei aavistustakaan mikä tuli :( No, mutta pystysoutu meni ainakin perille. Viparit vielä päälle, niin hyvä kun kädet liikkuivat enää :lol:
Eilen oli illalla vuorossa vielä syvävenyttelyä tunnin verran. Kotona lämmittelin jo hiukan ennen tunnin alkua eli hierontapallolla pakaralihasten rääkkäystä ja muutamat sarjat vaihtelevia pilatesliikkeitä. Oli taas kyllä rintalihakset aika joikkelissa... :hmm: Piti olla varovainen, kun pitkässä venytyksessä alkoi taas sormia pistelemään; ei hyvä. Kummasti ne siitä sitten onneksi aukenivat! :) Muutenkin tuntuu, että osaa rentouttaa itsensä paremmin ja nopeammin. Hengityksen saa suunnattua hyvin venytettävään lihakseen ja rentoutuksen käskyttäminen onnistuu helpommin. Kaipa se sitten on edistystä :thumbs:
Niin, ja leikinhän minä vähän kuulankin kanssa :p Eli tempauksia jälleen, 50 toistoa per puoli ilman vaihtoa. Ajaksi tuli nyt oikealle 1:47 ja vasemmalle 1:50. Edistymistä havaittavissa tässäkin! (ed. oikea 1:52, vasen 2:00) Tempauksien lisäksi vielä 50 riveä per puoli, 25 toiston sarjoissa. Grippi oli nyt parempi, mutta käsivarrenlihakset menivät totaalisesti hapoille! :eek: On ollutkin vähän ns. ongelmia niiden kanssa, esimerkiksi askelkyykyissä jouduin viime viikolla ottamaan remmit käyttöön, kun ei painot enää pysynyt kätösissä :lol:
Tänään onkin välipäivä salilta, illalla vain balanceen. Oon koukussa...;)
No niin!! Nyt taisi onnistua videoiden siirto lopultakin koneelle! :thumbs: Oli pieniä tietoteknisiä ongelmia tuon puhelimen ajurien kanssa. (Yritän kuulostaa siltä, että tiedän mistä puhun...:lol: ) Sain jopa avattua tilin YouTubeenkin! Loistavaa kehitystä...
Box-kyykky 50 kg
http://www.youtube.com/watch?v=H9y-lSxQVtk&feature=user
Box-kyykky 70 kg
http://www.youtube.com/watch?v=wcGLwW3JOiM&feature=user
Hack
http://www.youtube.com/watch?v=4e7I4ugruPs&feature=user
SJMV
http://www.youtube.com/watch?v=SC1LdBQuHCU&feature=user
Juups... Toivottavasti onnistui :o Box-kyykyissä pientä jalkojen tärinää ja kolinaa havaittavissa; hakusessa kuten sanottu. Noh, mutta kommenttia saa siis laittaa. Mielellään, itse asiassa :D
susannah
17.06.2008, 17:15
No hei hyvältä noi ainakin mun silmään näyttivät:thumbs:
Ja varmaankin tuntui siellä missä pitikin, kiva ku porukka laittaa pätkiä tänne, itse en taida osata moisia atk-säätöjä..
Nyt kun kerran vauhtiin päästiin... Eli uutta videota luvassa! :D Hieman etukyykkyä ja maastanostoa tuli kuvattua. Olin yllättynyt itsekin tuosta etukyykystä, kuinka vakaalta se näyttää. Hieman kallistuu eteen, kun alkaa väsyä, mutta saan hyvin korjattua. Ehkä voisi vähän vielä hitaammin mennä alas... Maastanostossa yläselkä on hieman köyryssä, pitäisi vetää vähän hartioita taakse ja rintaa auki. Hankalaa, kun kourissa roikkuu 70 kiloa rautaa...:lol:
1. Etukyykky
20 kg 10
30 kg 8 Tästä videota... (http://www.youtube.com/watch?v=l1i6K0hCKYs)
40 kg 8 Ja tästä... (http://www.youtube.com/watch?v=ahi8G2DMF_E)
45 kg 7-7-7
Älkää säikähtäkö, ne on vaan mun polvet jotka rutisee... :o
2. Maastanosto
60 kg 8
70 kg 8-8-8 Pätkä tästäkin (http://www.youtube.com/watch?v=yJzisVnNi5Q)
3. GHR
BW 8-8-8 Tää vaan on niin :rock:
4. Bulgarialainen kyykky
15 kg/koura 10-12-10 / koipeliini
5. Aasi
160 kg 8-8-8 Tars varmaan keksiä jotain uutta pohkeille... Alkaa tympiin :hmm:
Reisille meni! :lol: Jälleen kerran mieletön tuntuma etureiskoille kyykyssä. Eipä taida olla etukyykyn voittanutta. Ehkä ne sarjapainotkin sieltä kasvaa, kun alkaa tekniikka olemaan hanskassa.
Yllätyin aamulla positiivisesti, kun eräs herra, joka on nyt myös käynyt aamuisin, teki body pressiä!! Oli mukava turista jonkun kanssa vähän kuulaharrastelusta :) Harmiteltiin, kun ei salille vielä ole kuulia ilmestynyt... Itsekin olen miettinyt nimittäin toisen kuulan hankintaa, mutta tosiaan on vielä mietintäasteella. Lähinnä askarruttaa se, kannattaako hankkia ns. välikoko 12 kg vai suoraan 16 kg. Täytynee harkita vielä. 16 kg voisi olla järkevämpi. No, eipä tuolla päätöksellä kiire ole.
Eilen illalla olin balancessa ja loppurentoutuksessa sain itseni niin rennoksi, etten varmaan ikinä ole ollut! :thumbs: Ilma vain purkautui keuhkoista ja tuntui, että koko kroppa sulautuu maahan. Sykekin laski tuntuvasti, piti oikein odotella, että kai se sydän vielä lyö! :lol: Hyvillä mielin sai lähteä kotiin! Tänään illalla pilates. Saas nähdä palautetaanko mut taas maan pinnalle :rolleyes:
Kiitos susannahille kommenteista!! :) Lisää otetaan mielellään vastaan!
Tuli eilen katseltua aikas hyvä leffa! Eipä olekaan aikoihin tullut tuohon töllöttimeen eteen istuttua... Mutta siis, kyseessä oli We own the night. Kaveri oli valinnut leffan ja ensisilmäyksellä ei näyttänyt mitenkään houkuttelevalta... (Itse asiassa kansikuvasta tuli mieleen Ocean's eleven, yhtään pätkää väheksymättä.) Suosittelen, positiivinen yllättäjä!
Ennen leffaa olin pilateksessa ja sanoisinkohan kommentiksi, että HUH HUH!! Olen käynyt nyt vain sellaisessa "selkävammaisten" ryhmässä, jossa liikkeet ovat olleet pieniä ja selkäystävällisiä. Nyt olin normaalissa keskitason ryhmässä ja kyllä huomasi! Taisivat kyllä balancen lukemattomat satasetkin painaa. Sahaliikkeessä lonkankoukistajat vetivät taas uskomattomaan joikkeliin ja etureidet kramppasivat, ei hyvä :mad: Olen kuitenkin päättänyt, että väkisin en rupea vääntämään; vain puhtaalla tekniikalla. Jos ei onnistu ja liike menee, noh, reisille, niin yksinkertaisesti lopetan ja teen vain pienen liikkeen jos sitäkään. Ohjaaja ilmeisesti huomasi taas ahdinkoni (Satu osaa kyllä onneksi lukea mua jo aika hyvin) ja kysyi yleisesti kaikilta, josko lonkankoukistajat kramppaavat. Yllätyksekseni lähes puolet ryhmästä kärsi samasta ongelmasta! Mä en olekaan yksin!! :) Ehkä mä pyrin täydellisyyteen, mutta pilateksessa on mun mielestä tärkeää saada liikkeet just eikä melkein oikein. Muuten oikeastaan ihan yhtä tyhjän kanssa. Oli vain niin ihana huomata, etten paini yksin ongelmieni kanssa, vaan myös kohtalotovereita löytyy.
Tänään aamulla selkätreeni ja yllätys yllätys, vähän kuvaa :p Mulla on vähän ongelmia tän uuden innostuksen säännöstelyn kanssa :lol: Paha tapa... Loppuukin sitten taas lyhyeen. Toivottavasti sali-innostuksen säkki on pohjaton ja sieltä riittää ammennettavaa loppuiäksi :)
1. Leuat, leveä mo
3-2-3 :thumbs:
2. Leuat, semileveä vo
5-4-4-4
3. Ylätalja, suora tanko Tästä pätkää (http://www.youtube.com/watch?v=0CTdwF_PYlc)
45 kg 11-11-10
4. Alatalja Samoin tästä (http://www.youtube.com/watch?v=kFwfVVHQxL0)
45 kg 10-10-10
5. Yhden käden kulmasoutu laitteessa, Hammer Ja viimeinen pätkä (http://www.youtube.com/watch?v=QCXi7RFEkMs)
55 kg 10-10-10
6. Takaolat taljassa narulla
15 kg 15-15-15
Jos sitten kommentoisikin vähän noita tekemisiään. Olen kyllä saanut paljon irti tästä kuvausinnostuksesta! Ylätaljassa huomasin ainakin, että vasen olkapää kinnaa ja liikerata on "kireämpi" kuin oikean. Yhden käden kulmasoudussa voisi avata rintaa ehkä vähän sivulle ja pyöräyttää vielä enemmän hartiaa taakse. Kokeilinkin tuota viimeisessä sarjassa ja tuntui hyvältä :thumbs:
Iltapäivällä hyppäänkin junaan ja nenä kohti perämetsää :lol: Juhannus mökillä, mikäs sen parempaa! Ja tottakai kuula matkassa ;) Oikein mukavaa jussia kaikille ja palataan asiaan taas ensi viikolla!! :) Pitäkää huoli itsestänne!
Täytyy myöntää, etten ihan hirveällä innolla palannut tänään töihin... :hmm: Vaikka tuolla Treen suunnalla satoi lähes koko viikonlopun, ei oikeastaan haitannut :) Tuli syötyä hyvin ja levättyä. Paljon saunomista ja lueskelua.
Sunnuntaina hakkasin puita ja heiluin vähän kuulan kanssa. Fiilispohjalta vain muutamat toistot heilautuksia, tempauksia, riveä, body pressiä ja sateenkaaria. Tuo taisikin olla pisin kuiva ja aurinkoinen hetki koko viikonloppuna :lol: Eli mikäs siinä laiturilla heiluessa!
Tänään piti aamulla olla tikkana treenaamassa, mutta eilen palauduin kotiin vasta puolilta öin ja ajatus aamuherätyksestä ei oikein innostanut. Jos sitten iltapäivällä. Illalla lisäksi venymistä syvävenyttelyn muodossa. Niistä lisää huomenissa! :)
Jonna1983
23.06.2008, 11:07
Kiva, kun oot laittanu noin paljon videoita :thumbs: Etukyykky tuntu olevan aika kevyttä, samoin mavekin! Alataljassa antasin ite venyä selän vieläkin enemmän etuasennossa eli lavat vaan kunnolla auki. Taka-asennon ite jätän paljon pystympään, jolloin liike ottaa vähän paremmin tuonne alalatseihin. Nääkin tietty hyvin yksilöllisiä juttuja... Jeps, hyvältä näyttää!
Kiva, kun laitat paljon videoita - mukava katsella!
Ylätaljasta haluaisin sanoa, jos kommenttia saa antaa, että voisit tuoda tangon leuan alle lähemmäs rintaa jolloin saat paremmin viimeisen rutistukset sinne selkäfileisiin. Muutenkin selkäliikkeissä on tosi tärkeää saada puristettua lavat yhteen. Itselläni on ainakin toiminut. :)
Hei!! Tännehän on tullut kommenttia! Loistavaa! :thumbs:
Etukyykky tuntu olevan aika kevyttä, samoin mavekin! Alataljassa antasin ite venyä selän vieläkin enemmän etuasennossa eli lavat vaan kunnolla auki. Taka-asennon ite jätän paljon pystympään, jolloin liike ottaa vähän paremmin tuonne alalatseihin.
Kaipa sitä pitäisi uskaltautua nyt vain lataamaan vähän enemmän rautaa tankoon. Tuon uuden asennon kanssa on ollut aika hakemista, mutta nyt tuntuu lopultakin pysyvän aika hyvin hanskassa. Voishan sitä aloittaa ihan 3-4 toiston sarjoilla... Täytyy kiinnittää huomiota tuohon alataljaan! Voi olla, että varon siinä tuota alaselkääni sen verran, että jää vähän kinuttamiseksi :lol: Fiksu jos olisin, ottaisin tietenkin painoa pois ja hakisin taas liikeradan alusta asti uusiksi. Ehkä mä olen, tän kerran :D
Ylätaljasta haluaisin sanoa, jos kommenttia saa antaa, että voisit tuoda tangon leuan alle lähemmäs rintaa jolloin saat paremmin viimeisen rutistukset sinne selkäfileisiin. Muutenkin selkäliikkeissä on tosi tärkeää saada puristettua lavat yhteen. Itselläni on ainakin toiminut.
Täytyy kokeilla, jos sitä saisi vielä alemmas. Vaarana aina, että alan kiskoa vain käsillä. Tässäkin pitäisi taas vaan nöyrästi ottaa painoa pois ja kokeilla, miten alas sen tangon oikeastaan voisi vetää! Koskahan sitä oppisi, että ei siinä kokeilussa mitään häviä, korkeintaan voittaa ja oppii jotain uutta jälleen kerran! :) Olen huomannut kyllä selkeästi eron kehityksessä nyt, kun olen keskittynyt enemmän tuohon lapojen yhteen puristamiseen! Olet oikeassa, että se on ehdottoman tärkeää. Tuppaa helposti unohtumaan, kun ahnehtii vain sarjapainoja ylös...:o
Kiitos Jonnalle ja Marialle kommenteista! Kuten aiemmin kirjoitin; sitä tulee helposti itse niin sokeaksi omalle tekemiselleen. Pitäisi aina pyrkiä säilyttämään tietty objektiivisuus. Tai sitten nurkua kommentteja muilta... :lol:
Propofol
23.06.2008, 21:34
Morjens taas kuulatyttö ;) !
Taas pari kiperää kyssäriä!...
Minkä kokosella kuulalla aloittelit?... pitelin tossa sunnuntaina sellasta 8kg:n kuulaa kätösessä ja tuntu niin kovin kevyeltä, tosin heiluttelin sitä siinä hetken (on nettisivut vielä kahlaamatta) ja uskon kun sitä siinä ois puolisenki tuntia heilutellu ni johan alkais painamaan...nii ja mitä sellaset maksaa??.. mul on niin hullut työvuorot et millekkään alkeiskurssille en varmaan ikinä pääse yms yms ja seliseli, niin ajattelin ostaa sellasen ihan omaks iloks ellei nyt hirveesti maksa sellanen...
Kivoja noi videot, lisää niitä!... sain kans innostuksen, vois joskus oikeesti kans kuvailla touhuja jos ja kun olis joskus yksin siel salilla :)
Taas pari kiperää kyssäriä!...
Minkä kokosella kuulalla aloittelit?... pitelin tossa sunnuntaina sellasta 8kg:n kuulaa kätösessä ja tuntu niin kovin kevyeltä, tosin heiluttelin sitä siinä hetken (on nettisivut vielä kahlaamatta) ja uskon kun sitä siinä ois puolisenki tuntia heilutellu ni johan alkais painamaan...nii ja mitä sellaset maksaa??
Moro Propofol! :) Kysele ihmeessä, vastailen kyllä mielelläni! 8 kg:n kuula mulla on kotona ja sillä olen kaikki treenini tehnyt. Nyt on harkinnassa isomman hankkiminen. En vain ole saanut päätettyä, pitäisikö hankkia 12 kg vai suoraan 16 kg. Elämän suuria kysymyksiä... :rolleyes: Siinä mielessä olisi hyvä päästä kerran edes jonnekin tunnille kokeilemaan, paljonko se kuula oikeastaan painaa. Voisihan sitä kysyä liikkeestä, että jos palautan parin päivän päästä, jos painaa liikaa :lol:
Nuo kasin kuulat maksavat semmoisen reilut 40 euroa, 12 kg reilut 50 ja 16 kg siinä 60 euron kieppeillä. Kauhistelin itse aluksi noita hintoja, mutta toisaalta nuo ovat sitten ikuisia. Lujateräskuulat kestävät myös heittoharjoittelun. Turussa kuulia saa ainakin Wellmaxista ja ilmeisesti myös Ufs:ltä. Lisäksi useat postimyyntiliikkeet myyvät kuulia. Liikkeisiin löytyy hyvin apuja googlettamalla (girya, kahvakuula, kettlebell) ja YouTubesta. Niiden kautta olen itsekin liikkeitä opiskellut. Sitten vaan kuula kouraan ja peilin eteen kokeilemaan! :thumbs:
Vähän sitten vielä treeneistä! Eilen sain kuin sainkin raahauduttua salille töiden jälkeen. Porukkaa ei ollut onneksi liikaa ja sai treenata rauhassa sen enempää väistelemättä :D Hillitön hiki kyllä pukkasi! Taitaa aineenvaihdunta käydä täysillä viikonlopun syömisen jäljiltä... :lol:
1. Pystypunnerrus kp
8 kg 10
12,5 kg 8-8-8 Ihme taantuminen tässä liikkeessä... Taidan kyllä laskea nykyään alemmas. Tuntuma kyllä loistava ja se lienee pääasia!
2. Pystysoutu kahdella kahvalla
25 kg 15
30 kg 15-15-15
3. Viparit seisten
6,25 kg 16-16-16 Aiaiaiai... POLTE!!
4. Viparit roikkuen
5 kg 17-17-17
5. Penkki kp
8 kg 10
20 kg 8-8-8
6. Flyes
12,5 kg 8-8-8
7. Dippi
BW 6-5-6-6 Teinkös mä tätä joskus lisäpainolla?? :o
8. Alaspunnerrus taljassa
35 kg 15-15-15 Tää on NIIIIIN loistava liike :thumbs:
Tuli kyllä aika loistava pumppi! Harvemmin sitä noin suonet pullottelee olkapäissä :D Tunsi kyllä vielä illan venyttelyssäkin, että oli jotain tehty; kädet eivät oikein meinanneet nousta...
Tänään olin aamulla aivan töttöröö :hmm: Olin ihan valmis aamupuuron jälkeen kömpimään takaisin petiin! Enpä muista, milloin olisin viimeksi tuollaisia ajatuksia päässäni pyöritellyt. Yleensä aamut on mulle ihan helppoja. En tiiä mikä nyt on, vaiko tuulen suunta väärä. Väkisin sitten revin itseni liikkeelle ja salille koipitreenin pariin. Ei sitä saavutettua tsemppiä nyt viitsi helpompaankaan treeniin tuhlata :lol:
1. Etukyykky
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 10
50 kg 5-5-5 :thumbs: Hihii! Tuleehan se sieltä, kun vaan ottaa sen tangon syliinsä ja kyykistyy! Suorituksen kannalta parempi nousta sieltä myös ylös...
2. GHR
BW 9-8-8
3. a) Aasinosto
160 kg 8-8-8
3. b) Sissy
5 kg 7-6-7 Tää on tappava...
4. Askelkyykkykävely kp
15 kg 10-10 / koipi
Tähän totaalinen hyytyminen ja jalat täristen lyhyet venytykset. Kyykky sujui oikein mukavasti! Ensimmäinen sarja 50 kg:lla ei mennyt ihan kohdilleen, polvet liukuivat vähän eteen. Kaksi seuraava sarjaa sain kuitenkin työnnettyä takapuolta tarpeeksi taakse ja asento oli parempi. Vakaana pysyi koko ajan eikä joskus vaivannut etukippaus ollut ongelma. Sissy kyllä veti viimeisetkin mehut! En ollutkaan aikoihin taas kokeillut ja kyllä tuntui :sweat: En ollut aivan varma selviänkö työmatkapolkaisusta, mutta pääsin sentään perille. Vietinkin sitten ensimmäiset minuutit kylmähuoneessa jäähdytellen; uskomaton jälkihiki! :lol:
Pieni purkaus tähän alkuun: Mikä ihme siinä on, että sitä suuntamerkkiä ei liikenteessä osata näyttää?!? :mad: Oli sitten kyseessä pyörä tai auto, niin aina yhtä jähmeetä. Vaaratilanteita jatkuvasti, kun joku singahtaa pyörällä arvaamattomasti. Mä en ole ajatustenlukija kuten ei varmasti kovin moni muukaan meistä tavallisista tallaajista. Ei luulisi hirveästi rasittavan, jos edes ihan pikkasen ajattelisi kanssaliikkujia ja myös omaa turvallisuuttaan, ja viittaisi kätösellään sinne suunniteltuun menosuuntaan päin. Autoilijoiden ei toki tarvitse kurotella kättään ikkunasta, se keltainen vilkkuva valo ajaa asian :lol:
Laittaa tuo homma vaan kiukuksi välillä. Omalla hengellään ja turvallisuudellaan kukin leikkiköön omalla ajallaan. Liikenteessä kun yleensä on muidenkin turvallisuus kyseessä. No, se siitä ja treenien pariin.
Eilen illalla olin taas balancessa ja ai ai teki kutaa! Rintaranka oli totaalisen jumissa maanantaina venyttelyssä tehtyjen jousivenytysten jäljiltä, mutta aukeni kyllä tuolla. Aloitin tänäänkin aamun tekemällä aurinkotervehdyksiä, kummasti vetreytyy :) Aamupuuron jälkeen nenu kohti salia ja vuorossa selkätreeni. Olin kovasti suunnitellut ottavani vähän maastavetoja, mutta alaselkä tuntuu edelleen hieman aralta eli en ottanut pienintäkään riskiä. Erikoisinta on, että tällä viikolla on tullut tehtyä rintaa, olkapäätä ja jalkoja, mutta kipein lihas kropassa on... hauis!?? :eek: Mitähän mä taas oon touhunnu...
1. Leuat, semileveä vo
5-5-4-3
2. Ylätalja, suora tanko
40 kg 11-11
45 kg 8-9-9
Otin tämän nyt leuan alle, melkein rintaan asti. Meni kyllä vähän käsille. Eroa ei juurikaan ollut tuntumassa alalatseissa. Olen ilmeisesti vetänyt aiemminkin keskitetysti juuri tuolla osalla, vaikka käsistä onkin liike jäänyt vajaaksi. Hyvä huomata!
3. Ylätalja, V-kahva
45 kg 8-8-8 Aivan HILLITÖN puristus :eek: Auauau...
4. Leuat vetokumilla, musta kapea
5-5
5. Takaolat narulla taljassa
15 kg 15-15-15
6. Face-pull
25 kg 15-15-15 :thumbs: Nämä tuntuivat aikas kevyeltä! Kehitystä, kehitystä...
7. Hauiskääntö seisten
10 kg 9-8-8 Niin, kehitystä onneksi jossain... :hmm:
8. Hauis narulla taljassa
25 kg 10-10-9
Vaikka tuo alemmas vedetty ylätalja ei tehdessä juurikaan tuntunut erilaiselle, niin perään tehdyssä ylätaljassa V-kahvalla kyllä huomasi eroa!! Aivan mieletön tuntuma! :rock: V-kahvalla olen aina vetänyt melkein rintaan kiinni, mutta ilmeisesti sitten tuo edellinen aktivoi joitain uusia lihoja mukaan. Olenkohan edes aikaisemmin tehnyt tällaista comboa (leuat, ylätalja suoralla, ylätalja V:llä)? Joka tapauksessa, toimii! Kokeilin nyt myös vetokumilla leukoja. Aika hauskaa itse asiassa! Täytynee jatkaa harjoituksia niidenkin kanssa...
Face-pull oli hauska yllätys! En ole taas sitä hetkeen tehnyt, vaan keskittynyt vain tekemään keskitetysti takaolkia narulla. Näyttää auttavan! :thumbs:
Mitähän sitä sitten iltasella puuhastelisi? Josko sitten keksisi kuulalla jotain kivaa...:D
Alalatsi? Immeiset hei, se on yhtä ja samaa lihasta koko latsi, ei ole ylä- eikä alaosaa.
edit. eli minkään alaosan treenaus ei onnistu erikseen vaan koko lihas supistuu
Laita ihmeessä noita sun kuulatreenejäkin näkyviin kunnolla ja usein! :) Niitä on mielenkiintoista seurata ja oon itsekin alkanut kiinnostua hommasta. Ehkä joskus jotain videotakin, vai mitä??
Meillä pidetään salilla noita Girya-tunteja ja oonkin nyt luultavimmin kesän aikana käymässä Girya-ohjaajakoulutuksen, joten sitten alkaa kunnon kuulanheitto ja -vatkaus! Nyt en ole vielä kertaakaan kokeillut, mutta taitaa olla aika tehokasta ja kokonaisvaltaista treeniä.
Alalatsi? Immeiset hei, se on yhtä ja samaa lihasta koko latsi, ei ole ylä- eikä alaosaa.
edit. eli minkään alaosan treenaus ei onnistu erikseen vaan koko lihas supistuu
Okei, ehkä vähän ontuva ilmaus. Siis puristus tuntui myös latsien alaosissa. Väitän kyllä, että automaattisesti tuota tuntumaa ja supistusta ei kyllä saa koko matkalta lihakseen. Kroppa pyrkii toimimaan mahdollisimman energiatehokkaasti eli saamaan mahdollisimman suuren työn tehtyä mahdollisimman pienellä määrällä motorisia yksiköitä. Näin ainakin järkeilin. Ymmärrän kyllä pointtisi :)
Laita ihmeessä noita sun kuulatreenejäkin näkyviin kunnolla ja usein! :) Niitä on mielenkiintoista seurata ja oon itsekin alkanut kiinnostua hommasta. Ehkä joskus jotain videotakin, vai mitä??
Meillä pidetään salilla noita Girya-tunteja ja oonkin nyt luultavimmin kesän aikana käymässä Girya-ohjaajakoulutuksen, joten sitten alkaa kunnon kuulanheitto ja -vatkaus! Nyt en ole vielä kertaakaan kokeillut, mutta taitaa olla aika tehokasta ja kokonaisvaltaista treeniä.
Hmm... Pitäisiköhän sitten tänään kehitellä jotain kuntopiirin tynkää ja viritellä kameraa! :evil: Toimin kyllä mielelläni lajin puolestapuhujana; sopii myös sellaisille ihmisille, jotka eivät niinkään "perinteisestä" lihaskuntoharjoittelusta innostu. Erikokoisia kuulia käyttämällä sekä eripituisia sarjoja tekemällä saa jo aika paljon vaihtelua treeneihin; onnistuu niin voiman, nopeuden, kestävyyden ja liikkuvuuden kehittäminen :)
Todellakin on kyllä tehokasta! Koko kroppa tekee töitä ja haastetta tuo tekniikan hiominen niin, että lihakset toimivat synkronoidusti yhteen. Pikkuhiljaa alkaa huomaamaan kehitystä juuri tekniikassa, esimerkiksi heilautuksissa ja tempauksissa oikein tuntee kropan takaosan lihasten aktivoitumisen ketjussa liikkeen edetessä (pohje, takareisi, pakara, selkä). Ei muuta kuin kokeilemaan!! :thumbs:
Okei, ehkä vähän ontuva ilmaus. Siis puristus tuntui myös latsien alaosissa. Väitän kyllä, että automaattisesti tuota tuntumaa ja supistusta ei kyllä saa koko matkalta lihakseen. Kroppa pyrkii toimimaan mahdollisimman energiatehokkaasti eli saamaan mahdollisimman suuren työn tehtyä mahdollisimman pienellä määrällä motorisia yksiköitä. Näin ainakin järkeilin. Ymmärrän kyllä pointtisi :)
Jatketaanpa kun vauhtiin päästiin. :)
Mä taas en ymmärrä pointtiasi motorisista yksiköistä. Miten se selittää, että liike tuntuu lihaksen eri osassa? Motoristen yksiköiden määrä lisääntyy vastuksen tai intensiteetin kasvaessa. Lihassolut eivät ole erillisiä vaan liittyvät toisiinsa. Yhteen motoriseen yksikköön kuuluu samanlaiset solut eli nopeat tai hitaat. Lihas ei pysty käskyttymään vain yhdestä kohtaa, niin fiksu se ei ole. Erikseen on sitten esim. etureisi, joka koostuu useammasta lihaksesta. Täten jossain liikkeessä esim. ulompi reisilihas tekee suuremman työn.
Aloittelija usein kuvittelee tekevänsä liikkeen oikeilla lihaksilla tai useinkaan ei tiedetä millä lihaksella. Kuitenkaan ei ymmärretä missä liikkeen vaiheessa treenattava lihas tulee oikeasti töihin. Esim. tässä ylätaljassa leveä selkälihas venyy alussa ja supistuu vasta liikkeen aivan lopussa. Tätä ennen juurikin kädet tekevät töitä. Voi testata ilman painoa, kun tuntee omat lihaksensa ja osaa aktivoida ne. Siksi olisi todella tärkeää oppia tekemään liike oikein pienemmillä painoilla ja oppia tuntemaan lihaksen työskentely.
Se siitä. Jatketaan harjoituksia. :)
Mä taas en ymmärrä pointtiasi motorisista yksiköistä. Miten se selittää, että liike tuntuu lihaksen eri osassa? Motoristen yksiköiden määrä lisääntyy vastuksen tai intensiteetin kasvaessa. Lihassolut eivät ole erillisiä vaan liittyvät toisiinsa. Yhteen motoriseen yksikköön kuuluu samanlaiset solut eli nopeat tai hitaat. Lihas ei pysty käskyttymään vain yhdestä kohtaa, niin fiksu se ei ole. Erikseen on sitten esim. etureisi, joka koostuu useammasta lihaksesta. Täten jossain liikkeessä esim. ulompi reisilihas tekee suuremman työn.
Taidetaan puhua samasta asiasta, mutta mä olen epätarkka. Harvemminpa sitä saa kenenkään kanssa keskustelua aikaiseksi tällaisesta aiheesta! :)
Koska nämä ovat aika yksilöllisiä asioita, en voi tuntumasta puhuttaessa kertoa kuin omista kokemuksistani. Puhuinkin juuri tuntumasta latsin alaosassa, tosin seuraava lauseeni vetämisellä tällä osalla on virheellinen :o Tiedän toki lihaksen rakenteen, erilaisten lihassolujen olemassaolon sekä motorisen yksikön määritteen. Tarkemmin leveää selkälihasta hermottavista liikehermoista, niiden haaroista ja sitä kautta sen motoristen yksikköjen määrästä en tiedä; todennäköisesti niitä on useita satoja, jopa tuhansia. Olen tapellut kauan ylätaljan kanssa, että saisin ylipäänsä mitään tuntumaa aikaiseksi. Pitkän räpistelyn ja pienillä painoilla toteutetun aloittelun kautta olen lopultakin löytänyt tuntuman lihakseen. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että nyt saan lihakseen aikaan suuremman supistusvoiman eli useampia motorisia yksiköitä aktivoitua, tai sitten olen aikaisemmin tehnyt liikkeen jollain ihan muulla lihaksella.
Aloittelija usein kuvittelee tekevänsä liikkeen oikeilla lihaksilla tai useinkaan ei tiedetä millä lihaksella. Kuitenkaan ei ymmärretä missä liikkeen vaiheessa treenattava lihas tulee oikeasti töihin. Esim. tässä ylätaljassa leveä selkälihas venyy alussa ja supistuu vasta liikkeen aivan lopussa. Tätä ennen juurikin kädet tekevät töitä. Voi testata ilman painoa, kun tuntee omat lihaksensa ja osaa aktivoida ne. Siksi olisi todella tärkeää oppia tekemään liike oikein pienemmillä painoilla ja oppia tuntemaan lihaksen työskentely.
En tiedä, oliko tämän osan viestistä tarkoitus olla provosoiva, ehkä ei. En laske itseäni täysin aloittelijaksi, olenhan kuitenkin lihaskuntoharjoittelua tehnyt muutamia vuosia. Aktiivisemmin ja tavoitteellisemmin tosin vasta pari vuotta. Olen juurikin keskittynyt kaikessa tekemisessäni oikeiden lihasten aktivoimiseen ja herkkään tekemiseen. Pilates on ollut suurena apuna. Kuten edellä sanoin ja olen aiemminkin täällä kirjoittanut, ylätalja on ollut minulle murheenkryyni. Pilateksen kautta olen opetellut aktivoimaan leveää selkälihasta ja nyt tämäkin liike alkaa sujua; se myös tuntuu siellä missä pitää. Itselläni liike kyllä tuntuu selässä jo alusta asti, ei suinkaan vain aivan liikkeen lopussa. Kuten kirjoitin aiemmassa viestissäni, en saanut viimeisestä rintaan asti ulottuvasta vedosta lisäsupistuksen tuntua lihakseen.
Mielenkiintoinen aihe todellakin! Olen lueskellut selkäongelmieni takia paljon lihasten hermotuksesta, aktivoitumisesta ja anatomiasta. Tuntuu vain, että asiaa on enemmän kuin ikinä ehdin ja pystyn opiskelemaan; tai kuin mihin aikani riittää... :( Keskustelen mielelläni aiheesta, enkä voi millään sanoa tietäväni aiheesta tarpeeksi! Eli opettaa saa :)
Kirjoittelin eilen,että tekisin illalla treeniä taas kuulan kanssa ja vähän kuvailisinkin suorituksia. Noh, kävin illalla reilun tunnin kävelyllä ja sen jälkeen heiluin vähän kuulan kanssa:
1. Etuheilautus 30
2. Heilautus yhdellä kädellä käden vaihdolla 30
3. Rive 10 / puoli
4. Body press 10 /puoli
5. Rive+työntö 10 / puoli
6. Tuulimylly 10 / puoli
7. Tempaus 20 / puoli
Otin myös videota, mutta... Asettelin kameran todella huonosti, tai oikeastaan asetuin itse huonosti kameran eteen, joten videossa pääroolia näyttelee liian avonaisesta paidasta pilkistelevä etuvarustus :lol: Aivan julkaisukelvotonta tavaraa. Täytynee kokeilla uusiksi paremmalla onnella viimeistään viikonloppuna! :)
Tänään illalla vielä pilates ja huomenna aamulla taas raudan pariin ja vuorossa viikon toinen treeni olkapäille ja rinnalle.
Voi ei, viitteeni aloittelijaan ei ollut tarkoitus olla provosoiva! Se vaan sopi tähän asiayhteyteen sopivasti. Halusin tuoda asian esille yleisesti. Toisinaan meille pitempään treenalleillekin on tekniikan tarkistus paikallaan.
Näissäkään treeniasioissa, kuten monessa muussakaan asiassa elämässä, ei ole koskaan täysin valmis; koko ajan oppii uutta itseltään ja toisilta. Nautitaan matkasta. :)
Voi ei, viitteeni aloittelijaan ei ollut tarkoitus olla provosoiva! Se vaan sopi tähän asiayhteyteen sopivasti. Halusin tuoda asian esille yleisesti. Toisinaan meille pitempään treenalleillekin on tekniikan tarkistus paikallaan.
Totta puhut, että aiheesta tuskin liikaa ainakaan puhutaan! :) Parasta tarttua keskusteluun aina, kun mahdollisuus sille suodaan :thumbs: Suoristustekniikka ja sen puhtaus unohtuu niin helposti, kun vauhtiin päästään. Sarjapainojen kasvu vain jotenkin yllyttää ahnehtimaan lisää :o Täytyy myöntää, että itsekin tähän syntiin joskus lankean.
Näissäkään treeniasioissa, kuten monessa muussakaan asiassa elämässä, ei ole koskaan täysin valmis; koko ajan oppii uutta itseltään ja toisilta. Nautitaan matkasta. :)
Täysin samaa mieltä! Eihän missään toisaalta olisi mitään mieltä, jos heti olisi valmis. Mitä ihmettä sitä sitten loppuelämänsä tekisi!? :D
Aamulla heti jo ihan täpinöissäni, aurinko hellii!! Siispä syöksyin raudan pariin!
1. Kapea penkki rinnalle (http://www.youtube.com/watch?v=oiFK4s8DAFA) (videota :p)
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 8-7-7 Kyllä se vaan tuntuu :thumbs:
2. Vinopenkki kp (http://www.youtube.com/watch?v=GqC7AGjPLoc)
20 kg 8 Sainpahan taas edes yhden kerran itse ylös!
17,5 kg 9-8
3. Ristikkäistalja alhaalta
10 kg 10-10-10
4. Pystypunnerrus tangolla niskan takaa
20 kg 10
30 kg 7-7 Mikä ihme nyt taas on :confused: Ruuti vähän märkää... :hmm:
5. Viparit, kädet hieman koukussa
8 kg 13-14-14 :thumbs:
6. Viparit roikkuen
5 kg 15-16-18 Poltteli niin maan pirusti!! :eek:
7. Ojentajat narulla taljassa, niskan takaa
20 kg 10
30 kg 9-8-7
Aivan uskomaton tunne yläkropassa!! Ei yhtään kyllä enää treenin jälkeen ottanut nuppiin tuo pystypunnerrusräpellys! Pari viimeistä kertaa saanut nimittäin niin uskomattoman poltteen ja tuntuman olkapäihin ettei mitään rajaa! Olen nyt kyllä keskittynyt erityisen hyvin olkapäätreeneissä: haen jännityksen lihakseen jo ennen kuin aloitan liikettä. Josko ne siitä nyt sitten lähtisivät kasvuun...??
Eilen olin illalla pilateksessa ja keskityttiin rintarangan kiertoihin ja hartialinjan levittämiseen. Sopi mulle! Uskomattoman vaikeaa selin makuulla saada takaolkapäät pysymään rentoina maassa ja rintaranka painavana lattiassa, kun kädet viedään pään yli taakse :hmm: Aloitin pitämällä käsiä ensin vain kohti kattoa ja kyllähän tuo vaativampikin versio sitten lopulta onnistui! Jatkettiin kierroilla, jotka sitten olivatkin tuon jälkeen helppo juttu :p Tunnin lopuksi haettiin vartalon keskuslinjaa ja oikeaa ryhtiä. Ohjaaja-Satu tuli viereeni seisomaan ja kysyi, miltä oma asentoni minusta itsestäni tuntui. Hieman epävarmana sanoin, että luulisin olevani aika hyvässä asennossa. Satu laski kätensä olkapäälleni ja sanoi: "Niin oletkin, oikein hyvältä näyttää!" JEE!!! Mä alan lopultakin löytää sen! :thumbs: Selän notko on pienentynyt huomattavasti, rintarankaan on tullut oikeaa kaarta ja hartiat ovat taaempana ja rinta auki. Ehkä tämä tästä... Varmasti tulee vielä takaiskuja, mutta mä alan tietää, miltä musta PITÄIS tuntua eli mikä on se asento, missä mun ryhtini on hyvä. Pienin askelin tallataan... :)
Ai niin, pitihän mun vähän kommentoida nuita videopätkiä! Penkki sujui aika hyvin eikä juurikaan "soutanut". Pelkällä tangolla nimittäin tuppasi tekemään vähän semmoista. Liian vähän painoa ;) Vinopenkissä vasen puoli tipahtaa jotenkin alemmas... Olen huomannut tämän kyllä aiemminkin, mutta en ole tajunnut, että ero on noin silmiinpistävä :( Viimeisessä toistossa oikea puoli hakee jo voimaa jostain ihan muualta kuin rintalihaksesta... :lol:
Helou! Kurkkasin noita sun punnerrusvideoitasi. Kovin lyhyeksi jää sulla tuo liikerata varsinkin vinopenkissä. Oletko tehnyt suuremmalla liikeradalla liikettä? Painoja joutuu tiputtamaan roimasti, mutta samalla tulee rinnalle venytys ja myös isompi työ. Liikkeen yläosassa kun pääasiassa ojentajat tekee töitä. Lyhyellä liikeradalla toki saa enemmän romua liikkeelle.
Samoin kapeassa penkissä jäin miettimään, että leviääkö sulla enemmänkin kyynärpäät sivulle kuin osoittaa ns. eteen, eli jalkojen suuntaan? Mä olen itse aina oppinut kapean penkin niin, että kyynärpäät osoittaa enemmänkin jalkoihin kuin sivulle.
En sano että mikään on väärin, lähinnä kysymys vaan että onko nuo tekniikat tietoisesti tuollaisia jostain syystä :) Kiva kun laitat videoita!
Moikka Faidra! Otan kyllä mielelläni kommentteja vastaan! Kuten sanottu, itse kun niin herkästi sokeutuu tekemisilleen.
Helou! Kurkkasin noita sun punnerrusvideoitasi. Kovin lyhyeksi jää sulla tuo liikerata varsinkin vinopenkissä. Oletko tehnyt suuremmalla liikeradalla liikettä? Painoja joutuu tiputtamaan roimasti, mutta samalla tulee rinnalle venytys ja myös isompi työ. Liikkeen yläosassa kun pääasiassa ojentajat tekee töitä. Lyhyellä liikeradalla toki saa enemmän romua liikkeelle.
Vinopenkkiä olen nyt tehnyt vähän lyhyemmällä liikeradalla, kun etuolkapäät lähtevät niin herkästi mukaan. Noin saan pidettyä jännityksen koko ajan rintalihaksessa. Tein pitkään tuota aivan alhaalta asti eli taisin vain tympääntyä siihen :o Voisikin kokeilla tehdä ensi viikolla ensin tuolla lyhyellä ja päälle pari sarjaa alhaalta asti... Tai toisin päin! Hmmm...
Samoin kapeassa penkissä jäin miettimään, että leviääkö sulla enemmänkin kyynärpäät sivulle kuin osoittaa ns. eteen, eli jalkojen suuntaan? Mä olen itse aina oppinut kapean penkin niin, että kyynärpäät osoittaa enemmänkin jalkoihin kuin sivulle.
Teen tuon kapean penkin rinnalle eli siksi kyynärpäät ulospäin. Menee enemmänkin ojentajille, kun kyynärpäät ovat lähempänä kylkiä. Ns. normaali penkki on tuottanut ongelmia, mutta tuo oli nyt ohjelmassa mukana toista kertaa ja tuntuu toimivan aikas hyvin :thumbs:
Kyllä tuo treenien kuvaaminen kannattaa! Pystyy itsekin seuraamaan suoritustaan ihan erilailla, kun ei tarvitse vain keskittyä siihen, ettei litisty painojen alle :lol:
Taas tungen tänne.
Vinopenkissä riippuu penkin kulmasta miten paljon etuolkapäät/olkapäät tulevat mukaan. Mitä nyt videosta näkee, sivulta näkisi paremmin, niin kulma näyttää ihan hyvältä.
Monessa liikkeessä kuten tässä vinopenkissä ja siinä ylätaljassa liikerata lähtee lihaksen täydestä venymisestä tiukkaan puristukseen. Tämä siis täysi liikerata. Tietenkin on erikseen he, joilla vaivat estävät täyden liikeradan tai jostain syystä haluavat tehdä vajaalla liikeradalla. Ehkä se joskus on turvallisuussyistäkin parempi.
Mä innostus höpöttämään täällä sun thredissä. On vain niin keskustelulle otollisia aiheita. Häädä mut pois täältä jos et jaksa enää mua. :D
Artemis_
27.06.2008, 16:45
Etuolkäpäiden rasitusta voi myös vähentää jos teet tuota vinopenkkiä vähän kapeammalle mitä nykysin. Tein saman homman ja auttoi aika huomattavasti.
Mä innostus höpöttämään täällä sun thredissä. On vain niin keskustelulle otollisia aiheita. Häädä mut pois täältä jos et jaksa enää mua. :D
Oot kyllä vallan tervetullut tänne höpöttelemään!! Suorastaan vaadin sitä :) Mä en taida ikinä saada tarpeekseni näistä aiheista jutustelusta! Kaverit tosin ovat tainneet jo saada... :lol:
Olikin tuossa puhetta jo Artemiksen kanssa, että kokeilisi tuota vinopenkkiä kapeampana. Auttoihan se ainakin tuohon tasapenkkiin! Loppui vissiin aivokapasiteetti kesken, kun ei sitten välähtänyt samaa kikkaa tähän kokeilla :rolleyes: Penkki mulla on noin 45 asteen kulmassa. Pitäisiköhän kokeilla, jos laskisi kuitenkin vähän sen alle, hmmm... Tänään illalla vuorossa rinta ja olkapäät eli ehkä tunnustelen vähän jo heti tänään! Huomenna sitten raportoin tuoreeltaan kommentit kokeilusta.
Mutta sitten lauantain koipitreenistä! Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen takakyykkyä!! Ja arvatkaas mitä? Meni loistavasti! :D Iltapäivällä vähän kramppeja alaselässä, mutta menivät nopeasti ohi. Keskityin tekemään työn keskitetysti etureisillä eli hain joka kerta alhaalta kunnon puristuksen. Viimeisissä sarjoissa tarvitsin kyllä jonkun karjaisemaan aina viereen että PURISTA!! :p Selkä pysyi kuulemma hyvin suorassa eikä päässyt pyöristymään alhaalla ei notkistunut nousussa. Syvyys kyykyssä oli takamus lähes pohkeissa kiinni eli polven kulma alle 90 asteen. Treenikaveri sanoi, että sopiva syvyys oli silloin, kun alkkareiden söpö vaaleanpunainen pitsi näkyi :o Nice, tarvinnee hankkia sivupeilit :lol: Ajattelin myös ottaa tuon kasakkakyykyn kunnolla ohjelmaan, jos vaikka pystyisi joskus sitä lisäpainoilla tekemään. Tekee niin kutaa lonkille.
1. Kasakkakyykky
BW 8-8
2. Takakyykky
20 kg 8
30 kg 8
40 kg 10-9 Ekassa sarjassa jäi pari toistoa vajaiksi pari senttiä.
45 kg 8-8-8 Aivan mieletön kiristely etureiskoissa :eek:
3. Box-kyykky (viitisen senttiä matalampi penkki kuin viimeksi)
20 kg 15
50 kg 10
60 kg 8-10-10 Tässäkin työ keskitetysti etureisillä, vikassa sarjassa pari viimeistä toistoa kyllä joillain ihan muilla lihaksilla...??
4. SJMV
50 kg 10
60 kg 8-8-8 Tässä taas jalat tiukasti yhdessä ja suorina. Työnsin nyt takapuolta vielä reilummin taakse ja kyllä tuntui!! :thumbs:
5. Aasinosto
160 kg 8-8
Tarvinnee siirtää nuo pohkeet taas treenin alkuun. Tuossa vaiheessa on takki jo niin tyhjä ettei mitään mielenkiintoa enää. Hyvä kun saa jalat pidettyä suorina, että pystyy edes jotain tekemään!!
Hmmm... Aika hiljaista oli eilen treenien kanssa. Töiden jälkeen oli tarkoituksena syödä, lepuuttaa hetki ja sitten raudan pariin. Toisin kävi. Heitin hetkeksi pitkäkseni soffalle ja heräsin siitä kolme tuntia myöhemmin :hmm: Noh, taisi tulla tarpeeseen! Harvemmin sitä nimittäin tulee päikkäreitä otettua. Jos nyt kerran sitten otetaan, niin otetaan sitten kunnolla :lol:
Aamulla sitten lopulta salille. Jo ovella rymisteli vastaan sellainen tunkkainen ilmamassa, että meinasi henki salpautua. Että täällä sitten pitäisi treenailla! :eek: Hiki pukkasi jo alkulämmöissä ja treenin jälkeen kaikki kuteet sukkia myöten aivan hiestä märät, nam... :hmm: Aika rimpuilua oli, mutta olkapäät ottivat kyllä iskua taas aika huolella! :thumbs: Vinopenkissä pidin penkin nyt 45 asteen kulmassa, mutta laskin lähempänä kylkiä ja niin alas kuin antoi myöden; käsipainot siis niin alas, että eivät enää olleet näkökentässä. En ole aivan varma miltä tuntui, mutta olkapäiden etuosille ei ainakaan mennyt. Paha ei ollut missään tapauksessa! Kiitos kaikille neuvoista!! :)
1. Vinopenkki kp
8 kg 15
15 kg 10
17,5 kg 8-8
2. Dippi
BW 6-6-6 Supernihkeetä...
3. Penkki kp
17,5 kg 8-8-8
4. Pystypunnerrus laitteessa (naama penkkiin päin)
10 kg 10
15 kg 10
20 kg 8-9 Enpä olekaan aiemmin kokeillut. Aika hyvä! :thumbs:
5. Viparit seisten
8 kg 15-14-13
6. Viparit kylkimakuulla vinopenkissä
5 kg 9-9-9 Auauau...
Olkapäät ovat nyt ottaneet kyllä treeniä tosi hyvin vastaan! Tai ainakin tuntuma on aivan uskomaton joka treenissä! Nytkin jo rintaliikkeiden jälkeen olkapäät jo pumpissa :confused: No, ei parane valittaa, tätähän mä oon toivonu! :thumbs:
Jonna1983
01.07.2008, 10:49
Minkäslainen liike tuo kasakkakyykky on?
Minkäslainen liike tuo kasakkakyykky on?
Ihmettelinkin jo, eikö kukaan kysy ;) Eli leveästä haara-asennosta koukistetaan toista jalkaa ja laskeudutaan niin alas kuin menee, käytännössä persus maahan asti. Toisen puolen varpaat kääntyy kohti kattoa tai vaihtoehtoisesti pysyvät maassa. Itse olen kokenut, että rullaa paremmin, kun varpaat nostaa. Tästä vaihto toiselle puolelle eli ponnistus ylös ja laskeudutaan alas toisen jalan koukistuessa. Näin pikaisesti löysin yhden videon (http://www.youtube.com/watch?v=Wpi96F62u4o), josta näkee perusidean. Itse en ole vielä edes yrittänyt lisäpainolla...
Jonna1983
01.07.2008, 13:53
Luulis, et toi ottaa aika paljon sisäreisiin? Ainakin tossa ala-asennossa tehty venytys kiristää mulla aika lailla... Täytynee kokeille ko liikettä joku päivä! Aina pitää testata kaikkea uutta ja kivaa!
Luulis, et toi ottaa aika paljon sisäreisiin? Ainakin tossa ala-asennossa tehty venytys kiristää mulla aika lailla... Täytynee kokeille ko liikettä joku päivä! Aina pitää testata kaikkea uutta ja kivaa!
Ootas kun mietin... Mulla taitaa ottaa se enemmänkin reiden ulkosyrjille. En nyt taida kehdata täällä töissä ruveta kyykkimään :lol:, mutta niin muistelisin. Venytän aina aluks ensin hitailla toistoilla niin, että jään hetkeks alas, otan toisella kädellä tukea maasta ja painan takapuolta kunnolla alas. Lämmittää kyllä mukavasti lantion seutua! :thumbs:
Jaahas, sitä alkaa todellakin pää pehmeneen :rolleyes: Tänäänhän oli toki vuorossa jalkatreeni... Paitsi, että meikäläinen teki selkää!! Aloitin eilen illalla psyykkaamaan itseäni maveen eli vaikka aamulla hokasin, että pitikin jalkoja treenata, niin enhän mä voinut tuhlata hyvää tsemppiä! :D Eli selkää se sitten oli!
1. Leuat, leveä mo
2-2-2
2. Leuat, semileveä vo
5-4-4-4
3. Mave
50 kg 6
80 kg 6 Otin tästä vähän kuvaa ja huomasin, että vähän meinaa selkä pyöristyä... Joten suosiolla painoa pois. Tais olla liikaa taukoa edellisestä kerrasta.
70 kg 6-6-6 Tässä huomasinkin sitten pitää niskan pitkänä eli katseen alaviistossa ja johan alkoi kulkea!! Eihän tuo painanut enää mitään!
4. Rive
30 kg 3-3-3-3 Tekniikkaharjoituksia. Vaikeeta!! Tars varmaan laittaa sen verran painoa, etten vahingossakaan saa käsillä vedettyä...:hmm:
5. Yhden käden kulmasoutu laitteessa, Hammer
55 kg 10-10-10
6. Takaolat taljassa
20 kg 15-15
7. Face-pull
20 kg 15
25 kg 12-12
8. Leuat vetokumilla
6-5
Olipahan :sweat:nen treeni!! Tuo rivehän pisti oikein hengästymään!! En tosin tiedä nousiko pulssi vain tuskastumisen takia :rolleyes: Vaikeaa on! Ehkä se tästä lähtee. Neuvoja nyt on ainakin saatu eli TEORIASSA mä tiedän, mitä pitäis tehdä. Kun vain uskaltais hypätä sinne tangon alle... Pelkään, että sitten kun oikein kunnolla kiskaisen, saan tangon otsaani. Noh, oppisipa varmasti kerrasta :lol:
Hyvältä näyttää sun treenit! :thumbs: Vahva tyttö. :)
Kiva seurata toisenkin aamutreenaajan treenejä. Mä käyn kanssa aina aamusta salilla, heti seitsemältä kun mg-kortilla pääsee sisään. Meitä on silloin vain pieni aamuporukka (n. 4-5hlö), joten saa jumpata raudan kanssa rauhassa. Ja on voimia ja virtaa puskea eteenpäin! :rock:
MassFuture
02.07.2008, 09:45
niinhän se tekisi :D :O
Hyvältä näyttää sun treenit! :thumbs: Vahva tyttö. :)
Kiva seurata toisenkin aamutreenaajan treenejä. Mä käyn kanssa aina aamusta salilla, heti seitsemältä kun mg-kortilla pääsee sisään. Meitä on silloin vain pieni aamuporukka (n. 4-5hlö), joten saa jumpata raudan kanssa rauhassa. Ja on voimia ja virtaa puskea eteenpäin! :rock:
Kiitos!! :) Vaikka välillä onkin viime aikoina ollut aamuisin vähän nihkeää, niin kyllä se vaan on ihana aloitus päivälle. Tosin tuntuu ettei koko päivänä saa tarpeekseen syötyä :lol: Meillä on myös oma pikku porukkamme aamuisin, ihan erilaista treenata kuin iltapäivällä tai illalla, kun sali on piukassa porukkaa ja kaikki vain kyräilevät toisiaan. No ei ehkä aina näin, mutta paljon leppoisampaa tuolloin aamulla on! :thumbs:
Kävin tuossa lukaisemassa keskustelua maastavedosta. Itse teen aina toistot kuoletuksesta ja saan koipeni aivan tukkoon :hmm: Noh, nytpä selvisi syykin. En sitten tiedä, kumpi olisi parempi tuolle selälleni: kuoletuksilla vai jatkuvalla liikkeellä. Pelkään, että jatkuvassa liikkeessä asento pikku hiljaa muuttuu niin, että alaselkään kohdistuu liikaa painetta :( Ehkä tarvisin tässäkin jonkun karjumaan viereen, että sitä persusta alaspäin!! :lol:
Tuo mave tuntuu olevan niin herkkä kaikille pienillekin tekniikkavirheille; saa olla todella tarkkana. Eiliset vedot olivat loistava esimerkki! Ennen leikkausta tein 4-6 toiston sarjoja 100 kilolla ja reilu kuukausi sitten jo 90 kilolla. Nyt oli ollut suhteellisen pitkä tauko ja 80 kiloa tuntui painavan liikaa :rolleyes: Pienen pieni korjaus asennossa eli niskan pitkäksi vetäminen muutti jo asentoa niin, että paino ei tuntunut enää miltään. Ehkäpä sitä pitäisi vaan tehdä tuota mavea joka viikko, vaikka sitten vain pienemmällä kuormalla ohjelman loppuun. Pistetäänpä korvan taakse tuo ajatus! :thumbs:
Kyllä tuo lämpö ja auringon paiste vaan väkisinkin vääntää (ainakin meikäläisellä) suupielet ylöspäin :) Eilen aamulla mittari näytti viiden aikaan 11 astetta, tänä aamuna 17!! :thumbs: Voitte kuvitella, millainen oli ilmatila salin puolella... :hmm:
Jalkatreeniä siinä oli sitten ruvettava pakertamaan, vaikka hengittäminenkin tuotti jo tuskaa. Hiki lensi taas aika huolella. Uskaltauduin kokeilemaan sit kasakkakyykkyäkin nyt lisäpainolla ja hienostihan se meni!! Päälle vielä vähän etukyykkyä niin :rock:
1. Kasakkakyykky
BW 10-10
5 kg 8-8-8 Olihan siitä pakko vähän ottaa matskua (http://www.youtube.com/watch?v=5xeposhMg5I) :lol:
2. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 8-8-10 Kiesus, että sattui etureiskoihin tämän setin jälkeen!! :eek:
3. GHR
BW 8-8-8
4. Bulgarialainen kyykky
15 kg / koura 8-8-8
Tämän setin jälkeen oli takki kyllä niin tyhjä, että jäi pohkeet tekemättä :( Hyi minä!! Pakko siirtää ne nyt taas treenin alkuun, ei mitään kiinnostusta enää treenin lopuksi alkaa niitä vääntämään. Mutta tosiaan, kipu etureiskoissa aika kiitettävä tuon kasakka- ja etukyykkysetin jälkeen! AUTS!!
Kävin eilen töiden jälkeen heittämässä tunnin lenkin pyörällä. Enpä muista, milloin viimeksi olisin lähtenyt noin vain pyöräilemään. Pyörästä on tullut vain kulkuväline siirryttäessä paikasta A paikkaan B. Nyt kun on kerrankin uusi, hyvä pyörä (hmmm... Viimeksi uusi pyörä taisi olla alla noin 20 vuotta sitten...) niin kyllä sillä kelpaa huristella. Koukkasin vähän peltoreittejäkin :p Hauskaa oli!!
Illalla vielä reilun tunnin pilatessetti. Keskityttiin käsien liikutteluun lavanseudun lihaksilla ja ai että teki kutaa! Hiki valui jo ensimmäisen vartin jälkeen :sweat: Loput puoli tuntia olikin sitten vatsalihasrääkkiä. Olin varma, että kuolen. Mutta en sitten kuollutkaan. Voi hitto, että sattui...
Jaahas, paluu arkeen viikonlopun Ruisrockin ja maanantain rokulipäivän jälkeen! :p Olipahan vaan hauskaa, vatsalihakset ihan krampissa vieläkin siitä nauramisesta. Ääni alkaa pikku hiljaa palailemaan :lol: Kelit suosivat, sai viettää aikaa ystävien kanssa ja tulihan sitä muutama sidukin nautittua... Sunnuntain Lauri Tähkän sekä Apulannan keikat olivat kyllä viikonlopun parasta antia. Hassua, miten sitä tuosta Apulannastakin jaksaa vielä innostua, tainnut soida meikäläisen stereoissa viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Mutta niin sitä siellä vaan pompittiin innosta hihkuen :D
Jospa sitten jotain treeneistä, että ehtii kirjata vanhat alta pois ennen uusia! Eli lauantaina yläkropan treeni.
1. Leuat vetokumilla, semileveä vo
10-8-9
2. Ylätalja, leveä
50 kg 12 Kokeilin ottaa pienellä heijauksella ja takanojalla. Liikkuihan se, mutta ei se kyllä missään tuntunut...:hmm:
45 kg 12-12-12 Nämä taas pystymmässä ja hitaasti puristaen. Toimii!! :thumbs:
3. Penkki kp
15 kg 15
20 kg 10-8-9
4. Arnold press
10 kg 12
12,5 kg 8-5-7
5. Viparit seisten
8 kg 15-13-10 hiipuu, hiipuu...
6. Vatsat
kylkirutistus 2x12
satanen 2x
jalkojen ojennukset 2x10
Ottanut päähän tuo, kun ylätaljassa ei saa sarjapainoja ylös. Tuon kokeilun jälkeen päätin kuitenkin, etten rupea tekniikan kustannuksella kyllä niitä ylöspäin väkisin hilaamaan. Täytyy uskoa, että hiljaa hyvä tulee... Täytyykin muistaa tulla lukemaan tuo seuraavalla kerralla, kun alkaa nyppimään :D
Tänään olisi illalla vuorossa balance ja sitä ennen ajattelin keretä kiskaisemaan rinta+olkapää -treenin. Saas nähä kui tytsyn käy...
Pitikin kommentoida tuota edellisen jalkatreenin jälkeistä elämää!! :D Oli jo aamulla oikein "mukava" kihelmöinti etureiskoissa :thumbs: Tuntuvat kyllä palautuvan nuo jalatkin nykyään nopeammin kuin ennen. En saanut aiheutettua itselleni monen päivän kramppia, vaikka kävin perjantaina illalla vielä puolentoista tunnin pyörälenkilläkin!!
Paluu arkeen ei aina suju kivuttomasti... Meni nimittäin kyllä olkapäät totaalisen hapoille eilisessä treenissä!! :eek: Hyvä kun sai vinopenkin säädettyä vipareiden jälkeen... Taisi käydä yhden lajin olkapäätreenistä sunnuntainen käsien heiluttelu :p
1. Penkki kp
15 kg 10
20 kg 8-8-8
2. Flyes
10 kg 13-13-13 Olivat 12,5 kg painot varattuina... :hmm: Noh, käyhän se näinkin.
3. Alaspainallus taljassa
30 kg 15
40 kg 12-13-14 Ai että mä sitten tykkään tästä!! Tekee niin kutaa!! :thumbs:
4. Arnold press
12,5 kg 7-6-5 :hmm: Ja heti perään
10 kg 6
5. Viparit
8 kg 14-14-14
6. Viparit roikkuen
5 kg 15-15-18 AUTS!!! :rock:
7. Viparit kylkimakuulla vinopenkissä
5 kg 6-6 :hmm:
No juu, eipä näytä hääppöseltä näin kun sen kirjoittaa... Mutta hiki lensi ja tuntuma jälleen aivan mahtava!! Ehkä sitä ei kuitenkaan ihan turhaan niitä painoja käy heiluttelemassa! :lol:
On se vaan mukavaa, kun näin heinäkuussa aamusella mittari näyttää noin 10 astetta (onneksi sentään plussan puolella...:hmm: ) ja vettä tulee. Johan se eilinen aamu olikin niin kauniin aurinkoinen, ei tosin yhtään sen lämpimämpi, että sieti jo taas harmaantuakin!! Viime talvi vaan veti jotenkin mehut niin totaalisesti, että näin kesällä olisi TODELLAKIN ollut sen aurinkoannoksen tarpeessa... :( Mutta tämä nyt on taas sarjassamme asioita joille ei voi yksinkertaisesti mitään eli turha purnata :)
Sateen takia päätinkin sitten aamulla jättää pyörän kellariin ja vaihtaa apostolin kyytiin. Jos vaikka poikkeaisi torilla kotimatkalla. Mansikoita... NAMIA!! :kuola: En välitä pyörän kanssa lähteä keskustaan pyörimään; parkkeja vähän huonosti ja kirjaston edusta aina ihan tukossa fillareita. Tepastellessa myös ehtii kuunnella vähän musiikkia, pyöräillessä kun parempi pitää korvat auki, ettei käy vahinkoja. Ei sillä, että se riskiä murjottavaksi joutumisesta poistaisi, mutta... Kuuntelin taas pitkästä aikaa Stellaa ja kyllä biiseistä vain niin moni kolahtaa ja kovaa. Tuntuu, että koko nainen ihan kananlihalla...
No, mutta sitten eilisiin treeneihin!! Suuntasin rääkkäämään reiskoja suoraan töistä ja salilla olikin loistavasti tilaa! Paitsi tietenkin räkillä, josta oli tarkoitus aloittaa... :lol: Otin sitten huvikseni odotellessani 3 sarjaa leukoja vetokumilla. Ja sitten tositoimiin!!
1. Takakyykky
20 kg 8
30 kg 8
40 kg 8
45 kg 8-8-9 :thumbs:
2. Kasakkakyykky
BW 8
5 kg 8
10 kg 8-10-12 Mistä nämä tuli!??? Tais olla vain tekniikkaongelmia alussa...
3. GHR
BW 8-8-6
4. Maastanosto / sumomave
60 kg 10-10-12 Teki aika kutaa! :thumbs:
5. Aasinosto
120 kg 10
160 kg 8-8-8 Niin... Ja nää PITI siis vetää aluksi, niin kuin aiemmin ajattelin :o
Nyt taas se ihana kihelmöivä tunne etureiskoissa :thumbs: Tuntuu ainakin treeni menevän perille!! Takareiskoille ja pakaroille tarvinnee keksiä jotain uutta, kun en meinaa nitä saada jumiin ollenkaan... :lol:
Iltasella tänään ohjelmassa pilatesta ja vatsalihaskidutusta, AUTS!! Jos tuo keli tuosta paranisi, niinkuin ovat luvanneet, niin voisi käydä heittämässä jonkilaisen lenkin pyörällä. Saas nähdä...
Tänä aamuna oli kiukkutreeni :mad: Lämmittelyjen jälkeen olin jo aivan valmis kävelemään ulos. No, onneksi en antanut periksi, tuli nimittäin yksi parhaista selkätreeneistä aikoihin!! Uskomaton draivi...
1. Ylätalja, leveä
30 kg 10
40 kg 10
50 kg 8-9-8 :thumbs:
2. Kapea taljaveto yläviistosta
50 kg 10
60 kg 9-9-9 :thumbs:
3. Alatalja
50 kg 8-8-9 Ekaa kertaa oikein KUNNON tuntuma latseille!! :rock:
4. Hammer-soutu, yksi käsi
60 kg 8-9-9 :thumbs:
5. Takaolkapääsoutu tangolla
35 kg 12
40 kg 13-15-15
6. Hauiskääntö seisten kp
10 kg 8-8-8
7. Hauiskääntö vinopenkissä kp
8 kg 4 Tästä tuli kiukku... ja vielä 6-8
Näinhän siinä usein käy, että kun olo on kaikkea muuta kuin energinen ja voimakas, niin treeni kulkee. Kai sitä saa kehitettyä kunnon "Ja prkl... -kiukun" :evil: Olotilaan vaikutti aika paljon se, että takareidet olivat aivan totaalisen jumissa! Enkä kun vasta eilen purnannut, kun ei saa niitä joikkeliin :hmm: Pitikin taas avata suuri suunsa...
Eilinen pilates meni aikalailla penkin alle. Sekin vaikuttaa aina mielialaan. Tulee niin epäonnistunut olo :( Syynä oli yksinkertaisesti se, että töiden jälkeen kävin Ruissalossa pyöräilemässä puolisentoista tuntia ja meni ruokailut sitten vähän liian myöhäiseksi. Yritä siinä nyt sitten täyden masun kanssa pakertaa tunnin verran vatsalihasliikkeitä...:hmm:
Mutta nyt hyvillä mielin kohti viikonloppua!! Loma siirtyi alkavaksi joskus ensi viikolla, mutta taidan lähteä mökille kuitenkin. Jos vaikka huomenissa lopultakin kuvaisi pätkän kuulan viskomista... :D
No niin, maanantai jälleen... Lauantaina tuli kuin tulikin kuulailtua ja otettua kuviakin!! :) Täytyy vähän selailla otoksia vielä läpi ja pistää sopivampaan pakettiin, niin laitan niitä sitten tänne. Sunnuntaina meininki olikin kevyempää; vähän kävelyä, rannalla makaamista ja jätskin syömistä. Joka sekin kävi tosin työstä!! Oli sitten nimittäin suurin jäätelöpallo, jonka IKINÄ olen nähnyt!! :eek: Tyypillisesti kioskista on suuren pallon tilatessaan saanut onnettoman kikkareen, mutta nyt tuli kyllä sellainen läjä, että meinasin tiputtaa pallon syliini, kun aloin nauraa niin hysteerisesti :lol: Noh, sanat ei riitä kertomaan, joten kurkatkaa kuvista! Nälkä lähti ja aivot jäätyivät...:p
Tänä aamuna sitten salille jättijäätelön voimistamana :D Oikein tehotreeni!!
1. Pystypunnerrus tangolla niskan takaa
20 kg 15 Tässä jo aivan mieletön polte...
30 kg 9-9-9 No juu... Tähän se nyt on tyytyminen.
2. Arnold press
12,5 kg 6-6-7 Ja heti perään
8 kg 7 Ja vielä heti perään
5 kg 7 Tunsipahan vaan itsensä heikoksi, kun näitä yritti vängätä väkisin ylös... :lol:
3. Viparit
8 kg 13-14-13
4. Viparit roikkuen
5 kg 15-15-15
5. Kapea penkki rinnalle
20 kg 15
40 kg 8
45 kg 10-12-12 Varmistajan kummallisella myötävaikutuksella... :D
6. Ristikkäistalja alhaalta
10 kg 12-12-12
7. Dippi
BW 8-6-7
8. Ranskalainen vinopenkissä
22,5 kg 15-15-13 Tuntuipas tämä hyvältä taas pitkästä aikaa!! Olkapäätkin antoivat hyvin myöden.
Aikaslailla tuli kaikkea touhuttua... Kyllä siihen meni aikaakin! Hupsista vaan ja puolitoista tuntia meni!! :eek: No okei, kyllähän siinä tuli varmisteltu muiden sarjoja eli ei tuo kaikki tehokasta treeniaikaa ollut. Hauskaa oli, jälleen kerran!! :thumbs: Illalla sitten vielä puolitoista tuntia venyttelyä, ihanaa!! :)
:kuola: Mitäs jätskiä sulla tuossa töttörössä on? Näyttää vähän pähkinä-kinuskilta. Mä herkuttelin sillä viikonloppuna ja oli kyllä taas niiiin hyvää! :kuola:
Jätski on kaikista parasta koko maailmassa!!!! :D
:kuola: Mitäs jätskiä sulla tuossa töttörössä on? Näyttää vähän pähkinä-kinuskilta. Mä herkuttelin sillä viikonloppuna ja oli kyllä taas niiiin hyvää! :kuola:
Jätski on kaikista parasta koko maailmassa!!!! :D
Hahaa!! Toinen jätskihiiri :p Oli ankara mietintä kioskilla pähkinä-kinuskin ja rommi-rusinan välillä... Matkaan lähti jälkimmäinen :D Olipahan vaan hyvää... :kuola: Täytyy tosiaan vaan kehitellä kunnon nälkä ennen kuin tuolle kiskalle menee!! Sen verran valtaisia olivat annokset. Mutta en valita!! :thumbs:
Jonna1983
14.07.2008, 14:01
Mä olisin kyl ottanu rommirusinan. Se on niiiiiiiin hyvää.... :kuola:
Propofol
14.07.2008, 16:08
Olinkin jo vallan unohtanut tän kidutuskeinon!! :lol: Tais olla joskus aikoinaan jossain pumpissa... Täytyy kokeilla seuraavassa hauistreenissä!! :thumbs:
Joo, aika settiä!! Koittanu etsiskellä sen ihan oikeeta nimeä, huonolla menestyksellä tosin... jotain samanlaisia variaatoitakin ois kiva löytää, alkaa noi tavalliset keskitetyt ynnämuut jo maistuu puulle...
Joo, aika settiä!! Koittanu etsiskellä sen ihan oikeeta nimeä, huonolla menestyksellä tosin... jotain samanlaisia variaatoitakin ois kiva löytää, alkaa noi tavalliset keskitetyt ynnämuut jo maistuu puulle...
Löysinkin sattumalta eilen vanhoja lehtiä selaillessani nimenkin tälle!! Muistin, että olenhan mä tämän kuullut, mutta lahopää kun on niin... Eli setti, jossa 7 toistoa per liikerata (7 alhaalta puoliväliin, 7 ylhäältä puoliväliin, 7 täydellä liikeradalla) on kaksykkönen. Kuulostaa aika helpolta, kun sen noin kirjaa :p Totuus onkin toinen!! :lol:
Tuli kokeiltua tänä aamuna jotain oikein extremeä:
- aamulla jalkaan ne kaikista kireimmät farkut
- salille pumppaamaan koivet ja persus pulleiksi
- uskomaton jälkihiki...
- epätoivon hetkiä ja farkkujen repimistä nihkeisiin koipiin :hmm: Mitä mä teen jos nää ei enää mahdu!?!
- ketterä loikka miesten mallia olevan pyörän päälle koko ajan peläten, koska kuluu RITS!!
Pääsin sentään perille töihin!! Ja eikun syöksymällä suoraan kylmähuoneeseen jäähdyttelemään. Hetken helpotushan se vaan on, mutta pakko oli. On tainnut meikäläisen perä levitä, kun kaikki housut kiristää... No, onneksi ei sentään vyötäröltä; muualta kiristelyt lasketaan positiiviseksi kasvuksi! :lol:
Juu, jos sitten taas asiaan. Eli koipirääkkiä oli vuorossa tänään. Polvi on taas kiukutellut perjantaista lähtien, mutta en antanut haitata menoa. Tiedän, että vika ei oikeastaan ole polvessa, vaan heijastuskipua lonkasta ja selästä. Sinänsä tietenkään yhtään sen parempi...
1. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 10
50 kg 5-6-7 :thumbs:
2. Hack, leveä, jalat edessä
30 kg 8-8
3. Sammakkokyykky hackissa tästä vähän havainnollistavaa pätkää... (http://www.youtube.com/watch?v=cDPM3TIjiMg)
pelkkä kelkka 15-15-15 :rock: Mieletön polte "pisarassa"!!!
4. a) SJMV
50 kg 12
60 kg 10
70 kg 8
4. b) Koukistukset istuen
40 kg 15
45 kg 13
50 kg 10
Loistava setti!! :sweat:
5. Askelkyykkykävely
15 kg 10 askelta/koipi
17,5 kg 10-10 /koipi :thumbs:
Pitkään pitänyt jo kokeilla tuota maastaveto+koukistukset -settiä. Eräs vanhempi herra joskus Raholassa antoi vinkin, ja kyllä vaan uppoaa!! Oli vähän hakemista painojen kanssa, mutta eipä se tahtia haitannut, meni vielä mielenkiintoisemmaksi, kun kuorma kasvoi sarjasta toiseen ;)
Polvi tosiaan vaivannut hieman ja treenin lopuksi, kun venyttelin takareisiä, selän arpi kiristeli vähän. Ilmeisesti siis vain takareiskat sen verran jumituksessa, että hermo kiukuttelee. Eipä siihen auta muu, kuin sitkeä venyttely. Eilinen balance ja maanantainen 90 minuutin syvävenyttelysessio auttoivat jo hieman asiaa.
Tänään illalla vielä vuorossa pilatesta. Täytyy toivoa, että ohjelmassa ei ole mitään superrääkkiä reisille tällä kertaa :p Olis vaan jotenkin just mun säkää...
Mutta sitten päivän pääuutinen... Tänään alkaa L-O-M-A!!! :rock:
Hihii.... Nythän se uutinen vasta pamahtikin!! Kävin pomon kanssa juttelemassa ja töitä löytyy vielä loman jälkeenkin, itse asiassa ensi toukokuuhun asti!!! :thumbs: Tammikuussa katsellaan, miten sitten siitä eteenpäin... Mutta on sekin jo jotain, että tiedän nyt taas varmasti, että hommia riittää melkein vuodeksi eteenpäin. Tätä se on, apurahatutkijan elämä... :rolleyes:
Nyt hyvillä mielin lomalle!! Tarvinnee käydä jätskillä... :kuola: Täältä Turun puolesta ei kyllä taida ihan viime viikonloppuisten veroisia löytyä :lol:
Eipä yhtään hullumpi loman aloitus!! Aurinkoa ja lämmintä! Aamut ovat olleet aivan mahtavia, kirkkaansininen ja pilvetön taivas :) Hyvin sitä vaan on jumittunut rytmeihinsä; kun saisi nukkua, meikä herää itsekseen viimeistään klo 6 :D No, tuleepahan nautittua niistä kauniista aamuista. Eilen ja tänään kun on näin päivällä vetänyt sitten pilveen.
Aikomuksena olisi nyt lomalla lisätä vähän aerobista treeniä eli lenkkejä, pyöräilyä, ym. Mökille kun pääsen, niin siellä varmaankin lähinnä soutelua, uintia, kävelyä ja puiden hakkuuta. Eilen kävin vähän juoksentelemassa, tunnin verran hölköttelyä ja muutama porrasspurtti. Aika hyvä olo tuon jälkeen! Tänä aamuna kävin hölkkäilemässä jokirannassa aamuauringossa puolisen tuntia. Hieman oli nihkeätä, eilinen varmaan vähän verotti. Aamupuuron jälkeen sitten nokka kohti salia ja vuorossa selkätreeni!
1. Leuat
6-5-5-4 :thumbs:
2. Kulmasoutu
20 kg 12
40 kg 12
50 kg 12
60 kg 10-10-10 Sujui oikein mukavasti!! Selkä ei ottanut yhtään nokkiinsa!:thumbs:
3. Alatalja
50 kg 9-9-9 :thumbs:
4. Taljasoutu yläviistosta, leveä vo
50 kg 12
55 kg 10
60 kg 10
5. Ylätalja, leveä
45 kg 10
50 kg 9-9-9 :thumbs:
6. Takaolat taljassa tangolla
40 kg 15
45 kg 15-15
7. Face-pull
30 kg 15-13-10 hyytyy...
Loistava treeni jälleen kerran!! Kannatti sitkutella ja hakea huolellisesti ja hitaasti tekniikkaa. Nyt alkaa kantaa hedelmää. Kulmasoutua en ole uskaltanut tehdä, koska alaselkä joutuu aikamoiselle rasitukselle asennon ylläpidossa, mutta nyt päätin uhmata kohtaloa ja kokeilla. Hyvinhän se sujui!! Pidin vain vatsan tiukkana koko ajan ja tein huolellisella tekniikalla. Saa nähdä, kuinka kipeä olen huomenna... :lol:
Siitä tulikin mieleen, että oli sitten koipiosasto HIEMAN hellänä keskiviikon setin jälkeen!! AU!!! Liekö syynä sitten tuo sammakkokyykky, mutta persus oli aivan jumissa vielä tänäänkin. No, mutta meni ainakin perille! :thumbs:
Nyt taidan loikkasta pyörän selkään ja polkaista Hirvensaloon rannalle!:) Kaipa se aurinko sieltä ilmestyy taas. Evääksi hain torilta aamulla herneitä ja mansikoita, namia...:kuola:
Oikein mukava iltapäivä sieltä sitten kuitenkin ilmaantui eilen!! Ketarat oikosenaan rannalla pari tuntia :) Enpä olisi ihan äkkiä kyllä jaksanut takaisinkaan polkaista. Järkyttävä vastatuuli koko matkan. Pirun Turku-tuuli...:hmm: Yllättävää kyllä, pääsin myötätuulen takaisin! Mun säkällä tuulen suunta on yleensä mystisesti kääntynyt tasan vastakkaiseen suuntaan, kun suuntaan takaisin päin. Ehdin vielä mainiosti balanceen :)
Aamulla heräsin sitten taas puoli viideltä!! Tylsää, koska vettä tuli aamulla kuin saavista kaataen eli lenkillekään ei tehnyt mieli. Lisäksi olin sopinut treenikaverin kanssa treffit vasta kasilta. Tulipa luettua lehti niin maan perusteellisesti :D Sitten jumppailemaan koipeliineja!!
1. Aasinosto
100 kg 10
150 kg 8-8-8-8 Tällä kertaa vähän leveämpi jalka-asento. Yleensä pidän jalat ihan lähekkäin.
2. Pohkeet istuen
30 kg 8
50 kg 6-6-8
3. Takakyykky
20 kg 10
40 kg 10
50 kg 10-10-10 :thumbs:
4. Prässi, jalat aivan levyn alareunassa
50 kg 10
100 kg 10-10 Mä en sitten pysty tykkään tästä prässistä...:hmm:
5. Askelkyykky tangolla, staattinen
40 kg 10
45 kg 10
50 kg 10-10-10
6. Vatsoja 3 kierrosta
jalkojen laskut ja nostot penkillä maaten 15-15-15
kierrot jalan ojennuksella 20-20-20
polvien vedot rintaan linkkuveitsiasennosta 10-10-10
Olipa sitten huono happi salilla!! Suu meinasi revetä haukottelusta :lol: Meinasin kyykynkin jättää väliin, kun tankokin tuntui jo painavan tonnin... Onneksi otin itseäni niskasta kiinni, tuli tehtyä enkat :thumbs: Kokeilin pitkästä aikaa taas prässiäkin, mutta mä en vaan tykkää siitä. En saa oikein kunnon tuntumaa. Lasken aivan alas asti, pari senttiä toppareista, mutta kun ei niin ei. No can do. Hyvä setti se tuli näilläkin!!:D
Propofol
19.07.2008, 17:55
Ei oo uusia reikiä seinissä... ainakaan vielä :lol:
Löysin itestäni uusia lihaksia aamulla, auts!.. mut aikast hyvä khuula toi on, tuntuu et jumit rinnast ja seläst aukes ku tarpeeks kauan veivas...ehkä parhaimpia hankintoja :thumbs:
Hienoa kuulla Propofol!! :thumbs: Olen minäkin täällä lomalaisena heilunut laiturilla kuula kourassa. Kellumisominaisuuksia ei ole vielä tullut testattua, onneksi on matala ranta :lol: Tappavan tiiviiseen tahtiin etuheilautuksia, tempauksia, rinnallevetoja, työntöjä, body pressiä ja tuulimyllyä. Päälle vielä punnerruksia ja penkkidippejä. Hiet saa mukavasti pestyä loikkaamalla suoraan järveen :D Aamuisin olen käynyt soutelemassa ja koiran kanssa pitkillä kävelyillä. Takareidet tulee hyvin venyteltyä muutaman tunnin mustikanpoiminta reissuilla :lol:
Tokihan sitä on kauppareissuilla syöksynyt vieroitusoireisena raudan kimppuun :D Koko kroppa läpi perusliikkeillä.
Eilen esimerkiksi:
1. Etukyykky 40 kg 3x10
2. Mave 80 kg 3x8
3. Ylätalja leveä 45 kg 3x10
4. Penkki kp 17,5 kg 3x12
5. Dippi 3x6
6. Arnold press 12,5 kg 3x6
7. Viparit sivulle 5 kg 3x20
8. Takaolat taljassa 35 kg 3x15
Reippaassa tahdissa alkuveryttelyineen tunnin treeni. Tuntuu kyllä koivissa taas tänään!! Ihmettelin, kun dippi tuntui taas niin pirun nihkeältä, mutta sittenhän mä hokasin, että on kyllä tainnut tulla pari kiloa lisäpainoa hankittua :lol:
Voi vitsi, mikä aamu!!! Tällanen kesän pitäis olla! En olisi aamulla millään malttanut nousta järvestä, kun sinne silmät sikkuralla suoraan pedistä pulahdin. Oli pakko käydä kiertämässä lenkki pariin kertaan :) Sitten mökin taakse keräämään mustikat aamupuuroon ja taas järveen, kun hämähäkin seittejä roikkui joka puolella :lol:
Eilen käväisin taas vetämässä nopean treenin koko kropalle, aika lailla samoilla mentiin, kuin maanantaina.
1. Mave
60 kg 10
80 kg 8-8-8 Nyt kun tekniikka on kasassa, niin tuntuu NIIN MAAN PIRUN HYVÄLTÄ!!
2. Etukyykky
20 kg 10
45 kg 8-8-8 Oli koivet vielä vähän tukossa edellisistä, mutta kummasti ne tuossa kyykätessä vetreytyivät ;)
3. Ylätalja, kapea
45 kg 8-8-8
4. Vinopena kp
15 kg 10
17,5 kg 10-10
5. Takaolat Smithissä roikkuen
BW 15-15
6. Arnold
10 kg 10-8
7. Viparit
7 kg 15-15
Tuli vähän kiirus lopussa... :o Mukava kyllä taas välillä tehdä tuota 1-jakoista. Ihanan totaalinen puutumistila treenin jälkeen :lol: Nyt on alaselän lihat vähän hellinä, mutta hyvällä tavalla. Täytynee lepuuttaa niitä tänään venyttelemällä laiturilla auringossa :D
Propofol
31.07.2008, 13:47
Voi vitsi, mikä aamu!!! Tällanen kesän pitäis olla! En olisi aamulla millään malttanut nousta järvestä, kun sinne silmät sikkuralla suoraan pedistä pulahdin. Oli pakko käydä kiertämässä lenkki pariin kertaan :) Sitten mökin taakse keräämään mustikat aamupuuroon ja taas järveen, kun hämähäkin seittejä roikkui joka puolella :lol:
Voi hitsi, kyl kelpais mullekki tollanen aamuherätys! :cool:
Päivitykset vähän harvassa näin lomalla...:o Mutta onhan sitä toki taas treenailtukin!! Lauantaina vielä kerran koko kroppa läpi seuraavasti:
1. Leuat, semileveä vo
5-6-5
2. Mave
60 kg 8
80 kg 8-8
3. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 10
50 kg 7-7
4. Penkki kp
17,5 kg 10-10-10
5. Ristikkäistalja
15 kg 8-8 Mä en sitten kyllä tykkää tästä! Meinaa mennä aina vintti pimeeks parissa vikassa toistossa:confused:
6. Pystypunnerrus tangolla niskan takaa
20 kg 15
30 kg 10
35 kg 10
40 kg 10-10 Varmistaja tekee ihmeitä...:rolleyes:
7. Viparit
8 kg 15-12-13
8. Dippi
7-6-6
Olipahan mukava päästä pakertamaan leukoja!! Raholassa ei oikein ole paikkaa, missä vedellä... :( Sujuikin taas ihan eri lailla, leuat ja dippi, oli tainnut pari kiloa nesteitä kadota :lol: Uskomatonta, miten mun paino voikin vaihdella niin älyttömästi, pahimmillaan 2-4 kiloa. Nyt en ole juurikaan jaksanut seurailla, näkeehän sen jos ei vaatteet mahdu päälle :hmm:
Tänään kävin sitten lopultakin hankkimassa uuden kuulan!! Päädyin nyt kuitenkin 12 kilon könttiin, 16 tuntui liian kovalta korotukselta. Tein tuossa pienen kuntopiirin:
1. Etuheilautus 20
2. Kädenvaihtoheilautukset 10 / puoli
3. Rive 10 / puoli
4. Yhden jalan sjmv 13 / puoli
5. Voimapyörä 10
6. Kylkirutistukset pallolla 12 / puoli
7. Askelkyykky 15 / puoli
8. Tuulimylly 10 / puoli
9. Yhden käden pystysoutu 10 / puoli
10. Tempaus 10 / puoli
Hyvinhän tuo tuntui sujuvan!!:thumbs: Tempaus haki vähän tasapainoa, mutta eiköhän se siitä. En odottanutkaan, että neljän kilon korotus ihan tuskattomasti menisi. Mitäs haastetta siinä sitten enää olisi ?!!? :p Alaselkä meni aikas pumppiin tuosta setistä, täytynee aloittaa vähillä toistomäärillä. Katsotaan, mikä on olotila huomenna...
Päivitykset vähän harvassa näin lomalla...:o Mutta onhan sitä toki taas treenailtukin!! Lauantaina vielä kerran koko kroppa läpi seuraavasti:
1. Leuat, semileveä vo
5-6-5
2. Mave
60 kg 8
80 kg 8-8
3. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 10
50 kg 7-7
4. Penkki kp
17,5 kg 10-10-10
5. Ristikkäistalja
15 kg 8-8 Mä en sitten kyllä tykkää tästä! Meinaa mennä aina vintti pimeeks parissa vikassa toistossa:confused:
6. Pystypunnerrus tangolla niskan takaa
20 kg 15
30 kg 10
35 kg 10
40 kg 10-10 Varmistaja tekee ihmeitä...:rolleyes:
7. Viparit
8 kg 15-12-13
8. Dippi
7-6-6
Vahva tyttö ja mieletön työkapasiteetti! Mä en millään jaksais tehdä tuollaista volyymiä noin raskailla perusliikkeillä. :thumbs:
Kuinka kauan sulla menee aikaa tuollaisessa treenissä?
Moikka Riikka ja kiitos kommenteista!! Palaute on aina mieleen eli tervetuloa jatkossakin! :) Olen nyt tosiaan treenaillut tuolla 1-jakoisella ja raskailla perusliikkeillä parisen viikkoa ja ajattelin jatkaa vielä ainakin kuukauden päivät. Aikaa treenin läpiviemiseen menee lämmittelyineen 60-70 min ja myönnän, että takki aika tyhjä tuon rupeaman jälkeen :sweat: Yllättävän nopeasti sitä palautuu!! Edistystäkin on tapahtunut; en sitten tiedä onko syynä reippaampi syöminen; massa on voimaa!? :lol:
Home sweet home!! Ihanaa palata kotiin ja omaan pikku elämäänsä! :D Ei tuo löhöäminen oikein sovi meikäläiselle. Jonkun päivän vietti vaeltamalla sänky-sohva-laituri -kolminaisuuden väliä erilaisia reittejä käyttäen. Olo oli vetämätön ja turvonnut. Seuraavana päivänä olikin sitten tartuttava airoihin ja kierrettävä rivakkaan tahtiin tunnin lenkki soutaen tai valssattava hetki sahan ja kirveen kanssa puuvajalla. Heti oli veto erilainen! :thumbs: Eilen koiruuden kanssa vedettiin jo normaalit lenkit eli kolmisen tuntia kävelyä ja kyllä nyt tuntuu tottumattomuus koivissa :o Enpä muista, milloin olisi penikat kipeytyneet...
Kaipa se tästä taas, kun pääsee normaaliin rytmiin!! Salilla vedin ohjelman läpi kaksi kertaa tällä viikolla, tiistaina ja perjantaina. Lyhyesti niistä seuraavaksi.
Tiistai Gymillä:
Leuat, vo 5-5-4-4
Alatalja 50 kg 8-8-8
Etukyykky 42,5 kg 10-10-10
Dippi 8-7-7
Pystypunnerrus 15 kg 6 12,5 kg 8-8-9
Pystysoutu kahdella kahvalla 30 kg 15-15-15
Penkki kp 20 kg 8-8-8
Ristikkäistalja alhaalta 10 kg 10-10
Perjantai Raholassa:
Leuat, vo 5-5-5
Etukyykky 50 kg 8-8-8 :thumbs:
Mave 80 kg 4-6-8 Oli jalat vissiin vähän tukkeessa kyykystä :lol:
Dippi 8-8-8 :thumbs:
Penkki kp 20 kg 8-8-7
Arnold 10 kg 10-9-9 Otti taas iskua niin maan pirusti! AUTS!!
Viparit 8 kg 15-15-13
Vatsat leuanvetotangosta roikkuen, suorat+vinot 10+10-10+10
Tänään taas harjoituksia kuulalla. Lisäksi kävelyt hauvelin kanssa ja illalla voisi vielä mennä balanceen venymään ja rauhoittumaan :) Tosiaan aikomuksena olisi jatkaa tällä 1-jakoisella nyt parisen kuukautta. Hyvältä on tuntunut! Vähän vaihtelua ainaiseen 3- ja 4-jakoiseen.
Voisi olla fanfaarit paikallaan!! Meikä sai nimittäin lopultakin kursittua kasaan jonkinlaisen pätkän kuulahommeleita!! Ei se kauan kestänytkään :o En olekaan huomannut, mitä kaikkea tuolla puhelimella voi tehdä! Tein kaikki alusta loppuun sillä, eipä tarvinnut tapella läppärin kanssa. No, kuvan laatu on mitä on. Älkää herkimmät katsojat järkyttykö, tiedossa virttyneitä T-paitoja ja armotonta ähinää :lol: Suoritustekniikka ei ole vielä tuolla uudella painavammalla kuulalla hioutunut nappiin, mutta... Pitemmittä puheitta, var så goda (http://www.youtube.com/watch?v=9XndQsVkMvI)!
Elikkäs eilen tällainen kuntopiiri:
1. Etuheilautus 30
2. Heilautus käden vaihdolla 10 / puoli
3. Rive 10 / puoli
4. Sjmv yhdellä jalalla 12 / puoli
5. Pystysoutu yhdellä kädellä 10 / puoli
6. Tuulimylly 10 / puoli
7. Body press 10 / puoli
8. TGU ( 8:n kuulalla) 5 / puoli
9. Tempaus 10 / puoli
10. Bent press 10 / puoli
11. Rive+työntö 10 / puoli
Semmoista tällä kertaa. Kävin vielä balancessa illalla ja teki hyvää!! Ohjaaja veti edellisen ohjelman, jota en ollut ikinä tehnytkään ja oli kyllä mukavaa vaihtelua, täytyy myöntää. Vaikka onkin kiva, että ohjelma pysyy samana sen 3 kk (ehtii paneutua tekniikoihin ja hengitykseen), niin on se vaihtelu vaan avainsana jaksamiselle. Pysyy mielenkiinto yllä :thumbs:
Kohta suuntaan tästä salille ja treenin pariin. Alaselkä vähän hellänä kaikesta kävelystä ja kuulan heiluttelusta. Saapi nähdä, täytyykö mave jättää väliin... :(
Propofol
11.08.2008, 10:47
GO GIRL! :thumbs:
Hyvä viteo!
Tulihan sitä eilen sitten kuitenkin väännettyä sitä mavea... :o Ei vaan malttanut olla tekemättä!! Ehkä pitäisi pitää vähän taukoa, niin voisi joskus lisätä noita sarjapainojakin... Olen nyt vain yrittänyt takoa puhtailla toistoilla tuota tekniikkaa takaraivooni. Etukyykyssä tuotti tulosta, miksei siis mavessakin?! :)
Eilen pääsin myös taas askeleen lähemmäs tämän vuoden tavoitetta!! Eli leukoja meni 7!!! :thumbs: Mentävää enää kolmen toiston verran. Eiköhän tuo tavoite ole siis ihan realistinen :) Seuraavat sarjat jäivätkin sitten vähän pätkiksi...
1. Leuat, semileveä vo
BW 7-5-4
heti perään vetokumilla 7
2. Mave
60 kg 8
70 kg 8
80 kg 8-8
3. Etukyykky
20 kg 8
45 kg 8-8-8 Vaihtelen nyt vähän painoja alkuviikosta kevyemmillä ja siitä loppuviikkoa kohti ylöspäin. Jos perjantaina nousisi se 52,5 kg...
4. Dippi
BW 9-8-5 Heh, meni vissiin voimat tuohon ekaan... :p
5. Arnold press
12,5 kg 7-6-6
Ja heti perään 8 kg 6
6. Vinopena
17,5 kg 7
15 kg 8-8-8 Oli pakko ottaa tällä, meni nimittäin forkuista voimat täysin!! :hmm:
7. Viparit istuen, hitailla negatiivisilla (kuten aina...)
5 kg 15-15-15
8. Vatsat roikkuen
10+10-10+10
9. Face-pull
25 kg 13-13
Rikkikatkipoikki ja eikun suihkuun! Oli taas niin hikinen ja tuskainen ilma salilla, että meinasi henki mennä!! Ei helpottanut ollenkaan, kun huomasin lisäksi unohtaneeni palkkarin keittiön pöydälle :hmm: Meinasi päästä pari rumaa sanaa... Kotiin päästyäni vetelinkin sitten napaani aimo annoksen kalkkunafileitä, salaattia, parsakaalia ja kotijuustoa :kuola:
Iltapäivällä kävin katsomassa Kung fu pandan!! Oli muuten aivan loistava!! :lol: Olen kyllä vannoutunut animaatioiden ystävä, Shrekit ja Ice aget nähty moneen kertaan. Pandasta tuli uusi suosikki :D
Nyt kuitenkin jumppailemaan! Lainasin kirjastosta kirjan "Basic fitness on the ball". Paljon kaikenlaisia jumppailuja pallolla ja lopussa valmiiksi tehtyjä ohjelmia, jos laiskuus iskee!! Pakko päästä kokeilemaan...
Olipa muuten yllättävän rankka tuo pallojumppa!! Tuli vallan koivet kipeeksi yhden jalan kyykyistä! :eek: Täytyy harrastella toistekin! Ehdottomasti.
Eilen sitten taas raudan kimpussa, tosin vasta illalla. Aikas paljon oli porukkaa liikkeellä... :hmm: Sainpa kuitenkin jonkinasteisen poukkoilutreenin vedettyä.
1. Leuat, semileveä vo
6-5-5 Se siitä seiskasta... :hmm:
2. GHR
8-8-8 Pitkästä aikaa!!
3. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 8
50 kg 8-8-7 Kylläpäs taas painoi...
4. Mave
60 kg 8
80 kg 8-8-8
5. Dippi
BW 8-7-6
6. Pena kp
17,5 kg 10
20 kg 8-7-8
7. Viparit seisten
8 kg 15-13-14
8. Takaolat taljassa tangolla
35 kg 15-15
Pakko vielä lopuks vetää leuat vetokumilla
7-7
Takki totaalisen tyhjä treenin jälkeen! Onneksi tällä kertaa tuli palkkari mukaan! :p Olis muuten voinut jäädä kotimatka tekemättä... Kotona tuli ällötys olo, mutta väkisin pupelsin iltarahkan naamariin. Harvoinpa tulee semmosia hetkiä, että meikälle ei sapuska maistuis!! :lol:
Tänään ajattelin käydä vähän katselemassa Turun Taiteiden yön tarjontaa. Jos kerkeän, niin jos vähän taas kuulaa kieputtaisi. Saas nähdä...
Jäipä sitten eilen kuulajumpat tekemättä :( Ensimmäinen päivä töissä ja heti venähti yli kuuden... :hmm: Hyvä kun jaksoi sapuskat vääntää, kun kotiin pääsi. Koko päivä meni seminaarissa ja syömiset oli mitä oli; tyyliin kourallinen pähkinöitä parin tauon aikana. Ei hyvä. Tänään vielä toinen seminaaripäivä, ei tosin pitäisi mennä niin pitkäksi. Paino sanalla pitäisi... Mielenkiintoisiahan nuo tuollaiset tapahtumat ovat! Eilenkin pääsi kuuntelemaan Nobel-voittajan luentoa :) Raskaita kuitenkin varsinkin heti näin loman päälle.
No, mutta raudan kimppuun sitten tänään illalla tai huomenna aamulla. Tällä hetkellä paikat niin hellinä, varsinkin rintalihat, ettei aamulla tullut mieleenkään syöksyä salille :lol:
Tänään sitten taas treeniä Raholassa. Vaihteeksi Tampereen päässä... Taitaa aika lailla olla viimeisiä viikonloppuja mökillä :( Lounaaksi paisteltiin muurikkapannulla kesäkurpitsa-fetapihvejä, lisukkeeksi linssi-tomaattipataa :kuola: Illalla vuorossa rapuja!! Tulee otettua parin päivän huonot syömiset urakalla takaisin :D
No, mutta jos sitten treeneihin. Oli vähän väsynyttä, koivet ihan jumissa :hmm: Tuolla Raholassa on muuten paljon parempi alatalja! Siis sopii mulle ainakin paremmin...
1. Leuat, semileveä vo
7-5-5
2. Etukyykky
20 kg 8
40 kg 8
50 kg 6-6
3. Alatalja, kapea
40 kg 8
50 kg 8-8-8
4. Alatalja narulla
30 kg 12-12 Teki aika kutaa! Loistava liike!! :thumbs:
5. Dippi
BW 8
+2,5 kg 6-6-6 :thumbs:
6. Penkki kp
12,5 kg 10
17,5 kg 10
20 kg 10-10
7. Pystypunnerrus tangolla seisten
15 kg 10
20 kg 8-8-8 Kokeilua... Ehtottomasti mukaan ohjelmaan!! :thumbs:
8. Viparit istuen
5 kg 15-15-15
9. Takaolat ristikkäistaljassa
5 kg 10-10-10 Kiesus, mikä tuntuma!! :rock:
No eipä se niin huonolta treeniltä enää kuulostanutkaan :) Tuo alatalja narulla oli kyllä loistava!! Mieletön tuntuma latseihin. Kunnon hitaalla supistuksella. Täytynee ruveta käymään Gymillä yläkerran naisten salilla tekemässä tuota takaolkapääliikettä, alakerrassa kun 10 kg on minimi. Ei taitaisi ihan vielä liikkua... Ehkä mä joskus sitten olen niin vaffa :p
Juupa juu... :hmm: Oli sitten salilla joltisenkin verran porukkaa eilen!! Meinasin kääntyä jo ovelta ympäri, mutta kun nyt kerran sinne asti tepastelin niin eihän siinä voinut enää perääntyäkään. Ehkä olisi pitänyt. Aikani poukkoiltuani jätin nimittäin olkapäät vallan tekemättä. Happi loppui, tuoksu oli aika mieleenpainuva ja kaikki penkit ja paikat koko ajan varattuja. No, sen mitä tein, tein hyvällä sykkeellä! :D Jossain vaiheessa vaan se väenpaljous alkaa ahdistaa ja silmät selässä porautuu läpi asti...
1. Leuat
6-5-5 Se taas siitä seiskasta...
2. GHR
BW 8-8-6
3. Mave
60 kg 8
80 kg 8-8-8
4. Etukyykky
20 kg 10
40 kg 8
45 kg 8-8-8
5. Pena kp
15 kg 10
20 kg 8-8-8
6. Dippi
BW 6-6-6
Tässä vaiheessa luovutin, painin vielä hiukan jumppapallon kanssa ja painuin suihkuun. Muuten jäi treenistä ihan hyvä maku suuhun, mave meni oikein mukavasti! Keskivartalo vähän alkoi väsymään eli ajattelinkin loppuviikosta kokeilla vähän nostaa sarjapainoja ja ottaa vain 4-6 toistoa. Haen taas asentoa kovemmilla painoilla ja katson kuinka käy...
Etukyykky se vaan edelleen tykyttää tuolla alitajunnassa. Ottaa päähän tahkota noin pienillä painoilla :hmm: Yritän saada itseni ymmärtämään, että vaikka rautaa liikkuu nyt paljon vähemmän kuin aiemmalla tekniikalla, niin tuntuma on aivan toista luokkaa!! Koko nosto menee etureisillä ja polte on mieletön :rock: Mitä ihmettä mä sitten vatvon tätä jatkuvasti?!? Pimee... :rolleyes:
Hohhoijaa, aikamoista intervallitreeniä nuo työmatkat!! Pyörässähän ei siis ole kuin kaksi vaihdetta: hana auki tai stoppi :D Tänään tein pitkästä aikaa aamutreenin ja aika hapoilla oli reiskat, kun sotkin kuin viimeistä päivää töihin ja kiipesin portaat tänne viidenteen kerrokseen. Saan kyllä tuostakin tuskasta ihme kiksit :p
Eilen heiluttelin hieman kuulaa iltapäivällä. Piti päästä purkamaan hieman turhautumia... Pari kierrosta seuraavaa settiä:
Etuheilautus 20
Rive 20
Pystypunnerrus 10
Lisäksi kokeilin 8 kg:n kuulalla etuheilautusta yhdistettynä kyykkyyn. Ei nyt ihan vielä kovin mallikkaasti mennyt... kauniisti sanottuna :lol: Mutta harjoitukset jatkuvat!!
Aamulla treeni hieman normaalista poikkeavilla liikkeillä:
1. Leuat
5-4 Oli pakko jättää kesken, kun alkoi kyynärpää taas kiukuttelemaan :mad:
2. T-kulmasoutu
25 kg 10
35 kg 10-10-10 Tähän seuraavalla kerralla lisää!! :thumbs:
3. Takakyykky (pitkästä aikaa...)
20 kg 10
50 kg 7-9-9
4. Niskan takaa punnerrus istuen
20 kg 15
40 kg 10-10-10
5. Viparit istuen
5 kg 18-18-18 :thumbs:
6. Dippi
BW 6-6-6
7. Vinopena kp
17,5 kg 7-8-8
8. Takaolat tangolla taljassa
35 kg 20-18
Ihan ok treeni. Sain kommenttia, että asento pysyisi pystypunnerruksessa paremmin kasassa, jos käyttäisin vyötä... Mun asenne nyt kuitenkin on se, että treenit pyörii navan ympärillä :lol: eli keskivartalon ehdoilla mennään. Siihen on vaan pakko tyytyä, jos meinaan itseni ehjänä jatkossa pitää. Kerta riitti mulle.
Tulipahan sitten olkapäät PIKKASEN kipiäks niskan takaa punnerruksista!! :eek: Yhdistettynä rintalihasjumiin tuli paidan päälle pukemisesta aikamoinen akrobatiasuoritus... :lol:
Eilen olin ensimmäistä kertaa kesätauon jälkeen syvävenyttelyssä. Tekipähän taas hyvää!! :thumbs: Onneksi kesälomallakin venyttelin jonkun verran eli lonkankoukistajat ja takareidet olivat suhteellisen hyvässä kuosissa venyvyyden suhteen. Kokeilimme myös selkävenytystä niin, että jalkapohjat vietiin pään yli seinään, jolloin koko selkään ja erityisesti alaselkään kohdistui voimakas venytys. Aikaisemmin tätä yrittäessäni ei ollut toivoakaan, että olisi onnistunut, mutta nyt oli uusi ääni kellossa! Pystyin jopa olemaan asennossa useamman minuutin ilman, että hermo rupesi kiukkuamaan tai tunto olisi kadonnut alaselän alueelta :) Tänäänkään ei ole havaittavissa mitään sen suurempia kipuja (normaalista poikkeavaa siis...). Alaselän lihakset ovat tuntuneet hieman kireiltä runsaan mavetuksen seurauksena, joten olen enemmän kuin tyytyväinen, että pystyn nyt näin sitä venyttämään.
Loppuun pläjäys jotain ihan muuta kuin treeniä. Pikku herra päätti taas eilen, että oli liian siistiä... :rolleyes: Alkoi siis operaatio "kaikki lelut ulos kopasta ja niiden levitys ympäri keittiötä" :D
1575
Minullako paljon leluja?? Mutta kun mä niin tykkään palloista... :lol:
Sieltä se maanantai taas iski... Liian nopeasti kuten aina :hmm: Työmotivaatio vähän kadoksissa, sen verran hiljaista tällä hetkellä.
Viikonlopun kelit olivat aivan mahtavat ja koiruuden kanssa tuli käveltyä monen tunnin lenkkejä. Ei millään olisi malttanut mennä sisälle!! :) Lauantaina aamulla kävin vähän riuhtomassa salilla. Koivet olivat sen verran jumissa, että kyykyt jäivät suosiolla väliin, mavekin tökki aika pahasti. Ihan ok treeni kaikesta huolimatta. Päätin kuitenkin pitää nyt kevennetyn viikon ja vetää kuntopiirimäiset treenit. Ensi viikolla sitten siirryn taas jaettuun ohjelmaan. Eivät nuo koipeliinin enää palaudu kasvaneesta rasituksesta :( Onnistui vielä lomalla, kun kävelyt koiran kanssa rajoittuivat tunnin aamuköpöttelyihin ja pyöräilyä ei tullut nimeksikään. Mutta siis tältä näytti (vähäksi aikaa) viimeinen raskas koko kropan treeni!
1. Leuat, vo (oteleveyttä vaihdellen)
6-6-6-4
2. Mave
60 kg 8
80 kg 6-6
3. Ylätalja, kapea
50 kg 9-9-9
4. Dippi
BW 6-6-6
5. Pena kp
20 kg 7-7-7
6. Pystypunnerrus kp
15 kg 10-12 :thumbs: Varmistajan myötävaikutuksella tosin...
12,5 kg 10
7. Viparit istuen
5 kg 20-20-20 Auts!!! Mieletön pumppi :kuola:
8. Takaolat tangolla taljassa
20 kg 20-20-20
9. Vatsat superina
Jalkojen rullaus pallolla 15-15
Kylkirutistukset 10-10
Tällaista tällä kertaa. Tänään illalla tarkoitus vetää sitten ensimmäinen kevyempi treeni. Tai siis ainakin pienemmillä sarjapainoilla :p Todennäköisesti kehittelen jonkinlaisen kuntopiirin ihan perusliikkeillä. Katsotaan...
Jotta alkuviikko olis täydellinen, alkoi iskias taas vaivata eilen :( Oireina siis polven ja pakaran kipuilua ja lonkan jäykkyyttä. Jäi salitreenit väliin ja illan ohjelmassa oli sen sijaan piriformiksen availua hierontapallolla ja paljon venytyksiä. Helpottihan se siitä hiukkasen. Tätä se istuminen ja runsas käveleminen teettää!? Olen tässä harkinnut jumppapallon hankkimista töihin, istumista varten siis. Tän hetkinen työtuoli on onneton, joudun kurkottelemaan pöydälle, kun tuolia ei saa tarpeeksi alas :hmm: Kävellessä aina välillä unohtuu kropan kannattelu ja alaselkä pääsee notkahtamaan. Salilla pystyy kontrolloimaan keskivartaloaan ihan eri lailla ja selkä on oikeastaan paljon turvatumpi! Että se niistä ohjeista, että kävely tekee hyvää selkävaivaiselle... Toki mulla tilanteeseen vaikuttaa se, että roikun vielä 40 kiloisen koiran perässä :lol: Onneksi hauveli on oppinut hyvin pois jatkuvasta kiskomisesta, mutta äkkinäisiä nykäyksiä tulee silloin tällöin. Sen verran ovat korsettilihakset vahvistuneet, että oikein huomaa, kun ne automaattisesti supistuvat tukemaan äkillisessä liikkeessä :thumbs:
Tänään illalla menen venymään balanceen ja jos sitten huomenna pääsisi taas raudan kimppuun. Taitaa olla parempi ottaa aamutreeni, kuntopiiri voi olla mahdottomuus illalla täpötäydellä salilla...
Pakko muuten kertoa yksi lohdutuksen siemen eiliseltä! Jääkaappiin oli jäänyt lojumaan yksi ylikypsä avokado ja tein sitten pitkästä aikaa joskus MonkeyFood-ruokablogista bongaamaani krokotiilimussea (http://monkeyfood.net/?s=krokotiili) !! Suosittelen, mielettömän hyvää... :kuola:
Jonna1983
26.08.2008, 17:50
Pakko muuten kertoa yksi lohdutuksen siemen eiliseltä! Jääkaappiin oli jäänyt lojumaan yksi ylikypsä avokado ja tein sitten pitkästä aikaa joskus MonkeyFood-ruokablogista bongaamaani krokotiilimussea (http://monkeyfood.net/?s=krokotiili) !! Suosittelen, mielettömän hyvää... :kuola:
Huh, miten hyviä reseptejä tuolla blogissa on :kuola: En ookkaan koskaan lukenut ruokablogeja... Onko sulla muita hyviä samanlaisia tiedossa? Tuota krokotiilimusseakin vois joku päivä testata. Ei voi olla pahaa :kuola:
Moikka Jonna! Tuo MonkeyFood (http://monkeyfood.net/) on kyllä niin ylivoimainen, että sen voittanutta ei taida omasta linkkikirjastosta löytyä. Satunnaisesti tulee selailtua Kurpitsamoskan (http://kurpitsamoska.livejournal.com/) herkullisen näköisiä kasvisreseptejä sekä Insanityn (http://mestattua-teuraslihaa.blogspot.com/) protskuherkkuja :kuola: Alan pikku hiljaa oppia, ettei näitä blogeja kannata selailla aamupäivällä ennen lounasta... Vatsa rutistuu muuten rusinaksi nälästä :lol:
Eilen tosiaan olin sitten illalla balancessa ja ai että teki taas kutaa!! Tehtiin paljon soturiasanoita eli lonkkiin tuli paljon avauksia. Olo oli tänä aamuna jo suorastaan tyydyttävä! :thumbs: Ikävä kuulla Jonna, että sullakin rangan kanssa ongelmia :( Toivottavasti saat pian helpotuksen!! Tuntuu että kaikesta tulee niin pirun hankalaa, kun selkä kremppaa.
Tänä aamuna tosiaan olo sen verran hyvä, että suuntasin salille ja ohjelmassa kuntopiiri. Tein neljä patteria, neljä liikettä per patteri. Siirryin suoraan liikkeestä toiseen, kutakin patteria kaksi kierrosta, parin minuutin palautus pattereiden välissä. Tahdista kertoo jotain, että sain nämä 16 liikettä tungettua tunnin treeniin!
1. patteri
SJMV 50 kg 2x15
Pena kp 15 kg 2x15
Ylätalja, leveä 40 kg 2x15
Pystysoutu, lapiokahva 20 kg 2x15
2. patteri
Sammakkokyykky hackissa kelkka 2x15
Flyes 8 kg 2x15
Alatalja narulla 25 kg 2x15
Viparit istuen 5 kg 2x15
3. patteri
Maastanosto 50 kg 2x15
Avustettu dippi -20 kg 2x15
Avustettu leuanveto, kapea -25 kg 2x15
Takaolat taljassa tangolla 25 kg 2x15
4. patteri
Polven nostot roikkuen 2x15
Kylkirutistukset pallolla 2x10
Viparit seisten etuviistoon 5 kg 2x15
Jalkojen nostot ja laskut alavatsalle 2x10
Hiki lensi!! :sweat: Olipahan mukava tehdä taas jotain ihan erilaista! Otin vähän erilaisia liikkeitä, kuin tähän asti. Tarkoituksena oli kuitenkin ottaa suht kevyesti. Keskityin entistä tarkemmin tekniikkaan ja tein kaikki liikkeet liioitellun hitaasti ja hitailla negatiivisilla eli tuntuma oli loistava :thumbs: Sammakkokyykkykin tuntui taas aikas mukavasti pisarassa ja persuksissa. Toistot ihan pohjasta, jälleen kerran, ja ylhäällä vielä ekstrapuristus pakaroilla. Tätä lisää!!
Guerlainn
27.08.2008, 21:20
Wow, sullahan on ollut oikein superkuntopiiri. ;) Kuulostaa tosi tehokkaalle ja varmasti olikin!
Wow, sullahan on ollut oikein superkuntopiiri. ;) Kuulostaa tosi tehokkaalle ja varmasti olikin!
Tänään ainakin takareidet tuntuvat hieman raskailta... :lol: Mukavaa vaihtelua oli, täytynee ottaa kevyet viikot nyt ihan tosissaan ohjelmaan mukaan. Tähän asti olen treenannut koko ajan sata lasissa ja kyllähän se alkaa tuntumaan. Ehkä olisi parempi merkata kalenteriin jo ennalta, milloin pitäisi taas himmailla :o Ja olihan tuo piireily sen verran hauskaa, että suorastaan odotan jo seuraavaa kertaa!! :D
Illalla kuulin vielä kuulan kutsuvan, kun sen ohitse taapersin. Olihan se sitten tartuttava kahvaan ja heiluteltava muutamat kymmenet etuheilautukset, rivet ja tempaukset. Nyt alkaa tekniikka löytymään tuolle 12 kg:lle (ainakin ranteet ovat säästyneet mustelmilta...) ja tempauksiakin meni suht tuskattomasti 15 per puoli. Vierestäkatsova ei ehkä tosin olisi ollut samaa mieltä tuskattomasta, ainakaan jos tuskan katsotaan olevan verrannollinen ähinän määrään :rolleyes:
Tänään olisi illalla vielä syvävenyttelyä, muuta ei tälle päivälle olekaan suunnitelmissa; ellei kuula katsele tarpeeksi syyttävästi nurkastaan :lol: Huomenna tarkoitus jumppailla taas vähän pallon kanssa.
Kyllähän se kuula veti magneetin lailla itseensä... :D Vartin verran heilautuksia kahdella kädellä ja käden vaihdoilla, riveä ja tempauksia. Rivessä sain pienen ahaa-elämyksen: olen heittänyt kuulan turhan pitkällä kaarella ylös!! Nyt otin ihan läheltä kroppaa ja tuli kyllä huomattavasti nätimmin. Näköjään kannatti taas käydä lukaisemassa läpi tuo aloittelijan opas (http://kahvakuula.fi/index.php/kahvakuula/aloittelijan-opas/) :o No, kertaus on opintojen äiti! Eipä kai sitä voi kehittyä, jos ei aina välillä ole valmis tutkailemaan tekemistään kriittisesti eri kulmasta, suurennuslasilla tai kaukoputkella. Tuon kun jaksaisi pitää mielessä kaikessa tekemisessään...
Illalla oli vuorossa tunnin verran syvävenymistä. Reiden ulkosyrjät odotetusti taas aivan juntturassa. Ohjaaja-Satu kävikin koputtelemassa ja totesi koipien olevan kuin sementtiä... Eikä kommentti ollut millään lailla mairitteleva; kalvot niin kireät, että kops vaan kuuluu, kun kopauttaa!! :eek: Tunnin jälkeen rullailin hieman ulkosyrjiä ja hitto, että teki kipiää!! Ei muuta kuin enemmän venyttelyä ja rullausta, niillä se lähtee. Onko se nyt sitten ihmekään, jos on ollut jaloissa tukkoinen olo ja iskias vaivannut! Peiliin saa katsoa, kun syyllistä hakee. No, mutta onneksi rintarangan jäykkyydet ovat helpottaneet ja hengittäessä kylkikaaret pysyvät "auki" ja pallea pehmeänä :thumbs: Mä vaan siirrän näitä ongelmakohtiani pikku hiljaa alaspäin... Jos ne vaikka valuis varpaista ulos... :lol:
Jotain positiivista tässäkin, että piti taas viikonloppuna tulla hetkeksi töihin: saapa päivitettyä reenit saman tien!! :lol:
Aamulla siis taas kuntopiiriä. Rakenne oli samanlainen kuin keskiviikon treenissä eli neljän liikkeen pattereita, joita kutakin kaksi kierrosta. Nyt tein kummatkin kierrokset yhteen menoon ja pidin muutaman minuutin palautuksen pattereiden välissä. Oli pakko hengittää välillä... :p
1. patteri
Ylätalja, kapea 40 kg 2x15
Kasakkakyykky 5 kg 2x15
Vinopena kp 12,5 kg 2x15
Pystysoutu kahdella kahvalla 25 kg 2x15
2. patteri
SJMV 50 kg 2x15
Alatalja narulla 25 kg 2x15
Ristikkäistalja (rinnan korkeudelle) 10 kg 2x15
Pystypunnerrus kp 10 kg 2x15
3. patteri
Avustettu leuanveto, leveä -25 kg 2x15
Askelkyykkykävely 12,5 kg per koura 20-15
Viparit istuen 5 kg 2x15
Avustettu dippi -25 kg 15-15
4. patteri
Kylkipidot / tähti 30s - 40s
Hauiskääntö seisten 8 kg 2x15
Ranskalainen kp 12,5 2x15
Kylkirutistukset pallolla 2x10
Semmoista. Koitin taas keksiä vähän eri liikkeitä tai varioida samoja vanhoja. Ristikkäistaljan otin nyt niin, että seisoin aavistuksen etunojassa ja vedin kahvat rinnan korkeudelle. Otti kyllä oikein muikeasti rintalihoihin! :thumbs: Mulla kun on ollut ongelmana se, että meinaa ristikkäistaljassa mennä taju :confused:, niin ehkä tämä on pelastus mun ongelmaan. Ihme ongelmia mullakin... Dipin otin oikein kunnolla alhaalta eli laskin niin alas, että kainalot olivat kämmenien tasalla. Tässäkin aivan loistava tuntuma!! Pitääpä ruveta taas silloin tällöin ottamaan loppupumppauksia rinnalle tällä.
Loppupäivän ohjelmassa olisi sieniretki Kurjenrahkalle! Saas nähdä, millaisen saaliin saa, vai onko illan ohjelmassa sienten perkaamisen sijaan hirvikärpästen nyppimistä hiusten seasta... :rolleyes:
Löytyihän sieltä metsästä niitä sieniäkin!! Oli oikein hauska reissu ja saaliina tosiaan kanttarelleja, rouskuja ja suppilovahveroita :) Hirvikärpäsistä ei tietoakaan, mutta joku öhkömönkiäinen pääsi ryömimään paidan sisään, koska nyt on yläkroppa täynnä punasia paukuroita :hmm: Eipä kai niihin kuole, mutta kutisevat aika ikävästi.
Olin eilen sopinut kaverin kanssa treffit salille, joten olihan sinne mentävä, vaikka lauantain askelkyykyt painoivat persuksissa ja takareiskoissa. Pumppailin vähän yläkroppaa ja kokeilin pitkästä aikaa penkkiä! Siis oikein tangolla ja kaarella. Testailin eri oteleveyksiä ja vaihtelin tangon laskupaikkaa. Kyllähän sieltä jonkinlainen tekniikka löytyi... Huomasin, että jos otan ilman kaarta, otteen pitää olla kohtuullisen kapea ja tanko pitää laskea rintakehän yläosaan. Jos lasken alemmas, menee totaalisesti etuolkapäille, jos taas ylemmäs, on hartiat korvissa. Nytkin kaverin kommenttina oli, että kyynärpäät aukeavat aikas paljon sivulle, melkein yli. Tuo nyt oli kuitenkin ainoa tekniikka, jolla sain tuntumaa rinnalle. Kaarella kun otin, tekniikka osui luontevammin kohdilleen eikä olkapäissä tuntunut rasitusta. Ei tosin kyllä juuri rintalihoissakaan... :o No, mutta ehkä mä jaksan taas tahkota tätä hetken!
1. Avustettu leuanveto
-30 kg 3x15
2. Alatalja, kapea
35 kg 3x15
3. Yhden käden kulmasoutu kp
17,5 kg 3x15
4. Penkki, erilevyisillä otteilla
30 kg 2x10
35 3x10
5. Vinopena kp
10 kg 3x15
6. Viparit seisten
5 kg 3x15
Semmoiset kevyemmät pumppailut. Tällä viikolla aloitan taas 3-jakoisen. Tuo jako 1. rinta, olkapäät ja ojentajat, 2. selkä, takaolat ja hauis sekä 3. jalat on tuntunut hyvältä, joten sillä lähdetään. Harkitsin myös 2-jakoista neljällä treenillä viikossa, mutta päädyin kuitenkin tähän vaihtoehtoon. Vaihdetaan tarvittaessa :D
Tosiaan, perjantaina tein taas pallojumppaa ja heiluttelin kuulaa. Samaa olisi vuorossa tänään, joten ehkä huomenna päivittelen tarkempaa suoritusta :)
Eilen jumppailin kyllä pallon kanssa,mutta hieman erilailla, kuin alunperin oli tarkoitus. Aloitin kyllä oikein reippasti lämmittelemällä 12 kg:n kuulan kanssa etuheilautuksia. Noita olen kyllä tehnyt nyt joka päivä. Teen hailautuksen ylös asti eli kädet kohti kattoa liikkeen lopussa, jolloin saan ihanasti rintarangankin liikkeeseen. Välillä kuuluu miellyttävä pamahdus, kun jotain menee paikalleen... :rolleyes: No, mutta on ainakin pysynyt rintaranka liikkuvana ja olkapäät rutisematta eli kaipa tuo jonkinasteisesta liikkuvuusharjoitteesta käy.
Mutta siis,mistäs mä taas alotinkaan... Niin, tein pallon kanssa yhden jalan kyykkyä eli pallo seinää vasten, siitä yhdellä jalalla kyykkyyn niin, että reisi lattian suuntaisesti ja ylös. Ottaa muuten voimille!! :sweat: Tein myös eräänlaista hyvää huomenta -liikkeen variaatiota, jossa pallo nostetaan pään yläpuolelle, siitä kumarrutaan alas pallo suorilla käsillä, kosketaan pallolla lattiaan ja ylös. Tuntuu muuten yllättävän hyvin takareiskoissa! :thumbs: Kun sitten piti siirtyä ohjelmassa yläkroppaan, niin ei kyllä tullut mitään. Sen verran painoi sunnuntain treeni. Jätin siis suosiolla kesken ja tein sitten venytyksiä pallon kanssa! Oli muuten hauskaa!! Koirakin innostui venyttelemään mukana. Olisi pitänyt saada kuva, kun meikäläinen makaa repo rankana pallon päällä ja venyttelee vatsalihaksia ja koira vieressä persus pystyssä venyttämässä :lol:
Tänään illalla salille vetämään kierron ensimmäinen treeni eli vuorossa olkapäät, rinta ja ojentajat. Toivottavasti tänään kulkee jo... Pakkohan se on, kun saan siskonkin mukaan pitkästä aikaa :haart: Ei muuten, mutta on kerrankin varmistaja mukana omasta takaa :lol:
Kyllä mä olen niin onnellinen siitä, että sain siskon takaisin kotiin maailmalta :) Jonkun mielestä todennäkösesti outoa, että siskokset asustelee yhdessä ja viettää sen lisäksi vielä vapaaehtoisesti aikaa yhdessä (kyllä, meillä on kummallakin myös muita ystäviä :D ). Vaikka olemmekin todella erilaisia, huumorintaju esimerkiksi osuu täysin yks yhteen. Eilenkin matkalla salille meinasi päästä liraus housuun, kun naurettiin vedet silmissä :lol: No, kieltämättä mä näytin vähän Quasimodolta siinä sadeviitassani, reppu selässä... :o
Saatiinhan sitä sitten treenikin kyhättyä kasaan. Porukkaa oli taas ihan kiitettävästi, myös pari hasardihemmoa, jotka vaappuivat käsipainojen kanssa hipoen ohi, kun itse yritti tehdä punnerruksia. Kymmeneen laskeminenkin voi jossain vaiheessa alkaa tympimään... :hmm: Tarvinnee siis laskea sataan!! ;)
Rinta, ojentajat, olkapäät
1. Penkki
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 8-8-8 Tuntui suht hyvältä...
2. Avustettu dippi
-20 kg 3x15 Taas tooodella alhaalta.
3. Pystypunnerrus kp
5 kg 10 :o Oli kaikki kp:t käytössä...
12,5 kg 10-10-10 Eka sarja ilman selkänojaa.
4. Pystysoutu kahdella kahvalla
30 kg 15
35 kg 15-15
5. Viparit istuen
5 kg 15-16-17
6. Ranskalainen mutkatangolla
35 kg 15-15-15
Loppuun vielä penkkidippiä jalat korokkeella ja ojentajapunnerruksia niin monta, että viimeinen jäi alas :lol: Ojentajat ihan pinkeinä! Vielä ei mitään tuntemuksia, mutta illalla voipi vähän kiristellä. Nuo suoraan ojentajille ja haukkareille suunnatut liikkeet ovat jääneet aika olemattomiin viime aikoina. Tarvinnee taas ottaa kädet erityistarkkailuun, kun pääsee jaetun ohjelman makuun. Täytyypi vähän kiusata niitä, että lähtevät kasvamaan!! :thumbs:
Aika pitkillä sarjoilla otin vielä, ensi viikolla sitten lyhyempää ja sarjapainoja vähän ylös (toivossa on hyvä elää...). Penkin otin taas kaarella, jalat maassa ja laskin tangon rintalastan alaosaan. Koitin kääntää kyynärpäitä enemmän kohti napaa ja sainkin nyt suht hyvältä tuntuvan setin aikaiseksi. Aika lailla kyllä etuolkapäätkin ottivat iskua, mutta ehkä se tästä... Jatketaan harjoituksia!!
Tuolla jo Propofolin kanssa vaihdettiinkin ajatuksia treenin suunnitelmallisuudesta. Tai oikeastaan sen suunnitelman puuttumisesta :o Lähdin nyt siis liikkeelle taas kolmijakoisella ja tällä viikolla tarkoituksena olisi pitää sarjapainot sellaisena, että toistot 12-15, sarjoja 3 per liike. Suuremmille lihasryhmille (rinta, selkä, jalat) teen (vähintään) kolme eri liikettä, jolloin sarjoja tulee 9 lihasryhmää kohti. Pienemmille sitten 1-2 liikettä, olkapäille todennäköisesti käytännössä enemmän. Ensi viikolla sarjapainoja hiukan ylös ja toistot 10 pintaan. Kolmannella viikolla painoa sen verran, että toistoja tulee 6-8. Seuraavalla viikolla sitten kuntopiirit ja mahdollisesti päälle vielä kevyempi viikko. Tarvinnee seurata jaksamista... Olen tyytyväinen, jos saan mentyä tämän suunnitelman mukaan edes 2/3 treenistä :p
Liikkeet pidän pääosin samana tämän 3 viikon jakson aikana, joitain apuliikkeitä saatan vaihdella, jos alkaa maistumaan puulta. Rinta-olkapää-ojentaja -treenissä rinnalle pääliikkeenä penkki tangolla, olkapäille pystypunnerrus kp ja ojentajille ranskalainen mutkatangolla vinopenkissä. Selkätreenissä nyt vuorossa mavettamisen sijaan (avuksi??) räkkiveto ja hauiksille kääntö mutkatangolla. Jalkatreeniä en vielä ole lyönyt lukkoon, mutta vähän oli mielessä, josko sitä tahkoaisi hetken takakyykkyä. Ehkä mä kestän vielä kolmisen viikkoa ilman etukyykkyä :lol: Takareiskoille todennäköisesti sumomavea/maastanostoa. Auttaa mahdollisiisn maven vieroitusoireisiin :lol:
Selkä, takaolat, hauis
1. Räkkiveto
70 kg 15
90 kg 3x15
2. Ylätalja, leveä
45 kg 3x15
50 kg 8 Oli pakko... :o
3. Hammer-soutu laitteessa, yhden käden
45 kg 3x15
4. Takaolat taljassa istuen, lapiokahva (rinta tuettuna)
30 kg 3x15
5. Viparit etunojassa
5 kg 2x15
6. Hauiskääntö mutkatangolla seisten
20 kg 13-12-10 :hmm:
7. Hauiskääntö vinopenkissä
5 kg 10-8-6 Eipä vaan enää liikahtanutkaan!! :lol:
Aikas hyvin pysyin suunnitelmassa!! Hyvä minä! :thumbs: Räkkiveto tuntui tosi hyvältä pitkästä aikaa. Tuleepa vahvistettua juuri tuota maven heikkoa kohtaa eli vaihetta, kun voimaa pitäisi siirtää koivilta selälle. Sepä nähdään sitten seuraavassa kierrossa, kun vuoroon tulee mave, että oliko tuosta sitä avittamaan! Haukkareiden treenaamiseen täytyy alkaa kiinnittää nyt erityistä huomiota. Ovat jääneet "vähän" paitsioon ja se kyllä näkyy!! Eipä taida auttaa muuta kuin tarttua rautaan ja liikuttaa sitä ! :D
Eilen illalla oli ensimmäinen pilates kesätauon jälkeen. Oli vähän hakemista alavatsalihasten hallinnan kanssa, mutta rintaranka pysyi hyvin maassa ja pallea pehmeänä :thumbs: Uskaltaisikohan sitä jo hihkaista ilosta ?!? :p On kyllä ollut niin paljon parempi olla, kun tuo rintaranka on kunnossa. Vaikea sanoa, mistä nuo selkäongelmat sitten alunperin ovat lähteneet; alaselästä vai rintarangasta. Huonosta ryhdistä ja notkoselästä? Turhaa spekulointia todennäköisesti, nyt vaan eteenpäin uusin eväin :)
Guerlainn
05.09.2008, 09:52
Moikka! :)
Oletko kauan pilatesta treenannut? Mä olen vain kerran kokeillut jonkin Mary Winsorin (vai mikä se sukunimi oli ;)) videon ohjeilla. Täytyy myöntää, ettei video-opetus oikein toiminut, mutta ei tullut sitten viime vuonna lähdettyä kurssille. Tänä vuonna ei täällä pilates-kurssia edes järjestetä. :/
Moro Guerlainn! :)
Puolisen vuotta olen pilateksessa käynyt. Joskus aikaisemmin olin kokeillut jonkun lehden ohjeilla, mutta enpä silloin saanut mitään tuntumaan missään. Mulla ihan ehdoton edellytys onnistumiselle on ollut tuo ohjaajan tuki ja jatkuva vieressä vahtaaminen ettei päästä itseään liian helpolla :o Aika kallistahan tuo on, jos ei esim. koulun kautta pääse kurssille. Turussakin tosin nuo yliopiston kurssit olivat hetkessä täynnä. Päätin jossain vaiheessa, että jos mun selän terveys on tästä kiinni, niin sitten vaan mukisematta kiristän jostain muualta. Olen ajatellut, että vuosi ohjattua riittäisi ja sitten vain yrittäisin tulla toimeen omillani. Saas nähdä...
Hyh, alkaa tuo järvivesikin olemaan jo aikas viileää!! Kummasti herättää aamulla, kun pulahtaa 14 asteiseen veteen :D Lähdin lauantaina mökille puolukoita ja sieniä poimimaan ja kyllähän sieltä ihan mukavat saaliit sai kotiin kantaa. Oma viehätyksensä näissä pimenevissä syysilloissa. Saaressa ei ketään muita ja hiljaisuus on täydellistä. Aamut ovat ihanan raikkaita ja kuulaita. Eipä se olisi hullumpaa viettää kesälomaansa näinkään myöhään! Voisi keskittyä talvivarastojen keräämiseen :) Eivätpä nuo tämän kesän säätkään niin mahtavat olleet, että paljon olisi harmittanut työmaalla kökkiä :rolleyes:
Mutta tosiaan, lauantaina aamulla vielä koipitreeniä! Nyt onkin takareidet aikas jumissa, tiedä sitten onko syy treenissä vaiko parin päivän metsässä takamus pystyssä keikkumisesta :lol:
Jalat
1. Pohkeet, aasinosto
80 kg 15
100 kg 3x15
2. Maastanosto / sumomave
50 kg 3x15
3. Takakyykky
20 kg 15
40 kg 3x15
4. Askelkyykky, paikallaan tangolla
40 kg 3x15
5. Vatsat, staattiset pidot
jalat pallolla 60s + 60s
tähti 30s + 30s
Huomaa kyllä, että on nyt pidempään tehnyt vain lyhyempää sarjaa jaloille!! Meinasi välillä usko loppua kesken, kun hapotti niin maan pirusti! :eek: Ei siinä mitään, hyvähän se on kun tuntuu... :p
Jos huomasi lauantaina koipitreenissä pitkien sarjojen vähyyden treeneissä, niin kyllä eilen huomasi korkeasykkeisen aerobisen vähyyden ohjelmassa... (lue: sitä ei ole!!) Yli vuoteen en ollut käynyt missään balancea vauhdikasliikkeisemmässä jumpassa (hurja vauhti...). Aiemmin sitä tuli heiluttua combatissa vähintään se 2 kertaa viikkoon ja lisäksi potkunyrkkeilyssä kerran pari viikossa. Selän pettämisen jälkeen kaikki ymmärrettävästi jäi. Combatiin en vieläkään uskaltautunut nopeiden potkujen ja suunnanvaihdosten takia. Potkut taitavat muutenkin olla meikäläiselle taaksejäänyttä elämää :( Mutta nyt siis olin kuntonyrkkeilyssä!! Aivan mielettömän hauskaa oli ja hiki lensi!! :rock: :sweat: Rupesi vaan pumppu pyrkimään rinnasta ulos ja happi loppumaan jo alkulämmöissä :o No, kaipa se hapenottokyky siitä taas paranee. Mutta tosiaan, ehdottomasti aion käydä jatkossakin! :thumbs: Hyvähän se on pitää ohjelmassa monipuolisesti kaikennäköistä liikkumista. Illalla vuorossa viikon ensimmäinen salitreeni ja vuorossa selkää. Tällä viikolla toistot siis kymmenen pintaan (10-12). Tarkempaa päivitystä siitä huomenissa!! :)
Kuvittelin siis eilen aamulla tosissani ottavani SELKÄÄ illalla!?! Aika hiljaista oli... :hmm: Päivän aikana levisi latseihin mieletön jumitus, samoin ojentajiin. Ja olkapäihin. Ja rintaan. No, siis lyhyesti: KAIKKIALLE!! :eek: Ei pysty nauramaan, kun vatsalihakset repee... :lol: Auts!! Olo on kuin olis moukarin ja seinän väliin jäänyt! Voinee arvata, että eilinen rinta+olkapäät+ojentajat -treeni (ainoa, mitä tuli mieleen edes yrittää...) oli yrityksestä huolimatta aika räpellystä :mad:
Rinta, olkapäät, ojentajat
1. Pena
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 8-10-10 :thumbs: "Hitsi, ehkä tästä tulee kuitenkin jotain!" Tämä fiilis pyyhkiytyi aika nopeesti...
2. Avustettu dippi
-15 kg 10-10-8 Vastapaino jumitti omituisesti koko ajan... :hmm:
3. Pystypunnerrus kp
12,5 kg 8-10-8 No comments...
4. Pystysoutu kahdella kahvalla
40 kg 3x12
5. Viparit istuen
5 kg 3x15
6. Ranskis mutkatangolla, vinopenkki
25 kg 3x15
Penkki sujui ihan ok ja tuntuikin aika hyvältä! Kaikki muu menikin sitten päin... Voimat ihan hukassa. Samoin oli kyllä käsipainot. Porukkaa ei ollut läheskään niin paljon kuin yleensä, mutta kummasti joku tarvi juurikin samoja kässäreitä samaan aikaan. Mä en tajua, miksi niitä pitää sarjojen välissä hautoa siellä penkin alla? Paras tapaus oli neiti, joka vielä asettui hajareisin ja makuulle penkin päälle eli rakensi oikein "häkin" käyttämilleen kässäreille :confused: Nihkeästi antoi ne sitten kuitenkin pyydettäessä tarvitsevalle. Ehkä ne alkaisivat lisääntyä, jos niitä tarpeeksi hautoisi?? Tässä vaiheessa oli kyllä jo sellainen v...tus, että ehkä mä näin asiat nihkeämpinä kuin ne olivatkaan :o
Mutta hyvä ruoka parempi mieli!! :D Kokeilin eilen jostain bongaamaani papu-punajuuripihvien ohjetta. Olivat muuten hyviä!! Olen vähän huono kokeilemaan mitään erikoisempaa ja nyt aineksena niinkin eksoottinen raaka-aine kuin punajuuri!! :lol: Suht helppoja olivat, ainoa vaikea kohta voi olla punajuuren raastaminen, jos ei ole kunnon välineitä. Mullakin on vain semmoinen käsikäyttöinen raastin, mutta on osoittautunut parhaaksi. Papujahan saa vaikka valmiina purkissa. Mä liotin ja keitin tuossa muutama viikko sitten ison satsin, josta laitoin sitten eriä pakastimeen.
Papu-punajuuripiffit
4-5 dl keitettyjä kidneypapuja (toiminnee muillakin pavuilla)
3 dl raastettua punajuurta
2 sipulia
2 tl yrttisuolaa
2 tl Hyvän mielen mausteseosta (oma lisäykseni; tungen nykyään tätä joka ruokaan :) )
vajaa dl soijajauhoja
Pavut muussataan esimerkiksi haarukalla. Punajuuriraastetta ja pilkottua sipulia kuullotetaan hetki öljyssä pannulla ja lisätään seos papujen joukkoon. Sekaan mausteet ja jauhoja sen verran, että seos pysyy hyvin kasassa. Sitten taputellaan pihveiksi ja paistetaan hetki pannulla.
Itse latasin lautaselle lisäkkeeksi kaaliraastetta (juustohöylä paras apuri tässä hommassa!), porkkanaa, tomaattia ja kurkkua, sekä sieni-sipulisilppua, jota oli jäänyt edelliseltä päivältä. Hyvää oli!! :kuola:
http://www.musclemarket.fi/forum/attachment.php?attachmentid=1683&d=1221112436
Hyvä, että jollain muullakin on oikeat annoskoot hallussa :D Mua aina kiusataan, kun lautasista meinaa loppua pinta-ala kesken yrittäessäni lastata omasta mielestäni sopivasti evästä kyytiin.
Tuo pihviresepti kuulostaa kyllä sen verran mielenkiintoiselta, että on varmaan pakko kokeilla mitä tapahtuu, kun yhdistää pavut ja punajuuret.
Hyvä, että jollain muullakin on oikeat annoskoot hallussa :D Mua aina kiusataan, kun lautasista meinaa loppua pinta-ala kesken yrittäessäni lastata omasta mielestäni sopivasti evästä kyytiin.
Mä oon päätellyt, että ne lautaset on vaan liian pieniä!! :lol: Keittojen kanssa tosin meinaa välillä käydä hullusti... Oon kyllä oppinut aika hyvin poimiin sieltä vaan ne sattumat kyytiin, syököön joku muu liemet :D
Tänä aamuna oli jumitus sen verran helpottanut, että uskalsi taas hiippailla salille. Selkä saa vielä toipua järkytyksestä, mutta jalat saivat kyytiä :evil:
1. Pohkeet, aasinosto
80 kg 10
110 kg 12
120 kg 3x10
2. GHR
BW 3x8 Niin maan PIRUN RASKASTA!! :eek:
3. Takakyykky
20 kg 10
45 kg 3x10 No ei tämäkään kevyttä ollut... :hmm:
4. Askelkkyykky tangolla, paikallaan
45 kg 3x10 Auuu....
Ottivat koivet hyvin iskua! :thumbs: Tosin, keskiviikkoisen jälkeen mikä tahansa treeni tuntuu hyvin menneeltä treeniltä :lol: Ohjelmasta poiketen tein maastanoston sijaan GHR:a, kun ei tuo tanko varmaan pysy vielä käsissä... Takareidet olivat tukkoisen tuntuiset, todennäköisesti keskiviikon penkistä. Tuntui niin himputin raskaalta!! Mutta perille meni, pakarat kramppasivat aika mukavasti kyykyssäkin :D
On se vaan niin, että tuo alkoholi ei sitten meikäläiselle sovi yhtään!! :( Perjantaina yksi lasillinen viiniä lipsahti kategoriaan yksi pullo viiniä ja olo lauantaiaamuna oli vähemmän hehkeä. Lisäksi perjantain koipitreeni meni siis harakoille, kun palautuminen ei EHKÄ ole ihan optimaalista, kun veri on kyllästetty etanolilla. Fiksua!! :warning: Tuloksena siis paska fiilis, eikä vähiten loppuviikonlopun jatkuneen henkisen itseruoskinnan seurauksena...
Mahtuihan sitä viikonloppuun kyllä mieltä kohottaviakin hetkiä. Lauantaina lähdin iltapäivällä hyvän ystävän luokse Raisioon ja kahvittelun jälkeen nappasimme malttamattomat koiruudet matkaan ja lähdimme käppäilemään kohti Kullaanvuorta. Aurinko paistoi ja ilma oli ihanan raikas. Kiipesimme myös lintutorniin, vaikka tuo korkeanpaikankammo vähän vaivaakin. Mahtavat maisemat!! Saldona reissusta kaksi punaposkista nuorta naista ja kaksi kuraista ja nääntynyttä (mutta onnellista) hauvelia :) Yli kaksi tuntia ja parikymmentä kilsaa tarpomista tuntui jo emännänkin koivissa ja uni tulikin sitten aikaisin.
http://www.musclemarket.fi/forum/attachment.php?attachmentid=1710&stc=1&thumb=1&d=1221457944
Sunnuntaina sitten salille ja selkätreeniä!! Pahoittelen videoiden pätkimättömyyttä, ei taas ollut puhelin kovin yhteistyöhaluinen...
Selkä, hauis, takaolat
1. Räkkiveto
70 kg 10
100 kg 12-15-15 Ja hei, tästä vähän videota (http://www.youtube.com/watch?v=5cKytQ0Lr3M)!!
2. Ylätalja, suora tanko
45 kg 10
47,5 kg 12-15-15 Mielenkiintoista! Tuntui kevyemmältä kuin 45 kg!! :confused: Tästä myös pätkää (http://www.youtube.com/watch?v=pkjvDuKL0Ko)...
3. Hammer-soutu, yhden käden
50 kg 3x12
4. Taljaveto, viistosta
50 kg 2x12 Vähän loppuväsytystä...
5. Hauis mutkatangolla
18 kg 13
20 kg 3x10 Viime viikolla siis tuolla 18 kg:lla...
6. Hauis vinopenkissä
5 kg 3x10 :thumbs:
ja vuorotellen tuon kanssa
7. Face-pull
30 kg 3x12
Iltapäivällä pakkasin taas koiran mukaan ja painuimme metsään. Suuntana taas Suokullan reitti, mutta nyt käppäilimme vain reilut kymmenen kilsaa. Syy oli lähinnä se, että herra kiskaisi minut heti ensimmäiseen ojaan ja kävelin koko lenkin kenkä märkänä :hmm: Mutta eipä se paljon menoa haitannut, sen verran mukavaa oli! Kotona sitten tofu-sienireseptiä kokeilemaan. Laitan kuvan tuotoksesta tuonne reseptiketjuun. Joku kummallinen pihvivillitys menossa... :o
Eilen töistä päästyäni pakkasin koiran autoon ja nokka kohti Vajosuota ja suppilovahverometsiä :D Täytyy nauttia nyt kun kerrankin on auto käytössä ja pääsee liikkumaan oman pikku ympyrän ulkopuolella. Pari tuntia tarpomista kumisaappaissa pitkin metsää (miten ihmeessä ne alkavat aina painaa matkalla? Imevätkö ne vettä?? :confused:) ja vähän suolla kahlaamista. Eivät olleet karpalot vielä kypsiä, höh.
http://www.musclemarket.fi/forum/attachment.php?attachmentid=1716&stc=1&thumb=1&d=1221542945 http://www.musclemarket.fi/forum/attachment.php?attachmentid=1717&stc=1&thumb=1&d=1221542945
Tänään on illalla taas kuntonyrkkeilytreenit!! Tätä on odotettu jo pitkään. Saas nähdä, kuinka kipeä olen tällä kertaa... :lol:
En saanut itseäni kipeäksi tällä kertaa!! :) Ainakaan vielä... :o Taisipa viimeksikin käydä niin, että aamulla olin vielä täysissä voimissani, mutta iltapäivällä alkoi hiipua... Luotan nyt kuitenkin siihen, että viime viikolla kyse oli alkujärkytyksestä ja vauhtikin oli ehkä tauon jälkeen vähän turhan kova. Eilen jaksoin ihan hyvin! Vähän vaikuttaa jaksamiseen, kun pakertaa 12 unssin tossut kourissa :p Tahti kun on sen mukaan, että useimmilla on säkkihanskat. Onpahan tehokasta treeniä ainakin!!
Lihaskunto-osuudessa tehtiin mielenkiintoisia punnerruksia ja ojentajaliikkeitä: punnerrus takapuoli pystyssä otsa maahan käsien väliin ja ojentajapunnerrusta hämähäkkiasennosta (olikohan se tuollainen??) ja kylkimakuulta. Tuo kylkimakuulta tehtävä oli minulle aivan uusi tuttavuus. Lisäksi hindupunnerruksia ja "kiertäviä" punnerruksia eli nenää vuorotellen kohti oikeaa ja vasenta peukaloa. Lopuksi vielä minuutti viivajuoksua, niin johan siinä alkoi olla aika lopussa :lol:
Tosiaan, tällä hetkellä elän vielä siinä luulossa, että illalla salille... :D
Pakko vielä mainita pari noista omalla painolla tehtävistä lihaskuntoliikkeistä, joita eilen tuli treeneissä väännettyä. Tuli itse asiassa mieleen, kun lueskelin tuossa Heinäharavan blogia (http://hayrake.blogspot.com) ja kirjoitteli uimisesta. Eli lattialla vatsamakuulla sammakko- ja vapaauinti!! Kuulostaa varmaan aika pimeeltä touhulta (ja kyllä siinä kuivalla maalla räpiköidessä kieltämättä kävi mielessä, että oonkohan mä nyt ihan terve...), mutta oli muten tehokasta! Kun muistaa venyttää itseään jatkuvasti pidemmäksi, niin selkälihat syviä lihaksia myöten saavat kyytiä! :thumbs: En kylläkään voi suositella ihmisten ilmoilla tehtäväksi, meinasi itsellä pettää pokka jo vetäjää katsellessa :lol:
Tuosta blogista sen verran, että suosittelen kurkkasemaan! Juttua treenistä ja ruuasta, ja kirjoitustyyli miellyttää ainakin allekirjoittanutta :)
Haa!! Ei tällä kertaa totaalisen jumittavia kipuja missään!! Piti aamulla oikein varovasti tunnustella, josko joku paikka olisi jumissa, mutta vain normaalit (?) lihaskivut siellä, missä eilisen treenin jälkeen pitääkin :thumbs: Olkapäät väsyvät näköjään nyt jo tässä koneella näpyttäessäkin :p Selkälihat ovat olleet vähän voimattoman tuntuiset eli eilinen päätös treenin suhteen, eli selkää vai rintaa ja olkapäitä, oli suht helppo tehdä. Ilmeisesti syvissä lihaksiissa tuo väsymys, tuntuu ettei ruoto oikein jaksa pysyä pystyssä :lol:
Aikas hiljaista oli taas yhtäkkiä salilla, joko ihmiset alkavat syysinnostuksen jälkeen kaikota? :confused: Eihän vielä ole edes lokakuu!! No, mutta täällä painetaan menemään. Sain kehitettyä pienen kiukunkin, kun huomasin ottaneeni väärän topin mukaan (vanhan ja siten liian pienen... Kaunista, kun selkäpuolelta tavara pursuilee ulos :lol:). Tympii vain, kun tuntuu, että aivot on koko ajan jossain muualla kuin paikalla... :o
Tarkoituksena oli ottaa vähän vähemmillä toistoilla, mutta olivat sarjapainot vähän hukassa. Tuli siitä treeni kuitenkin.
Rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki
20 kg 10-10
30 kg 10
42,5 kg 6-7-8 Tulihan se sieltä!! Hidas lämpeemään...
2. Dippi, vastapainolla
-10 kg 3x10
3. Pystypunnerrus istuen tangolla
20 kg 15
35 kg 3x10
Superina
4. a) Viparit istuen
5 kg 3x12
4. b) Viparit eteen kiekolla
10 kg 3x12
5. Ranskis mutkatangolla vinopenkissä
20 kg 15
25 kg 3x10 Tuntui vähän tiistaiset ojentajapunnerrukset... :o
Olkapäät sain vedettyä totaalisen loppuun. Oikein ihanasti poltteli :thumbs: Yllättävää kyllä tiistain punnerrukset eivät juurikaan vaikuttaneet rintareeniin. Ojentajat sen sijaan olivat aikas puhki. Täytynee tosissaan nyt jaksaa tahkota myös noita käsiä... (olen tainnut mainita tuon joskus aiemminkin... :D)
Torstai on pilatespäivä :) Yksi viikon kohokohdista; heti aamiaisen, lounaan ja salitreenin jälkeen :lol: Meni oikein mukavasti!! En tiedä, uskaltaisiko sitä varovasti uskoa, että jotain edistystä on tapahtunut...?? Rintarangassa on vielä joitain jumeja (tai sitten uusia tulee aina viikon mittaan), mutta huomattavasti vetreempi se on kuin vielä puoli vuotta sitten! :thumbs: Ja edistykseksi kai voidaan laskea se, että tunnistan nuo jumit herkemmin ja saan ne myös auki. Ylipäänsä jonkinlainen tietoisuus kropan toiminnasta ja lihaskireyksistä, sekä asentojen hallinta ovat kehittyneet. Vaikka missään muualla ei kehitystä olisikaan tullut (olen kyllä varma, että mulle on kasvanut olkapäät!! Ihan pienet, mutta...), niin en kyllä tästä edistyksestä luopuisi mistään hinnasta. Tälle perustalle on hyvä nyt rakentaa :)
Tänään töistä suoraan salille tahkoamaan jalkatreeniä ja sitten nokka kohti Tamperetta. Pitää palauttaa muutaman viikon lainassa ollut auto ja kaipa sitä samalla tulee piipahdettua mökillä koluamassa suppilovahveropaikat; koukussa sieniin :D Loppuun vielä kuva yhdestä venyttelysessiosta pallon kanssa. Saan aina yhden hellyydenkipeän kaverin mukaan :)
Ou nou... Ehtipäs kertymään aika kasa päivitettävää!!:eek:
Perjantaina tein koipitreenin ja pohkeet ovat vieläkin vähän joikkelissa... Osansa tekee varmaan lauantain parin tunnin sieniretkikävely lapsuuden maisemissa Ylöjärven harjulla. Hauska nähdä taas vanhoja leikkipaikkoja: "Hei, tuon puun alla meillä oli maja!!" Sunnuntainakin mäkeä ylös alas, kun kaverin kanssa käytiin parantamassa maailmaa kävelylenkillä Pyynikillä. Ei ole totta, kuinka kauniit maisemat!! Voisin melkein niiden takia haluta muuttaa takaisin Treelle:) Lenkin päälle toki munkkikaffet näkötornilla :p Ai että oli namia!! :kuola: Enpä muista millon viimeksi olisin munkkia syönyt, mutta kyllä vaan maistui. Posket punaisina ja naamat sokerissa :lol:
Jalat
1. Aasinosto
80 kg 15
120 kg 10
140 kg 3x6
2. GHR
bw 10-9-9 Ai että teki hyvvööö!!! :rock:
3. Takakyykky
20 kg 10
30 kg 8
40 kg 8
50 kg 6-6 Tökki niin maan pirusti! En päässyt edes alas!!
Superina seuraavat:
4. a) Kasakkakyykky
5 kg 10-10
4. b) Askelkyykky tangolla
40 kg 10-10
Enpä tiedä, mikä kyykyssä tökki nyt. Veikö GHR sitten niin totaalisesti voimat :confused: Se meni kyllä perille harvinaisen hyvin! No, ei kai sitä kaikki voi kerralla pelata...
Selkä, takaolat, hauis
1. Leuat
bw 5-5 No juu... No comments.
2. Räkkiveto
20 kg 10
60 kg 8
100 kg 8
120 kg 8-8
3. Kulmasoutu, mo
60 kg 10-8-8 Tästä pikasen videoo! (http://www.youtube.com/watch?v=iF-glYobMRY) Aika pysty asento omasta mielestäni, mutta ei tuo alaselkä oikein anna myöten roikkua alempanakaan...
4. Mave
60 kg 3x10 Otinpa tästäkin vähän pätkää!! (http://www.youtube.com/watch?v=OiRoqrLNLqs) Persus oli totaalisen jumissa perjantain jalkatreenistä. Huomaa hyvin, kun takamus meinaa väkisin jäädä nostoissa liian ylös.
5. Ylätalja, leveä
40 kg 10
45 kg 8-8-8 Tää on kyllä NIIN erilainen talja verrattuna Gymin taljaan...
6. Takaolat ristikkäistaljassa, yksi käsi kerrallaan
5 kg 12-12-10 ilman taukoja käden vaihdolla
7. Hauiskääntö, suora tanko
17,5 kg 15
20 kg 8-8
8. Hauiskääntö kp
8 kg 8-10-10
Tuli tehtyä aika paljon kaikenlaista. Intoa riitti ja salilla oli hiljaista. Kumma juttu lauantaina aamulla klo 8 :D Viimeistään tämän treenin jälkeen olin varma päätöksestäni: ei enää suunnitelmia ja niiden mukaan treenaamista, vaan fiiliksen mukaan! Tuntuu, että olen jotenkin totaalisesti kadottanut intoni ja energiani, kun olen vain tehnyt samoja liikkeitä ja suunniteltuja sarjoja. Palaan vanhaan hyväksi koettuun systeemiin eli täysillä mennään ja niin kuin hyvältä tuntuu!! :thumbs:
No niin, kyllä eilen sitten treeni taas maistuikin! :thumbs: Olkapäitä tuli väsytettyä oikein urakalla ja tänään siltä tuntuukin :D Vaikuttanee myös hieman se, että tiistaina oli kuntonyrkkeilytreeneissä erityisen paljon suoria, joten olkapäät olivat jo aika hapoilla tuon jälkeen. Aikomuksena olisi ehtiä tällä viikolla vielä toisenkin kerran treeneihin; lauantaina olisi yhdeltätoista. No, sen näkee sitten! Mutta nyt eiliset "kohellukset"! Oli jotenkin aika hervotonta juttua koko treenin ajan, melkeen keskittyminen herpaantus...
Rinta, olkapäät, ojentajat
1. Penkki
20 kg 15
30 kg 15
40 kg 10-9-10 Tuntuipa taas hyvältä!! Oppisinkohan mä tykkään tästä?!
2. Flyes
12,5 kg 8
10 kg 15-15 Sai paremman tuntuman ja venytyksen.
3. Arnold, ilman selkänojaa (olosuhteiden pakosta...)
8 kg 15-14-15 Ja heti perään hervottoman naurun saattelemana...
5 kg 6 Ja heti...
1,25 kg 25 :lol:
4. Viparit roikkuen
5 kg 3x15
5. Kick-back
8 kg 3x13
6. Ojentajapunnerrukset penkkiä vasten
15-13
7. Ojentajat narulla
20 kg 13-10-12
Ojentajat ja olkapäät aivan hapoilla!! :rock: Arnold oli otettava nyt ilman selkänojaa, kun kaikki penkit taas varattuina. Ei tehnyt kyllä hyvää alaselälle :( Tyylilleen uskollisena oli pakko vääntää loppuun asti ja siinä vaiheessa alkoi joustaa alaselästä -> ei hyvä. Mutta tulipahan pumpattua loppuun! Siinä vaiheessa, kun 5 kilon hanttelit eivät yksinkertaisesti enää liiku, on vaikea olla retkahtamatta hervottomaan nauruun. Tuntee itsensä hieman typeräksi :lol: Huvinsa kullakin... :rolleyes:
On tässä pikku elämässään taas niin paljon kaikenlaista, että meinaa päivittämiset jäädä... :hmm: Treenattu on toki! Lauantaina oli ensin aamupäivällä vuorossa kuntonyrkkeilytreenit, joissa olkapäät saivat sellaisen hapotuskidutussetin, että hirvitti!! :eek: Vaikka käytetyt painot olivat pienet (1 kg/käsi :o ), voin sanoa, että kyllä vaan tuntui. Kummasti sitä taas vaan nautti siitä, kun sai liukastella hikilammikoihinsa, ja hampaat irvessä väänsi viimeisiä lihaskunto-osuuden punnerruksia ja vatsarutistuksia :p
Iltasella riitti vielä energiaa jalkatreeniin. Tai no, taisi mennä treeni sen voimalla, että tiesi saavansa treenin jälkeen eteensä fetasalaatin ja rapeaa patonkia :kuola:
Jalat
1. Aasinosto
80 kg 15
100 kg 11-11-10 Kiesus sentään, kun kiristeli ja hapotti!! Niinpä tietenkin, kun aamusella treeneissä hyppelehtinyt reilun tunnin päkiöillään... :o
2. GHR
bw 8-7-7 Takareiskat ihan jumissa...
3. Etukyykky (hihii...)
20 kg 10
30 kg 10
40 kg 8-8-8 Ai että, kun teki kutaa...
4. Bulgarialainen kp
15 kg 8-8-8 Aika vaappumista oli viimeiset toistot :lol:
Ihan mieletön polte koipiin, vaikka painot olivatkin aika vaatimattomat. Keskityin suoritustekniikkaan ja puristukseen, ja yritän nyt päästä taas tästä "pakko-nyt-heti-äkkiä-hilata-sarjapainot-taivaisiin" -asenteesta :o Meinaa hiipiä salaa takavasemmalta. Mutta minäpä selätän sen! ;) Maanantai... :rolleyes:
Ehdinpä vielä päivittää eilisen selkätreeninkin. Jatkoin vielä räkkivetoharjoituksia, jos saisi vaikka jotain putkistoa aikaiseksi tuonne takapuolelle. Nyt otin poikkeuksellisesti viimeiset sarjat vyön kanssa. Kaipa sitä voisi välillä käyttää noissa raskaimmissa sarjoissa...
1. Räkkiveto
70 kg 10
100 kg 10
120 kg 8-10-10 Meni loistavasti perille tällä kertaa! :thumbs:
2. Kulmasoutu tangolla
mo 50 kg 12-10
vo 50 kg 12-10
Vuorotellen mo ja vo.
3. Ylätalja, lapio
40 kg 10
45 kg 10-10-10
4. Yhden käden kulmasoutu kp
27,5 kg 8-8-9
5. Hauiskääntö mutkatangolla
18 kg 12-11-12
6. Hauiskääntö, Scott, käsi kerrallaan
8 kg 10-10-10
Selkäfileet ottivat oikein mukavasti treenin vastaan. Jo eilen illalla tuntui orastavia lihaskiristelyitä. Nyt on koivet totaalisen jumissa ja illalla varmasti sitten selkäkin; taitaa olla paras ottaa kunnon venyttelysetti... Eilen kun piti istahtaa lattialle koiraa harjaamaan, niin eihän siitä tullut mitään, kun pakarat niin hellinä :lol:
Tilannepäivitys: koivet edelleen ihan joikkelissa ja alaselkä kireä :hmm: Aina ei voi voittaa. Jätinpä siis eilen suosiolla kuntonyrkkeilytreenit väliin ja sen sijaan pitkä lenkki raikkaassa ulkoilmassa ja rinta-olkapää-ojentaja -treeni. Ei ollenkaan huono vaihtoehto! :) Siskon kanssa seikkailtiin Korppolaismäessä (vai mäellä?? Whatever...). Usein olen katsellut Suomen Joutsenen ohi käppäillessäni, että onpas mielenkiintoisennäköinen paikka tuolla joen toisella puolella...Nyt siellä sitten käytiin! Aikamoista ryteikköä paikoin ja pieniä kinttupolkuja, aivan reunalle päästäkseen piti puikkelehtia aidan rei'istä, mutta kyllä vaan näkymät palkitsivat vaivan! Harmitti vain, kun ei ollut tullut mukaan sitten niin minkäänlaista valokuvausvälinettä. Toisaalta, hyvä syy mennä uudestaan! :D
Pari tuntia meni tuohon urbaaniseikkailuun, jonka jälkeen pikainen tankkaus ja polkaisu salille. Tein nyt olkapäät ensin ja kyllä kannatti!! Minkä ihmeen takia muuten olen jossain vaiheessa kääntänyt nuo toisin päin? :confused: Ei jummarra...
Olkapäät, rinta, ojentajat
1. Pystypunnerrus laitteessa, naama selkänojaan päin (painoista en kyllä mene takuuseen...)
10 kg 15
20 kg 10-9-9 Aivan mielettömän hyvä tuntuma!! :thumbs: Olkapäät pumpissa jo tän jälkeen :eek:
2. Pystysoutu mutkatangolla, hartioiden leveys
18 kg 15
23 kg 12-13-13 Ja pumppi sen kun paranee :p
3. Viparit seisten, kädet suorina
8 kg 12
5 kg 16-16-16 Ai, ai, ai,...
4. Penkki kp
15 kg 15
20 kg 10-8-9
5. Dippi
-15 kg 10-10-10 Hyvin otti vielä rinta iskua :thumbs:
6. Ojentajat narulla niskan takaa
20 kg 15-13-12 Hiipuu... Oikea ojentaja ihan piukeena :lol:
Jäipä hyvä mieli treenistä!! Ollut välillä niin nihkeetä tuon olkapäätreenin kanssa, että tulee upea fiilis heti, kun homma toimii :) Aika vähän tullut tehtyä laitteissa mitään, mutta tuo pystypunnerrus oli kieltämättä kyllä hyvä... Kun piti vain tiukasti vartalon kiinni penkissä eikä heijannut yhtään, niin sai hyvin puristettua loppuun asti. Tänään sitten illalla selkäfileiden rääkkäystä. Jos saisi vedettyä treenit niin, että selkä- ja jalkapäivän välin jäisi se 2-3 päivää, niin voisi joskus taas mavetellakin...
"Aika seksikäs..." Kukapa sitä ei haluaisi noita sanoja kuulla heti aamusta! Tosin, jos kommentoijana on pikkusisko ja itse seisot eteisessä töihin lähdössä, päälläsi kuminen sadepuku ja päässä kypärä, jonka yli yrität vielä epätoivon vimmalla kiskoa huppua, niin voin sanoa, että eipä siinä itseään kovin kuumaksi kissaksi tunne... :hmm: Koska sanat eivät riittäisi kuvailemaan, jätin sen hupun kuitenkin laittamatta. Nyt liikkeelle lähtiessä ensimmäinen ajatus oli vain "toivottavasti kukaan ei näe..." :lol: No, mutta pysyinpä tällä kertaa kuivana!! Töissä odottikin sitten tutkimuskaappi kiljumassa kaasun loppumisen merkiksi eli seuraavaksi parikymmentä minuuttia 50 kg kaasupullojen edestakaisin roudaamista. Voin sanoa, että on sitä itsensä joinain aamuina naisellisemmaksikin tuntenut!! :rolleyes:
Mutta juu, jos sitten eilisiin... Jätin haukkarit perjantain treeniin.
Selkä, takaolat
1. Mave :D
60 kg 8
80 kg 6
90 kg 2 Vyöllä. Ei toimi. Joten jatkoin ilman... 6-6-5 :rock:
2. Ylätalja, V-kahva
30 kg 10
45 kg 10-10-9 Menipä taas loistavasti perille!!
3. Yhden käden kulmasoutu, Hammer
55 kg 8-9-9
4. a) Avustettu leuanveto, leveä mo
-10 kg 7
-20 kg 14
4. b) Face-pull
25 kg 12-12-12
Edelliset superina.
Aivan loistava treeni!! Kulki kuin juna. Mave tuntui tosi hyvältä, vähän oli vielä takareiskat juntturassa, mutta jaksoi kuitenkin suht hyvin puristaa. Alaselkään sai ihanan poltteen, tällä kertaa oikein hyvän sellaisen. Tänäänkään ei mitään kipuja :thumbs: En ole leikkauksen jälkeen tuolla painolla paljon sarjoja uskaltanut ottaa, pari vitosta joskus keväällä. Ehkä se satanen nousee vielä tänä vuonna... Kokeilin tosiaan vyöllä yhden sarjan, mutta eihän siitä tullut mitään. Keksityin enemmän siihen, kuinka vatsamakkarat alkoivat pusertua housun vyötärön ja vyön välistä :lol: Ei kaunista, believe me. Ehkä turhaa itsekritiikkiä, mutta no, näyttipä se nousevan ilmankin! :thumbs:
Ai että mä sitten rakastan tätä ihanaa lihaskramppien tunnetta alaselässä!! <3 Taisi lopultakin olla mavessa tarpeeksi painoa, että otti sinne, minne pitikin :thumbs: Sade osui nyt vaan vähän huonoon väliin treeniohjelmassa; koiran kuivaaminen hellän alaselän kanssa on aikamoista taiteilua :lol: Latsit samaten joikkelissa ja koko matkalta. Olkapäät vielä hieman jäykistelevät, mutta ajattelin tänään kuitenkin vetää toisen olkapäätreenin kera hauisten ja ojentajien. Saa nähdä kui tytsyn käy...
Eilen oli ohjelmassa pilatesta ja kunnon kiertoja ja venymisiä rintarangalle. Että teki hyvää!! :rock: En nyt ole käynyt syvävenyttelyssä ja se valitettavasti alkaa tuntua ja näkyä. "Pehmeän" ja pyöreän näköinen rintaranka on painunut taas sisään ja tuntuu jäykältä. Fiksua päästää monen kuukauden työ valumaan hukkaan olemalla vain niin pirun laiska :( Eipä voi tyhmyydestä syyttää kuin itseään. Se on nyt valittava joku päivä/jotkut päivät, kun merkkaa kalenteriin itsenäiset venytykset. Ei tästä muuten mitään tule.
Aamulla ahisti taas vanne rinnan ympärillä. Tuntuu välillä, kuin olisi nukkunut itsensä jotenkin lyttyyn... :confused: Helpotti kuitenkin, kun aamulenkillä hengitteli pitkiä, syviä hengityksiä ja haki taas kaarta rintarankaan :thumbs:
Perjantaina tehtiin "kokoomatreeni" eli olkapäitä, ojentajia ja haukkaria. Aikomuksena olisi nyt jatkossa ehtiä salille 4x viikossa, jolloin yhtenä päivänä tulisi tehtyä aina ekstratreeni jollekin päälihasryhmistä ja lisäksi kätöset.
Perjantai:
1. Pystypunnerrus seisten (leuan korkeudelta)
20 kg 12
30 kg 3x10 Aika mukava polte!
2. Viparit istuen, etuviistoon
5 kg 15-16-16 Hemmetti, kun tekee kipiää...:evil:
3. Ranskalainen taljassa
20 kg 15
25 kg 15
30 kg 15
35 kg 15
4. Ojentajapunnerrus taljassa, yksi käsi kerrallaan
10 kg 3x10
5. Hauis ristikkäistaljassa (krusifiksi?)
15 kg 3x12
6. Hauiskääntö maaten taljassa (pää taljaan päin)
20 kg 28 Hups!!
30 kg 25-28-25 Auuuu...
Enpä ole tainnut ikinä tehdäkään ranskalaista taljassa ennen! Oli mun kyynärpäille kyllä parempi kuin tangolla tehtynä, tuntumakin oli huomattavasti parempi :thumbs:
Lauantaina meni melkein koko päivä Turussa järjestetyillä kirja- ja ruokamessuilla. Porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi :hmm: Kirjamessupuolella meinasi iskeä hulluus!! Pakko myöntää nimittäin, että kirjat on mun heikkous. Muutoissa myös kantoapulaiset ovat hyvin innoissaan tästä keräilyharrastuksesta :o Ruokapuoleen olin vähän pettynyt. Ihmiset jonottivat maistiaisia tiskeillä niin, ettei ollut toivoakaan päästä katsomaan lähempää :( Mieli olisi tehnyt ostaa pari juustoa, mutta jäi sitten ostamatta... Kävin pyöräyttämässä parin euron hintaista onnenpyörää ja nuoli pysähtyi osoittamaan pussillista siitakesieniä ja tomaattisäkkiä. Kannatti pitää peukut pystyssä ja varpaat ristissä! Illalla treenin jälkeen väsäilin näistä ja spelttihelmistä sitten sieni-tomaattirisottoa :kuola:
Treenivuorossa oli illalla koipeliinejä!
1. Aasinosto
80 kg 15
120 kg 10-9-9
2. Pohkeet istuen (etunojassa kunnolla puristaen)
30 kg 12-13-12
3. Polvikyykky
80 kg 15
90 kg 13-15-15 :thumbs: Mielettömän hyvin otti takareisille ja pakaroille!!
4. GHR
6-7-6 Ihan poikki jo polvikyykystä...
5. Hack, kapea (kelkka n. 40 kg)
tyhjä kelkka 15
20 kg 15
40 kg 7-8-8 Ja heti perään...
tyhjä kelkka 25 AU! :evil:
Eipä olekaan hackia tullut tehtyä vähään aikaan! Otti oikein mukavasti etureiskoihin tuolla kapealla jalka-asennolla. Otin myös yhden sarjan leveällä, mutta oli kyllä takaosasto jo niin lopussa, että hyvä kun tyhjää kelkkaa jaksoi liikuttaa :lol: Polvikyykkykin ollut unohduksissa pitemmän aikaa. Enpä ole tainnut kyllä koskaan saada sitä menemään noin hyvin perille!! Oli takareiskat ihan tulessa viimesissä toistoissa :eek: Tänään pisarat tuntuivat vähän helliltä pyöräillessä, meinasi hyytyä ihan totaalisesti ylämäkiin... :o
Tänä aamuna ei enää ollut vanteesta tietoakaan!! :thumbs: Jo eilen iltapäivällä huomasin, että astuin vasemmalla jalalla jotenkin erilailla, enemmän sisäsyrjällä. Mulla tuppaa siirtymään paino aina jalan ulkosyrjälle, kun tulee jumeja selkään. Helpotus, että onnistun näköjään jo "korjaamaan itse itseni", kun tämmöistä tapahtuu. Ei siis ihan hukkaan ole menneet lukemattomat tuskalliset tunnit :)
Toisen huomion tein eilen kaupassa käydessäni ja itse asiassa tänä aamunakin aamulenkillä. Olen nyt syönyt ihan tuntuman mukaan; puhtaasti, mutta reilusti ja säännöllisin väliajoin 3-4 h välein. Kaloreiden arvioisin olevan treenipäivinä siinä 2500 korvilla ellei enemmänkin ja muuten 2300 tienoilla. Nämä tosiaan mutuilua, laskemiset olen jättänyt. Nälän ja kylläisyyden tunteen mukaan on menty. Makeanhimo on kadonnut lähes kokonaan! :thumbs: Eilen tosiaan kaupassa katselin karkkihyllyjä ja se riitti mulle. Tuli ähky jo katselemisesta :eek: Toki sitä on tullut maisteltua pari palaa suklaata silloin tällöin, mutta mitään hillittömiä ahmimishimoja ei ole enää tullut. Tänä aamunakin oli mukava vain haistella naapurin leipomosta tulvahtelevia tuoksuja. Syöminen olisi pilannut nautinnon. Ei mitkään pullat tai sen semmoiset kyllä ole ikinä mitään hallitsemattomia himoja aiheuttaneetkaan. Olis kyllä kiva taas joku päivä maistella siskon leipomia korvapuusteja... Pikku vinkki ;)
Mutta sitten taas olennaiseen eli treeneihin!! Eilen vuorossa selkää ja kyllä vaan veti taas mehut!
1. Leuat, semileveä vo
bw 7-5-5
2. T-kulmasoutu
20 kg 15
30 kg 12
40 kg 12-12
Edelliset vuorotellen. Aika hampaat irvessä vääntämistä viimeset toistot :D
3. Avustettu leuanveto, leveä mo
-20 kg 12-12-12 Puuh....
4. Alatalja narulla
30 kg 12-12-12
5. Takaolat taljassa istuen, rinta tuettu
20 kg 15
30 kg 12-13-13
6. Hauis taljassa, Scott
20 kg 15
22,5 kg 10-10-12
7. Hauis ristikkäistaljassa
15 kg 9-10-9
Treenin jälkeen rikkikatkipoikki ja olo kuin joku olisi tanssinut ripaskaa yläselän päällä :p Täytyy taas täysillä nauttia tästä tunteesta, kun treeni kulkee!! :rock: Iltapalaksi treenin jälkeen väänsin vielä Peppermintin blogista (http://p-mint.vuodatus.net/blog) bongaamaani ananasraejuustopaistosta. Oli se vaan hyvää... :kuola: Laitan vaikka tarkempaa ohjetta reseptiketjuun, jos ei tuolta jaksa etsiä. Taisi olla toukokuun kohdalla...
Aivan loistava syksyinen sää taas eilen!! Alan pikku hiljaa tosissani harkitsemaan sen kesäloman pitämistä vasta syksyllä... Ehtis sitten laukkaamaan pitkin metsiä keräämässä säilöön sienet ja marjat :D Jäi siis illalla taas kuntonyrkkeilyt väliin, nautittava nyt näistä kauniista päivistä ja oltava ulkona. Treenien sijaan siis 2,5 h kävely hauvelin ja systerin kanssa. Päälle haravointia, lehtien raijaamista ja räystäiden putsausta. Karseeta hommaa. Korkeanpaikankammo ei yhtään helpota asiaa... Saati se tavara, mitä sieltä löytyi, YÖK!! :eek: No, mutta tänään sitten illalla vuorossa koipeliinirääkkiä kera narukäsien kasvatustreenin :D
Oli vähän erilainen aamu tänään, kun piti päivystää kotona puoleen päivään asti, kun nuohooja tuli kylään. Nyt pääsee sitten testaamaan keittiön puuhellaakin! :thumbs: Oli muuten hauska tyyppi :) Meikä oli tietenkin koko ajan olan takana kurkkimassa, että mitä siellä tapahtuu. Niin oli kyllä koirakin; toivoin vain koko ajan ettei herra vaan tunge häntäänsä johonkin tuhkakasaan ja heiluttele sitten uutta väritystä ympäri kämppää...:rolleyes: Jäi onneksi vain päänsisäiseksi kauhukuvaksi.
Aamusta kipaisin äkkiä torille hakemaan vihannekset ja kauppahalliin ostamaan leipää ja koiruudelle lihat ja luut. Takaisin kotiin hien valuessa otsalta, kymmenen kiloa koiransapuskaa selässä ja viiden kilon vihanneskassi kourassa... Joku vois sanoa vähän pimeeks :o Nuohoojan käytyä sotkin sitten tuhatta ja sataa töihin. Huomenna voi tuntua hieman koivissa... Tai ainakin ihmettelen, jos ei tunnu!! Eilen tuli nimittäin tehtyä sekalaista settiä koipeliineille ja meinasi kyllä lähteä jalat alta askelkyykyissä :lol:
1. SJMV, pumpaten
20 kg 15
40 kg 15
60 kg 12-12 Ai että teki kutaa!! Pysyi tosi hyvin tuntuma takareisillä :thumbs:
2. Sammakkokyykky, Hack
kelkka 15-20
3. Askelkyykkykävely
15 kg hanttelit kouriin ja menoks! 10-10-10-10 / koipi
Lyhyillä palautuksilla. Välillä kyllä meni vähän silmissä pimeeks...:D
4. Hauiskääntö "21", suora tanko
15 kg 2 sarjaa. Päälle vielä täydellä liikeradalla...
15 kg 8
5. Ranskalainen taljassa (huono talja, lähti vaijeri koko ajan rissasta :hmm:)
15 kg 15-13-15
6. a) Ojentajat narulla taljassa
20 kg 15-13-8
6. b) Hauiskääntö narulla taljassa
20 kg 25-15-10
Edelliset vuorotellen ilman palautuksia. Vähän hiipui :D On se kumma, jos ei pikku hiljaa lähde nuo narutkin kasvuun!! :evil:
No juu... Nyt on kyllä takareskat ja persus niin maan pirun jumissa! :eek: Sitä saa mitä tilaa :lol: Saas nähdä, kuinka käy huomisen koipitreenin kanssa :rolleyes:
Tänään olikin pitkästä aikaa aamutreeni! Oli ihan mukavaa pitkästä aikaa. Näki taas vanhoja treenikamujakin :) Meinasi kyllä jäädä treenaaminen turinan keskellä vähän puolittaiseksi... :o
1. Pystypunnerrus laitteessa, naama selkänojaan
15 kg 15
20 kg 10-10-9
2. Viparit istuen, etuviistoon
5 kg 18-16-18
3. Penkki kp
15 kg 15
20 kg 8-8 Tässä jäi sarjat kesken, kun jäin suustani kiinni...
4. Dippi
-10 kg 3x10
5. Ristikkäistalja ylhäältä rinnan eteen
15 kg 2x10
Ojentajat jäi nyt sitten kokonaan tekemättä, mutta olihan se kiva ukkeleitten kanssa taas pitkästä aikaa jutustella kunnolla. Otan sitten huomenna ojentajia jalkatreenin ohessa (olettaen, että pääsen huomenna kyykkyyn...:rolleyes:).
Olikin sitten astetta aktiivisempi päivä eilen! Sain aamulla raahattua itseni kuntonyrkkeilyreeneihin, vaikka kiinnostus oli sata :thumbs: Ulkona nimittäin satoi mukavaa pikku tihkua ja meikä oli taas vihteeksi jalkapatikassa, kun joku hörhö oli päättänyt irrottaa osia mun kulkuvälineestä sillä aikaa, kun olin töissä :hmm: PRKL!!! Olis sitten edes vienyt koko pirun vehkeen! :mad: No, mutta siis käveltyä tuli eilen yhteensä semmoiset 4-5 h... :eek: Kiitos vaan varas, veit vuorokaudestani aika monta tuntia...
Kun aamun hikijumppa ei riittänyt, suuntasin iltasella viellä Gymille :D
1. Etukyykky
20 kg 10
30 kg 8
40 kg 8
45 kg 6-6-6
2. GHR
bw 7-7-7 Takareidet ihan makaroonia...
3. Aasinosto
100 kg 12
120 kg 9-9-9
Vielä vähän selkälihojen rääkkäystä, kun ei lauantai-iltana muutakaan puuhaa ollut :lol:
4. Alatalja, supertiukalla puristuksella lapojen välistä
40 kg 8
45 kg 8-8-7
5. Avustettu leuanveto, leveä mo
-20 kg 12-11-10
Etukyykky meni loistavasti ja etureidet otti hyvin iskua! :thumbs: Ei oo kyllä sen voittanutta :) Nyt vähän kihelmöi reiskoja. Tänään sitten lepoa. Paitsi siis pakolliset muutaman tunnin kävelylenkit koiruuden kanssa :D Niin, ja illalla venymään vielä balanceen, kun kerrankin taas ehtii!
Täytyy yrittää ehtiä nyt usemmin taas balanceen, oli sen verran ihanata! :) Vatsalihat on kyllä vieläkin vähän hellinä...
Eilen liukastusin sitten iltapäivälenkillä vaahteranlehteen ja keräilin oikein lahjakkaasti parin mallikkaan suunnan vaihdon ja kiemurtelun kautta :hmm: Tuloksena mukava mustelma polveen ja kipeä nilkka. Onneksi ei retkahtanut mitään pahemmin. Koira vain katseli hölmistyneenä vieressä, että mitäs siellä konttailet! Tällasta voi käydä vaan mulle... Ei sitä voinu muuta kun nauraa :lol: Hepulista ei meinannutkaan tulla sitten loppua ollenkaan. Treenin sain sentään vedettyä, vaikka sielläkin oli välillä pidättelemistä, ettei olis heittäytyny lattialle kierimään ja kikattelemaan. Weirdo...
1. Pystypunnerrus laitteessa (oon nyt niiiin ihastunu tähän :p)
10 kg 15
20 kg 9-9
15 kg 12
2. Pystysoutu taljassa, hartioiden levyinen ote
30 kg 3x15
3. Viparit, 1 käsi kerrallaan (oli naurussa pitelemistä, kun siskon kanssa tehtiin vuorotahtiin vierekkäin... :lol:)
5 kg 13-14-13
4. Pena kp
10 kg 15
20 kg 9-8-9
5. Dippi
bw 6
-10 kg 10-6
6. Ojentajat taljassa tangolla
35 kg 15-15-12
25 kg 12
Ihan uskomattoman poltteen saa olkiin tuossa pystypunnerruslaitteessa!! :rock: Nyt vasta alkaa löytymään se oikea asento, missä tuntuu mahollisimman pahalta. Hyvällä tavalla siis. Olen yrittänyt pitää kyynärpäät mahdollisimman takana ja naaman kiinni selkänojassa, mutta täytyy myöntää, että kyllä se viimeinen toisto taitaa mennä aika usein jollain muulla runnomiseksi... Viparit olen nyt tehnyt superpuhtaasti ilman mitään heijaamista. Kyllä siellä näyttäisi joku pieni rusina pullottavan, kun tarpeeksi pumppaa :thumbs: Vielä kun saisi noihin narukäsiin lisää lihaa... :hmm: Kaipa sitä aina löytyy joku paikka, mitä "korjailla". Aina kun joku kohta kropassa alkaa miellyttää niin toinen alkaa pistään silmään. Toisaalta, mistä sitä sitten motivaation hakis, jos ei omasta mielestä olis mitään parannettavaa!! ;)
Ai niin, saatiin eräältä vanhemmalta herralta kommenttia, että on se kiva katsella, kun noin puhtaalla tekniikalla tehdään ilman repimistä ja egopainoja. Kommentoisin vaan takaisin, että taitais ne painot olla rumallakin tekniikalla niin pienet, ettei maksa vaivaa... :lol:
Olipahan taas kaunis aamu!! Taivas ihanan tumman sininen ja täysikuu möllötteli. Ihan erilailla tulee katseltua kaupunkiakin näin syksyn pimeinä aamuina. Ja kun työmatkat sotkee nyt siskon Onni-pyörällä, jossa on vain yksi vaihde... Jää niin sanotusta aikaa katsella :lol:
Olkapäät sain aivan juntturaan maanantain treenillä. Eilen taas iltapäivälenkki koirulin kanssa venähti puoleentoista tuntiin ja tuli vähän kiirus lähteä kuntonyrkkeilyreeneihin. Tuntui, että energiat oli vähän vähissä, mutta kyllä sitä kuitenkin sitten lähdettiin. Pari palaa suklaata naamariin ja taas kulkee!! :D Kuntopiirissä tuli tehtyä punnerrus jos toinenkin sekä rinnalle että ojentajille, samoin lopun lihaskunnoissa. Nyt kyllä kiristelee... :evil: Vatsalihaksille paljon pitoja ja jalkojen nostoja eli alavatsalihakset joutuivat töihin. Noiden kanssa mun täytyy olla toooosi varovainen, etten päästä alaselkää yhtään irtoamaan lattiasta :warning: Pidän sitten vaikka jalat koukussa, jos alkaa vatsapuoli pettämään. Mutta hauskaa oli taas ja hiki lensi! Ainoa miinus oli, että suihkuista tuli lämmintä vettä vain yhdestä kerrallaan, joten kun kylpemässä oli kolme ihmistä, sai pestä itsensä jäisellä vedellä :hmm:
Satuin muuten sattumalta eilen lounaalle työpaikan läheiseen ruokalaan samaan aikaan kuin Karrilan Anna. En vaan voinut olla tuijottamatta niitä olkapäitä... :kuola: Haluu kans!! Jäin vain ihmettelemään sen leivän määrää, mikä niinkin "pieneen" naiseen upposi! :eek: Ja päälle suolaa?? :confused: Ihan vain mielenkiinnosta, viisaammat, onko tuo ihan yleistä dieetin jälkeistä suola/neste/hiilaritankkausta? Aika erikoista... No, mutta jos jollain tietoa, niin olisi hauska kuulla! :) Tänään sitten iltasella selän rääkkäystä, NAM!! :rock:
No eipä kyllä eilen oikein maittanut reeni... Kai se vaan on niin, että välillä tökkii. Ei reeni itsessään mitenkään erityisen huonosti mennyt, se normaali hypetys vain puuttui. Osansa teki varmaan myöhäisempi ajankohta ja eiliset kuntonyrkkeilytreenit, jotka veti kyllä mehut aika totaalisesti :p Alusta alkaen meni jotenkin metsään; räkkivedossa tanko jäi liian ylös enkä jaksanut (LAISKA!!) alkaa sitä enää siirtämään, kun kaikki rauta lastattu jo tankoon. No, tulipa tehtyä lyhyitä vetoja :lol: Eipä se kyllä juuri missään tuntunut...
1. Räkkiveto (polven yläpuolelta)
70 kg 15
100 kg 15
130 kg 15-15 Jätin kesken sarjat, kun ei jaksanut hinkata :rolleyes:
2. Kulmasoutu, mo
60 kg 10-10-9 Tässä aivan loistava tuntuma! Ja taisi näköjään mennä toistojakin enemmän! :thumbs:
3. Leuat
bw 5-5
4. Taljaveto yläviistosta, kapea
50 kg 12-10-10
5. Pec-back
15 kg 20-20-17 Jessus, mikä tuntuma!! :eek:
6. Hauiskääntö kp
10 kg 10-10-10 :thumbs:
Tänään iltasella sitten venymään oikein syvästi ja odottelemaan intopiukassa perjantain jalkareeniä :p
Perjantain koipireenin päivitystä! Viikonloppu vieroitusta koneelta :p
1. Aasinosto
80 kg 15
110 kg 12-12-12
2. GHR
bw 8-8-6 :hmm:
3. Polvikyykky
70 kg 15-15-15 AU!!! Teki aika kutaa tuon GHR:n päälle... :rock:
4. Etukyykky
20 kg 6
40 kg 6
50 kg 6-2 :hmm: Rupesi kaatumaan eteen eli pakko ottaa vielä samantien perään
40 kg 6
Ehkä vähän väsynyttä, mutta kyllä ainakin takareiskoissa tuntui oikein mojovasti!! :thumbs: Iltasella mentiinkin sitten työpaikan tyttöjen kanssa syömään uuteen ravintelliin. Aikas hyvät oli sapuskat! Uskaltauduin ottamaan pastaa pitkästä aikaa ja hyvin vatsa kesti :) Täytyykin kehitellä joku sienipastaresepti, kun eilen löytyi metsästä korillinen suppilovahveroita :kuola:
Ex-Tavis
20.10.2008, 11:46
Heips! Täällä sitä vaan jaksetaan innokkaasti treenata, hyvä juttu! Kertoisitkos mitä tarkoitat polvikyykyllä?
Moikka Exä! Hienoa, kun joku taas pitkästä aikaa kommentoi jotain! :thumbs: Ollut viime aikoina hiljasta :D Polvikyykyllä tarkoitan siis liikettä, jossa ollaan polviseisonnassa, tanko niskaan ja siitä takamusta alas kiinni kantapäihin ja taas ylös polviseisontaan. Jalat vähän harallaan ja kunnon puristus ylhäällä, niin saa aika mukavan poltteen pakaroille ja takareiskoille :rock: Täytyykin ottaa viteoo ensi kerralla...
Polvikyykyllä tarkoitan siis liikettä, jossa ollaan polviseisonnassa, tanko niskaan ja siitä takamusta alas kiinni kantapäihin ja taas ylös polviseisontaan. Jalat vähän harallaan ja kunnon puristus ylhäällä, niin saa aika mukavan poltteen pakaroille ja takareiskoille :rock: Täytyykin ottaa viteoo ensi kerralla...
Kuulostaapa hauskalta liikkeeltä, pakko kokeilla:).
Polvikyykyllä tarkoitan siis liikettä, jossa ollaan polviseisonnassa, tanko niskaan ja siitä takamusta alas kiinni kantapäihin ja taas ylös polviseisontaan. Jalat vähän harallaan ja kunnon puristus ylhäällä, niin saa aika mukavan poltteen pakaroille ja takareiskoille :rock: Täytyykin ottaa viteoo ensi kerralla...
Kuulostaapa hauskalta liikkeeltä, pakko kokeilla:).
Samoin! Pitää taas testailla joskus. Oon aikoinaan tehnyt tuota liikettä, kun bongasin liikkeen vanhasta Oxygenistä, jossa sitä kehuttiin niin tehokkaana ja hyvänä. Jotenkin se jäi unohduksiin, mutta pitää vissiin kokeilla taas. Taidat tehdä polvikyykkyä ihan vapailla painoilla, eikö? Itse tein sitä smithissä, mutta ehkä täytyy nyt suoraan tehdä vain vapaalla tangolla.
Ex-Tavis
20.10.2008, 13:05
Täytyy kyllä yhtyä muiden kommentteihin! Kuulostaa todella hauskalta. Voisinkin nyt hauskuuttaa itseäni, marttuulia ja kanhania tämän päivän kimppatreeneissä tekemällä tätä. Kiitos vinkistä! :)
Polvikyykyllä tarkoitan siis liikettä, jossa ollaan polviseisonnassa, tanko niskaan ja siitä takamusta alas kiinni kantapäihin ja taas ylös polviseisontaan. Jalat vähän harallaan ja kunnon puristus ylhäällä, niin saa aika mukavan poltteen pakaroille ja takareiskoille :rock: Täytyykin ottaa viteoo ensi kerralla...
On muuten tehokasta! Painojakin saa ladata reippaasti tankoon, että tuntuu. Mäkin olen tehnyt tota Smithissä, mutta hiukan siinä saa taiteilla, että pääsee lopuksi juntturaisilla jaloilla sieltä virityksien alta pois. :D
Propofol
20.10.2008, 17:37
Hauskan kuulosta tosiaan ja varmasti tehokas!
Mites toi polvien suojaus jos enempi romua niskassa, Hästenssin patja polvien alla tms :lol:
Vai riittääkö ihan jumppamatto...
Mulle on riittänyt jumppamatto taitettuna kolminkertaiseksi. Eli lähes Hästenss on tarpeen ;)
Tästähän tuli oikeen villitys! Nyt sitten vaan kaikki konttailemaan salin lattialle!! :lol: Niin kuin Viiwi tossa mainitsikin, niin varmistukset on tarpeen, koska mulla ainakin vetää niin hapoille, että tosiaan lähes ryömimiseks menee :evil: Itse teen räkissä, että saan helposti sitten vain "tipahdettua" tangon alta pois. Paljon jos romua joutuu panemaan, niin pyydän yleensä jonkun nappaamaan ensimmäisen ylös. Tuo polvillaan kävely tanko niskassa kun ei ole hirveän vakaata toimintaa, jos joutuu siirtymään kauemmas... Saa helposti nitkautettua alaselkänsä, jos ei ole varovainen. Sillä olenkin nyt tehnyt vain pitempää sarjaa ja huolellisesti puristellen, ettei tarvisi niin kovasti sitä rautaa tankoon ladata. Mutta takaan, että tuntuu silti aikas mojovasti!! :rock: Jumppamatto on tosiaan aika välttämätön lisävaruste :D
Jaahas, jos sitten eiliseen reeniin! Meni kyllä taas NIIIIIN loistavasti perille olkapäille, että poltto ei meinannut lakata ollenkaan! :eek:
1. Pystypunnerrus laitteessa, naama selkänojaan päin (tää on koukuttanu mut...<3)
10 kg 15
20 kg 9-8-8
2. Pystysoutu taljassa, mutkatanko
30 kg 3x15
3. Viparit, yksi käsi kerrallaan
5 kg 13-13-14
4. Pena kp
12,5 kg 10
17,5 kg 12-13-11
5. Dippi
-10 kg 3x10
6. Ranskalainen taljassa, mutkatanko
25 kg 15-15-16
Otin kp-penkkiä vähän pitempää sarjaa pienemmillä painoilla ja niin kapealla kuin pystyi eli laskin painot aivan kylkiä hipoen. Sai loistavasti pidettyä puristuksen rinnalla koko ajan :thumbs: Otti kyllä ojentajatkin ranskiksesta hyvin itteensä, uskomaton kiristely... Pitäis varmaan taas selailla vanhoja kirjotuksia päivyristä, että sais jotain ideoita ojentajatreeniin. Mä kun oon SUUNNITELLU aina kaikennäköstä, mutta tuon toteutuksen kanssa on vähän niin ja näin :o Puolustukseks täytyy sanoa, että kyse ei ole laiskuudesta, vaan siitä, että pää on vähän vuotavaa mallia. No toihan nyt kuulosti taas tosi paljon paremmalta...
Ex-Tavis
21.10.2008, 08:35
Täytyy kyllä yhtyä muiden kommentteihin! Kuulostaa todella hauskalta. Voisinkin nyt hauskuuttaa itseäni, marttuulia ja kanhania tämän päivän kimppatreeneissä tekemällä tätä. Kiitos vinkistä! :)
Mä todellakin kokeilin eilen tyttöjen arvioivan katseen alla liikettä. Tein tosin smithissä pelkkää liikerataa(enkä edes siksi raportoinut sitä treenipäivyriini) ja koska siitä tuli mun mielestä niin surkean lyhyt, en lähtenytkään tekemään enempää kuin pelkkää kokeilua. Heräsi kysymys että tajusinkohan kaiken liikkeestä ihan oikein?
Kertokaahan muut kokeilleet parempia kokemuksia!
Kurkkasin pikaisesti, josko löytäisin jotain pätkää polvikyykystä ja kyllähän sieltä jotain löytyi! :) Eli tässä (http://www.youtube.com/watch?v=VkQ26Fe-UNY)hieman mallia. Toisin kuin klipissä, pidän jalkapöydät lattiaa vasten eli nilkat ojennettuina. Löytyi tuolta pari pätkää sellaisella tekniikalla (esim. tässä (http://www.youtube.com/watch?v=heiiRvQEMbw&feature=related)...), että jos kunnolla laittaa painoa ja päästää lantion noin notkahtamaan niin paikat on kyllä aika nopeasti rikki...
Venähti eilinen yhdistetty kauppareissu+päivälenkki koiruuden kanssa niin, että sai taas kuntonyrkkeilyt jäädä väliin. Tuli siinä samassa sitten iltalenkkikin hoidettua, kun kotona oltiin vasta puoli kasin jälkeen :lol: Rintaranka rupesi taas vähän kiukuttelemaan eli otin illalla vähän venymisiä ja availin paikoja hierontapallolla. Voi kiesus mikä kipu, kun laitoin pallon rintarangan kohdalle ja koitin maata rentona!! :eek: Helpottihan se, kun siinä kymmenisen minuuttia pyöriskeli, mutta aikamoista tuskaa... Tänä aamuna tein aamukävelyn ja hauvelin ruokinnan jälkeen parit aurinkotervehdykset keittiön lattialla. Ihanasti lämpeni paikat! Tiedän vaan, että vaikka kuinka vannoisin, että tekisin edes nuo joka aamu, niin jossain vaiheessa iskee laiskuus ja/tai kiirus. Nytkin menee jo aamuisin puoltoista tuntia touhuiluun: koiran ulkoilutuksiin ja ruokkimisiin, ja haluaa itsekin syödä sen aamupuuronsa kiireettä :hmm: No, eipä tänne töihin useimmiten mikään kiire ole, kunhan joskus paikalle tupsahtaa :lol:
Vieläkin olkapäät törkeen kipeet maanantain treenistä... On se kumma. Kaipa mä sitten nykyään teen jotain oikein! Ilmeisesti se pitkään pienen pieneillä painoilla tahkoominen tuottaa nyt tulosta. Tai no, NÄKYVIÄ tuloksia odotellessa!! :rolleyes:
Eilen selkää, takaolkia ja hauista. Vetelin alussa leukoja ja sain mielettömän tuntuman latseihin :eek: Oli vaan niin maan pirun raskasta! Kohta alkaa se tälle vuodelle asetettu 10 toiston sarja jäädä haaveeksi :( Hieman lohdutti se, että treenin jälkeen hyppäsin pitkästä aikaa vaa'alle ja lukemat nostivat karvat pystyyn... 3-4 kiloa enemmän kuin tavoitetta asetellessa! Eli lisäpainoilla tässä vedellään!! :D Täytynee tiputella muutama kilo, niin se 10 leukaa tulee heittämällä! Jeah, in my dreams... :hmm:
1. Leuat
bw 5-4-4
2. Mave
60 kg 6
80 kg 6
85 kg 5-6 Ja heti perään tooosi hiiiitaaaasti...
60 kg 6 Hillitön pumppi!!! :evil:
3. Ylätalja, lapio
45 kg 10-10-10-10 Huolellinen veto ilman pienintäkään heijausta. Ihana polte :kuola:
4. Taljaveto viistosta, kapea ote
45 kg 12
50 kg 12-12-10
5. Pec-back
15 kg 20-15-10+2 Hiipus ihan totaalisesti! Lopetin sarjan aina, kun alkoi hartiat lähenemään korvia :o
6. a) Hauis ristikkäistaljassa
15 kg 15-12-12 :thumbs: Narukädet kasvuun!!
6. b) Jalan laskut ja nostot penkillä
3x10
Oli selkäfileet aika hellänä tämän setin jälkeen! Aivan mieletön pumppi tuli alaselkään mavesta ja kun päälle vielä otti oikein tuskallisen hitaita toistoja niin meinas lihat räjähtää :lol:
Perjantaina tuli vedettyä viikon toinen treeni olkapäille. Lisäksi yksi supersarja ojentajille ja haukkareille. Pitkästä aikaa tuli hauikset oikein kunnolla kipeiksi!! :thumbs: Oli aivan loistava liike tuo hauiskääntö taljassa polviin nojaten. Sanahirviö...
1. Pystypunnerrus tangolla seisten
20 kg 10
25 kg 10-10-10
20 kg 12-6 Lyhyillä palautuksilla
2. Viparit istuen (hiiiitaasti...)
5 kg 3x20
3. Cuban press
5 kg 9-9-8½ :lol: Pirun raskas!!
4. Face-pull
25 kg 20-15-12 :p
5. a) Ojentajat narulla
20 kg 17-13-12
5. b) Hauiskääntö taljassa polviin nojaten
25 kg 18-15-15
Olkapäille jälleen kerran loistava tuntuma ja tajuton pumppi :thumbs: Tänään pitäisi taas ottaa olkapääreeni, hyvä kun tästä edellisestä toipunut :lol:
vBulletin® v3.8.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.