PDA

Näytä koko versio sivusta : Sohvaperunan treenit


Sohvaperuna
06.08.2008, 10:59
Vihdoin minäkin rekisteröidyin tänne. Pakkista olen aina enemmän tai vähemmän selaillut, mutta kuulin tästä ja päätin tulla mukaan.

Olen 20 v. nuori punttiharrastaja, treeniä takana 15-vuotiaasta asti. Minulla ei ole muuta varsinaista urheilutaustaa, mutta rakkaus rautaan kehittyi jo varhain.

Tällä hetkellä valmistaudun Body Fitness nuoriin 2008 ja dieettiä on takana jo yli 17 viikkoa. Pituutta minulla on 165 cm, lähtöpaino dieetille oli n.64-65 kg ja nyt 56.5 kg. Rasvaprosentti alussa n.20, mutta en tiedä paljonko nyt. Vissiin olen kuitenkin ihan aikataulussa, pari kiloa vielä pitäis pudottaa. Tuntuu, että kaikkein hankalimmin mulla kiristyy kädet. Ehkä niissä on myös suhteessa vähemmän lihasta, ja osansa tekee myös meidän suvun naisten "alligeenit".

Tällä hetkellä mun treenit on kyllä intensiivisiä, mutta pikkusen olen jo vähentänyt erikoistekniikoiden käyttöä. Treenaan nyt 5-jakoisella ohjelmalla seuraavaasti: 1.Etureidet, 2.Ojentajat, olkapäät, 3.Selkä 4.Takareidet, pohkeet, 5.Rinta, hauis. Vatsoja teen 2-3 krt/vko. Tällä hetkellä aamuaerobista tulee 6 x 60 min./vko.

Sohvaperuna
06.08.2008, 11:08
Tässä esimerkki mun eilisestä etureisitreenistä. Aloitan usein eristävällä liikkeellä näin dieetillä, että polvet lämpiäis hyvin. Voimatasot on säilyny ihan kohtalaisesti, vaikka elopainoa on lähteny jo melkein 9 kg.

Reidenojennukset 30kgx15, 40 kgx10, 50kgx6 (+pudotukset 25kgx8, 15kgx8)
Reidenkoukistukset (supersarjoina oj. kanssa) 20kgx15, 25kgx15, 25kgx12

Smith-kyykky 80 kgx10, 85kgx8, 90kgx8
Vaakaprässi 80 kgx15, 100 kgx12, 110kgx8
Lähentäjät 55 kgx12, 55kgx12, 55kgx10

Teen yleensä siis myös yleensä yhden liikkeen takareisille etureisipäivänä, takareidet kun on hieman jäljessä kehityksestä, vaikka eihän ne dieetillä mihinkään pääse kehittymäänkään :lol:

Eilen tuli tämän lisäksi aamulenkki kävellen 60 min. ja jalkojen kevyt hieronta. Kaloreita 1800.

Jonna1983
06.08.2008, 12:37
Mistäs päin olet? Kovat on kyykkypainot!

Sohvaperuna
06.08.2008, 17:20
Mistäs päin olet? Kovat on kyykkypainot!

Hehee, me tunnetaan, vink vink! :D

Jonna1983
06.08.2008, 18:07
Hehee, me tunnetaan, vink vink! :D

Arvasin! :rock: Silläpä kysyinkin.. Teretulemast joukkoon!

Sohvaperuna
09.08.2008, 23:10
Salilla remontti. Moni lähti sitä pakoon kaupungin saleille, mutta urheana väänsin vähän mielikuvitusta käyttäen takareisi-pohjetreenin niillä laitteilla mitä oli käytettävissä.

Koukistukset istuen 35kgx15, 45kgx10, 50kgx6 (+ 35kgx6, 25kgx6)
Vaakaprässi leveällä asennolla 100kgx15, 120kgx12, 120kgx12
SJMV käsipainoilla 18.5kg/käsi x 3x15

Pohkeet seisten laitteessa 35 kgx20, 45kgx15, 50kgx12
Pohkeet prässissä 60kgx15, 70kgx15, 80kgx10 + 6 (+60kgx8 + 8)
(eli käytin tossa rest-pausea ja yhden pudotuksen tein)

Pumppailua, mutta loppujen lopuksi ihan hyvä treeni. Eilen olikin tankkauspäivä, niin jaksoi taas 1500 kcal:n voimalla reenailla. Tänään myös normaaliin tapaan aamuaerobinen 60 min. salin aerobisilla laitteilla. Huomenna sama homma ja rinta-hauis-vatsa-treeni.

Täällä näkyy olevan vallalla 2-jakoiset ohjelmat. Kiinnostaisi paljon itsekin kokeilla kisojen jälkeen sellaista ohjelmaa. Niin varmasti teenkin, etten kangistu näihin "tuhat-jakoisiin" ohjelmiin. :D

Sohvaperuna
10.08.2008, 11:37
Voi tauti! Kurkku tuntuu epämääräiseltä ja pahoin pelkään että tulee joku flunssa tähän pahimpaan saumaan.

No sillehän ei sitten mahda mitään, mutta meni se viimeksikin ohi ihan ittestään eikä kuumetta pukannut.

Tänään oli hirmusesti draivia aamuaerobisessa. Hehheh, olisi voinut ihan kevyesti vaikka kaks tuntia polkea menemään. Tein siis taas aerobista salin aerobisilla laitteilla, 20min. Precorin askelluskonetta, 20min. soutulaitetta ja 20 min. Crossaria. Syke pysytteli siinä välillä 120-130 koko ajan. Oli ihmeen kivaa jälleen kerran.

Huomenna menen kyllä vaihteeksi ihan kävelylenkille aerobista tekemään, kun kaloritkin on vaan 1200, grrh. Ens viikolla tiedossa taas myös spinningiä ja himmailua kaikilla aerobisilla laitteilla. Voiko aerobinen muka oikeasti olla näin kivaa?? :lol:

Eilisestä treenistä takareidet ja pohkeet aika hapoilla. Päätin, että saa alkaa olla ainakin melkein viimeiset pudotussarjarääkit, ne ei tee enää hirmu hyvää, kun ei palaudu kunnolla.

On se hassua, kun tässä vaiheessa dieettiä sitä odottelee vaan seuraavaa treeniä, seuraavaa ruokaa ja ennen kaikkea seuraavaa päivää, etenkin seuraavaa tankkauspäivää! Ja oikeastaan sitä odottelee myös seuraavaa alhaisempaa painokiloa. Vauhti tuntuu tuskaisan hitaalta välillä, ja valmentajastakaan ei taas ole kuulunut mitään. Saa itsekseen miettiä jäljellä olevia läskejään ja toivoa kiristyvänsä edes vähän vielä...

Jonna1983
10.08.2008, 11:55
Pistä vaan rohkeesti viestiä valkulle menemään, niin mäkin aina tein kun siltä tuntui. Se on kuitenkin palkattu SUA varten! Jos tuntuu ettei homma pelitä niin hänen täytyy vaan keksiä jotain uutta kivaa. Oot sä hullu kyllä noiden aerobistes kanssa. Viime syksynä tähän aikaan mä olin aika lailla kurkkua myöten täynnä airooppisia :D

Ei oo enää paljon jälellä :rock: Niin ja kannattaa varmaan tankata extraa c-vitskusta ja valkosipulitabuista. Tehos ainakin mulla flunssan oireisiin..

Sohvaperuna
10.08.2008, 14:17
Heh, kiitos tsempistä Jonna. Ajattelen aina sua, että säkin oot tämän läpi käyny ja vieläki oot hengissä!

Just kävin ostamassa auringonhattu-uutetta ja c-vitamiinia oon vedelly. Nenähuuhteluita tehny sarvikunolla ja desinfioinu suuta erinäisillä litkuilla, jos se vaikka olis suusta tullu pöpö kun hammas poistettiin tossa vasta ja se vähän on oireillu. Heh heh, kaikki keinot käyttöön!

No, tiedäthän sinä kyseisen valmentajan. Aina jossain menossa. Ei vaan vastannu siihen kysymykseen, että millon katottas taas kuntoa. Paino ei oo nyt ihan kauheesti viime päivinä tippunu, mutta pieni turvotuskin johtunee puolukkapäivistä. Onpahan ainakin hormonitoimintaa vielä jäljellä. No, se tuntuu luottavan siihen, että hommat etenee, vaikka mun mielestä enää on niin vähän aikaa jäljellä. Kauhulla odotan, jos pian joutuu taas pudottamaan kaloreita. No, se onkin sitten varmaan viimenen pudotus tällä dieetillä.

Jonna1983
10.08.2008, 16:53
Ihan suoraan sanottuna tässä vaiheessa sitä kuntoa pitäisi seurata useammin! Ei muuta kuin luuri kouraan ja suorat sanat. Muriset vaan sille kunnolla ni kyl se uskoo! :)

Sohvaperuna
12.08.2008, 19:03
Perjantaina tapaan siis valkkua ja saan tuomion, että missä mennään. Apuva!

Tänään olen ollut onessani hyvistä yöunista ja 1800 kcal:sta (eilen 1200), ihan mainio päivä siis! Flunssa ei vaivaa niin pahasti ettenkö pystyisi treenaamaan. Aamuaerobinen tavalliseen tapaan ja etureisitreeni tänään. Kävin myös 45 min. yläkropan hieronnassa. Aika kevyttä hierontaa oli. Jalkatreenissä meinasin hyytyä, mutta painoin kuitenkin pumppityyliin menemään. Hyvin sai tuntuman ja lämmin tuli, vaikka isoilla painoilla en tehnytkään.

Jonna1983
15.08.2008, 18:32
Napsittiin pari kuvaa tänään Sohviksesta salilla. Yks isompana, muut saat isommaks klikkaamalla kuvaa.

http://www.musclemarket.fi/forum/attachment.php?attachmentid=1538&stc=1&d=1218814267

Lahjakas tyttö menossa nuoriin. Ja vääntää aivan kaameilla romuilla :rock:

Jonna1983
15.08.2008, 18:33
Ja vielä yks aiempi otos jostain vaiheesta kesää..

http://www.musclemarket.fi/forum/attachment.php?attachmentid=1540&stc=1&d=1218814415

Sohvaperuna
15.08.2008, 19:38
Kiitos Jonna kuvista! Huomaa, että poseeraus ei olekaan niin helppoa. Minulla oli muutama päivä flunssaa ja pari päivää oli pakko ottaa lepoa. Tällä viikolla tulee vaan kolme salitreeniä. No, ens viikolla tippuu kalorit ja tahti kovenee, koska löysää vielä löytyy, mm. jaloista :D Perhana, muutama viikko on vaan jaksettava, motivaatiota kyllä löytyy (ainakin suurimman osan ajasta).

Tänään sitten yhdistelmätreeni yläkropan työntävät + vatsat + pohkeet, kun jäi pari treeniä välistä.

Vinopenkki Smith 35 kg 3 x 12-15
Pystypunnerrus laitteessa (painopakka) 25 kgx15, 30 kgx12, 30 kgx10
Viparit sivuille 6 kg 2x15
Ojentajat taljassa 20 kg 2x12-15
Ojentajat niskan takaa käsip. 13,5 kg 3x10-15
Pohkeet seisten laitteessa 25 kgx20, 35 kgx15, 40 kgx10, 45 kgx8

Vatsat aaltopenkissä 3 x 15-20 (omalla painolla)
Jalannostot dippipenkissä 2 x 10-15
Vartalonkierrot kepillä 1x60

No, mistään isoista romuista ei voida enää tässä vaiheessa dieettiä puhua. Sain jopa käskyn pienentää painoja ja kasvattaa volyymiä treeneissä. Apua, tän viikon jälkeen enää kolme viikkoa aikaa polttaa rasvaa ja säilyttää lihat, ja sit kisaviikko!!

Tänään viimeisen kerran 1800 kcal, huomenna tankkauspvä ja ens viikolla kalorikeskiarvo kuudelta päivältä enää about 1350.

Sohvaperuna
15.08.2008, 19:42
Aikani kun kuvia katselin, niin tuli pieni hiipivä ahdistus, että kun en omasta mielestäni näytä kireältä noissa kuvissa niin miten saan itseni kireään lavakuntoon? Kai se on vaan painettava täysillä loppuun asti (tai syytettävä salamavaloa)...

Sohvaperuna
15.08.2008, 19:49
Vielä innostuin laittamaan kesän ajalta muutamia treenikuvia, jotka on otettu reissun päällä. Kävin avokin kanssa Tampereella ja Riikassa. Osa on hotellin salilta, osa tamperelaisilta saleilta. Nämä noin kuukauden takaisia.

Guerlainn
15.08.2008, 20:00
Oi että, sulla on hieno ylävartalo! Tsemppiä treeneihin. :thumbs:

Jonna1983
16.08.2008, 12:42
Aikani kun kuvia katselin, niin tuli pieni hiipivä ahdistus, että kun en omasta mielestäni näytä kireältä noissa kuvissa niin miten saan itseni kireään lavakuntoon? Kai se on vaan painettava täysillä loppuun asti (tai syytettävä salamavaloa)...

Kyllä mä voin sanoa, et salamavalon piikkiin menee! Suurimmat muutokset kehossa ja rasvan määrässä on vasta edessä päin. Viimesenä kahtena viikkona kroppa muuttuu uskomattoman paljon. Älä huoli kunnon puolesta, tuut olemaan semmosessa kuosissa et voi ylpeänä topottaa lavalla :rock: Vitsi, kun pääsis katsomaan niitä kisoja...

Sohvaperuna
16.08.2008, 12:44
Tänään tankkauspäivä! Puolilta päivin kävin InBody-mittauksessa ja ilokseni sain huomata, että lihasmassaa en ole juurikaan dieetillä menettänyt. Tosin, edellinen mittaus oli melkein vuosi sitten syksýllä.

Kokonaislihasmassaa olen menettänyt n.400 g ja proteiinimassaa 100 g, rasvamassaa on lähtenyt 5 kg. Rasvaprosentti oli nyt 14,5 %, silloin oli 20.7 %. Pitäs kyllä päästä vielä alemmas, edes johonkin 12 % rasvoihin.

Päiväpaino 63.4 kg sillon, nyt 57.5 kg. Aamupaino tällä hetkellä 55.8 kg.

Jatkis
16.08.2008, 14:10
Sanon nyt miten itse tilanteesi näen. Jos on tähtäin oikeasti kireä lavakunto, niin olet aikataulusta jäljessä. Ei kuitenkaan kannata huolestua, koska suurin osa suomalaisista fitness/CBB -kilpailijoista on vanhojen tottumusten mukaan samassa tilanteessa kuin sinäkin olet ja voisivat dieetata hiukan kauemmin. Ja myös moni kehonrakentajakin. (Karua yleistystä, mutta niin asian näen. Itsekin olisin voinut olla paljon kireämpi kevään kisassa.) Lineupista erottuvat vain ne tosi tiukat kilpailijat. Muut on yleensä yhtä samaa massaa. Loistorakenteella saa toki anteeksi kireydessäkin jonkin verran. Hyvin pystyt kilpailemaan neljän viikon päästä ja ne viikot kannattaa vain runnoa niin hyvin kuin pystyt. Tuo kalorimäärä (1350) kuulostaa aika kauhealta, mutta tee niinkuin teet. Tosi radikaali ratkaisu minusta tässä vaiheessa. Toivotaan, että onnistut. Älä vain missään nimessä polta itseäsi loppuun, olet kuitenkin ollut dieetillä jo niin pitkään.

Junnukisoista saat kokemusta tuleviin projekteihin ja tiedät millä tasolla siellä liikutaan. Olet kasvoiltasi tosi nätti, joten sekin tuo lisää näyttävyyttä. Tsempit minulta loppuajalle ja siitä eteenpäin!!

Jatkis
16.08.2008, 16:06
Tajuat varmasti, että naisjunioreiden ei ole kauhean järkevää vetää pientä lihasmassaa kovinkaan kireäksi? Se ei näytä lavalla hyvältä. Ei edes pehmeään fysiikkaan verrattuna. "Kireä näyttää paremmalta lavalle" ei välttämättä päde, ennen kuin tietyt muut jutut naisen fysiikassa toteutuvat. Kait tämäkin on sitten sitä kitinää...:rolleyes:

Ihan hyvä pointti. Mulla ei vain mene kaaliin se, että pitäisi olla kisoissa löysä. Oli sitä lihasmassaa sitten tai ei. Se on sitten taas ihan oma asia millä lihasmassalla kisoihin lähtee. Meneekö junnuna jo pienemmällä vai myöhemmin isommalla, vai meneekö molempiin.

Sohvaperuna
16.08.2008, 22:49
Tiedän tilanteen itsekin. Valmentajan käskystä kaloreita pudotetaan. Olen kyllä aina tehnyt niin kuin on käsketty. Tämä on toki ensimmäinen kerta kun olen dieetillä, ja ehkä mulla oli, kuten monella muullakin, vähän liikaa painoa pudotettavana. Tiedostan kyllä miltä pitäisi näyttää, voi ehkä jäädä haaveeksi mun kohdalla.

Vastoinkäymisiä on vaan ollut. Kaksi flunssaa dieetin aikana ja lisäksi mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta (on nykyään lääkitys). Eipä se dieetti alkukesästä oikein purrutkaan. Aion kuitenkin vetää tän homman läpi ja nousta lavalle. En kuitenkaan haaveile mistään yleisestä sarjasta, vaan nyt tavoitteena on nää junnut.

Propofol
16.08.2008, 22:56
Oikee asenne! Oletpahan yhtä kokemusta rikkaampi ja eiks se jo oo voitto kun MENEE sinne lavalle :rock:

K.A
16.08.2008, 23:11
Vastoinkäymisiä on vaan ollut. Kaksi flunssaa dieetin aikana ja lisäksi mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta (on nykyään lääkitys). Eipä se dieetti alkukesästä oikein purrutkaan. Aion kuitenkin vetää tän homman läpi ja nousta lavalle. En kuitenkaan haaveile mistään yleisestä sarjasta, vaan nyt tavoitteena on nää junnut.

Ihan oikea asenne. On ihan helvetin tärkeää jatkon kannalta, että ensimmäinen dieetti vedetään lavalle asti (ei terveyden kustannuksella). Jos sen vetää puihin, niin harva näistä nousee enää ikinä lavalle. Tästä ei ole mitään tutkimuksia esittää, vain kuulopuheita fiksummilta. Kuuntele valmentajaasi ja tsemppiä viimeisille viikoille!:thumbs:

Sohvaperuna
17.08.2008, 00:06
Rakentavaa kritiikkiä, sillehän sitä asettaa itsensä alttiiksi, kun kuvia laittaa. Jonna on tosin tältä foorumilta ainoo joka on nähny mut livenä.

Fiilis ei enää oo mikään hirmu hyvä, kun olen tajunnut että olen jäljessä aikataulusta. Mutta olen ollut dieetillä huhtikuun puolesta välistä asti eikä minulla aloittaessa ollut juuri mitään käsitystä miten kroppa siihen reagoi ja millaista tämä oikeasti on. Mutta hullua kai olisi tässä vaiheessa luovuttaa. Se ei sovi mun periaatteisiin. Ensi vuonna en voi opiskeluvaihdon takia kuitenkaan kilpailla syksyllä, joten jos junnut jäis käymättä, niin ne jäis käymättä loppuiäksi, ja kuten sanottiin, sitten varmaan jäisi kisahaaveetkin loppuiäksi.

Henkisesti välillä vaikeaa, mutta tässä kasvaa ihmisenä.

VahvaX
17.08.2008, 11:50
Täysillä vaan loppuun asti! Ja ei kannata vatvoa sitä kuntoa, lavalle sen sitten näkee mitä se on. Teet työsi tunnollisesti turhia murehtimatta, niin voit olla lavalla ylpeänä siitä, että jaksoit loppuun asti :)
Poseerauksia kannattaa harjoitella TODELLA paljon! Se on yllättävän rankkaa siellä lavalla.. Itselläni ainakin meinasivat mennä olkapäät hapoille :p
*Tsemppiä*

Anzzi
19.08.2008, 14:50
Ihan hyvä pointti. Mulla ei vain mene kaaliin se, että pitäisi olla kisoissa löysä. .

Varmaan aika monella kisaajalla on tavoitteena mennä lavalle "löysänä".
Kaikenkaikkiaan äärettömän asiantuntevia kommentteja kerran kisanneelta henkilöltä.

Sofialle tsemppiä treeneihin, näytä niille!!:rock:

Jatkis
19.08.2008, 15:22
Tosi paljon tsemppiä minultakin, hyvältä näyttää!

Anzzi
19.08.2008, 15:51
Näin on, kisoihin enää kolmisen viikkoa ja valmentaja J.O:n ravinto-ja treeniohjeet tuntuvat purevan varsin mukavasti, ainakin mitä olen livenä nuorta lupaustamme nähnyt. Koutsi on kansainvälisestikin menestyneimpiä kisaajia Suomessa. Ja aina muuten varsin tiukassa kunnossa (koska tietää tasan mikä toimii ja mikä ei), koska sillähän niitä kisoja voitetaan.

Rautateemu
19.08.2008, 18:24
Näin on, kisoihin enää kolmisen viikkoa ja valmentaja J.O:n ravinto-ja treeniohjeet tuntuvat purevan varsin mukavasti, ainakin mitä olen livenä nuorta lupaustamme nähnyt. Koutsi on kansainvälisestikin menestyneimpiä kisaajia Suomessa. Ja aina muuten varsin tiukassa kunnossa (koska tietää tasan mikä toimii ja mikä ei), koska sillähän niitä kisoja voitetaan.

J.O. on varmasti pätevä valmentaja, kokenut ja fiksu tyyppi. Tässä täytyy nyt muistuttaa että hän on kisannut jo miltei yhtä kauan kuin nuori valmennettevansa on elänyt. Eikä valkun eka kisakondiskaan ollut mikään hurja, nykyisin onkin todella kova (ja laji täysin eri). Ensi kerta kisoissa antaa opetusta ja kokemusta, vaikka täällä kovasti tulikin keskustelua siitä, että kaikkien täystyis olla niin ja niin kovassa kondiksesa ekoissa kisoissa. Kunhan kisaamaan lähtevät eivät lähde mihinkään laihdutuskilpailuun ylipaino-ongelmista tai juurikaan ilman treenikokemusta (Sohviksellahan ei tästä ole kysymys).

hypo
19.08.2008, 20:34
Tsemiä Sofialle - nyt viimeinen rustistus täpöllä.. vaikka vähäiset hiilarit tuntuu tuuperruttavan :D

Anzzi
19.08.2008, 21:08
Halusin vain tuoda esille sen, että Sohvaperuna on todellakin ns.hyvissä käsissä, eikä varmasti kaipaa muistuttelua tiukaksi pääsystä. Niinkuin aiemmin totesinkin, uskoisin että kaikki kisaamaan aikovat haluavat olla mahdollsimman hyvässä ja tiukassa kunnossa lavalle astuessaan, aivan joka kerta kun he lavalle siis menevät. Tämä siis vain oma arvioni asiasta.
On totta, että esim. J.O on kisannut vuosikausia, mutta samassa yhteydessä herää kysymys, millaisella kokemuksessa täällä jeesustellaan ja "neuvotaan" ensimmäisiin kisoihinsa menevää kilpailijaa(ja laji on vielä todellakin eri myös neuvojilla!!). Enkä nyt puhu esim.Rautateemusta tai Hulkista,joiden kommenteissa on sentään järki mukana. Sen kummemmin en viitsi Jerryä tuoda esille, koska hän antaa yleensä tekojen ja sitä kautta menestyksen puhua puolestaan, nettineuvomiset ja suunsoitto jää sitten siinä samalla vähemmälle huomiolle. Näin ne fiksut tyypit asiansa yleensä hoitavat.
Rakentavaa kritiikkiä saa tietysti esittää ja pitääkin esittää(täydellistä kroppaa kun ei tule koskaa olemaan kellään kilpailijalla, aina jää jotain parannettavaa), mutta täällä joku laukoo aika kovaa tekstiä loppujen lopuksi aika pienellä kisa yms.kokemuksella, tuntematta ja näkemättä edes kilpailijaa ja tietämättä taustoja sen paremmin. Itsekin olen kolistellut puntteja sen kymmenkunta vuotta, seurannut jos jonkinlaista kilpailijaa läheltä ja kaukaa ja maalaisjärkikin sanoo, ettei tuollaisilla kommenteilla ainakaan rispektiä heru(vaikkei sitä haettaisikaan)kanssakilpailjoilta täällä eikä tosielämässäkään. Kritiikkiä kannattaakin esittää, mutta pyytäisin vain pitämään järjen mukana, varsinkaan kun harva tässäkään tapauksessa on nähnyt koskaan kilpailijaa livenä. Mielestäni pitäisi muistaa, että nyt puhutaan junnujen eka kisoista(yleensä ekat), ei esim. MM-kisoista jne, jonne sitä tiukkuutta saa mennä sitten ihan huolella vertailemaan. Tahtoo vain olla, että usein suomalaiskilpailijat jäävät sitten tuolla maailmalla kisoissa toisten jalkoihin(mm.siinä tiukkuudessa), vaikka sitä tietämystä yms. tuntuisi olevan miten paljon tahansa. Ja myös samalla arvelen, että kilpailijat jopa itse tietävät, missä se kulta taas tälläkin kertaa hävittiin.
Sohvaperunan tapauksessa matkan varrella on kuuleman mukaan kärsitty mm.kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka varmaan myös osaltaa vaikeuttaa dieetin läpiviemistä. Bull shitin jauhamisen sijaan täällä tulisi kannustaa kilpailijoita eteenpäin, eikä vetää mattoa nuorten kilpaillijoiden jalkojen alta. Ja heittää sitä rakentavaa kritiikkiä, jos aihetta ilmenee. Tämä siis vain minun mielipiteeni.

Junkkis^
19.08.2008, 21:58
Tsemppiä sohvaperunalle loppurutistukseen T: Entinen Gym99iläinen ;)

Anzzi
24.08.2008, 22:29
Hyvä Sohvaperuna! Tsemppiä loppurutistukseen!!

TTK
24.08.2008, 23:14
Tsemiä täältäkin sohville!Kohta saa gymillä maistella mitalikakkua.

Anzzi
08.09.2008, 21:28
Jees, hyvältä näyttää Sofia, enää 5 aamua kisaan, tsemppiä loppusuoralle!!

may
09.09.2008, 12:24
Tsemppiä Sohville viimeisiin päiviin! :thumbs:

Loistavat kuvat Body-lehden sivuilla.

Anzzi
15.09.2008, 10:12
Onnea Sohville, loistava esiintyminen lavalla Turussa ja kyllähän sinä kuntoon totta vie pääsit eikä tosiaankaan tarvinnut hävetä kokonaisuutta lavalla! Tästä on hyvä jatkaa ja sait roppakaupalla kokemusta kisaamisesta ja dieetin saloista! Tsemppiä jatkoon, paras rakenne junnukisaajista, tuohonkun alat saada lisää lihasta vuosien varrella ja sitäkautta tiukkuutta lisää, mahtava tulee!!Näytit kaikille epäijöillesi luonteesi lujuuden, pisteet myös siitä.

Luin sarjan voittajaa kohtaa esitetystä kritiikistä Pakkikselta, puhuivat asiaa, ainakin backstagella touhu meni sillä 100-0 yli. Lavallakin tuli vielä joitain kehonrakennusposeerauksia, mutta takahuoneessa saattoi lähinnä naureskella koko touhulle=) Kyseinen henkilö veteli hauisposeerauksia vielä puoliminuuttia ennen lavalle lähtöä jonossa toisen kisaajien edessa eikä siinä tainnut ojentajaposetkaan unohtua!
Ja irvistys vielä siihen päälle oli aika syvältä, tosin samoja ilmeitä näytti käyttävän vielä lavallakin mistä sai myös palautetta. Kisaajan kunto oli erinomainen, mutta käytös pilasi kokonaisuuden ja sai näyttämään hänet ylimieliseltä ainakin näin sivustakatsojan mielestä.
Sain napattua muutamia hyviä kuvia, joissa muut kisaajat katsovat koko touhua ihan äimänkäkenä!=) Samat ojenta/hauisposeeraukset jatkuivat myös takahuoneessa peilin edessä muiden kisaajien nenän edessä, erittäin edustavien irvistysten kera;) Kaikki kunnia voittajalle, mutta pientä itsehillintää jatkossa, vaikka kilpailija tietääkin olevansa kunnossa.

Tsemppiä nuorten sarjalaisille jatkoon, hyvältä näytti ja teistä tullaan kuulemaan varmasti vielä jatkossakin! Ja Sohville vielä kerran onnea, ei se SM 4.sija ole ollenkaan huono saavutus (muuten samoin pistein kuin 3.), erittäin kivikkoinen dieetti ja nyt myös kisarupeama takana!