Kuuris
31.08.2008, 16:30
Olen tämän vuoden ollut melkein kokonaan reenaamatta, joten nyt on aika ottaa itteensä niskasta kiinni ja aloittaa reenit. Joten jatkuvaa treenipäivyrin päivittämistä on luvassa.
Puntilla on tullut käytyä (säännöllisen epäsäännöllisesti) aina reiluilla puolen vuoden tauoilla varustettuna vuodesta 2001 alkaen. Viimeisin taukoni alkoi tuossa marraskuun-joulukuun tietämillä 2007 ja on jatkunut siintä saakka satunnaisia reenikertoja (alle 20krt) lukuunottamatta aina tähän päivään asti.
Olen huomannut pientä onton-oloista tunnetta sisimmässäni ja uskon että kroppani kuitenkin kaipaa tätä ihanaa kurittamista.
Tästä syystä päätin aloitella punttausta rauhallisesti 2-jakoisella reenihojelmalla. Kävin myös perjantaina 29.08 ensimmäistä kertaa thaiboxining peruskurssien treeneissä ja ajattelin jatkaa sitä.
Ainoat asiat jotka mietityttävät ovat lähinnä 3-vuorotyö että miten hyvin jaksaa yövuorojen aikana käydä puntilla & reeneissä.
Toinen hyvin olennainen asia on ruokavalio, en jaksaisi enää ottaa isompia stressejä asiasta mutta toisaalta taas tiedän miten tärkeästä asiasta kehityksen kannalta on kyseessä joten aluksi ainankin mennään ihan lunkisti näitten asioiden tiimoilta, katsotaan että mitä tästä kehkeytyy.
Tavoitteena siis Hyvä mieli, löytää liikkumisen ilo, lihaksikkaampi vartalo ja parempi kunto. :thumbs: