Näytä koko versio sivusta : Flex_87:n Treenit
Eli kokeilenpa nyt tätä treenien kirjoittelua tänne kun siihen ei aiemmin ollut aikaa ja nyt toivottavasti ehdin/jaksan kirjoitella tänne treenejä ja fiiliksiä.
TAUSTAA:
Eli suunnitelmallista treeniä on takana sellaiset 3-4 vuotta ja ennen painojen kanssa kaikenlaista kikkailua useampi vuosi. Olen myös harrastanut Tae kwon doa kaksi ja puoli vuotta aikoinaan jonka jälkeen siirryin puhtaasti punttiin.
Olen myös nyt kilpaillut kaksi kertaa CBB:ssä ja molemmat kilpailut ovat olleet sellaisia kokemuksia joita en mistään hinnasta vaihtaisi pois.
Ensimmäinen kilpailuni oli keväällä -08 helsingin kultsalla jossa olin 8. ja toinen kilpailuni oli sitten syksyllä -08 turussa jossa olin junnu sarjassa 4.
Tämä vuosi oli viimeinen junnu vuosi minulle joten nyt suunnitelma on selkeä, kasvattaa lihasmassa sille tasolle että voin joku päivä astua CBB lavalle pitkään sarjaan. Alkuperäinen suunnitelma on pitää n. kahden tai kolmen vuoden mittainen massakausi. Tämä riippuupaljon siitä kuinka kehitykseni alkaa edetä.
Treeni päivät mulla on ma, ti, to, pe. ja n. kuukauden päästä lisään myös lauantaille treenin. Eli jako näytää tältä:
Ma: Jalat(voima)
Ti: yläkroppa(voima)
Ke lepo
To:Jalat(pumppi)
Pe:yläkroppa(pumppi)
La: lepo
Su:lepo
Tällä siis totuttelen ja palauttelen kroppaa kisadietistä ja n. kolmen-neljän viikon päästä jako vaihtuu tälläiseksi:
Ma: Jalat(voima)
Ti: yläkroppa(voima)
Ke lepo
To:Jalat(pumppi)
Pe:Selkä ja rinta(pumppi)
La: Kädet, olkapäät ja pohkeet(pumppi)
Su:lepo
Eli sellaista. ja asialliset kommentit ja vinkit on tervetulleita.:rock:
Tässä vielä kaks kuvaa 2weeks out kevään kisoista ja kaks Turun backstagelta
Ja aloitetaanpa suoraan tämän päivän treenillä. Ja merkkaan näihin että kilot/toistot x sarjat. Eli oli vuorossa kevennetty voima päivä jaloille:
Jalat (voima)
Jalkakyykky: 80/6 x3
Pohkeet seisten:75/6 x3
Reisiojennus: 120/6 x3
GHR: -10/6 x3
Vatsat laitteessa 70/6 x3
Sellainen oli se treeni. Ihan hyvä totuttelu treeni ja sain ihan hyvän fiiliksen lihaksiin. liikkeet oli kevyet ja tein ne rauhallisella tekniikalla keskittyen tuntumaan ja liikerataan. Viime viikolla tein tosiaan vaan pari kuntopiirin omaista palauttavaa treeniä koko kropalle, joista toisen hiukan raskaammalla vastuksella.
Tsemppiä treeneihin. Tätä on mukava lueskella.
Tsemppiä treeneihin. Tätä on mukava lueskella.
Kiitos tästä lähdetään kasvamaan! :rock:
Eli tänään oli sitten tälläinen treeni:
Yläkroppa( voima )
Penkki: 80/6 x3
Räkkileuat: 10/6 x3
Hauis ez-tanko: 40/6 x3
Ranskalainen punnerrus: 30/6 x3
Arnold punnerrus: 17,5/6 x3
Takaolka soutu käsipainoilla: 17,5/6 x3
Loppuun tein kiertäjäkalvosin harjoitteita ja venyttelyä
ja venyttelin myös yläkropan kokonaisuudessaan läpi.
Itse treeni meni hyvin ja tuntuma lihaksissa oli hyvä. eli ihan ok kevyt puntti yläkropalle. Huomisen lepopäivän kunniaks illalla rullailen vielä koko kroppaa kevyesti läpi. Offi on tässä ihan hyvin lähteny käyntiin ja päätä ja kroppaa palautellessa on menny nämä kisan jälkeiset päivät. Fiilikset on ollu hyvät ku ei koko ajan nälkäkään vaivaa.
Paino on noussu tuosta syksyn kisasta sen nelisen kiloa. tästä lähdetään sitten suht siististi nostamaan painoa sitten ja se ei mulle ole ikinä ollu ongelma, tai ei ainakaan painon nousu, mutta yritetään pitää kunto kuitenkin edes jollain tapaa urheilullisena. :D
Mukavaa että sinäkin avasit päivyrin tänne. Pittääpä seurailla. Kovaa treeniä:thumbs:
Mukavaa että sinäkin avasit päivyrin tänne. Pittääpä seurailla. Kovaa treeniä:thumbs:
Onhan täällä tuttuja ihan kotopuolestakin :D Nyt vasta huomasin ton sunkin päivyrin. :thumbs:
Tänään oli sitte tälläinen treeni vuorossa:
Jalat ja vatsat (pumppi)
Vipuvarsi hack-kyykky: 40/15 x3
Pohkeet seisten: 65/15 x3
Reisiojennus: 63,5/15 x3
Reidenkoukistus: 45,5/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Loppuun venyttelyä jaloille ja noin kymmenen minuuttia palauttavaa kävelyä.
Treeni meni hyvin taas kevyen totuttelun merkeissä, ja tuo vipuvarsi hack on mulle uus tuttavuus ja aivan mahtava liike! Toi on sellainen kraftwerkin vekotin ja ottaa mulla tosi hyvin etureisiin ja ku tein pidempää sarjaa niin pumppi oli etureisissä hyvä. :thumbs: Intensiteettiä oli treenissä ja sainkin pidettyä ihan hyvää tohinaa päällä koko treenin ajan. Asiaan auttoi koulun jälkeen otetut päikkärit. ;) nyt loppu ilta menee hiilaria vetäessä, koulu projektia kirjoitellessa ja Ultimate fighter 2:sta tuijottaessa. :rock:
Tänään oli tälläinen treeni:
Yläkroppa (pumppi)
Pec dec: 41/15 x3
Alataljasoutu: 45/15 x3
Hauis käsipainoilla, istuen: 10/15 x3
Ojentaja makuullaan, käsipainoilla: 9/15 x3
Vipunostot sivulle: 9/15 x3
Face-pull: 25/15 x3
Loppuun vielä kiertäjäkalvosimille kierto liikkeitä ja infra- ja supravenytyksiä.
Treeni meni hyvin ja sain jopa pumpin tuntua harjoitettuihin lihaksiin :thumbs: Tuntuu että saa vähän topuutella itseään kun haluaisi jo kovempia treenejä, mutta on pidettävä järki päässä ja välttää loukkaantumiset esim. olkapäät ilmoittelevat itsetään silloin tällöin. Mutta kaikenkaikkiaan tämä ensimmäinen kevyt treeni viikko meni hyvin ja ensi viikosta lähtien alan hyvin pikkuhiljaa koventaa treenejä ja kasvattaa sarjapainoja. Omapaino on alkanut nousta hyvin ja pikkuhiljaa. Tästä jatketaan. :rock:
Mites on safka maistunut kisojen jälkeen? Paljonko muuten yleensä syöt kaloreita dieetillä ja sit taas massankasvatuskaudella?
Mites on safka maistunut kisojen jälkeen? Paljonko muuten yleensä syöt kaloreita dieetillä ja sit taas massankasvatuskaudella?
No kyllähän se safka maistuu hyvälle nyt :D oon kuitenkin nyt yrittäny siistimpänä pitää ruokavalion massakaudellakin.
Ja ennen ensimmäisiä kisoja kalorit oli n. 3500kcal vuorokaudessa ja dietillä ne oli alhaimmillaan n.2100kcal vuorokaudessa. nyt on ne on sellainen 2500kcal per päivä. Nyt osasi järkevämmin ton toka dietin vetää niin ei tullu sellaista kauheaa mässäily intoa niinku eka kisojen jälkeen. :)
Sunnuntaikävelyä:
Eli tänään kävin hyvän saan kunniaksi hiukan kävelemässä vielä tuntemattomalla omalla hoodilla ja kappas kappas nurkan takana oli ihan kunnollinen portaikko ja urheilukenttiä parikin kappaletta :lol:
Eli oli aivan pakko tekaista siihen sellainen pikku aerobinen vaikka offilla ollaankin, tein siinä ensin superina leukoja 2x10 ja punnerruksia 2x15 ja otin loppuun vielä porrasvetoja 3kpl.
Hyvä fiilis tuli ja hyvässä säässä tuollaisia on kiva tehdä silloin tällöin ihan ylläpitääkseen aerobisen kunnon, joka on muuten huimasti parantunut tämän vuoden diettailujen johdosta. Alankin tekemään noita treenejä ehkä noin kerran viikkoon. Nyt odottelemaan huomista jalkatreeniä :rock:
Kyllähän se aerobinen ihan hyvästä on - offillakin. :) Tsemiä treeneihin ja ehkäpä me vielä takahuoneessa törmäillään jonkun vuoden päästä ;)
Kyllähän se aerobinen ihan hyvästä on - offillakin. :) Tsemiä treeneihin ja ehkäpä me vielä takahuoneessa törmäillään jonkun vuoden päästä ;)
Joo ohan se, ja eiköhän sitä törmäillä. ;)
Tänään oli vuorossa siis jo odotettukin jalkapäivä.
Jalat (voima):
SJMAVE: 90/6 x3
Pohkeet istue: 45/6 x3
Reisiojennus: 120/6 x3
Hack kyykky: 70/6 x3
Vatsat taljassa: 80/8 x3
Hyvä ja vielä kevyt treeni, mind and muscle connectionin harjoituksenakin toimii hyvin nämä palauttavat viikot, koska tulee jopa entistä enemmän tuntumalla tehtyä. kaiken kaikkiiaan hyvä etureisipainoitteinen treeni.
"It's hard to tame the passion
That leads me here
No better choice no stronger voice
I'll sacrifice not fear"
Kyllähän se aerobinen ihan hyvästä on - offillakin. :)
Komppaan! Ite oon parantanut tässä puolen vuoden sisällä aerobista kuntoa pirun paljon ja eipä ole juurikaan hävikkiä lihasmassassa - itseasiassa yläkroppa saattanut hieman kasvaakin. Toki jaloista on jotain lähtenyt, mutta johtuu ennemminkin siitä, etten ole vähään aikaan treenannut jalkoja body-tyyliin.
The Star
30.09.2008, 08:26
No kyllähän se safka maistuu hyvälle nyt :D oon kuitenkin nyt yrittäny siistimpänä pitää ruokavalion massakaudellakin.
Ja ennen ensimmäisiä kisoja kalorit oli n. 3500kcal vuorokaudessa ja dietillä ne oli alhaimmillaan n.2100kcal vuorokaudessa. nyt on ne on sellainen 2500kcal per päivä. Nyt osasi järkevämmin ton toka dietin vetää niin ei tullu sellaista kauheaa mässäily intoa niinku eka kisojen jälkeen. :)
Sä olet vielä niin nuori kaveri, että saat kunnolla lihasta tarttumaan risuun, jos vain syöt kunnolla kaloreita...eli unohda nuo "varovaiset" kalorimäärät ja vedä kunnon bulkkijaksoja, jos todella haluat, että sitä lihasta tulee kroppaan...
Sä olet vielä niin nuori kaveri, että saat kunnolla lihasta tarttumaan risuun, jos vain syöt kunnolla kaloreita...eli unohda nuo "varovaiset" kalorimäärät ja vedä kunnon bulkkijaksoja, jos todella haluat, että sitä lihasta tulee kroppaan...
niin no mä en oo oikein ikinä ollu sellaisen kauheen mättöbulkin puolestapuhuja, ja sekin on tullut kokeiltua, ( paino oli keväällä 2006, 95kg )niin tulin siihen tulokseen että parhaiten mulle se liha tarttuu hiukan vähemmissä rasvoissa.
Ja tietenkin ihan ulkonäöllisestikin niin haluan edes jossain määrin näyttää urheilulliselta myös offillakin. Lisäksi treenit sujuu paremmin koska jaksaa pitää tempoa yllä ja hapen ottokyky on parempi jne jne..
Eikä myöskään ole mitään järkeä heti kisojen jälkeen heittää mitään "kunnon bulkkijaksoja" koska kroppa on kisadietin jäljiltä vielä palautumassa. eli palauttelen ja totutan kropan treeneihin ihan rauhassa ja myös ruokavalion osalta totutan kroppaa kaloreihin ihan rauhassa.
Eli tällä mennään ja aletaan kartuttamaan sitä lihaa tähänkin "risuun" :rock:
Tämän päivän treeni:
Yläkroppa (voima):
Penkki KP: 30/6 x3
T- kulmasoutu: 50/6 x3
Hauis seisten KP: 22,5/6 x3
Dippi, lisäpainoilla: 15/6 x3
Vipunostot sivulle: 15/6 x3
Vipunostot taakse: 15/6 x3
Kiertäjäkalvosimille harjoitteet ja venyttelyt päälle
Loppuun vielä koko yläkropan venyttelyä. Treeni oli hyvä ja tuo t-tankosoutu oli tuolla laitteella mulle uus tuttavuus ja oli hyvän tuntuinen tehdä. Vielä aika peruspuurtamista ja pikkuhiljaa kovenevaa treeniä. niskat oli hiukan jumissa ja venyttelinkin niitä erityisellä huolella ja se auttoikin. Nyt illalla koko kropan foam rollingia ja huomenna lepopäivä, alkuviikon voimapainoitteinen treeni osuuson mennyt hyvin ja voimatasot tuntuisolevan aikalailla ennallaan vaikka en vielä täysiä ookkaan tehny. :rock:
"And you neglected I called you out, don't please, I said we're stronger than this now!" -All that remains- two weeks-
The Star
01.10.2008, 07:19
Eli tällä mennään ja aletaan kartuttamaan sitä lihaa tähänkin "risuun" :rock:
Ja kyllä sitä tulee aivan varmasti myös maltillisilla kaloreillakin, kunhan ne vain plussalla ovat...:thumbs:
Tänään oli jalat treeni vuorossa
Jalat (pumppi)
Smith kyykky: 60/15 x3
Donkey pohkeet: 75/15 x3
keskitetty reisiojennus: 18/15 x3
Keskitetty reisikoukistus: 22,5/15 x3
Jalannostot bw/15 x3
Hyväntuntuinen treeni vaikka oli hiukan väsynyt olo mennessä salille koska kävelin koko aamupäivän ympäriinsä. Treenissä ei pahemmin tuntunut se kävely onneksi ja nyt alkoi jo tulla pienoinen pumppikin koipiin. Treenin päälle jalkojen venyttelya ja sauna. :D hyvin kyllä vei mehut tuollainen puolikovakin jalka treeni ja nyt huomaa että vaikka on syönytkin ja saanu hiilaria koneeseen niin on aika rättiväsynyt olo edelleen, mulla kyllä onkin aina ollut sama homma että isomman hiilari määrän jälkeen on vähän aikaa todella väsynyt olo ja myöhemmin on sitten energiaa vaikka muille jakaa. Hyvin on kyllä tuntunut menevän nämä totuttelu treenitkin halutuille lihaksille tässä kisojen jälkeen ja on toiminut kisan jälkeinen rebound efekti, paino on edelleen ollut tasaisessa nousussa. Huomenna olisi sitten yläkropan pumppausta.
Now I realize I'm STRONGER BETTER
They gave to me now I give to you the means to burn the thoughts I had
Now I realize I'm STRONGER BETTER MORE -Slipknot - Wherein lies continue -
Yläkroppa (pumppi)
Flyers: 10/15 x3
Kulmasoutu KP: 27,5/15 x3
yhdenkäden hammer scotissa: 10/15 x3
Ojentajatalja narulla: 45/15 x3
Vipunostot sivulle kallellaan: 9/15 x3
Takaolka laite: 27,5/15 x3
Päälle taas kiertäjäkalvosimien treeniä ja venyttelyä.
Treeni oli hyvä tempoinen ja energiaa riitti hyvin joka liikkeeseen. Pumppikin oli ihan kohtalainen treenatuissa lihaksissa. Tuo scott-tuettu hammer otti tosi hyvin forkkuihin ja olkavarteen, eli vitkutan jatkossakin sitä siis ;) Myös rinnassa oli hyvä pumppi noista flyerseistä vaikka ne olikin vielä suht kevyesti tehtyjä, mutta kontrolli säilyi hyvin ja sehän riittää. Nyt vaan valmistautumaan huomiseen ja aamusta sitten nokka kohti lahtea. :rock:
Nyt on sitten kotiuduttu lahdesta ja oli mahtavat kisat! :rock:
tänään oli sitten jalkojen vuoro.
Jalat (voima)
Kyykky: 85/6 x3
Pohkeet seisten: 80/6 x3
Reisiojennus: 125/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsat laitteessa: 75/6 x3
Huhhuh treenit senkun kovenee, ja alkaa olla jo pikku hiljaa tekemisen meininki. Glute-ham raise tuntui hyvälle ja sujui hyvin, tein sen omalla painolla ja pienellä käsien avustuksella ala-asennossa, mutta raskas liike se on ja todella hyvän tuntuinen takareisissä. Loppuun otin vielä jalkojen huolellista venyttelyä ja se tulikin tarpeeseen viikonlopun seisomisen ja kävelyn jälkeen, ihme kyllä odotin myös treenin olevan heikompaa tänään juurikin tuon seisomisen ja kävelemisen takia mutta eipä tuota huomannu :thumbs:
You will never get to me! What can`t be done i`ll do myself! -Stemm-face the pain-
veltsu82
06.10.2008, 20:48
You will never get to me! What can`t be done i`ll do myself! -Stemm-face the pain-
:rock: Jos tuolla ei saa ittestään kaikkia irti, niin ei sitten millään! :evil:
:rock: Jos tuolla ei saa ittestään kaikkia irti, niin ei sitten millään! :evil:
Heh kyllä tuo hyvin herättää ennen sarjaa :rock: Huippu biisi, UFC tunnari :thumbs:
Tänään oli tälläinen treeni vuorossa.
Yläkroppa(voima)
Penkki: 85/6 x3
Räkkileuat: 15/6 x3
Hauis ez-tangolla: 42,4/6 x3
Ranskalainen punnerrus: 35/6 x3
Arnold punnerrus: 17,5/6 x3
Takaolkasoutu: 20/6 x3
Tänään oli koulussa suht kuiva päivä ja luulin että se painaisi salilla mutta sai hyvin kulkemaan ja jälleen mahtava fiilis treenin jälkeen, varsinkin kun on nyt saanut syödä :kuola: Treenissä oli vielä kevyt tempo ja fiilis mutta tuntuma oli hyvä lihaksissa. Illan foam rolling jää todennäköisesti väliin tänään kun on harjoiteltava huomista varten, koska koulussa on pienoinen presentaatio. Pitää tässä kuhan saa aikaiseksi niin käydä urheiluhierojan murjottavana.
Live for this! (Live! Live!) If you don`t live for something you`ll die for nothing! -Hatebreed - Live for this-
Treenaatko sä MP3-soitin korvassa. Muutama biisi on itselläkin soittolistassa mitä olet tuohon laittanut. Jos treenaat, voisitko laittaa soittolistasi?
Treenaatko sä MP3-soitin korvassa. Muutama biisi on itselläkin soittolistassa mitä olet tuohon laittanut. Jos treenaat, voisitko laittaa soittolistasi?
Joo kyllä napit korvissa treenaan ja soittolista vaihtelee aikalailla usein,mut tällä hetkellä menee shufflella All that remains peräti kolme levyä, Metallica-st. anger, Metallica- death magnetic, slipknot- all hope is gone, Volbeat-guitar gangsters & cadillac blood(vähä letkeämpää:D), Walls of jericho- american dream ja sitte sekalainen kansio jossa mm. tuo UFC tunnari, Hatebreed, Ministry, kill the romance ja killswitch engage. :rock: Tossahan noita :D mutta aika paljo tykkään tosiaan vaihdella ja tolla yleislinjalla mennään. Kyllä nyt varsinkin ku on tottunu treenaamaan mp3:sen kanssa niin siitä on tullu jo aika vakio osa treenikamoja ja treeni sujuu paremmin.
Eli eilen oli sitten lepopäivä ja se tulikin tarpeeseen. Eilen oli koko päivän hiukan kipeä olo. Treenit meni tänään näin:
Jalat (pumppi)
Vipuvarsi hack: 40/15 x4
Pohkeet seisten: 65/15 x4
Reisiojennus: 63,5/15 x4
Reisikoukistus: 45,5/15 x4
Jalannostot: bw/10 x1
Eilinen flunssainen olo jatkui siis tällekin päivälle ja oli hiukan heikko treeni, ajattelin useaan otteeseen lopettaa treenin etuajassa mutta sain onneks tehtyä ihan suunnitelman mukaan, paitsi jalannostot jätin yhteen sarjaan. Tiesin kuitenkin että treenin jalkeen kun saa ruokaa niin olo paranee huimasti ja niinhän siinä kävikin nyt alkaa olla jo ihan normaali olo taas. Treenissä sai heikosta olosta huolimatta ihan hyvin pumppia aikaiseksi. Tänään oli vapaapäivä niin sen takia tälläinen aamutreeni tähän väliin, olen nyt tottunu treenaamaan illemmalla ja nyt vielä tuo flunssainen olo kun oli niin ei aamutreeni tunnu mulle parhaiten soveltuvan. Mutta siis kaikenkaikkiaan hyvä treeni siihen nähden kuinka huono olo oli. :thumbs:
"I said we're stronger than this now!" -All that remains-two weeks-
Metallica- death magnetic, slipknot- all hope is gone, Volbeat-guitar gangsters
Ei mitenkää huono musiikki maku. Pystytkö nimeämään 2-3 biisiä noilta levyiltä, josta saat suurimmat treeni fiilikset?
Megamies
09.10.2008, 21:22
Ei mitenkää huono musiikki maku. Pystytkö nimeämään 2-3 biisiä noilta levyiltä, josta saat suurimmat treeni fiilikset?
No kyllähä nuo kaks uusinta metallikaa on kaks huonointa levyä koko yhtyeeltä! Muuten Metallica on kyllä tosi huippu bänti! Liekköhän tämäkään sitten mihinkää kuulunut...
Ei mitenkää huono musiikki maku. Pystytkö nimeämään 2-3 biisiä noilta levyiltä, josta saat suurimmat treeni fiilikset?
Joo no metallican levyltä melkein mikä tahansa biisi mut, eniten ehkä the end of the line, all nightmare long ja broken, beat & scarred
ja Slipknotilta all hope is gone ja psychosocial
ja volbeatilta still counting ja levyn nimikko biisi. ns. venyttely biisejä loput. :lol:
No kyllähä nuo kaks uusinta metallikaa on kaks huonointa levyä koko yhtyeeltä!
:lol: Tästä samasta aiheesta on loputtomat väännöt ollu kavereiden kanssa jotka ovat vääräuskoisesti samaa mieltä ku sinä :D Mutta kyllähän kaks viimeisintä rokkaa kybällä! viimeisin vielä enemmän! olen niitä harvoja metallica faneja jotka on fanittaa koko tuotantoa eikä vaan paria levyä :D:rock:
Joo mut tänään en sitten käykään ollenkaan salilla koska eilinen jalkatreeni näytti että en oo ihan täysissä voimissa ja siitä palautuminen vie normaalia kauemmin koska kroppa taistelee flunssaa vastaan. Niin tänään ja viikonloppuna palauttelen vaan kropan täydellisesti ja ensi viikolla siirryn jo uudempaan ohjelmarunkoon joka tulee olemaan tämän massakauden varsinaisten, kovien treenien perusrunko. Ja alan kasvattamaan treeni painoja ja intensiteettiä. Eli ensiviikolla alkaa tosi treenit ja nyt alkaa jo nousta fiilikset. Aloitan toki pohjalta painojen ja muun suhteen mutta alan samantien kasvatttaa niitä koska uskon että nyt kun hoidan flunssan poikasen alta pois niin kroppa on kisojen jäljiltä jo sellaisessa kuosissa että voi kasvattaa painoja ja intensiteettiä salilla. Huomaa jo kun kroppa alkaa palautua ns. normaali rasvoihin niin on se kasvukin mahdollistakin, paino on noussut nyt kisoista tasan kuusi kiloa.
No niin nyt ollaan sitten sen verran parannuttu flunssasta että sali kutsui tänään.
Jalat (voima)
SJMAVE: 100/6 x3
Pohkeet istuen: 50/6 x3
Hack kyykky: 75/6 x3
Vatsat taljassa: 80/6 x3
Sellainen treeni tänään ja hyvä fiilis oli treenata, ei enää flunssa vaivannut ja tuntui kulkevan treenikin ihan hyvin. Tässä viikonlopun aikana tosiaan palauttelin kropan ja huolehdin että saan tarpeeksi ravintoa ja lepäilin mahdollisimman paljon että paranen, hyvin tuo sujuikin ja nyt on hyvä olo jo ja oli kiva saada kunnolla lepoakin. Hyvä oliskin jos näin vähällä selviäisin tästä flunssasta ja pääsisin kunnolla treenaamaan ja kehittymään. :rock:
Don't tell me, that I am taking the easy way out -chimaira- nothing remains-
Yläkroppa (voima)
Penkki kp: 35/6 x3
T-kulmasoutu: 55/6 x3
Hauis kp: 25/6 x3
Dippi: 20/6 x3
Vipunostot sivulle: 17,5/6 x3
Vipunostot taakse: 17,5/6 x3
Hyvä treeni ja kulki hyvin, ei tuntunut enää flunssa vaivaavan. Vielä puuttuu se ihan paras hc treenien fiilis ja sitä tässä alkaa jo kaipailla. :rock: Liikkeet meni hyvin tänään, dippi otti hyvin ojentajille sillä teenkin sen ojentaja liikkeenä. T-kulmasoutu on suht uusi tuttavuus ja oon tehny sitä tolla laitteella vasta pari kertaa ja tuntuu olevan tosi hyvä laite.
Whoa I'll never give in
Whoa I'll never give up
Whoa I'll never give in -Papa Roach-...to be loved-
No nyt sitten pikku päivittelyä tänne.
Torstaina jäi jalkatreeni väliin niin tein perjantaina 17.10.-08 tälläisen sekatreenin:
Rinta, Selkä ja Etureidet(pumppi):
Vinopena (KP): 20/15 x4
Leuat myötäote: bw/10 x4
Pec Dec: 40/15 x4
Alataljasoutu: 40/15 x4
Reisiojennus: 40/15 x4
Prässi vaakatasossa: 70/15 x4
Vatsat rutistus: bw/15 x3
Sellainen ihan ok treeni ja tohon päälle venyttelyt ja kiertäjäkalvosimien treeniä. Pumppi oli ihan kohtalainen muuten ja etureisiin otti tosi hyvän pumpin tuo setti!:thumbs:
Lauantai 18.10.-08
Olin siis porukoiden luona käymässä ja otan nyt ohjelmaan lauantain käsitreenin, niin ajatttelin palata juurilleni hetkeksi ja kävinkin vetäisemässä käsi pumpin kotipaikan kellarisalilla, josta kaikki joskus alkoikin. :D
En kirjoittanut treeniä sen kummemmin ylös sillä tosiaan kyseessä rento pumppi treeni ja tavoitteena olikin vain saada verta lihakseen mahdollisimman paljon. Huhhuh mikä treeni siitä tulikin! Aivan mieletön pumppi käsissä ja huippu fiilis! :rock:Tyttökaverikin ihmetteli käsien pumppia treenin jälkeen ;) Kasettimankasta treeniä säesti joskus aikoinaan itsenauhoitettu kasetti dimmu borgiria,slipknottia ja metallicaa! :rock: Samalla ku heitin kapeaa penkkiä, hauis kääntöä itsetehdyllä mutkatangolla ja kyynärtuella, Hauiskääntöä istualtaan ja ojentajaa taljassa jne jne...! HUH! Tosiaan en muista millon olis viimeksi käsissä ollu tollainen paine, joskus viiimevuoden puolella ennen diettejä :D Siinä mielessä hyvä aloitus lauantain käsi treeni päiville jotka otan nyt tosiaan tavaksi. Tästä sisuunnuin ja tämä saakin olla minulle tavallaan kovien treenien avaaja, dietit on kaukana takana ja nyt on talvi tulossa eli aika kasvaa ja treenata oikeasti kovaa ja sehän se on se syy miksi tämä harrastus joskus aloitettiinkin! ;)
Jalat (voima):
Kyykky: 90/6 x3
Pohkeet seisten: 85/6 x3
Reisiojennus: 125/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsalaite: 75/6 x3
Hyvä treeni oli tänäänkin ja kyykky alkaa jo sujua vaikka vielä ollaan aivan neitipainoissa, mut niinhän ne mulla toisaalta on aina ollu :D siks onkin kiva tehdä kyykkyä, koska siinä on palava halu kehittyä ja siinä kehittyykin ihan ok. GHR alkaa sujua ihan hyvin ei enää hirveästi tarvii avittaa ala-asennossa, on se kyllä todella takareisien kuningas liike. Koulussa oli tänään hiukan puuduttava päivä ja epäilinkin jaksamista treenissä mut tosi hyvin riitti virtaa treeniin. Saan yleensäkin olla aika poikki ennenkuin annan väsymyksen vaikuttaa treeniin. :rock:
Tämän päivän treenailut näytti tältä:
Yläkroppa (voima)
Penkki: 90/6 x3
Räkkileuat: 25/6 x3
Hauis ez-tanko: 45/6 x3
Ranskalainen punnerrus: 37,5/6 x3
Arnold punnerrus: 20/6 x3
Takaolkasoutu (KP): 20/8 x3
Hyvä treeni oli ja kulki hyvin. Penkissä hiukan viimeisen toiston kanssa taistelua, tasapainon heilahtamisen takia mut hyvin meni muuten ja räkkileuat ottaa mulla tosi hyvin selkään,saa aivan mahtavan tuntuman. Myös noi käsitreenit on alkanut kulkea tosi hyvin, niin pumppi kuin voima treenitki, jospa ne alkais kasvaakin. :thumbs: Treenin jälkeen venyttelyä ja kiertäjäkalvosin harjoitteita. Lopuksi sauna ja illemmalla foam rollingia.
Defying the curse that has taken hold
Never surrender,
I'll never be overcome!
-Disturbed - the curse- :rock:
Penkkiä ja kyykkyä samoilla romuilla?:confused:
Penkkiä ja kyykkyä samoilla romuilla?:confused:
Niin. kyykky ja jalat muutenkin on todella paljo jäljessä ja siksi siis neitipainot kyseessä. :D
Tänään oli tällaista pumppia vuorossa:
Jalat (pumppi)
Prässi vaakatasossa: 109/15 x4
Pohkeet seisten: 65/15 x4
Reisiojennus: 63,5/15 x4
Jalannostot: bw/15 x4
Hyvä pumppi tuli ja muutenkin luisti hyvin ja tuo prässi tuolla vaakatasossa olevalla laitteella ottaa todella hyvin kyllä etureisiin. Koulussa meni hiukan myöhempään ku normaalisti niin treenásinkin myöhemmin ku ennen mut eipä tuolla väliä olipahan vähä eri kasvoja salilla. :D
"My motivation
An oath I've sworn to defend"- disturbed - indestructible -
Tänään oli tällaista pumppia vuorossa:
Jalat (pumppi)
Prässi vaakatasossa: 109/15 x4
Pohkeet seisten: 65/15 x4
Reisiojennus: 63,5/15 x4
Jalannostot: bw/15 x4
Hyvä pumppi tuli ja muutenkin luisti hyvin ja tuo prässi tuolla vaakatasossa olevalla laitteella ottaa todella hyvin kyllä etureisiin. Koulussa meni hiukan myöhempään ku normaalisti niin treenásinkin myöhemmin ku ennen mut eipä tuolla väliä olipahan vähä eri kasvoja salilla. :D
"My motivation
An oath I've sworn to defend"- disturbed - indestructible -
Melko tarkat painot prässissä, ettei vaan olisi ollut 190 tuo paino? :D Hyvää treenimusaa kuuntelet, Disturbedia! :rock:
Sulla suunilleen joka treenin lopussa jokin biisi, niin onko tuo millä perusteella "valittu" toi treenin lopussa oleva biisi.? Esim. antanut eniten puhtia treeniin tms?
Melko tarkat painot prässissä, ettei vaan olisi ollut 190 tuo paino? :D Hyvää treenimusaa kuuntelet, Disturbedia! :rock:
Sulla suunilleen joka treenin lopussa jokin biisi, niin onko tuo millä perusteella "valittu" toi treenin lopussa oleva biisi.? Esim. antanut eniten puhtia treeniin tms?
Joo oot aivan oikeessa että se on sellainen biisi tai kohta biisistä joka on jääny mieleen just oikeella aikaa treeniä :rock: ja antanut puhtia.
ja eiku tuo on sellainen ihme taljalaite viritys niin sen takia tollaset painot. ei ne vastaa oikeita kiloja varmaan. :rolleyes:
Tänään rankaisin täkkää ja selkää ja olkapäitä.
Rinta, selkä ja olkapäät (pumppi)
vipuvarsivinopenkki: 45/15 x2, 30/25 x2
Leuat myötäotteella: bw/15 x4
Pec dec: 36/15 x4
Latsikone: 60/15 x4
Ristitalja: 15/15 x4
Alatalja: 40/15 x4
Viparit sivulle(KP): 6/15 x4
Face-pull: 35/15 x4
Viparit taljassa: 10/15 x4
Hyvä setti ja liikkeet toimi hyvin noin, tuo latsikone otti tosi hyvin selkään ja olkapäät oli aika lopussa tuollaisen pumppailun jälkeen. Moni täällä palstallakin varmaan tietää tän mutta ihan paras fiilis on kun laittaa treenin jälkeen saman paidan päälle mikä oli ennen treeniä ja tuntuu että se ei sovi enää päälle :lol: sellainen pumppi oli taas tänään.
Get up!
(Hey!) There's no excuses!
(Hey!)
(Hey!) There's no excuses!
(Hey!)
-Bullet for my valentine- Room 409 -
Ja tänäänkin pumppia...:rock:
Kädet(pumppi)
Kapea penkki: 50/15 x4
Scott - tuettu hauis ez: 25/15 x4
Ojentaja talja: 60/20 x4
Keskitetty hauis: 10/20 x4
Dipit penkiltä: bw/20 x5
Hauiskääntö istuen ez: 20/20 x5
Eli tollainen oli tuo treeni ja hyvin luisti ja energia riitti koko treenin ajaksi. Pumppi oli taas aivan hirvittävän kova, tällä kertaa takki ei meinannu sopia ku jäi hihoista kiinni. :lol: Tuo istuen tehtävä hauis kääntö ez tangolla ja dipit penkiltä oli hyvä lopetus ja sai viimeisteltyä pumpin, hyvin siihen sopivat liikkeet. Käsillekäy mulla tosi hyvin korkeat toistot, jopa nuo kahdenkymmenen sarjat saa aikaan valtaisan pumpin, kun taas esim selälle käy pumppi tarkoituksessa hyvin kympin sarjat leukoja. teenkin tästä lähtien noita 20 toiston sarjoja jopa viisikin per liike käsille, tai sitten niinkuin tänään että lopussa teen kädet finaaliin noilla korkeimmilla sarjoilla.
Blood, sweat, and bastard-size
Stare into the killer in your eyes! Slipknot - snap -
Kanankoivet kasvuun!
Jalat (voima)
SJMAVE: 110/6 x3
Pohkeet istuen: 55/6
Reisiojennus: 130/6 x3
Hack -kyykky: 80/6 x3
Vatsat taljassa: 85/6 x3
Hyvin luisti treeni esim. suorinjaloin mavessa aletaan olla jo lähellä normi treenikauden sarjapainoja ja tuntui vieläpä ihan kevyeltä. :thumbs: Jaloissa on kyllä huomannu ihan kivasti kehitystä ja nyt pitää vaan saada jatkettua tätä kehitystä mahdollisimman pitkälle. Tänään tein treenin ilman polven lämmittimiä mitkä yleensä on jalka treenissä mukana ja huomasin polvissa pientä vihlontaa tuossa hackissa mut sitten se katosi ku venytteli hiukan, sen jälkeen ei tuntunu enää.
This Life's A Fight
For Fulfillment Inside
A War Of My Own Hindsight - Mushroomhead - before i die -:rock:
Tänään on myös refeed päivä joten treenin jälkeen lohkoperunoita ja raejuustoa. :kuola: ja illalla vielä hiukan lisää hiilaria koneeseen. Pidän tämän viikon ekan refeedin jalka päivänä koska ne on heikompi kohta kropassa ja toinen refeed on sitten käsipäivänä lauantaina samaisesta syystä, hyvin tuo on ainakin jalkojen kohdalla toiminu.
Yläkroppa (voima)
Penkki KP: 40/6 x3
T-kulmasoutu: 60/6 x3
Hauis KP: 25/8 x3
Dippi: 25/6 x3
Vipunostot sivulle: 17,5/10 x3
Vipunostot taakse: 17,5/10 x3
Tänään kulki hyvin ja tuntui että voimaa riittää. Perusmättöä ja aletaan olla tuossa KP penkissäkin lähellä normi sarja painoja. :D kävin myös postista hakemassa GO4FIT.comilta tulleen paketin ja siellähän oli kaikkea kivaa :thumbs: mm. tuota Night time proteiinia ajattelin taas ottaa kokeiluun sillä armeijassa ollessani mulla oli käytössä tuo ja se vaikuttikin hyvin toimivalta ja myös hillitsi yöllistä nälkää,tuohan sisältää mm. kalsium kaseinaattia.
Army of me
He lives in us all- Chimaira - army of me -
Jalat (pumppi)
Vipuvarsi hack: 45/15 x3
Pohkeet seisten: 70/15 x3
Reisiojennus: 68/15 x3
Reisikoukistus: 50/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Hyvin luisti treeni ja pumppi jaloissa oli valtava, tosi hyvän tuntuman sai aikaan ja pidin palautusajat lyhyenä niin rasitti aikalailla myös hapen ottokykyä eli tuli siltäkin kannalta hyvä treeni. Huippu fiilis treenin jälkeen. Ja tuon nighttime proteiinin vaikutuksen huomaa näköjään heti ekoista satseista, aamuinen lihasten jäykkyys on vähentynyt, eli palautuminen nopeutuu. :thumbs:
I've pushed through hesitation
I've seen through doubt
All that remains - undone -
Tuttisoturi
30.10.2008, 16:28
Jalat (pumppi)
Vipuvarsi hack: 45/15 x3
Pohkeet seisten: 70/15 x3
Reisiojennus: 68/15 x3
Reisikoukistus: 50/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Hyvin luisti treeni ja pumppi jaloissa oli valtava, tosi hyvän tuntuman sai aikaan ja pidin palautusajat lyhyenä niin rasitti aikalailla myös hapen ottokykyä eli tuli siltäkin kannalta hyvä treeni. Huippu fiilis treenin jälkeen. Ja tuon nighttime proteiinin vaikutuksen huomaa näköjään heti ekoista satseista, aamuinen lihasten jäykkyys on vähentynyt, eli palautuminen nopeutuu. :thumbs:
I've pushed through hesitation
I've seen through doubt
All that remains - undone -
Mitäs sä sit oot iltapalaks ennen vedelly, kerran nyt on koneessa noin ihmeainetta?
Mitäs sä sit oot iltapalaks ennen vedelly, kerran nyt on koneessa noin ihmeainetta?
Heh ihmeainetta :D Ennen oon ihan rahkaa vetäny iltapalaksi mut nyt vetäsen tuon yöprotskun rahkan jälkeen vielä ennen nukkumaan menoa. tulee täydempi olo ja pysyykin sellaisena pidempään.
Rinta, selkä ja olkapäät (pumppi)
Vinopenkki: 60/15 x3
Pec dec: 36/15 x3
Latsikone: 60/15 x3
Flyers: 10/15 x3
Yhdenkäden soutu: 20/15 x3
Viparit istuen: 10/15 x3
Takaolkakone: 27,5/15 x3
Viparit talja: 10/15 x3
Hyvä treeni oli ja vaikka ei aluksi meinannu saada oikein tuntumaa rintaan ja selkään niin lopuksi oli jo ihan kunnon pumppi päällä. Olkapäille meni hyvin perille treeni ja taljassa viparit tein ilman palautuksia niin se toimi hyvin. Ajattelin tossa tänään että jännä kuinka pienillä painoilla saa noinkin hyvän tuntuman ja treenin. No jos toimii pienillä painoilla niin mikäs siinä.
The Fuel That Feeds
The Fire Of Your Passion
- Mushroomhead - xeroxed -
Lauantaipumppia
Kädet(pumppi)
Kapea penkki: 50/15 x3
Hauis 21:set: 30/15 x3
Ojentaja punnerrus KP: 10/15 x4
Hauis vinopenkissä istuen KP: 10/15 x4
Dipit penkiltä: bw/15 x4
Tuettu hammer KP: 9/15 X4
Hyvä käsi treeni ja pumppi oli jälleen todella hyvä. Nämä lauantain pumppailu treenit on aina yhtä hauskoja tehdä ja teenkin ne ihan fiilis pohjalta tavoitteena vaan kova pumppi, hyvin tuo on onnistunu tähän mennessä.
:thumbs: Tuo ojentaja punnerrsu KP on tasa penkillä maaten tehtävä ja todella ovelan tuntuinen. Tässä jonkun jätkän video siitä:
http://www.youtube.com/watch?v=qODBOJBBLWE Eli tuo eka liike tuossa videolla.
I will not fall I will not fail
I pound the walls I shake the cage - All that remains - become the catalyst -
Tänään oli taas yksi odotetuimmista ja parhaista treeneistä dietin jälkeen. :thumbs:
Jalat (voima)
Kyykky: 100/6 x3
Pohkeet seisten talja: 90/6 x3
Reisiojennus: 120/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsalaite: 75/6 x3
Hyvin kulki treenit ja tuo kyykkykin oli kevyempää kun kuvittelin ja GHR alkaa sujua paremmin ja paremmin, kohta ilman minkäänlaista avustusta :evil: Se vaan on niin huippu liike :D Kauheet meiningit oli eilen ku kävin kattomassa Disturbedin keikan! huhhuh tajuntani on virallisesti räjäytetty ja siitä sit sai meininkiä treeniin ku mp3:sesta huuti Disturbed :rock: Joka kerta jalka treenit tuntuu paremmalle ja niistä alkaa muodostua lempi lihasryhmä, se vaan on jokin siinä kidutuksessa mikä jalkatreenissä on. ;) Myöskin se että jalat ottaa ihan kohtuu hyvin treeniä vastaan vaikuttaa asiaan.
A mortal enemy
Has been revealed in me
- Disturbed - deceiver -
Nonniin eli nyt pienen hiljaiselon jälkeen päivittelyä:
4.11
Yläkroppa (voima)
Penkki: 95/6, 95/5 x2
Räkkileuat: 30/6 x3
Hauis ez: 50/6 x3
Ranskalainen: 40/6 x3
Arnold punnerrus: 25/6 x3
Takaolkasoutu: 25/6 x3
Hyvin luisti ja voimaa tuntui olevan ihan hyvin. Alkaa vaan huomata kropasta kevyen viikon tarpeen, ihan palautumisessa ja voimatasoissa. Mutta viimeiseksi kovaksi voima treeniksi tällä treeni blokilla ihan hyvä tahti ja meininki. Nyt enää perjantai ja lauantai yläkropalle ja sitten kevyelle viikolle.
Got To Get With The Game plan
To Defeat The Dealer
That Dealt This Hand - Mushroomhead - Bwomp -
Ja sitten tämän päivän treeni joka olikin aamu treeni vapaapäivän johdosta. :D
Jalat (pumppi)
Prässi vaakassa: 118/15 x3
Pohkeet seisten: 70/15 x3
Reisiojennus: 68/15 x3
Reisikoukistus: 60/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Hack vaakassa: 110/15, 110/10 +5 x2
Hyvä treeni ja jalat oli aivan tönköt, kävely venyttely paikalle tuotti vaikeuksia.:rolleyes: mutta hyvin meni treeni perille ja sen kevyen viikon tarpeen huomasi tässäkin. otin tuohon viimeiseksi tuon horisontaali hackin? en oo varma oikeesta nimestä, mut hyvin sai viimeisteltyä etureidet ja tein siis kaksi viimeistä sarjaa niin että kymmenen kokonaista toistoa ja viisi osatoistoa--> tosi hyvä pumppi :thumbs:
Face the day!
embrace the pain!
Wage my war internal!
Save my soul eternal!- Mushroomhead - eternal - :rock:
elikkäs ajattelin antaa rinnalle ja selälle headstartin kevyeen viikkoon ja tänään treeni blokin viimeisenä treeninä tein:
Olkapäät ja kädet (pumppi)
Hauiskääntö: 25/15 x3
Ranskalainen KP: 12,5/15 x3
Alatalja hauis: 35/15 x4
Ojentaja punnerrus taljassa: 25/15 x4
Hauiskääntö KP: 12,5/15 x4
Ojentaja punnerrus KP: 9/15 x4
Takaolkasoutu, talja: 15/15 x4
Vipunostot sivulle: 9/20 x5
Yhdenkäden hauis, taljassa: 20/15 x1
Yhdenkäden ojentaja, taljassa: 20/15 x1
Sellainen oli se treeni ja ihan hyvin meni pumppi oli hyvä ja virtaa riitti koko treenin ajaksi. Sivuolkapäille tein tollaisen sadan toiston treenin ja mahtava tunne oli deltseissä! :thumbs: Muutenkin sai hyvällä fiiliksellä vedettyä kohtuullisesti liikkeitä läpi, nyt kevyttä viikkoa viettämään ja se alkaakin sopivan raskaasti huomisella Slipknotin, Children of bodomin ja Machine headin keikalla! :rock: Huhhuh fiilikset on jo katossa! Ruokapuolesta sen verran että nyt myös sitä kevennän hiukan kahden viikon ajaksi.
Can you give me enough
To believe anything
Can you erase the doubt - Mushroomhead - erase the doubt -
Megamies
07.11.2008, 20:32
se alkaakin sopivan raskaasti huomisella Slipknotin, Children of bodomin ja Machine headin keikalla! :rock: Huhhuh fiilikset on jo katossa!
Itelläkin poltteli tuonne lähteä mutten saanut aikaseksi, asia meininkiä olisi varmasti ollut tai on! :rock:
Itelläkin poltteli tuonne lähteä mutten saanut aikaseksi, asia meininkiä olisi varmasti ollut tai on! :rock:
No siis huhhuh ensin olin sunnuntaina disturbedin keikalla ja sitten tuolla seuraavana viikonloppuna. :D huh ku oli kovaa meininkiä olis megiksenkin kannattanu vaan lähtee.
Joo eli viime viikko meni kevennellessä ja kroppaa palautellessa. Keskityin lihashuoltoon ja riittävään lepoon. en päässy hierojalla käymään mut putkirullailuja siitäkin edestä ja tein viimeviikolla pari kevyttä lihaskuntoa koko kropalle ja hiukan aerobista nyrkkeilyn muodossa. paino tippu n. kilon viime viikon aikana ja tämä oli ihan siis suunniteltu homma. Nyt taas nostamaan painoa. Tänään olikin jalka treeni.
Jalat (voima)
Kyykky: 90/6 x3
Pohkeet seisten: 80/6 x3
Reisiojennus: 120/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsarutistus laitteessa: 70/6 x3
Hyvä ja kevyt treeni oli ja pientä apatiaa oli havaittavissa kevyen viikon jäljiltä mut hyvä fiilis silti treenissä. Kroppa on ainakin palautuneen tuntuinen viime viikon jäljiltä ja mahtava fiilis ku nyt pääsi salille ja teki ihan tiukkaa olla noinkin kauan ilman kunnollista treeniä. Kokeilin ihan huvikseni myös viime viikon vähemmillä lisäravinteilla ja pidin mm. kreatiinista taukoa. mut homma luisti hyvin.
Get a grip, don't let me slip 'til I drop the ball - Slipknot - SIC -
Yläkroppa (voima)
Penkki: 90/6 x3
Räkkileuat: 25/6 x3
Hauis ez: 45/6 x3
Ranskalainen punnerrus: 37,5/6 x3
Arnold punnerrus: 20/6 x3
Takaolkasoutu: 20/6 x3
Päälle vielä kiertäjien harjoitteita ja venyttelyä ja saunaan. :thumbs: Hyvä treeni oli ja tunne lihaksissa hyvä, kroppa tuntuu kaiken kaikkiaan olevan terässä kevyen viikon jälkeen erittäin levännyt olo ja into salille on kova. Salilla oli aika paljon porukkaa niin meni ehkä hiukan normaalia pidempään mut sain treenin ja liikkeet ihan ajallaan tehtyä. hyvä treeni!
I am not the weak willed
I will not let pride destroy me - All that remains - the weak willed -
Eilen oli siis totaalilepo päivä ja se sisälti hiukan lihashuoltoa ja muuten sitten ihan palauttelua.
Tänään oli vuorossa jalat
Jalat(pumppi)
Vaaka prässi: 109/15 x4
pohkeet seisten: 65/15 x4
Reisiojennus: 63,5/15 x4
Reisikoukistus: 45,5/15 x4
Jalannostot: bw/15 x4
Hyvin kulki, tehokas ja lyhyt treeni. Pumppi oli aivan mieletön varsinkin reisissä. Hyvä tempo ja fiilis, ens kerralla painoja hiukan lisää sillä tuo sarja määrä tuntuu hyvältä tuossa neljä per liike. Pohkeet otti hyvin treenin vastaan vaikka niille tulikin vähän rasitusta. :thumbs:
I'm your Master,
Emperor, the King
I will always rule your night - Norther - midnight walker -
Rinta, selkä ja olkapäät (pumppi)
Vinopenkki kp: 22,5/15 x4
Ylätalja leveä myötä ote: 45/15 x4
Pec dec: 36/15 x4
Latsikone: 60/15 x4
Flyers: 10/15 x3
Alatalja soutu: 40/15 x3
Viparit istuen: 9/15 x4
Takaolkalaite 22,5/15 x4
Viparit taljassa: 10/15 x4
Hyvä treeni kaiken kaikkiaan ja pumppi oli mahtava! tämä on hyväntuntuinen treeni tehdä ja teenkin jatkossakin olkapäät rinnan ja selän kanssa samassa niin saan keskittyä täysillä käsien treenaamiseen ihan omana päivänään.
it's growing strong
and the devil's born
releasing poison to a mind
which is already torn - Norther - blackhearted
Kädet (pumppi)
Kapea penkki: 60/15x3
Ylätalja kapealla: 60/15 x3
Ojentajatalja, narulla: 40/15 x4
Broken wrist curl: 15/15 x4
Ojentajatalja vastaotteella: 10/15 x5
Keskitetty hauis: 12,5/15 x5
Rannekääntö selän takana: 20/20 x3
Rannekääntö polvien päällä: 10/15 x3
Tänään oli siis käsien vuoro ja hyvän treenin sain aikaiseksi ja pumppi oli jälleen kerran kova. Itse treenin aikana tuntui itseasiassa että ei oikein tahdo saada verta lihakseen ojentajien ja hauisten kohdalla mut kun siirryin tekemään rannekäännöt niin silloin vasta alkoi huomata että menihän se treeni perille, ja nuo rannekäännöt oli tosi hyvä lisä treeniin joka tulee kuulumaan jatkossakin tähän. Hyvä tunne ku kädet on olkapäistä ranteisiin asti niin pumpissa että meinaavat räjähtää. :D
Fighting against the one I see
Mirror reveals my worst enemy
Zero tolerance for weakness and remorse - Before the dawn - enemy -
Jalat (voima)
SJMAVE: 105/6 x3
Pohkeet istuen: 50/6 x3
Reisiojennus: 125/6 x3
Hack kyykky: 75/6 x3
Vatsat talja: 80/15 x3
Hyvän oloinen treeni ja meni ihan hyvin perillekin. Taas tuntui treenin aikana että ei oikein oo potkua treenissä mutta ku siirtyi venyttelemään ja kämpille päin kävelemään niin sillon huomas että onhan se menny minne pitikin. Osa liikkeistä on ihan liian kevyitä ja seuraavalla kerralla nostankin sarjapainoja reippaammalla kädellä.
I destroy all in me
That might be understood
As weakness or fault - Before the dawn - silence -
Tänään on siis lepopäivä treenin suhteen ja eilen salilla meni näin:
Yläkroppa (voima)
Penkki KP: 35/6 x3
T-kulmasoutu: 55/6 x3
Hauis KP: 20/6 x3
Dippi: 20/6 x3
Vipunostot sivulle: 15/8 x3
Vipunostot taakse: 15/8 x3
Treeni oli hyvän tuntuinen ja rauta oli todella kevyttä. Aloin jopa miettiä että teenkö liian kevyesti mutta kun ensi kerralla on sitten taas kovemmat treenit niin vois nostaa sarjapainoja oikeasti jo haastavalle tasolle, alkaa mennä maku treenaamisesta ku liian kevyesti treenaa :lol: Omapaino on noussut tasaista tahtia ja kyllä siitä osa saattaa olla lihastakin, ken tietää :D kohta kun alkaa olla treeni painot kohillaan ja pääsee ennätyksiä rikkomaan niin silloin se todellinen lihaskasvukin alkaa, nyt on vaan maltettava vielä pelata lihasmuistin varassa ja herätellä lihasten todellinen kasvupotentiaali :D:lol:
The irritation we're pretending not to show
Has replaced the motivation
That I had not long ago - Spineshank - beginning of the end -
Joo eli muutama treeni on jäänyt kirjaamatta niin päivitetääs tämäkin
28.11
Etureidet, selkä ja rinta (pumppi)
Vinopenkki: 65/15, 12, 10
Leuat myötäote: bw/15, 12, 12
Pecdec: 40/15 x3
Vipuvarsi selkäkone: 65/15 x3
Vipunostot istuen: 12,5/15 x3
Takaolkakone: 32/15 x3
Vipuvarsi hack: 20/15 x3
Vaaka prässi: 109/15 x3
Sellainen sekalainen treeni oli tuo ja hyvin luisti ja pumppi oli erittäin hyvä. :thumbs:
29.11
Kädet (pumppi)
Ranskalainen: 20/15 x3
Hauis istuen KP: 12,5/15 x3
Ojentaja talja: 65/15 x4
Hauis istuen, ez tanko: 30/15 x3
Yhdenkäden ojentaja talja: 15/15 x3
Talja hauis kyykyssä: 35/15 x3
Rannekääntö selän takana: 20/15 x2
Rannekääntö: 10/15 x2
Todella hyvä treeni ja hyvän pumpin sain aikaiseksi. Tein tuon ranskalaisen punnerruksen ISON Arskan oppien mukaan eli niinkuin Lyytikäisen Arto sen aikoinaan neuvoi. :D ja ottaa muuten todella hyvin ojentajiin! :thumbs:
Jalat (voima)
Kyykky: 100/6 x3
Pohkeet seisten: 90/6 x3
Reisiojennus: 135/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsalaite: 70/6 x3
Hyvä treeni ja kevyttä, kevyttä on. GHR sujui hyvin ei tarvinnu enää muuta kun pysäyttää liike lopussa ja sai melkein omin voimin ylös. kaikenkaikkiaan hyvän tuntuinen treeni. :thumbs:
Without grief
Without pain
I let the falling rain
Wash away my fears - Before the dawn - stormbringer -
Yläkroppa (voima)
Penkki: 95/6 x3
Kulmasoutu: 110/6 x3
Hauis ez: 50/6 x3
Ranskalainen: 45/6 x3
Arnold punnerrus: 25/6 x3
Takaolkasoutu: 25/6 x3
Loppuun vielä kiertäjille harjoitteita ja venyttely ja sauna. Todella hyvä treeni ja rauta tuntui kevyeltä. :thumbs: Penkki kulki vaihteeks hyvin ja vaihdoin räkkileuat kulmasoutuun, koska uskon sen kehittävän paremmin selkääni. Hyvälle tuntui treenata ja nyt vaan ruokaa koneeseen ja huomenna sitten huolletaan lihaksia ja palautellaan.
Inhale the pain
Deny the blame
Beat them sore
This is not a metaphor - Before the dawn - wrath -
Jalat(pumppi)
Prässi: 240/15 x3
Pohkeet seisten: 70/15 x3
Reisiojennus: 68/15 x3
Reisikoukistus: 50/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 20/15 x3
Tänään oli sitten taas ihan mielettömän hyvä treeni! Pumppi oli loistava jaloissa ja pääsin lopuksi juuri ja juuri pukukoppiin asti :lol: Prässi tuntu todella hyvälle ja meni hyvin perille lihakseen, loppuun lisäsin tuon pohkeet istuen koska tuntu että puuttui jotain treenistä ja pohkeet tarvii lisätreenin. Eli oli ihan täyden kympin treeni.
Some heads have got to roll
- Mushroomhead - becoming cold -
Rinta, selkä ja olkapäät (pumppi)
Vinopenkki KP: 25/15 x3
Tuettu soutu KP: 25/15 x3
Pec dec: 45/15 x3
Ylätalja v-kahvalla: 65/15 x3
Punnerrus: bw/15 x3
Ylätaljasoutu, lattialla: 85/15 x3
Viparit istuen: 12,5/15 x3
Takaolkakone: 32/15 x3
Viparit taljassa, käsi kerrallaan: 10/15 x3
Kokeilin muutamaa uutta liikettä tässä treenissä ja toimivat
sen verran hyvin että otan ne ihan pysyvästi käyttöön.
Tein tuossa taljavipareissa kokeilun vuoksi toka sarjan selän
takaa ja otti todella hyvin pitää tehdäkin jatkossaki noin niin
saa kokonaisvaltaisemman pumpin olkapäähän.
Show no signs of weakness
Regardless of the discomfort - Before the dawn - fabrication -
Kädet (pumppi)
Dippikone: 75/15 x4
Tuettu hauiskääntö taljassa: 20/15 x4
Ojentaja punnerrus taljassa: 45/15 x3
21:set Hauiksille: 30/21 x3
Tuettu hauiskääntö KP: 10/15 x4
Kick back KP: 10/15 x4
Rannekääntö selän takana: 20/15 x3
Rannekääntö: 20/15 x3
Tänään oli taas vaihteeks aivan huippu käsitreeni! alkaa muodostua lempitreeniks heti jalkapäivän jälkeen tämä. Pumppi oli mieletön ja liikkeet toimi hyvin. Hauiskäännöt tangolla tuntui hiukan ranteissa mut ku siirtyi käsipainoihin niin ei enää tuntunut.
Have trust in me
I have foreseen in dreams
Reflections of myself - Before the dawn - dead reflection -
Tänään oli sitten lepoa kovasta treenistä ja aamulla kävin kevyellä aerobisella joka sisälsi kävelyä ja pari kevyttä sprinttiä, portaita ja muuta pientä kevyesti. Tämän jälkeen venyttelin koko kropan huolellisesti läpi ja kyllä teki gutaa, oli sen verran jumia lihaksissa. Ravintopuolella hiukan enemmän proteiinia ja vähemmän hiilaria niin nyt on hyvin palautunut ja rento olo. Kaikenkaikkiaan makrojakaumat on: proteiini: 260-290g, hiilarit: 130-140g, rasva: 50-70g,tähän tulee vielä tänään yks n. 30g hitaasti imeytyvää proteiinia sisältävä drinksu. Huomenna olis sitten vapaapäivä ja raskaampi jalkatreeni ja myös hiilaria ladataan koneeseen enemmän. Eli huomenna lisää sitte.
Jalat (voima)
SJMAVE: 110/6 x1 130/6 x2
Pohkeet istuen: 60/6 x3
Hack: 80/6 x3
Vatsat taljassa: 100/6 x3
Joo olipas harvinaisen hyvä treeni kyllä :D oli tuo mave liian kevyt suunnitelluilla painoilla ja lisäsinkin reippaammin painoja ja tuntui jo ihan hyvälle noilla, vaikka oli vielä kevyttä. Muutenkin treeni luisti hyvin ja voimaa tuntui olevan. :thumbs:
My veins are bursting through, prisoners that live under my skin - Bullet for my valentine - no control -
Yläkroppa (voima)
Penkki KP: 40/6 x3
T-kulmasoutu: 60/6 x3
Hauis KP: 30/6 x3
Dippi: 30/6 x3
Vipunostot sivulle: 17,5/8 x3
Vipunostot taakse: 20/8 x3
Ihan ookoo trreeni oli tuo kässäri penkki meinas hieman tökkiä ku on tullu uudet penkit salille ja ovat aika kapeat ja pehmeät niin oli tasapainossa hakemista. Muuten luisti hyvin ja oli hyvä fiilis, ainakin hiki tuli ja taas paita tuntui tiukalta vaikka ei pumppi treeni ollukaan :D
Minä en taivu, EN! - Turmion kätilöt - lepositeet -
Jalat (pumppi)
Vipuvarsihack: 30/15 x4
Pohkeet seisten: 70/15 x4
Reisiojennus: 68/15 x4
Reisikoukistus: 50/15 x4
Jalannostot: bw/15 x4
Pohkeet istuen: 20/15 x4
Joo hyväntuntuinen treeni oli ja sai kunnon pumpin aikaan, ja kaikki meni niinkuin oli suunniteltukin onnsitunut ja hyvä treeni. :thumbs:
Se on metsämiehen työn teko raatamista,
Ne on lihasvoimin kaadettu ja karsittu.
Ne on hartioilla siirretty ja pinottu. - Korpiklaani - metsämies -
Selkä, rinta ja olkapäät (pumppi)
Vinopenkki smith: 40/15 x4
Leuat myötäote: bw/15 x4
Pec dec: 45/15 x4
Latsikone: 65/15 x4
Viparit kallellaan: 12,5/15 x4
Takaolkakone: 32/15 x4
Viparit talja: 10/15 x4
Smith vinopena otti paljon paremmin rintalihaksiin ku normivinopena vaikka kevyellä tein joten siirto tapahtuu siihen :D Olenkin nyt dietin jälkeen ku on muutenkin voimatasot nollassa niin parantanut monessa liikkeessä tekniikka ja painottanu tuntumaan ja mind muscle connectioniin jopa entistä enemmän niin olen huomannu paljon parempia tuloksia sen suhteen että kuinka hyvin treeni on menny haluttuun lihakseen perille. eli voisi sanoa että olen tehny siirroksen voimailijasta kehonrakentajaksi :D
how many years have you been
blackhearted and mean
no rest for your soul - Norther -blackhearted -
Kädet (pumppi)
Ranskalainen: 20/15 x4
Hauis istuen KP: 12,5/15 x4
Ojentajatalja: 65/15 x5
Hauis istuen ez: 30/15 x5
Yhdenkäden ojentajatalja: 15/15 x5 +poltot
Taljahauis kyykyssä: 35/15 x5 + poltot
Rannekääntö selän takana: 20/20 x3
Rannekääntö: 20/20 x3
Juu eli treeni blokki tuli taas päätökseensä ja treenikin oli sen mukainen volyymi oli kohillaan ja pumppi aivan älytön :thumbs: Hyvin on tämä blokki sujunu ja kehitystäki on tullu ihan mukavasti ja ihan lihaksen muodossakin. Tästä lähdetään kevyelle viikolle ja joulun ajan oon porukoiden luona joten varmaan tulee taas tehtyä back to basics treenejä kellarisalilla :D nyt tämän viikon aikana teen pari kevyttä lihaskuntoo koko kropalle ja aerobista treeniä sitten.
with all its glory fades away
no glory there has ever been in
life obscure - Norther - Everything is an end -
Joo nyt pienen tauon jälkeen taas juttua. Eli viime merkinnässä loppui treeniblokki ja pidin sen jälkeen kevyen viikon ja sitten joulun ja uudenvuoden ajan olin kotikonnuilla niin hylkäsin suosiolla treenipäiväkirjan mukaisen progression, koska en olisi kuitenkaan päässyt tekemään ohjelman mukaisia treenejä niin treenailin vähä fiilispohjalla ja hyvällä meiningillä, hyviä treenejä sainkin tehtyä ja painotin enemmän pumppi treeneihin. Yllättävän hyvin saa porukoiden luona "good old" kellarisalilla treenattua eri treenejä on sen verran anabolinen ympäristö nimittäin. :lol: Nyt on sitten palattu kämpille ja tutulle salille niin alkaa taas normi treenit, paitsi että tämän viikon treenejä sotki hiukan flunssa. tällä viikolla vielä teen sekasikiö treenejä ja tänään treenailin olkapäitä ja käsiä. Paino on lähteny tosi hyvin nousuun ja kehitystäkin on tullu ja tuossa tein hiukan vertailua niin huomasi tuon kehityksen selvemmin, ja en ookkaan ikinä painanu näin paljon näinkin tiukkana, kun paino on nyt siinä 90 paikkeilla. Mut eli menee ensi viikkoon ku voi aloittaa ihan kunnon treeni kierron taas, mut sen oon nyt huomannu että on aika vähä vaihdella treeniä tai ainakin liikkeitä niin saa pidettyä kropan kasvualueella :D ja mielen virkeänä, ja on myös mielenkiintoisempaa tämä touhu kun on vaihtelua. ja tarkoitus olis viimeistään keväällä hiukan kiristellä niin aloitan nyt pikkuhiljaa kropan ja nivelten totuttelun taas aerobiseen harjoitteluun tällä nousseella elopainolla ja lisään sillä myös kulutusta hiukan ja saan sitä äsken mainittua vaihtelua. Tästä se taas lähtee! :thumbs:
Jalat
Kyykky: 115/5 x3
Pohkeet seisten: 95/6 x3
Reisiojennus: 140/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsalaite: 70/6 x3
Kyljet: 40/6 x3
Tästä lähtee siis taas hiukan säännöllisempi progressio ohjelmassa käyntiin. Otin uutena liikkeenä tuohon treeniin tuon kylki kallistuksen seisten käsipaino toisessa kädessä. Hyvin kulki muuten kyykkykin meni yllättävän hyvin ja GHR oli erityisesti todella hyväntuntuinen. :thumbs:
'cause I have no control,
I have no control Bullet for my valentine - no control -
Yläkroppa
Penkki: 100/6 x3
Kulmasoutu: 115/6 x3
Hauis ez: 50/6 x3
Ranskalainen: 50/6 x3
Arnold punnerrus: 30/6 x3
Takaolkasoutu: 30/6 x3
Oli ihan kovan tuntuinen treeni ja ainakin hiki tuli tässä treenissä :sweat:
Kaikki liikkeet luisti ihan hyvin ja olo oli mahtava treenin jälkeen. Eipä tässä sen kummempia huomenna lepoa ja lihashuoltoa ja sit lisää treeniä vaan, hyvin on luistanu nää alku viikon raskaammat treenit ja innolla ootan seuraavaa treeniä.
It's time you met the monster that you have helped create! - Five Finger Death Punch - meet the monster -
Tämä päivä meni sitte lisäravinne täydennyksiä hommaillessa ja kerkesinpä tuossa hyvän leffan ja UFC 92:senkin kattoo, Tosi hyvä eventti oli! Kroppa on aikalailla hakatun oloinen ollu ku pienen keventelyn jälkeen kovempiin treeneihin pääsi kiinni, tänään tein myös hiukan putkirullailua ja venyttelyä koko kropalle ja tämä auttokin asiaa hyvin ja huomenna sitten freesinä jalkoja kasvattamaan. ;)
Jalat:
Vipuvarsi hack: 30/15 x3
Pohkeet seisten: 70/15 x4 + 4 osatoistoo
Reisiojennus: 68/15 x4
Reisikoukistus: 50/15 x4
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 25/14 x3
Pumppi oli tosi hyvä ja treeni luisti muutenkin hyvin, loppuviikon pumppi osio lähti hyvin käyntiin. Pohkeille meni niin hyvin treeni perille että tein muutaman osatoiston pumppaillen itse sarjojen jälkeen ja hyvin kyllä tehosi. :D
I won't bow to something that I've never seen.
I can't believe in something that doesn't believe in me! - 5FDP - Salvation -
rinta, selkä ja olkapäät
Smith vinopenkki: 45/15 x3
Ylätalja leveä ote: 60/15 x3
Pec dec: 50/15 x3
Latsikone: 70/15 x3
Ristitalja: 25/15 x3
Alatalja leveä ote: 45/15 x3
Viparit kallellaan: 12,5/15 x3
Takaolkakone: 36/15 x3
Viparit, talja: 15/15 x3
Hyvin meni treeni perille, vaikka alkuun oli pienessä rintalihaksessa pientä arkuutta molemmin puolin mut lämmittelyllä se sitten hävis, ilmeisesti vaan lihasjumia. Viparit tein taas ilman taukoja taljassa ja se toimii kyllä hyvin tohon loppuun. Nyt vaan Fight for the troops pyörimään ja ruokaa.....PALJON! :D
crush it, break it, smash it
Fuckin' kill 'em all! - 5FDP - white knuckles -
Kädet
Hauiskääntö ez: 30/15 x3
Ojentajapunnerrus KP: 22,5/15 x3
Hauis scott KP: 12,5/15 x4
Ojentaja punnerrus talja: 65/15 x4
Hauis alatalja: 50/15 x3 + 30/15 x1
Köysipunnerrus pään yli: 50/15 x3 + 30/15 x1
Sormirullaus seläntakana: 20/20 x3
rannekääntö: 20/20 x3
Yleisfiilis oli hyvä ja tuloskin treenin jälkeen oli niinku pitikin :D aika perus pieksämistä taas mut meni perille.
Tuo oli siis eilen ja tänään rentoutusta, eli UFC:tä ja ruokaa:lol: ja koko kropan venyttelyä, saatan ottaa hiukan putkirullailuakin.
Eli tarkemmin lihan osasta ruokavaliossa, oon huomannu kropan tykkäävän ku oon hiukan tämän vuoden puolella vähentänyt lihan käyttöä ruokavaliossa, kuten esim. tänään täysin lihaton päivä. Varsinkin lepopäivinä oon syöny nyt vähemmän lihaa ku koko viime vuosi tuli tosi runsaalla lihan syönnillä mentyä niin kuitenkin kun pitää huolen että proteiinia tulee muuten tarpeeks niin tuntuu ihan hyvälle välillä keventää ruokavaliota. Tälläinen huomio oman kropan toiminnasta tähän väliin :D
Jalat
SJMAVE: 135/6 x3
Pohkeet istuen: 65/6 x3
Reisiojennus: 150/6 x3
Hack: 85/6 x3
Vatsat, talja: 110/8 x3
Sellainen jalkapäivä oli tänään ja oli kyllä hyvä treeni, tykkään tuollaisesta kompaktista ja tehokkaasta treenistä. Rauta oli ihmeellisen kevyttä.
STEP TO ME!! STEP TO ME ANYBODY!!!
TALK THE SHIT YOUR ASS IS MINE!! - 5FDP - the way of the fist -
Yläkroppa
Penkki KP: 40/8 x3
Tuettu kulmasoutu: 65/6 x3
Hauis KP: 30/8 x3
Dippi: 30/6 x3
Viparit: 17,5/10 x3
Viparit kulmassa: 20/10 x3
Ihan ok treeni loppujen lopuks vaikka aluksi ei oikein meinannu luistaa ku oli hiukan huono tankkaus treeniin ja heikko olo siitä johtuen.
How can i blame you, when its me can`t forgive - Metallica - The Unforgive 3 -
Jalat
Prässi: 310/12 x3 +260/5
Pohkeet seisten: 70/15 x3
Reisiojennus: 77/15 x3
Reisikoukistus: 54,5/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 25/15 x3
Hyvin uppos taas treeni jalkoihin ja ihan hyvä fiilis oli koko ajan. Perus mättöä taas, tulee jo aika selkärangasta nämä treenit mut niin kauan ku kehitystä tulee niin jatketaan paahtamista :D
My lifestyle determins my deathstyle! - Metallica - frantic -
Kädet
Hauis ez, 21:set 30/21 x3
Ojentaja punnerrus KP: 22,5/15 x3
Scott hauis KP: 12,5/15 x4
Dippikone: 95/20 x4
Scott laite: 20/15 x4
Ylätalja punnerrus vastaotteella: 45/20 x4
Rannekääntö: 25/20 x3
Sormirullaus: 25/20 x3
Tosi hyväntuntuinen treeni näin aamulla oli hyvää vaihtelua käydä tavoista poiketen aamulla treenaamassa. Eli hyvä fiilis ja treeni kaiken kaikkiaan.
I wanna torch it, burn it, scorch it, fuckin' stomp it out! - 5FDP - white knuckles
Kädet
Hauis ez, 21:set 30/21 x3
Ojentaja punnerrus KP: 22,5/15 x3
Scott hauis KP: 12,5/15 x4
Dippikone: 95/20 x4
Scott laite: 20/15 x4
Ylätalja punnerrus vastaotteella: 45/20 x4
Rannekääntö: 25/20 x3
Sormirullaus: 25/20 x3
Tosi hyväntuntuinen treeni näin aamulla oli hyvää vaihtelua käydä tavoista poiketen aamulla treenaamassa. Eli hyvä fiilis ja treeni kaiken kaikkiaan.
I wanna torch it, burn it, scorch it, fuckin' stomp it out! - 5FDP - white knuckles
Aamutreenit ovat kyllä mukavaa vaihtelua! Parhaat treenit saan itse veivattua lauantai-aamupäivisin, fiilikset korkealla ja gymillä on sopivan vähän jengiä, miksiköhän..:rolleyes: Tsemppiä treeneihin! :thumbs:
Aamutreenit ovat kyllä mukavaa vaihtelua! Parhaat treenit saan itse veivattua lauantai-aamupäivisin, fiilikset korkealla ja gymillä on sopivan vähän jengiä, miksiköhän..:rolleyes: Tsemppiä treeneihin! :thumbs:
Juu pitää yrittää nyt useammin lauantai aamulla päästä salille :D
Kiitti tsempeistä!
Jalat
Kyykky: 120/6 x3 + 100/3
Pohkeet seisten: 100/6 x3
Reisiojennus: 150/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsalaite: 70/8 x3
Kyljet KP: 40/8 x3
Perus kova ja hyvä treeni, kyykyssä oli hiukan ongelmia ku ei ollu oma vyö päällä ja tasapaino heitteli, niin tein loppuun vielä tuollaisen "tuntuma" kolmosen. GHR meni tosi hyvin ja ekaa kertaa sain sen omin avuin ilman minkäänlaista avustusta omalla painolla. :thumbs:
These are the weights that hold you down - Metallica - somekind of monster -
Moi,
tuossa olisi sinullekin tuo kiertoviestijuttu. Ohjeet: http://www.musclemarket.fi/forum/showthread.php?t=559&page=9 . Vastaile jos siltä tuntuu :)
Ps. Hyvin oot mielestäni saanut sarjapainoja hilattua ylöspäin !
Yläkroppa
Penkki: 105/5 x2 + 100/5
Kulmasoutu: 115/8 x3
Hauis ez: 52,5/6 x3
Ranskalainen: 52,5/6 x2 + 50/6
Arnold punnerrus: 32,5/6 x3
Takaolkasoutu KP 32,5/6 x3
Joo sellainen oli tänään treeni ja nyt alkaa näkyä se kevyen viikon tarve, alkaa olla jo heikohko olo treeneissä eli silloin on syytä keventää ens viikko siis kevyt ja nyt loppuviikon rankaisen kropasta loputkin mehut pois. :evil:
jaahas ja oli näköjään jokin haaste heitetty tännepäin, elikkä
1.Link to person who tagged you.
2.Post the rules on your blog.
3.Write six random things about yourself.
4.Tag six people at the end of your post and link to them.
5.Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6.Let the tagger know when your entry is up.
Mun kuusi juttua:
1.Läheiset: Tyttökaveri, perhe ja kaverit. Todella hyvä apu ja tuki mitä ikinä tarviikaan.
2.Koulu: Tällä hetkellä olen ammattikorkeakoulussa ja koen että olen valinnut itselleni oikean alan ja viihdyn koulussa varmaan ensimmäistä kertaa. :D
3.Naturaali kehonrakennus: Oli aikoja jolloin häpesin myöntää käyväni salilla, ja kokeilinkin monia juttuja että löytäisin sen oman harrastuksen mut nyt ku on vakiintunut tämä treenaus niin on todella hyvä fiilis omistautua kunnolla jollekkin ja nähdä kehitystä ja tietää että edes jonkin verran osaa tätä hommaa. Nykyään treenaus ja terveellinen ruokavalio kuuluu elämään ja en voisi ilman kehonrakennusta olla, naturaaliutta en ole missään vaiheessa edes meinannu muuttaa. Haluan pitää terveen mielen ja kehon ja siitä minulla tässä hommassa on pohjimmiltaan kyse, en hae helppoa tietä voittoon, vaan tosiaan niin kulunut fraasi ku se onkin mut mulle matka on määränpää. Noi muuten tais ollaki jonku kappaleen sanat :D
4.Muu vapaa-aika: Vapaa-aika kuluu suurelta osin treeneihin mut muun ajan tykkään käyttää rennosti ja nauttia elämästä, ei sillä että en nauttisi treenistä mut muulla tavalla. :D
5.Ammatti urheilu: Oon huomannu että ku ite elää urheilijan elämäntyyliä niin on alkanu kiinnostaa kaikenlainen urheilu hiihdosta taitoluisteluun ja MMA:han asti :D on erittäin mielenkiintoista kattoa jotain urheilua ku tulee mieleen miten ne urheilijat on panostanu paljon siihen hetkeen ja kuinka ne treenaa ja syö, kuulostaa hullulle mut i like it! :D
6.Fanitus: UFC: Oon nyt jääny totaalisen koukkuun mma:han ja UFC:hen, uskomatonta miten se laji on räjähtäny nyt kaikkien tietoisuuteen ja kuinka siistiä se voikaan olla! :D Kaikki ottelijoiden treeneistä pre fight matskuihin ja itse otteluihin, ja voinpa sanoakin että fanitin tätä jo ennen ku siitä tuli "iso juttu" :D
Hankala keksiä ketään kelle laittaa tää mut laitetaan ainaki HeikkiM:lle ja AnZulle nii en ainakaan katkase tätä :eek:
Jalat
Vipuvarsi hack: 30/15 x4
Pohkeet seisten: 70/15 x4
Reisiojennus: 77/15 x4
Reisikoukistus: 50/15 x4
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 30/20 x3
Aika peruskauraa mut hyvin kulki ja energiaa riitti hyvin. eipä sen kummempia tästä treenistä, muuta ku :thumbs:
I've learned from life
This great reward I'm honor bound
Not sacrifice not price - All that remains - undone -
Rinta, selkä, olkapäät
Smith vinopenkki: 45/15 x4
Ylätalja kapea ote: 60/15 x4
Pec dec: 50/15 x4
Latsikone: 70/15 x4
Ristitalja: 25/15 x4
Alatalja leveä ote: 45/15 x4
Viparit: 10/15 x4
Takaolkakone: 35/15 x4
Viparit talja: 15/15 x4 + 10/20
Hyvin luisti taas ja varsinkin deltseissä tosi hyvä pumppi.
Kädet
Hauiskääntö ez: 30/15 x4
Ojentajapunnerrus KP: 22,5/15 x4
Hauis scott KP: 12,5/15 x4
Ojentaja talja punnerrus 65/15 x4
Hauis alatalja: 45/15 x4
Köysipunnerrus pään yli: 45/15 x4
Tupla hauis taljassa: 10-20/25 x3
Ojentaja taljassa vastaotteella: 10-20/25 x3
Sormirullaus seläntakana: 25/20 x3
Rannekääntö: 25/20 x3
Hyvä treeni ja fiilis oli korkealla :D taas aamutreenin intoa, ja hyvin kyllä kulkikin. Tähän loppu tää treeniblokki ja ens viikolla keventelyä ja lihashuoltoa, otin tähän treeniin vähä extra pumppailua koska tosiaan ens viikko kevennellään.
Crush all within my hands
Squeeze all within my hands - metallica - all within my hands -
Joo eli kevennetty viikko alkaa olla takana ja tästä tulikin sitten totaalilepo viikko, eli tällä viikolla ei ollu yhtään treeniä ja saa kroppa ja mielikin lepoa koska tässä on nyt kisoista asti ollu tosi kovia treenejä ja treeni määriä niin nyt tekee ihan hyvää tälläinen huilaus. Tänään on luvassa viikon ainoa kuntoilu henkinen homma eli gymstickillä riehumista. Ruokaa on menny ihan kiitettävästi tällä viikolla ja ainakin palautuminen ja kropan rentoutuminen on onnistunut hyvin. Alkaviin treeneihin tulee pieniä muutoksia, eli hiukan kovempaa spesialisaatiota käsille ja myös hiukan saatan jakoa fiilata ja höylätä. Tästä sitä taas uudella innolla lähdetään. :thumbs:
Jalat
Kyykky: 115/6 x3
Pohkeet seisten: 100/6 x3
Reisiojennus: 150/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsat laitteessa: 70/8 x3
Kyljet KP: 40/8 x3
Ihan perus hyvää vääntöä. Unohdin mp3:sesta kuulokkeet kotiin niin oli hiukan orpo olo ilman musiikkia, mutta hyvin lähti taas uus treeni blokki liikenteeseen.
Yläkroppa
Penkki: 100/6 x3
Kulmasoutu: 110/8 x3
Hauis ez: 50/6 x3
Loppuojennukset smithissä: 40/6 x3
Arnold punnerrus: 30/6 x3
Takaolkasoutul: 30/6 x3
Olipahan hyvän tuntuinen treeni, tosi levännyt olo kevyen viikon jälkeen ja tuntu rauta kevyeltä. Kokeilin vaihtelun vuoks noita loppuojenteluja smithissä ja ihan tuo tuntui menevän hyvin ojentajille, niin eiköhän tuo ansainnu paikkansa ohjelmassa. :D
But you gotta search within you, you gotta find that inner strength
and just pull that shit out of you and get that motivation to not give up - Eminem - till i collapse -
Jalat
Prässi: 310/15 x3
Pohkeet seisten: 75/15 x3
Reisiojennus: 77/15 x2 + 86/15
Reisikoukistus: 55/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 40/15 x3
Tuollainen jalkasetti oli tänään ja hyvinhän se luisti ja ainakin tuntuma lihaksissa oli tosi hyvä. Perusmeininkiä. :D
Disgusted by your weakness!! - Five finger death punch - Salvation -
Jalat
Prässi: 310/15 x3
Pohkeet seisten: 75/15 x3
Reisiojennus: 77/15 x2 + 86/15
Reisikoukistus: 55/15 x3
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 40/15 x3
Tuollainen jalkasetti oli tänään ja hyvinhän se luisti ja ainakin tuntuma lihaksissa oli tosi hyvä. Perusmeininkiä. :D
Disgusted by your weakness!! - Five finger death punch - Salvation -
Hyvät painot, sarjat prässissä :thumbs:
Hyvät painot, sarjat prässissä :thumbs:
Kiitti, hyvin ne on kehittyny kyllä.
Rinta, selkä ja olkapäät
Smith vinopenkki: 50/15 x3
Ylätalja, kapea: 65/15 x3
Ristitalja: 30/15 x3
Alatalja, leveä: 50/15 x3
Viparit: 12,5/15 x3
Takaolkakone: 41/15 x3
Taljaviparit: 20/15 x3
Perus kamaa mut hyvin luisti ja hyvä tempo oli, muutin ohjelmaa jättämällä pois yhdet liikkeet rinnalle ja selälle, koska ihan hyvin tuntuu riittävän tuollainen määrä liikkeitä. Onneks ei ollu mitään perjantai kolmastoista meininkiä :D
The Fuel That Feeds
The Fire Of Your Passion - Mushroomhead - xeroxed -
muutama treeni näin jälkikäteen kirjoiteltuna:
14.02
ED treenin kokeilua käsille:
Ez-hauiskääntö: 30/ x12
Vastaote ojentaja punnerrus: 45/7 x12
Vinopenkki hammer hauis: 12,5/10 x10
Ojentaja punnerrus KP: 25/10 x10
Joo tein liian kevyillä painoilla tän kokeilun, mut seuraavassa setissä on sitten viisaampi.
15.02
Aerobinen:
Kävelyä:
90 sykkeellä, 1h 25 min
16.02
Jalat:
SJMAVE: 140/6 x3
Pohkeet istuen: 70/6 x3
Reisiojennus: 155/6 x3
Hack: 100/6 x3
Vatsat, rutistus,taljassa: 110/8 x3
Hyvin luisti treeni ja voimaa tuntui olevan. Tuotti kävely hiukan vaikeuksia mut kyllä se siitä venyttelyn ja pienen aerobisen jälkeen. :D Nyt sitten loppui viimeinen fastin treeni päiväkirjakin, kauan se kyllä kesti ja kärsineen näköinen se on, ku kannetkin siitä jossain vaiheessa hävis. :D
EDT käsille
Scott hauis KP: 17,5/5 x6 + 17,5/4 x4 (46)
Ojentaja punnerrus, KP 15/5 x6 + 15/4 x4 (46)
Vastaote hauis, ez: 40/5 x5 + 40/4 x7 (53)
Kapea penkki: 70/5 x5 + 70/4 x7 (53)
Alatalja hauis, vasen: 25/5 x6 + 25/4 x9 (66)
Alatalja hauis, oikea: 25/5 x6 + 25/4 x9 (66)
Sellainen oli tuo escalating density treeni tällä kertaa ja ihan hyvin luisti nyt oli painotkin paljon paremmat ku tossa ekassa. Forkuissa oli pientä kipuilua treenin alussa mut loppua kohden sitte hävis.
Tänään oli vuorossa taas kävelyä 110 sykkeellä 35 min.
Sen päälle sitten huolellinen lihas huolto, jossa pääpaino oli jaloilla. Oon miettiny vaihtelun ja tuon käsi spesialisaatio treenin takia muuttaa hiukan rinnan ja selän treenityyliä, molemmille teen vain kerran viikossa suoraa treeniä eli siis treenin tyylikin muuttuu siksi hiukan (Koska ei tuu voima/hypertrofia treeniä per viikko) eli teen näille lihaksille luultavasti ensin ns. compound liikkeen ja sitte yhden tai kaks isolaatio liikettä. Saatan myös joku kerta vaihtaa toisin päin, eli etukäteen hiukan väsyttää lihasta eristävällä liikkeella ja sitten teen kokonaisvaltaisemman liikkeen. Pitää hiukan testailla ja mennä fiiliksen mukaan. :D
Jalat:
yhden jalan prässi: 54,5/15 x4
Pohkeet seisten: 75/15 x4
Reisiojennus: 86/15 x4
Reisikoukistus: 55/15 x4
Jalannostot: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 40/15 x3
Hyvä perus treeni ja pumppi oli ihan oikeanlainen. Otin tuohon tuon yhden jalan prässin, ja se on sellainen vaakatasossa oleva talja vehje. :D ihan hyvin sillä saa tuntumaan ja kaipasin tähän treeniin jotain yhden jalan liikettä että saa vieläkin paremman tuntuman reisiin, hyvin tuo ajoi asiansa.
Rinta, selkä ja olkapäät
flyet vinopenkissä: 15/15 x3
Yhdenkädensoutu: 37,5/15 x3
Ristitalja: 25/15 x4
Pullover, ylätalja: 40/15 x4
Viparit: 10/15 x4
Viparit taakse: 15/15 x4
Oli aika heikohko olo rinnalla ja selällä, varmaan edt vaikuttaa mut ihan hyvin meni olosuhteisiin nähden.
EDT käsille
EZ-hauis: 40/5 x5 + 40/4 x7 (53)
Vastaote ojentaja: 60/5 x6 + 60/4 x6 (54)
Hammer vinopenkissä: 20/5 x7 + 20/4 x3 (47)
Ojentajapun. KP: 35/5 x7 + 35/4 x3 (47)
Oli jo raskas treeni mut hyvin luisti. Ihan ok on lähteny nämä ED treenit käyntiin.
Jalat
Kyykky: 120/6 x3
Pohkeet seisten: 110/6 x3
Reisiojennus: 160/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsat, laite: 80/8 x3
Kyljet KP: 40/8 x3
Hyvin luisti treeni ja oli kohtuullisen kevyen oloista rautaa. Hiki oli tosi kova tällä kertaa.
The path I walk, I walk it with my own resolve - Killswitch engage - when darkness falls -
EDT 2
Scott hauis, KP: 17,5/5 x7 + 17,5/4 x5 (55)
Ojentaja punnerrus KP: 15/5 x8 + 15/4 x4 (56)
Vastaote hauiskääntö: 40/5 x7 + 40/4 x7 (63)
Kapea penkki: 70/5 x7 + 70/4 x7 (63)
Alatalja hauis, vasen: 25/5 x7 + 25/4 x10 (75)
Alatalja hauis, oikea: 25/5 x7 + 25/4 x10 (75)
Hyvän tuntuinen oli nyt tämä setti, pitää vaan seuraavalle kerralle nostaa hiukan painoja koska viime kerrasta parani sen verran kuitenki. Mut hiki oli kauhea mut tuo viimeinen liikepari oli helpompi.
Jalat
Vipuvarsi hack: 35/15 x4
Pohkeet seisten: 75/15 x4
Reisiojennus: 86/15 x5
Reisikoukistus: 55/15 x5
Jalannostot: bw/ 15 x3
Pohkeet istuen: 40/15 x3
Todella hyvin luisti ja jalat oli aivan lopussa treenin päätteeks niin tietää että on hyvin menny. :D
It's the switch that I flick they said. - Bullet for my valentine - hand of blood
27. 02
Rinta, selkä ja olkapäät
Vinopenkki (smith) 45/15 x3
Istuen soutu: 40/15 x3
Talja flyerit: 25/15 x3
Alataljasoutu: 55/15 x3
Ylätalja takaolkapäille:15/15 x3
Viparit: 12/15 x3
Tosi hyvä pumppi lihaksissa vaikka olikin aluksi säätöä liikkeiden valinnassa, rinnalle toimi tosi hyvin nuo liikkeet niinkun selällekin.
EDT 1
Ez- hauiskääntö: 40/5 x7 + 40/4 x6 (59)
Vastaote ojentaja punnerrus: 60/5 x13 (65)
Vinopenkki hammer: 20/5 x10 (50)
Ojentaja punnerrus KP: 35/5 x10 (50)
Hyväntuntuinen treeni! tuo vastaote punnerrus oli tod helppo olis voinu vedellä niin ku Savolaisen Markon sanoissa: "Vaikka koko päivän! PRKL!" Sama homma hammer hauiskäännössä.
Jalat
SJMAVE: 145/6 x3
Pohkeet istuen: 75/6 x3
Reisiojennus: 165/6 x3
Hack: 105/6 x3
Vatsarutistus, talja: 115/6 x3
Jalkojen treenin parissa siis tänään ja oli hyvin voimaa ja muutenkin hyvä fiilis niin sai tosi hyvän treenin väännettyä.
Bury you with the demons in the ash - Five finger death punch - can´t heal you -
EDT 2
Scott hauis KP: 20/5 x5 + 4 x4 (41)
Ojentaja pun. KP: 17,5/5 x9 (45)
Vastaote hauis, ez: 42,5/5 x7 + 4x5 (55)
Kapea penkki: 75/5 x8 +4x4 (56)
Alatalja hauis kääntö, vasen: 30/5 x6 + 4x9 (66)
Alatalja hauis kääntö, oikea: 30/5 x6 + 4x9 (66)
Hyvin luisti taas ja tuli ihan ok setti, oli rankkaakin :D
Ok eli nyt on n. yhdeksän päivän tauko tullu saliin parin päivän kuumeilun ja muutaman päivän flunssailun takia, nyt on pari päivää ollu terveempi olo ja kävinkin tänään pumppailemassa käsiä ja hiukan jalkojakin salilla. Ihan hyvän tuntuinen olo alkoi olla jo että eiköhän tästä selvitä. Eli ensi viikolla varmaan sitten normaaliin rytmiin jos palailis.
Jalat
SJMAVE: 140/6 x3
Pohkeet istuen: 70/6 x3
Reisiojennus: 160/6 x3
Hack: 100/6 x3
Vatsat, talja: 110/8 x3
Joo eli nyt oon sen verran tervehtynyt että ajattelin raskaamman treenin tehdä ja hyvin luisti ei kummempia ihmeitä tapahtunu ja rauta oli peräti aika kevyttä.
Rinta, olkapäät ja selkä
Vinopenkki, smith: 45/15 x4
soutulaite istuen: 40/15 x4
Viparit: 12/15 x4
Talja flyerit: 25/15 x4
Alataljasoutu: 55/15 x4
Ylätalja takaolkapäille: 15/15 x5
Eli nyt on tullu laiskoteltua ja kouluhommia hoidettua flunssan jälkeen joten tämä treenikin tuli tehtyä viimeks melkein kuukausi sitten, mut luisti tosi hyvin ja huippu fiilis oli. Nyt taas loppuu sitten tää laiskottelu ja alkaa kunnon treenit.
21.03
Kädet
Hauiskääntö, ez: 35/15 x4
Ojentajapunnerrus, KP: 27,5/15 x4
Hauis scott, KP: 12,5/15 x4
Ojentaja punnerrus, talja: 60/15 x4
Hauis, alatalja: 50/15 x4
Köysipunnerrus, pään yli: 45/15 x4
Sormirullaus, selän takana: 30/20 x2 + 30/15
Rannekääntö: 30/20 x2 + 30/15
Hyvä pumppi ja tuon edt:n jäljiltä hyvä fiilis vääntää perus pumppia.
Jalat
Kyykky: 120/6 x3
Pohkeet seisten: 110/6 x3
Reisiojennus: 160/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsat, laite: 80/8 x3
Kyljet, KP: 40/8 x3
Nyt pitkästä aikaa tuli taas kyykkäiltyä ja hyvin tuntui luistavan, ei flunssa verottanutkaan niin paljoo ku pelkäsin pahimmillaan. GHR alkaa sujua jo ihan niinkun pitääkin omalla painolla, täytyy kohta alkaa ottamaan siihen lisäpainoja.
won't break, not today. - Bleeding through - dead like me -
Yläkroppa
Penkki: 105/5 x2 + 100/5 x2
Kulmasoutu 110/6 x3
Loppuojennukset, smith: 50/6 x3
Hauis ez: 50/6 x3
Arnold punnerrus: 30/6 x3
Takaolkasoutu: 30/8 x3
Pitkästä aikaa tälläista mättöä yläkropalle ja oli hyvä fiilis ja voimatasotki ihan ok flunssan ja edt:n jäljiltä.
26.03
Rinta, selkä ja olkapäät
KP vinopenkki: 30/15 x3
Istuen soutu: 50/15 x3
Viparit: 12/15 x4
Taljaflyerit: 12,5/15 x3
Alataljasoutu: 60/15 x3
Ylätalja takaolkapäille: 7,5/15 x3
Olin tuossa porukoilla käymässä ja tein treenit vanhalla salillani niin ihan kivan treenin ja pumpin sain aikaseks ku oli vähä normista poikkeavaa treeniä.Pientä jumia oli varsinkin rinnan ja selän seudulla huomattavissa.
Kädet:
Hauis ez: 35/15 x3
Ojentaja pun. KP: 40/15 x3
Hauis, scott, KP: 14/15 x4
Ojentajapun. talja: 70/15 x4
Sormirullaus seläntakana: 30/20 x3
Rannekääntö: 30/20 x3
Hyvä treeni ja käsissä hyvä fiilis. Rannekäännöt finalisoi treenin aina tosi hyvin, nytkin ei meinannu saada hanskoja pois kädestä :D
Jalat
SJMAVE: 150/6 x3
Pohkeet istuen: 80/6 x3
Reisiojennus: 170/6 x3
Hack: 110/6 x3
Vatsat, talja: koko pakka/8 x3
Nyt oli jo treenin tuntua ja SJMAVE otti tosi hyvin sinne minne pitiki eli takareisiin ja hack oli aika kevyen oloinen.
Yläkroppa:
KP penkki: 40/6 x3
Yhdenkäden soutu: 50/6 x3
Dippi: 20/6 x3
Hauis, KP: 30/6 x3
Viparit KP: 17,5/10 x3
Viparit kulmassa: 20/10 x3
Rinta ja selkä varsinkin tuntui hyvälle tässä treenissä ja oli ihan vahva olokin.
I`m not impressed! - Bleeding through - murder by numbers -
3.4
Rinta, selkä ja olkapäät
Viparit: 12/15 x4
Flyers vinopena: 12,5/15 x3
Istuen soutu: 50/15 x3
Taljaflyerit: 25/15 x4
Alatalja soutu: 60/15 x4
Ylätalja takaolkapäille: 15/20 x5
Treeni luisti hyvin ja ajattelin ottaa tuon viparit ekaks liikkeeks
että saan vähän paremmin keskityttyä siihen
ja ihan vaihtelun vuoksikin,
tuloksena tosi kova pumppi deltseissä! :D
4.4
Scott hauis KP: 15/15 x4
Dippikone: 90/15 x4
Alatalja hauis: 55/15 x4
Ranskalainen, taljassa: 50/15 x4
Scott kone, kesk.: 16/15 x4
ojentajapun. Vstaote talja: 15/15 x4
Sormirullaus seläntakana: 30/20 x3
Rannekääntö: 30/20 x3
Kokeilin uudenlaisia liikkeitä tähän treeniin,
koska oon huomannu tässä käsitreenissä että
se kovin pumppi on alkanu hiipua, että lihakset tottuu.
Tosi hyvin toimi ja pumppi oli tosi kova, hyvä treeni.
Jalat
Kyykky: 130/6,4,5
Pohkeet seisten: 120/6x 3
Reisiojennus: 170/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsat, laite: 80/8 x3
Kyljet, KP: 40/8 x3
Kyykky ei meinannu millään kulkea,
ja kevyen viikon tarve alkaa taas näkyä.
Muuten meni tosi vahvasti ja GHR
esimerkiksi luisti hyvin.
Yläkroppa
7.4
Penkki: 110/3,3,2 + 100/5,4
Kulmasoutu: 125/6 x3
Loppuojennukset, smith: 50/6 x3
Hauis, ez: 52,5/6 x3
Arnold pun.: 32,5/6 x2
Takaolkasoutu: 32,5/6 x2
Alaselkä oli hiukan jumissa maanantain kyykyn jälkeen
ja se haittasi tässä treenissä, epäilisin että jumi johtuu
gluteuksen jumista enimmäkseen. Mut penkki ei kulkenut oikein
ja alkaa muutenkin tosiaan kroppa huutaa kevennystä.
Jalat
Prässi: 330/15 x3 + loppupumppailut 160/15
Pohkeet seisten: 100/15 x4
Reisiojennus: 95/15 x4
Reisikoukistus: 59/15 x4
Jalannostot penkillä: bw/15 x3
Pohkeet istuen: 45/15 x3
Todella hyvä vika pumppi jaloille ennen kevennystä,
prässi kyllä meni minne pitikin ja otti tosi hyvin etureisiin.
Treenin lopussa ei voinu istua alas muuten ku rojahtamalla
penkille :D hyvä hyvä.
Jalat
Etukyykky: 80/6 x3
Pohkeet seisten: 110/6 x3
Reisiojennus: 165/6 x3
GHR: bw/6 x3
Vatsat, laite: 85/6 x3
Kyljet, KP: 45/8 x3
Nyt on siis pidetty lihashuoltoviikko tuossa välissä
ja muutama treeni jääny merkkaamatta tänne,
mut ne on kuitenkin paperilla ylhäällä
nii en jaksa niitä tänne lisäillä enää. Nyt lähdetään
uudella innolla ja hiukan uudistetulla ohjelmalla taas
tekemään lihasta, eli tänään oli jalkojen treeni-
vuoro ja tässä treenissä vaihdoin pääliikkeeks etukyykyn
ja sen myötä myös enemmän alan painottaa etureisiä.
Tänään treeni meni siis aikalailla etukyykky tekniikan
uudelleen opettelussa ja kokeilinkin erilaisi otteita
ja muuta, ja kyllä se loppujen lopuks löytyi parhaimman
tuntuinen tekniikka. kevyt ja ihan ok treeni siis, painokin
oli hiukan tippunut luonnollisestikin kun hiilari määriä
vähensin välillä.
i'm spilling blood
and i can hardly contain it - Static-x - push it -
Yläkroppa
Vinopenkki: 80/6 x3
1 käden soutu: 50/6 x3
Kapea penkki: 80/6 x3
Hauis ez: 50/6 x3
Pystypunnerrus, KP: 30/6 x3
Takaolkasoutu, KP: 30/8 x3
Sellainen oli new&improved ohjelman eka yläkroppa treeni,
painot liikku hyvin ja ei ollu mikään ylitsepääsemättömän raskas treeni.
Kapea penkki otti hyvin ojentajiin vinopenkin jälkeen.
Alkuviikon raskaammat treenit meni hyvin ja tästä lähdetään
eteenpäin, tänään hiukan lihashuoltoa ja lepoa.
Terve, millonkas sitä kisaillaan taas? Heitäs jotain kuvia kun oot ilmeisesti jonkun aikaa jo lihaa kasvattanu ;)
Terve, millonkas sitä kisaillaan taas? Heitäs jotain kuvia kun oot ilmeisesti jonkun aikaa jo lihaa kasvattanu ;)
Moi, no sellaiseen kuntoon että vois suunnitella seuraavaa kisadiettiä on vielä pitkä matka, kasvattelen tässä ihan rauhassa ainakin pari vuotta :D ja tuossa ens viikon puolella vois heittää jonkinlaista kuvaa. mukava huomata että tätä joku muukin lukee ku vaan mä. :D
Etureidet ja olkapäät
Pystysoutu: ~30/15 x4
Viparit istuen: 10/15 x4
Face-pull: 35/15 x4
Viparit, talja: 10/15 x4
Prässi: 340/15 x3
Reisiojennus 1 jalka kerrallaan: 36/15 x4
Hiukan spesiaalimpi treeni tällä kertaa, muutin ohjelmaa etureisipainoitteisemmaksi ja näin saan myös olkapäihin
keskityttyä tosi hyvin. Treeni toimi tosi hyvin ja liikkeet
sopi hyvin tähän, pumppi oli kova. Tuo pystysoutu paino
oli hiukan epäselvä koska käytin sellaista valmista tankoa,
jossa on siis painot valmiina.
¿Creen que pueden conmigo?
Pinches idiotas - Static-x - otsego amigo -
Juu, onhan se aina mukavaa seurata jo pari kertaa kisanneen ja tulevaisuudessa kisaavan treenejä.
:thumbs:
Selkä ja rinta
KP penkki: 25/15 x3
Kulmasoutu: 80/15 x3
Flyerit: 12,5/15 x4
Tuettu t-kulmasoutu: 35/15 x4
Rintakone: 40/15 x4
Alatalja käsi kerrallaan: 40/15 x4
Hyvä perus pumppi rinnalle ja selälle,
selkään sain tosi hyvän tuntuman ja pumpin.
Tuo rintakone oli hiukan ihmeellinen koska en
sitä ennen oo tehny, mut katotaan pidänkö
sen ohjelmassa.
Get louder
Get higher
Get true to form - Static-x - behemoth -
Eli ihan jonkin aikaa on vierähtänyt viime kerrasta ku tänne kirjottelin, lomailin tuossa kesä loman pois ja sillon ei hirveemmin tullu netissä hengattua, kuten ei kyllä muutenkaan ainakaan kesällä :cool:. Lomalla treenailin kovaa ja söin paljon ja rentouduin auringossa :thumbs: treenit oli hiukan epäsäännöllisiä mut tuli kuitenkin treenattua mikä on parempi ku että olis maannu vaan auringossa. Mahtui lomaan myös yks lihashuolto viikko ja se teki todella gutaa. Nyt on sitten palattu takasi normi rytmiin ja töihin ja loppu viikosta alkais sitten taas treenit "normisalilla" tästä on hyvä taas lähtee sitten kasvamaan ja jatkaa perustreeni kautta. :D
Eli nyt alkoi sitten taas treenit! käyn kesän ajan ennen töitä aamulla salilla mikä tuokin mukavaa vaihtelua. Nyt meni loman takia niin että viikko 21 oli lihashuoltoa ja viime viikko tuli vaan pari treeniä eli kierto vähä sotkeutui, niin teenkin että aloitan tämänkin viikon vain pelkällä hypertrofia treenillä ja ensi viikolla otan voima treenit mukaan alkuviikosta ja pidennän treeni jaksoa hiukan.
tänään siis:
Olkapäät ja etureidet
Pystypunnerrus: 50/12 x2
Viparit sivulle: 15/15 x2
Viparit taakse: 17,5/15 x3
Taljaviparit: 10/15 x3
Face-pull: 40/15 x3
Prässi, vaaka: 109/15 x2
1 jalan reisiojennus: 32/15 x3
Vatsat, laite: 32/15 x2
Tälläinen kevyen oloinen pumppailu, ihan hyvin luisti vaikka vähän oli sellainen fiilis että ei olis ikinä treenannu ennen :D tästä se lähtee!
Joo eli taas on muutama treeni jääny merkkaamatta ja ajanpuutteen ja osittain jaksamisenkin takia en koe hyödylliseks tänne merkata treenejä koska itselleni ne on tallessa kuitenkin paperilla. tästä lähin ainakin jonkin aikaa päivittelen kuulumisia tonne: http://bodyspace.bodybuilding.com/fl3x_87/ Jossa on mun blogi sun muut. Ja treeneistä merkkailen kovimmat tulokset tai muuta mainitsemisen arvoista.
vBulletin® v3.8.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.