PDA

Näytä koko versio sivusta : Toimivat rasvanpolttajat

sudoroso
18.09.2007, 11:58
Eli kokemuksia erilaisista rasvanpolttajista. Mikä toimii, toimiiko, vai eikö toimi?

Itselläni siintää horisontissa dieettijakso, kun nyt on tullut massaa kerättyä kahdeksan kiloa ja 10 jälkeen alan kiristellä. Lihaksen ohella on sitä fläsääkin kertynyt, ja sehän tulee tuonne vyötärön seudulle, eli maha kasvaa. Vyötäröstä se lähtee myös viimeisenä pois, joten joutuu hieman :sweat: ennen kuin alusvaatemallin ura urkeaa.

Tarkoitus on testata jotakin rasvanpolttotuotetta, ihan mielenkiinnosta, ja verrata tuloksia normaaliin dieettamiseen. Ennen en ole siis rasvanpolttotuotteita kokeillut. Asiassa kokeneemmat voisivat valaista, mitä kannattaa testata ja mitä ei.

Hulkki
19.09.2007, 01:48
Lisäravinneburnereista IMO tehokkaimpia ovat vihreä tee -uute, kofeiini, asetyyli-l-karnitiini sekä jossakin määrin myös l-tyrosiini. Varsinkin vihreä tee -uutetta kuluu paljon; off-seasonilla ennen treeniä tauriinin kanssa ja dieetillä sitten koko ajan pitkin päivää.

sudoroso
19.09.2007, 15:29

Käytätkö jotain tiettyä vihreä tee -uutetta, vai onko sillä niin merkitystä, millaista uutetta hankkii. Olen ajatellut jo tovin alkaa nauttia vihreää teetä, ja aloitankin, kun kerran Hulk suosittelee. Nyt menee ennen treeniä tauriini-arganiini-kombo, joten siihen voisi myös lisätä tuon vihreän teen.

Hulkki
19.09.2007, 15:33
Käytätkö jotain tiettyä vihreä tee -uutetta, vai onko sillä niin merkitystä, millaista uutetta hankkii. Olen ajatellut jo tovin alkaa nauttia vihreää teetä, ja aloitankin, kun kerran Hulk suosittelee. Nyt menee ennen treeniä tauriini-arganiini-kombo, joten siihen voisi myös lisätä tuon vihreän teen.Ihan bulkkijauheena olen tuota vedellyt. Olennaista on, että jauhe sisältää sen 40-50% EGCG:tä. Varsinaista vihreää teetä en kuitenkaan lähtisi juomaan, sillä sitä saa sitten litkiä litratolkulla saadakseen saman määrän noita vaikuttavia ainesosia kuin esim. grammasta vihreä tee -uutetta.

sudoroso
19.09.2007, 15:52
Ihan bulkkijauheena olen tuota vedellyt. Olennaista on, että jauhe sisältää sen 40-50% EGCG:tä. Varsinaista vihreää teetä en kuitenkaan lähtisi juomaan, sillä sitä saa sitten litkiä litratolkulla saadakseen saman määrän noita vaikuttavia ainesosia kuin esim. grammasta vihreä tee -uutetta.

Selvä homma ja kiitokset infosta. Pitää etsiskellä sopiva jauhe.

sudoroso
19.09.2007, 16:07
Saako vihreää teetä jauheena Suomesta? En löytänyt mistään?

mrk
19.09.2007, 16:09
Hulkki: Miten nautit vihreä tee -uutteen? On ihan kuoleman makuista pelkkään veteen sekoitettuna... :D

Hulkki
19.09.2007, 16:11
Saako vihreää teetä jauheena Suomesta?Ei vielä. ;)Hulkki: Miten nautit vihreä tee -uutteen? On ihan kuoleman makuista pelkkään veteen sekoitettuna... :DSheikkerin pohjalle puoli desiä kuumaa vettä, ½-1 teelusikallista jauhoa siihen sekaan ja sheikkeriä ilman kantta pyörittelemällä menee sekaisin. Nenästä kiinni ja ykkösellä alas.

Rautateemu
19.09.2007, 16:14
Tänne liäsisin vielä ihan perus vahvat cayenne/chilipippurit, jotka sisältävät paljon kapsakiinia (vaikuttava aine). Tulisuusaste ketoo myös termogeenisesta vahvuudesta. Samoin mustapippuri, ja sen sisältämä piperiini (bioperine). Ehkä lisäisin tuonne vielä inkiväärin. Noita voi myös itse kapsuloida, tai cayennepippurikapseleita saa jostain myös tilattua.

Hulkki ei noita syö paljoa, sillä se on aivan liian nössö syömään mitää vahvaa:D.

Tony
19.09.2007, 16:34
Olen monesti kuullut väitteistä joissa mausteiden rasvaa polttavat vaikutukset on haukuttu melko pahasti lyttyyn. Mitäs tällaisista väitteistä sanotte?

Muscle Market Info
19.09.2007, 17:24
Tähän väliin on ihan pakko mainostaa Fastin Burneria. Eestin vääpeli, Imre Vähi, on valmistautumassa CBB:n marraskuun MM-kisoihin (vai oliko ne EM-kisat) ja vannoo Burnerin toimivan. Onhan siitä vankka tieteellinen näyttökin, jonka lähdeluettelon löytää Fastin sivuilta...

Echo
20.09.2007, 17:31
Ihan bulkkijauheena olen tuota vedellyt. Olennaista on, että jauhe sisältää sen 40-50% EGCG:tä. Varsinaista vihreää teetä en kuitenkaan lähtisi juomaan, sillä sitä saa sitten litkiä litratolkulla saadakseen saman määrän noita vaikuttavia ainesosia kuin esim. grammasta vihreä tee -uutetta.

Toimiiko vihreätee-uute myös piristeenä käytettynä? Voitko sanoa mistä puljusta olet tuota tilannut?

Jaapainen
20.09.2007, 23:35
Mitäs mieltä täällä ollaan CLA-rasvahappojen toiminnasta ja erityisesti tuotteesta nimeltä Tonalin?

Linkki Tonalinin tietoihin:
http://www.polarpharma.fi/tonalin.htm

Googletuksella löytyi myös paljo ihmisiä, jotka olivat tyytyväisiä tuloksiin:
http://www.mtv3.fi/helmi2005/helmiklubi/artikkeli.shtml/445266?helmiklubi-helmi_testaa-tonalin

Hulkki
21.09.2007, 00:14
Mitäs mieltä täällä ollaan CLA-rasvahappojen toiminnasta ja erityisesti tuotteesta nimeltä Tonalin?

Linkki Tonalinin tietoihin:
http://www.polarpharma.fi/tonalin.htm

Googletuksella löytyi myös paljo ihmisiä, jotka olivat tyytyväisiä tuloksiin:
http://www.mtv3.fi/helmi2005/helmiklubi/artikkeli.shtml/445266?helmiklubi-helmi_testaa-tonalinKäsittääkseni CLA toimii kyllä, mutta vain todella suurilla annostuksilla (about 10x suuremmilla kuin purkkien kyljessä neuvotaan ottamaan) ja lähinnä plussakalorikaudella ylimääräisen rasvan kertymisen vähentäjänä. Miinuskaloreilla CLA ei muistaakseni ole mainittavan tehokas.
Ja nämä jutut siis aivan ulkomuistista, mm. Layne Nortonin teksteistä aikoinaan poimittuna.

Rautateemu
21.09.2007, 10:55
Olen monesti kuullut väitteistä joissa mausteiden rasvaa polttavat vaikutukset on haukuttu melko pahasti lyttyyn. Mitäs tällaisista väitteistä sanotte?

Kokeile itse syödä liian tulista ruokaa:D Totta kai kaikkeen tottuu, mutta nuo kuitenkin ovat halpoja ja sieltä terveellisimmästä päästä. Ei mitään ihmeaineita. Kuitenkin nostavat ruumiinlämpöä ja sitä kautta lisäävät energiankulutusta. Cayenne kohtuu määrinä pitäisi olla myös terveydelle hyväksi (jos ei sisällä jotain epäterveellisiä väriaineita).

Echo
28.09.2007, 15:11
Ihan bulkkijauheena olen tuota vedellyt. Olennaista on, että jauhe sisältää sen 40-50% EGCG:tä. Varsinaista vihreää teetä en kuitenkaan lähtisi juomaan, sillä sitä saa sitten litkiä litratolkulla saadakseen saman määrän noita vaikuttavia ainesosia kuin esim. grammasta vihreä tee -uutetta.

Voitko sanoa mistä olet vihreä tee -uutetta tilannut? Kapselimuodossa näyttää kyllä olevan useassa paikassa myynnissä.
Onko vihreä tee -uute mitä käytät samaa kamaa mistä japanilaiset tekevät teejuomaa? Jos on niin varmaan voisi löytä Suomestakin jostain erikoisliikkeestä missä myydään japanilaisia elintarvikkeita.

kata
28.09.2007, 16:12
Itselläni on kanssa vihreä tee -uutetta. Ei ainakaan mun makuhermoja hivele tavallisena teenä ja siksipä sekoittelen sitä aamukahvin joukkoon ja mielestäni se on hyvää niin.

John Ross
28.09.2007, 17:51
Käsittääkseni CLA toimii kyllä, mutta vain todella suurilla annostuksilla (about 10x suuremmilla kuin purkkien kyljessä neuvotaan ottamaan) ja lähinnä plussakalorikaudella ylimääräisen rasvan kertymisen vähentäjänä. Miinuskaloreilla CLA ei muistaakseni ole mainittavan tehokas.
Ja nämä jutut siis aivan ulkomuistista, mm. Layne Nortonin teksteistä aikoinaan poimittuna.

Viimeisimmän meta-analyysin mukaan CLA:ta käyttävät tutkimushenkilöt menettävät keskimäärin 90g rasvakudosta viikossa enemmän verrattuna lumevalmistetta nauttiviin (Whigham 2007 (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=17490954&ordinalpos=1&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsP anel.Pubmed_RVDocSum)). Tämä keskimääräisellä, 3,2g päiväannoksella. Yli 3,4g annoksilla siitä luultavasti ei ole hyötyä (Blankson ym. 2000 (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=11110851&ordinalpos=1&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsP anel.Pubmed_RVDocSum)).

Kantsii muistaa, että esim. Riseruksen tutkimuksissa pääosin vain toista CLA:n isomeeriä nauttivilla on todettu mm. insuliiniresistenssiä. Eli ei sitä älyttömiä määriä kannata imailla.

Vege
29.09.2007, 12:54

CLA on siis konjugoitua linolihappoa, eli kemiallisesti käsiteltyä kasviöljyä. Onko missään tehty tutkimusta, jossa verrataan luonnollista linolihappoa tähän? Siis jos syödään vaikkapa saksanpähkinöitä ja auringonkukan siemeniä, joissa on runsaasti (ihmiselle välttämätöntä) linolihappoa... Voivatko positiiviset tutkimustulokset johtua linolihapon puuttumisesta testihenkilöiden ruokavaliossa? Onko siis linolihapon välttämätön minimäärämäärä vakioitu ensin ruokavaliossa ja sitten lisätty CLA mukaan?

John Ross
30.09.2007, 17:16

Niin siis CLA on yhteisnimitys joukolle linolihapon isomeerejä, joita saadaan mm. lihasta ja maitotuotteista. Sitä saadaan ruuasta ihan kivasti, maitotuotteissa CLA:n pitoisuus on jotain 2,5-7mg/g kokonaisrasvasta. Suurin osa noista valmisteista on sellaisia, joissa cis-9, trans-11, ja trans-10, cis-12 isomeeriä on suunnilleen samassa suhteessa. En muista nähneeni sellaisia tutkimuksia joissa ruuasta saatava CLA olisi vakioitu, oikein satunnaistetussa tutkimuksessa sen ei pitäisi olla ongelma.

muskle
01.10.2007, 09:33
Viimeisimmän meta-analyysin mukaan CLA:ta käyttävät tutkimushenkilöt menettävät keskimäärin 90g rasvakudosta viikossa enemmän verrattuna lumevalmistetta nauttiviin.

Eikö noin pieni luku mene jo varianssin piikkiin? Jos ajatellaan 10 viikon dieettiä, niin ero olisi 0,9 kg, siis alle kilo. Ja otettiinko tässä huomioon sitä, että minkä verran ja missä ajassa? :confused:

Hulkki
01.10.2007, 11:51
Eikö noin pieni luku mene jo varianssin piikkiin? Jos ajatellaan 10 viikon dieettiä, niin ero olisi 0,9 kg, siis alle kilo. Ja otettiinko tässä huomioon sitä, että minkä verran ja missä ajassa? :confused:Itse asiassa 90 g rasvaa viikossa kuulostaa aika merkittävältä määrältä, sillä normaalisti naturaalitreenaaja voi "turvallisesti" pudottaa about puoli kiloa viikossa siten, että pudotettu paino on vielä käytännössä pelkkää rasvaa (+ nestettä). Esimerkiksi kisadieetillä ei tulisi IMO koskaan ainakaan lähtökohtaisesti suunnitella vetävänsä viimeisiä kuukausia yli puolen kilon viikkotahtia. Jos taas lähtökohta on kovinkin korkea rasvaprosentti, voi painoa pudottaa surutta paljon nopeamminkin ilman vastaavaa katabolian pelkoa.

Anyway, tuohon keskimäärin puolen kilon rasvanpolttoon viikossa suhteutettuna 90 g on merkittävä määrä, 18%.

John Ross
01.10.2007, 19:38
Nyt täytyy tarkentaa että CLA:lla on tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella pieni vaikutus kehon koostumukseen lihavilla. Suurin osa CLA-tutkimuksista on muuten tuloksiltaan negatiivisia, vaikkakin tuossa meta-analyysissä pieni vaikutus on havaittu.

Voimaharjoittelutaustaa omaavilla tehdyt tutkimukset on myös ristiriitaisia; toisessa (Pinkoski 2006 (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=16531905&ordinalpos=1&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsP anel.Pubmed_RVDocSum)) havaittiin myös pieni vaikutus joka todennäköisesti kliinisesti merkityksetön. Tuloksissa kova hajonta, kuitenkin tilastollisesti merkitsevä ero ennen/jälkeen CLA:n (hiukan harjoitelleet tutkimushenkilöt).

Toisessa ei tilastollisesti merkitsevää eroa kehon koostumukseen(Kreider 2002 (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?Db=pubmed&Cmd=ShowDetailView&TermToSearch=12173945&ordinalpos=1&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsP anel.Pubmed_RVDocSum)), eli suoraan noita lihavilla tehtyjä tuloksia ei voi yleistämään koskemaan urheilijoita.

Vege
01.10.2007, 21:44
Niin siis CLA on yhteisnimitys joukolle linolihapon isomeerejä, joita saadaan mm. lihasta ja maitotuotteista. Sitä saadaan ruuasta ihan kivasti, maitotuotteissa CLA:n pitoisuus on jotain 2,5-7mg/g kokonaisrasvasta. Suurin osa noista valmisteista on sellaisia, joissa cis-9, trans-11, ja trans-10, cis-12 isomeeriä on suunnilleen samassa suhteessa. En muista nähneeni sellaisia tutkimuksia joissa ruuasta saatava CLA olisi vakioitu, oikein satunnaistetussa tutkimuksessa sen ei pitäisi olla ongelma.

Pillereihin pakattua CLA:ta valmistetaan tietääkseni kasviöljystä (oliko purasruoho?). Tarkoitin kysymykselläni sitä, että tutkimusta voidaan manipuloida, jos ruokavaliosta saatavia muita rasvoja ei vakioida. Itse asiassa koko ruokavalio pitäisi mielestäni vakioida, jotta voitaisiin selvittää jonkin aineen vaikutus, lisäämällä sitä ruokavalioon osalla ryhmästä. Johtuisiko muuten rasvaisten maitotuotteiden parempi rasvaa polttava vaikutus juuri tuosta maitorasvan CLA:sta?

John Ross
01.10.2007, 22:26

Tuo vakiointi on lähinnä havainnointitutkimusten metodi, jolla voidaan sulkea tiettyjä muuttujia pois. Esim. jos yritetään kaivaa epidemiologisesta datasta ulos tietoa, siellä se on aika lailla välttämätöntä. Muita hyviä keinoja on ottaa samanikäisiä tutkimushenkilöitä, valita tietty BMI väli, jättää tutkimuksesta pois ne jotka ovat dieetillä tms. Ruokavalioiden vakiointi olisi erityisen epäkäytännöllistä, periaatteessa tutkimushenkilöt pitäisi sulkea laitokseen tutkimuksen ajaksi.

Jos tutkimuksessa on suuri tutkimushenkilömäärä ja porukka on satunnaistettu, niin aika epätodennäköistä että dataa voidaan siitä manipuloida. On aika epätodennäköistä, että toiseen porukkaan valikoituisi paljon/vähän CLA:ta sisältäviä ruoka-aineita syöviä. Ja muitakin tutkimusasetelmia tietysti on joilla vaikutusta voidaan testata, ristikkäistutkimus on yksi menetelmä.

Missä rasvaisten maitotuotteiden on todettu polttavan enemmän rasvaa?

muskle
02.10.2007, 07:41
Ruokavalioiden vakiointi olisi erityisen epäkäytännöllistä, periaatteessa tutkimushenkilöt pitäisi sulkea laitokseen tutkimuksen ajaksi. Jos tutkimuksessa on suuri tutkimushenkilömäärä ja porukka on satunnaistettu, niin aika epätodennäköistä että dataa voidaan siitä manipuloida.

Useimmissa laihtumista koskevissa tutkimuksissa ruokavalio vakioidaan juuri siksi, että saadaan varianssi kuriin. Hyvänä esimerkkinä voi pitää mielestäni erilaisia ravintoainesuhteita koskevia tutkimuksia. On tutkittu mm. Zonen ja Atkinsin välistä eroa kehon rasvanpolttoon ja näissä tutkimuksissa on ollut erittäin tarkka vertailuryhmien kontrolli. En myöskään usko että datan manipulointi on keskeinen ongelma, vaan juurikin varianssin eliminoiminen vakioimalla ryhmän sisäinen ruokavalio homogeeniseksi. Ainoastaan tällä saadaan luotettavia tutkimustuloksia.

sudoroso
02.10.2007, 14:59
Ps. Hommatkaa vihreää teetä Muskelimarkettiin. Luulisi sitä menevän kaupaksi, koska sitä ei muualta Suomesta saa. Minä ainakin tilaisin.

John Ross
02.10.2007, 15:53

Se että ryhmän sisäinen ruokavalio saadaan homogeeniseksi tarkoittaa käytännössä sitä, että tutkimushenkilöt suljetaan tutkimuksen ajaksi laitokseen. Mitä luulet, kuinka moni tutkimushenkilö sitoutuu olemaan vaikka puoli vuotta laitoshoidossa, saati kuka sen rahoittaisi?

Ruokapäiväkirjoilla voidaan kyllä valvoa syömisiä, ja katsoa jälkikäteen miten ryhmät eroavat toisistaan. Se on hyvin kaukana erittäin tarkasta, yleensä siellä tähdätään joihinkin tiettyihin ravintoainesuhteisiin, ja valvotaan sitoutumista ruokapäiväkirjojen ja tutkimuslaitokseen soittelun tms. avulla.

Echo
22.02.2008, 16:55
Vihreä tee -uutetta ei saa ilmeisesti vieläkään jauheena Suomesta?

MassFuture
08.03.2008, 21:54
kofeiini"huono puoli, että jää koukkuun ja lisää katabolista vaikutusta:( " , burneri, kreatiini pyruvaatti, dietmix, yms... muuta shittiä

Rautateemu
12.03.2008, 12:10
Vihreä tee -uutetta ei saa ilmeisesti vieläkään jauheena Suomesta?

Pitäis varmaan kesän mittaan tulla Muskelimarkettiin.

kofeiini"huono puoli, että jää koukkuun ja lisää katabolista vaikutusta " , burneri, kreatiini pyruvaatti, dietmix, yms... muuta shittiä Näinhän se on useiden piristeiden kanssa, että jää koukkuun. Katabolisia ne ei suoranaisesti ole, jos ei sitten jätä niiden takia syömistä huonommaksi. Suuri määrä piristeitä (siis laillisia, kuten kofeiini, guarana ja tauriini) burnereita voi olla elimistölle haitaks.i Mutta ikääsi katseon on vielä ihan ok, jos juot korkeintaan kupin pari kahvia päivässä. Koffutabuihin tai muihin burnereihin ja buusterteihin en suosittelisi tuossa iässä, jos muutenkaan. En tiedä auttaako rasvanpolttoon niin paljoa, että olisivat välttämättömiä. Muutenkin kehoittaisin ylimääräisistä läskeistä pyrkimään eroon tuossa iässä ruokavalion muutoksella, ja ehkä hieman liikuntaa lisäämällä (jos sitä läskiä jo on oikeesti jo kertynyt). Ultratarkkaan dieettin ei ole aihetta. Ja kaikki muu liikunta sopivassa määrin tuossa iässä (niinkuin myöhemminkin) on todellakin vaan hyväksi.

Juusosyv
18.03.2008, 18:21
Wikipediasta pomittua:
Kofeiini on suurin annoksin myös luokiteltu piristeeksi. Koska piristeillä parannetaan itse kilpailusuoritusta, tutkitaan ne vain kilpailujen yhteydessä otetuista dopingnäytteistä. Kilpailujen ulkopuolella harjoituskaudella piristeitä voi siis käyttää eri tautien hoitoon. Niiden käyttö tulee kuitenkin lopettaa hyvissä ajoin (yleensä 4–21 vrk) ennen kilpailua, jotta ne ehtivät poistua elimistöstä ennen mahdollista dopingtestiä.

Antidoping.fi poimittua:

9. Onko kofeiinin käyttö kielletty?

Kofeiini poistui kiellettyjen aineiden luettelosta 1.1.2004. Kofeiini kuuluu kuitenkin ns. seurannan kohteena oleviin aineisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailujen yhteydessä otetuista dopingnäytteistä kofeiini analysoidaan. Seurantaa tehdään mahdollisen urheilussa tapahtuvan väärinkäytön toteamiseksi.

Eli saako kofeiinia nauttia mielin määrin ennen urheilukisoja, joissa testit otetaan?

Hulkki
18.03.2008, 18:36
Eli saako kofeiinia nauttia mielin määrin ennen urheilukisoja, joissa testit otetaan?Tottakai saa, koska se ei kuulu edes kilpailuissa kiellettyjen piristeiden joukkoon. Nuo wikipedia-jutut ovat aika turhia ja harhaanjohtavia: helpommalla olisit päässyt vain suoraan tarkistamalla ADT:n kiellettyjen aineiden luettelon.

Force
19.03.2008, 11:36
Ps. Hommatkaa vihreää teetä Muskelimarkettiin. Luulisi sitä menevän kaupaksi, koska sitä ei muualta Suomesta saa. Minä ainakin tilaisin.

Meikäläinen tilaisi myös. Varma hittituote.