PDA

Näytä koko versio sivusta : Johannan treenit 2009.


JohannaE
19.01.2009, 15:34
Moikka moi vaan kaikille!

Tällä foorumilla on uus kirjoittaja. Treenejä olen aikaisemmin postaillut toisella foorumilla, oli vaan ajan kysymys milloin sieltä apinatarhasta siirryn muualle.

Treenanut olen jo monta vuotta, en tiedä edes kuinka monta. Tosissani aloin treenaamaan noin 2 vuotta sitten. Tuli kunnon ohjelmat sekä ruokavalio kehiin. Muutos siitä on ollut suuri, ja kehitys on kova. Viime vuoden puolella vedin ensimmäisen kunnon dietin. olin ystäväni vertaistukena kun hän diettasi kisoja varten. Laihduin siinä 9kg ja samalla sain lihasmassaa. Nytten olis tarkotus kasvaa muttei löystyä. Treeni innostus on kova. Tällä hetkellä tulee salilla käytyä 4-5 kertaa viikossa. ja aeroobista tulee tehtyä viikoittain n. 3 kertaa.

Urheilu sekä hyvinvointi on mulle tärkeä osa elämääni. Sillä valmistuin kuukausi sitten hierojaksi. Perustin juuri oman yrityksen Myyrmäen pohjola Stadionille. Joten kaikki erittäin paljon tervetuloa hierontaan!! Lisää voi mennä tsekkaa www.superfiilis.fi

Tänään on ollut vapaapäivä töistä. Oli jotenkin vaikea päästä liikkeelle, mutta pääsin kuitenkin. Määränpäänä oli treenit kotisalillani Töölö Gymillä :rock:!!

Etureidet:

10 min crossaus

Smith kyykky 4*6*40+smithtanko (ei tietoa paljon se painaa)
Prässi 3*15*80
Reidenojennukset 3*12*45
Plié-kyykky girya kuulalla 3*12

Vatsat:
Jalkojennostot 3*12
Voimapyörä 3*12

Pyöräily 10 min

Treenit sujui erittäin hyvin. Olin tarpeeksi levännyt ja jaksoin treenailla kaikilla voimillani.

Jonna1983
19.01.2009, 17:01
Teretulemast Fastille! Kävinkin siel toisella foorumilla sun treenejäs lueskelemassa useaankin otteeseen. Hyvän päätöksen teit, kun siirryit tänne :D

JohannaE
19.01.2009, 17:11
Teretulemast Fastille! Kävinkin siel toisella foorumilla sun treenejäs lueskelemassa useaankin otteeseen. Hyvän päätöksen teit, kun siirryit tänne :D

Thanks!

No joo mulla tänään meni totaalisesti hermot sihhen apinalaumaan. Kukaan ei siellä enää kirjota asiaa. Kunnon apinameininkiä. On tainnu apinalauma karata eläintarhasta :lol:!!

JohannaE
20.01.2009, 14:22
Tiistai 20.1.2009

Aamulla en olisi millään jaksanut herätä. Väsyttänyt aivan tuhottomasti viime aikoina. Kahvit ja aamupuuro naamariin, jonka jälkeen jaksoi lähtee treenaa. Vuorossa oli rinta ja olkapäät.

10 min crossaus

Tasapenkki kp 2*10*10, 2*6*12
Vipuvarsikone 3*15*20
Peck deck 2*15*20, 2*6*25

Viparit 3*12*4
pystysoutu narulla 3*12*32
Pystypunnerrus 4*6*10
+ jalkojen venyttelyt

Etureidet oli mukavasti kipeet eilisestä treeneistä. Ojentajat oli myös sunnuntain treeneistä. Päivän treenit sujui hyvin. Oli kova pumppi koko ajan:sweat:. Mukavata oli treenata aamupäivällä kun salilla ei ole paljoa porukkaa :)

JohannaE
21.01.2009, 18:09
Keskivviiko 21.1.2009

Tänään oli salilta lepopäivä. Tosin tänään sain itseni raaahattua aamulenkille. En ole dietin jälkeen niitä harrastanut. Oli oikein mahtavaa kävellä lumisohjon keskellä. Lenkin kesto 45 min,+venyttelyt kotona. Ja päivällä vielä palauttavaa hierontaa selälle. Nyt on mahtava fiilis. Huomenna taas salille :sweat:!!!

Jessie
21.01.2009, 21:38
Keskivviiko 21.1.2009

Tänään oli salilta lepopäivä. Tosin tänään sain itseni raaahattua aamulenkille. En ole dietin jälkeen niitä harrastanut. Oli oikein mahtavaa kävellä lumisohjon keskellä. Lenkin kesto 45 min,+venyttelyt kotona. Ja päivällä vielä palauttavaa hierontaa selälle. Nyt on mahtava fiilis. Huomenna taas salille :sweat:!!!

mä säästyin sohjolta kun oli lenkissä välipäivä :) no huomenna sit taas....

JohannaE
22.01.2009, 09:37
mä säästyin sohjolta kun oli lenkissä välipäivä :) no huomenna sit taas....

Se oli kyl oikeestaan ihan kivaa. Tuli hyvä fiilis. Joten aamulenkit taas kehiin :rock:

JohannaE
22.01.2009, 18:37
Torstai jumppaa!

Takavartalo treeni (Selkä + takareiskat)

10 min crossaus

SJMV 2*6*40, 2*4*50

Supersarja:
Leuanvedot koneessa 4*12*vastus 40
Reiden koukistus maaten 4*12*jotain

Supersarja :
Ylätalja kahvalla 2*12*35, 2*10*40
Reiden koukistus istuen 4*12*jotain

Kulmasoutu käsi kerrallaan 3*12*30

Supersarja:
Selänojennukset levykiekolla 3*12
Pohkeet 3*12*jotain

Superpäivänä supertreeni :rock:

JohannaE
23.01.2009, 14:39
perjantai 23.1.2009

Ai että paikat tuntui mukavan kipeiltä aamulla kun heräsin. Tai olla aika supertreeni eilen ;)!!!

Tänään vuorossa oli käpälät:

10 min crossaus

Kapea pena 3*8*20
Dippi 3*10*25, 1*8*30
Ojentajatalja 3*8*32

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 3*8*23
Hauiskone 3*12*10

Vatsat:

Taljassa rutistukset 3*12*64
Ab coaster 3*10*10
Jalkojen nostot 3*12

+ venyttelyt

Treenit meni hyvin. SAlilla oli ihanan rauhallista treenailla. Hyvä meininki. Ja jottei ihan helpolla pääsis niin illlalla vielä hierontoja :)

JohannaE
25.01.2009, 21:37
Sunnuntai jumppaa.

Eilen olin välipäivä. Sekä illan reinnot. Jossa tuli otettua tuota nestemäistä palautusjuomaa. Tänään aamulla oli oikein mahtava fiilis. Ja luvassa oli kimppa treenit kahden hyvän ystävän kanssa. Treenasimme kimpassa selkää :rock: !!!

10 min crossaus

Leuanvedot koneessa 4*12*vastus 40
Ylätalja kapealla kahvalla 2*12*35, 2*8*40
Kulmasoutu käsi kerrallaan 3*12*30
Alatalja käsikerrallaan lapiokahvalla 2*12 kyllästyin liikkeeseen ja vaihoin kahvaa
Alatalja leveä kahva 3*12*40

Superina:
Taljassa yhden käden "ylätalja" 3*12*27
Soutu liike 3*12*45

Oli mahtavat treenit. Hauskaa meillä ainakin oli :lol:!!!

marziina
27.01.2009, 13:50
Moi JohannaE, Marziina taitaa jättää kans lopullisesti kutsumasi apinatarhan, sillä tyypit siellä ovat motivoituneet ilmeisesti ihan muista asioista, kun bodauksesta...Nyt kirjoitan itsekin ekaa kertaa tälle foorumille, olen kyllä käynyt lueskelemassa täällä jo jonki aikaa muiden kirjoituksia.

JohannaE
27.01.2009, 16:33
Moi JohannaE, Marziina taitaa jättää kans lopullisesti kutsumasi apinatarhan, sillä tyypit siellä ovat motivoituneet ilmeisesti ihan muista asioista, kun bodauksesta...Nyt kirjoitan itsekin ekaa kertaa tälle foorumille, olen kyllä käynyt lueskelemassa täällä jo jonki aikaa muiden kirjoituksia.

Moikka! Joo apiantarha on historiaa. Joo siel ei hirveesti bodauksesta puhuta. Eniten mua ärsyttää siellä se että asiasta pitää tehdä asiattomaksi. Hyvän päätöksen teit kans :rock:!!!

JohannaE
27.01.2009, 16:37
Eilen maanantaina jalat sai kunnon hieronnat. Tänään lähdin salille treenaamaan etureiskoja.


Etureidet:

10 min crossaus

Smith kyykky 4*6*40+smithtanko (ei tietoa paljon se painaa)
Prässi 1*15*80, 1*15*90, 1*10*100
Reidenojennukset 3*12*45
Plié-kyykky girya kuulalla 3*12

Vatsat:
Jalkojennostot 3*12
Rutistuskone 3*15*40

Sillon kun vituttaa treenit sujuu parhaiten. Tänään oli vuorossa kunnon raivotreenit!!!! Huomenna tuskin kävelen :lol:!!!

JohannaE
27.01.2009, 16:44
Kiitti Jessie tästä haasteesta :lol:!!!

Ohjeet:
1.Link to person who tagged you.
2.Post the rules on your blog.
3.Write six random things about yourself.
4.Tag six people at the end of your post and link to them.
5.Let each person know they ve been tagged and leave a comment on their blog.
6.Let the tagger know when your entry is up.

1. Tykkään punasesta.
2. Tykkään treenata aamusin.
3. Tykkään työstäni.
4. Olen löytänyt itselleni unelma ammatin.
5. Tykkään kuunnella rokkia.
6. Olen sekopää.

Marziina haastettu mukaan tähän :piis:

Pohjoisvirta
27.01.2009, 16:50
Moikka! Joo apiantarha on historiaa. Joo siel ei hirveesti bodauksesta puhuta. Eniten mua ärsyttää siellä se että asiasta pitää tehdä asiattomaksi. Hyvän päätöksen teit kans :rock:!!!

Tomi ainakin osaltaa tekee hyviä artikkeleita treenaamisesta.
Ehkä muscleforum on parempi, kun on enemmän fitness:tä harrastavia.

e: ja mikse myös CBB:tä harrastavia, naisia ja miehiä.

P.S. =)

JohannaE
27.01.2009, 17:03
Tomi ainakin osaltaa tekee hyviä artikkeleita treenaamisesta.
Ehkä muscleforum on parempi, kun on enemmän fitness:tä harrastavia.

e: ja mikse myös CBB:tä harrastavia, naisia ja miehiä.

P.S. =)

No joo Tomi tekee ihan fiksuja artikkeleita. Se onkin ainoa asia mitä siellä on. Meni maku kokonaan kun siellä on niin paljon aukomista, jengi heittää asiattomia kommentteja toisten treeniblogeille. Jos olis jotain rakentavaa palautetta niin se olis ihan jees.. Mutta sitten kun se menee apinoinnin puolelle niin ei sitä kauaa jaksa kattoa. Mäkin jaksoin jo yllättävän kauan.. Monihan sieltä on just sen takia siirtyny muualle... :)

Pohjoisvirta
27.01.2009, 18:31
No joo Tomi tekee ihan fiksuja artikkeleita. Se onkin ainoa asia mitä siellä on. Meni maku kokonaan kun siellä on niin paljon aukomista, jengi heittää asiattomia kommentteja toisten treeniblogeille. Jos olis jotain rakentavaa palautetta niin se olis ihan jees.. Mutta sitten kun se menee apinoinnin puolelle niin ei sitä kauaa jaksa kattoa. Mäkin jaksoin jo yllättävän kauan.. Monihan sieltä on just sen takia siirtyny muualle... :)

Pyydän anteeksi, jos olen apinoinnut sinull!

P.S. =)

JohannaE
27.01.2009, 20:22
Pyydän anteeksi, jos olen apinoinnut sinull!

P.S. =)

Sä oot ollu ihan kiltti mulle :) !

Pohjoisvirta
27.01.2009, 22:29
Sä oot ollu ihan kiltti mulle :) !

=)

JohannaE
28.01.2009, 17:40
28.1.2009

Aah etureiskat on ollu tänään ihanan kipeet eilisestä treenistä :rock: Tänään vuorossa oli rinta, olat ja vatsa.

10 min crossaus

Penkkipunnerrus 4*6*35
Vipuvarsikone 3*15*20
Peck deck 2*15*20, 2*6*25

Viparit 3*12*4
pystysoutu narulla 3*12*32
Pystypunnerrus 4*6*10

Vatsat:
Taljassa 1*16*64,2*12*68
Ab coaster 3*12*10

+ jalkojen venyttelyt

Jälleen kerran oli raivotreenit. Päivällä vielä pikahierontaa selälle. Voi että nyt tuntuu gutalle :cool:!!

JohannaE
29.01.2009, 18:44
Torstai jumppaa!!

Vuorossa oli takareiskat!!

Crossaus 10 min
SJMV 2*10*40, 2*8*45
Reiden koukistus 3*12*jotain
Reiden koukistus maaten 3*12*jotain
Prässi 2*12*80, 2*8*90

ja vielä boonuksena pohkeet 3*12*45

Oli taas mahti treenit :rock:

JohannaE
31.01.2009, 18:22
Lauantai jumppaa!!!

Tänään oltiin kavereiden kanssa treenaamassa. Vuorossa oli selkä ,haukkarit ja vatsa :rock:!!

10 min crossaus
Ylätalja tangolla 2*12*35, 2*10*40
Ylätalja kapealla kahvalla 4*12*35
Kulmasoutu tangolla 3*12*40

Hauiskääntö mutkatangolla seinää vasten 4*10*23,5
Hauiskääntö istuen 4*10*7

Jalkojennostot 3*12
Voimapyörä 2*max

Oli aivan hulvattoman hauskat treenit. Vaikka väsyttikin niin se ei haitannut menos. Sali oli täynnä ihmisiä, ja suurin osa tuttuja :rock:!!!

JohannaE
02.02.2009, 22:07
Maanantai jumppaa!!!!

Vuorossa oli etureiskat ja ojentajat tein vielä boonuksena :lol:

10 min crossaus

Smith kyykky 6*10*30+smithtanko
Prässi 2*10*90, 2*6*110

Dippi koneessa 2*12*25, 2*8*30
Ojentajatalja 4*12*32

10 min pyöräilyä

Tänään oli vähän erilaisempi treeni jälleen kerran. Mutta mukavaa oli ;)

JohannaE
05.02.2009, 20:44
Oho jäi tiistain jumppa kirjottamatta. Vuorossa sillon oli rinta, olat ja vatsat. Mutta ei kyllä mitään muistikuvaa mitä liikkeitä oon sillon tehny :lol: Eli treenit kannattais kirjata aina samana iltana.

Eilen taas oli välipäivä salilta. Tosin töitä tuli tehtyä koko päivän, joten ei sitä helpolla päässyt. Tänään kävin treenaamassa Pitskun Finnbodyllä selkää ja takareiskoja.

Crossaus 10 min
SJMV 4*10*40

Supersarjana:
Ylätalja 2*12*35, 2*12*40
Reiden koukistus maaten 4*12*40

Supersarjana:
Vipuvarsikone 3*12*20/per puoli
Reiden koukistus istuen 3*12*60

Kulmasoutu tangolla 4*12*40

Tein vielä vähän vatasoja. Rutistuksia penkillä, sekä ab coasterilla 3*12*10. Oli kivaa treenailla. Tunnen jo nyt että selässä ja takareiskoissa on jotain tapahtunut :thumbs:

JohannaE
07.02.2009, 15:21
Perjantai jumppaaa olin eilen tekemässä käpälille.

10 min crossaus

Kapea pena 3*8*20
Dippi 4*6*30
Ojentajatalja 3*8*32

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 3*8*23
Hauiskone 3*12*10
Hauiskääntö ristitaljassa maaten 3*12*27

Oli oikein mukavat treenit. Koko perjantain tutnu että oli treenannut kovaa :rock:

JohannaE
09.02.2009, 16:03
Sunnuntaina kävin treenailemassa etureiskoja. Oli vähän laiskaa treeniä sillon, nimittäin olin tullu suoraan leffasta treenaa. Oli muuten Yes Man ihan sairaan hauska leffa :lol:

Tänään kävin treenailemassa rintaa, olkia ja vatsoja.

10 min crossaus

Penkkipunnerrus 4*6*35
Panatta Vipuvarsikone 3*15*8/puoli
Peck deck 2*15*20, 2*6*25

Viparit 3*12*4
pystysoutu narulla 3*12*32
Pystypunnerrus koneessa 4*10*20

Vatsat:
Rutistuskone 3*12*40, 1*8*45


Oli oikein supertreenit:rock:! Kävin myös ulkona kävelemässä kun oli niin kaunis ilma :cool:

JohannaE
10.02.2009, 20:55
Tiistai jumppaa! Alla kunnon yöunet, fiilis oli mahtava.

Takavartalo treeni (Selkä + takareiskat)

10 min crossaus

SJMV 2*6*40, 2*4*50

Supersarja:
Leuanvedot koneessa 4*12*kevennys 40
Reiden koukistus maaten 4*12*jotain

Supersarja :
Ylätalja kahvalla 2*12*35, 2*10*40
Reiden koukistus istuen 4*12*jotain

Kulmasoutu tangolla 3*10*40

Salilla on ollu kunnon vesivahingot. Siitä johtuen siellä on kunnon kuivaukset meneillään ja on kuuma vaikkei tekis mitään :lol:!!! Toi kulmasoutu tangolla on niin mun juttu, tuntuu mukavalta selässä :rock:

JohannaE
12.02.2009, 20:54
Tänään käytiin parhaan ystäväni Anna Nastasia Patrikaisen kanssa treenaamassa etureiskoja. Meillä meno oli hulvatonta niinkun yleensä. Treeni alkoi hyvin kun yksi treenituttuni pelästytti mut hienosti salilla :lol:

Etureidet:

10 min crossaus

Smith kyykky 4*6*40+smithtanko (ei tietoa paljon se painaa)
Prässi 1*15*90, 3*10*110
Reidenojennukset 3*12*45
Sissy kyykky 5kg levykiekolla 3*12

Vatsat:

Rutistuskone 3*8*45
Jalkojennostoja vastuksella koneessa 3*10*15

Palkkari naamaan ja suihkuun. Oli aevan mahti treenit. Treenin jälkeen mentiin kantikseen syömää inkkaria. Nam hyvää oli!!! Rautateemu myös bongattu iltakävelyllä kaupungilla :rock:!!

JohannaE
15.02.2009, 11:44
Lauantaina olin tekemässä kellarijumppaa käpälille :D

10 min crossaus

Kapea pena 4*8*20
Ojentajatalja 3*8*32

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 3*8*23
Hauiskääntö ristitaljassa maaten 3*12*27

Vatsat:

Rutistutkone 3*12*40
Voimapyörä 3*max


Oli mahtitreenit. Superfiilis :rock:

JohannaE
15.02.2009, 21:49
Sunnuntai jumppaa kellarissa :lol:!! Vuorossa selkä!

10 min crossaus
Ylätalja 5*12*40
Alatalja 3*12*40
Kulmasoutu tangolla 4*10*40
Ojennukset 5kg levykiekolla 4*max

Vatsat:
Rutistuskone 3*10*max
Jalkojennostot puolapuissa 3*max

Ihan mukavat reenit oli. Koska olen niin heikko enkä leukoja vedä ja salilla ei ollut sellasta konetta niin tein paaaaaaaljon ylätaljaaaa. Nyt on superfiilis :rock:!!

Haidi
16.02.2009, 15:27
Nyt on superfiilis :rock:!!

Missä näitä oikein jaellaan?:)

Rautateemu
16.02.2009, 16:04
Missä näitä oikein jaellaan?:)

Mainontaa ;)

JohannaE
16.02.2009, 17:34
Missä näitä oikein jaellaan?:)

Superfiilis on mun hierontayrityksen nimi ;)!!

Mainontaa ;)

Todellakin, ja on tuottanu tulosta :rock:!!

JohannaE
16.02.2009, 17:39
Maanantai jumppaa!

Tänää aamulla ei sitten millään olis halunnu herätä. Olis voinu koisii koko päivän. Jotenkin ollut todella raskasta. Salille menin päivällä heilumaan :rock:!! Vuorossa takareiskat!

10 min crossaus
SJMV 4*10*40
Prässi 4*10*80
Yhden jalan prässi 3*10*20
Reiden koukistus maaten 3*10*jotain
Pohkeet 3*10*41

Vatsoja tein myös muutaman hassun liikkeen :D!!

Oli tosi rankat treenit. Mutta kivaa oli :sweat:!!!

JohannaE
19.02.2009, 08:54
10 min crossaus
Eilisen eli keskiviikon treenit oli rinta, olat ja vatsa.

10 min crossaus
Penkkipunnerrus 4*6*35
Panatta Vipuvarsikone 3*15*8/puoli
Peck deck 2*15*20, 2*6*25

Viparit 3*12*4
pystysoutu narulla 3*12*32
Pystypunnerrus koneessa 4*10*20

Vatsat:
Rutistuskone 4*10*45

:rock:

JohannaE
19.02.2009, 19:11
Torstai jumppaa! Vuorossa etureiskat.

10 min pyöräily

Smith kyykky 6*10*40+smithtanko
Prässi 1*10*90, 4*8*110

Reidenojennus 4*12*jotain
Sissy 5kg levykiekolla 3*12

Oli todella rankat treenit. Aeroobista hyötyliikuntaa tuli vielä päivällä kun käytiin jakamassa loput meinokset. Nyt väsyttää ehkä enemmän kun koskaan. Huomenna tiedossa tieukka päivä, paljon töitä :thumbs:!!

JohannaE
21.02.2009, 23:12
Lauantai jumppaa kellarisalissa rakkaan kanssa! Vuorossa oli vähän erilainen treeni selkä, rinta ja vatsa.

10 crossaus
Penkkipunnerrus 4*8*30
Vinopenkki kp 3*12*10
Peck dec 3*12*20

Kulmasoutu tangolla 4*10*40
Ylätalja 3*10*40
Alatalja 3*10*35

Vatsat:
Rutistuskone 3*12*40
Voimapyörä 3*max

Oli oikein hyvät treenit. Palkkari naamaan ja menoks! Illalla vähän viihteelle :D

JohannaE
23.02.2009, 08:11
Eilen sunnuntaina käytiin treenailemassa jälleen kerran. Vuorossa oli käpälät.

10 min crossaus

Kapea pena 3*8*20
Dippi 4*6*30
Ojentajatalja 3*8*32

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 3*8*23
Hauiskone 3*12*10
Hauiskääntö ristitaljassa maaten 3*12*27

Oli supertreenit. Illalla mentiin pulkkamäkeen. Voi että se oli oikeesti todella hauskaa:rock:!!!

JohannaE
23.02.2009, 21:32
Tänään kävin yksin treenailemassa.

Takavartalo treeni (Selkä + takareiskat)

10 min crossaus

SJMV 2*6*40, 2*4*50

Supersarja:
Leuanvedot koneessa 4*12*vastus 40
Reiden koukistus maaten 4*12*jotain

Supersarja :
Ylätalja kahvalla 1*12*35, 3*10*40
Reiden koukistus istuen 4*12*jotain

Kulmasoutu tangolla 4*10*40

Supersarja:
Selänojennukset levykiekolla 3*12
Pohkeet 3*12*jotain

Superpäivänä supertreeni :rock:

JohannaE
26.02.2009, 18:20
Eilen olin treenailemassa rintaa ja olkia. Oli vähän huono treeni, joten se siitä :lol:

Tänään sit olin rakkaan ystäväni kanssa treenaamassa etureiskoja.

10 min crossaus

Smith kyykky 6*10*40+smithtanko
Prässi 1*10*90, 4*8*110

Reidenojennus 4*12*jotain
Plié-kyykky girya-kuulalla 3*12

Tein vielä muutaman boonussarjan haukkarille :D

Tänään oli eilistä paremmat treenit. Mutta edelleen turvonneena pallona treenailin. On se niin mukavaa kun nestettä kertyy vartaloon tiettyinä aikoina kuukaudesta :D:rock:

JohannaE
01.03.2009, 09:58
Lauantai 28.2.2009

Eilen käytiin rakkaan kanssa vetämässä pikatreenit käpälille.

10 min crossaus

Kapea pena 3*8*20
Ranskalainen punnerrus 3*10*23,5
Ojentajatalja 3*8*32

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*23


Pumppi oli kova, ja treenit oli hyvät :rock:

JohannaE
01.03.2009, 19:04
1.3.2009

Tänään käytiin rakkaan kanssa treenaamassa.

10 min crossaus
Penkkipunnerrus käsipainoilla 4*6*10
Levitykset 3*10*8
Peck deck 4*12*25

[B]Viparit 3*12*4
pystysoutu 3*12*32
Pystypunnerrus tangolla 4*10*20

Vatsat:
Rutistuskone 4*10*40
Voimapyörä 2*max


Oli supertreenit. Voimapyörää ei paljoa jaksanut tehdä koska ojentajat oli niin kipeät eilisestä reenistä :D :rock:

Jessie
01.03.2009, 20:23
1.3.2009

Tänään käytiin rakkaan kanssa treenaamassa.

10 min crossaus
Penkkipunnerrus käsipainoilla 4*6*10
Levitykset 3*10*8
Peck deck 4*12*25

[B]Viparit 3*12*4
pystysoutu 3*12*32
Pystypunnerrus tangolla 4*10*20

Vatsat:
Rutistuskone 4*10*40
Voimapyörä 2*max


Oli supertreenit. Voimapyörää ei paljoa jaksanut tehdä koska ojentajat oli niin kipeät eilisestä reenistä :D :rock:

rääkääkääkkäätsä sitä :)
ja bling bling

JohannaE
03.03.2009, 21:39
rääkääkääkkäätsä sitä :)
ja bling bling

Tottakai. Ite se on halunnut et autan sitä siinä. Jos mun kanssa alkaa seurustelee niin ei varmasti pääse helpolla :lol:!!!

JohannaE
03.03.2009, 21:45
Tänään aamupäivästä olin Pikku Patrikaisen neidin kanssa treenaamassa. Vuorossa oli takareiskat.

10 min crossaus
Hyväähuomenta 4*10*jotain
Vipuvarsiprässi 3*10*80, 1*10*90
Reisikoukistus maaten 3*12*jotain
Reisihauiskoukistus polviltaan jalka kerrallaan 3*10*20
+bonusliike minkä nimeä en muista:D

Oli oikein jännät treenit. Ensinnäkin tein ekaa kertaa tota hyväähuomenta liikettä. Oli rankka treeni. ja kaiken lisäks oli vielä palkkari loppu, ehanaa! No mentiin sitten raskaan treenin jälkeen syömään kantikseen :rock:!!!

JohannaE
03.03.2009, 22:41
Tänään aamupäivästä olin Pikku Patrikaisen neidin kanssa treenaamassa. Vuorossa oli takareiskat.

10 min crossaus
Hyväähuomenta 4*10*jotain
Vipuvarsiprässi 3*10*80, 1*10*90
Reisikoukistus maaten 3*12*jotain
Reisihauiskoukistus polviltaan jalka kerrallaan 3*10*20
+bonusliike minkä nimeä en muista:D Nyt muistan. Se oli sumomave girya-kuulalla :rock:!!!!

Oli oikein jännät treenit. Ensinnäkin tein ekaa kertaa tota hyväähuomenta liikettä. Oli rankka treeni. ja kaiken lisäks oli vielä palkkari loppu, ehanaa! No mentiin sitten raskaan treenin jälkeen syömään kantikseen :rock:!!!

Nyt tiedän mikä boonusliikkeen nimi on :lol:!!!

Rautateemu
03.03.2009, 23:50
Tänään aamupäivästä olin Pikku Patrikaisen neidin kanssa treenaamassa. Se ei oo pikku Patrikainen, se on Muhku-Anna, tai Tuhmis. Sellanen selkä, että mahtuu pienemmät lassikkipodarit sen taakse. Ja voi otta kaverin kans.

Vuorossa oli takareiskat.

10 min crossaus
Hyväähuomenta 4*10*jotain
Vipuvarsiprässi 3*10*80, 1*10*90
Reisikoukistus maaten 3*12*jotain
Reisihauiskoukistus polviltaan jalka kerrallaan 3*10*20
+bonusliike minkä nimeä en muista:D

Oli oikein jännät treenit. Ensinnäkin tein ekaa kertaa tota hyväähuomenta liikettä. Oli rankka treeni.

Sitten Johanna joskus meidän etureiskapainotteiseen treeniin. Se on kans aika häijy. Kysy vaikka Kingiltä, jos vaikka hierontaan sattus tulemaan (ja muista samalla painaltaa mukavasti jostain epäkäs-suunnikaslihas-akselilta...)

Kingi
04.03.2009, 09:37
Se ei oo pikku Patrikainen, se on Muhku-Anna, tai Tuhmis. Sellanen selkä, että mahtuu pienemmät lassikkipodarit sen taakse. Ja voi otta kaverin kans.

Minulla isompi selkä kuitenkin :warning:!!!

ja muista samalla painaltaa mukavasti jostain epäkäs-suunnikaslihas-akselilta...

:(

JohannaE
04.03.2009, 21:57
Se ei oo pikku Patrikainen, se on Muhku-Anna, tai Tuhmis. Sellanen selkä, että mahtuu pienemmät lassikkipodarit sen taakse. Ja voi otta kaverin kans.



Sitten Johanna joskus meidän etureiskapainotteiseen treeniin. Se on kans aika häijy. Kysy vaikka Kingiltä, jos vaikka hierontaan sattus tulemaan (ja muista samalla painaltaa mukavasti jostain epäkäs-suunnikaslihas-akselilta...)

Joo tottakai tuun treeneihin messiin. Ihan varmasti :rock:

Joo kingi ei tuu koskaan pääsee helpolla mun hieronnassa :lol:!! Eipä ole taas vähään aikaan käynyt. Sattuu ihan varmasti seuraavalla kerralla, jos pitkää taukoo pitää :D:lol:!!!

Rautateemu
05.03.2009, 00:43
:(
:D
Tsemppiä treeneihin

:cole:

JohannaE
05.03.2009, 08:25
Olin eilen kans treenaa. Aamulla tuli äkkilähtö töihin kun asiakas soitti ja halus hierontaan. Päätin sitten että testaan Myrtsin jonkun salin. No en meinannut eka löytää Myyrin Kuntokeskusta. Kun vihdoin sen löysin niin oli superfiilis :rock:!!

Sali olo aika pieni. Mutta siellä oli hyvä menpo. Kaikenlaisia tallaajia. Laitteet oli sinisiä ja taustalla soi hevi!!!!! Aivan loistavaa kun soi kunnon rockihevy eikä mikään poppipaska :D!!

Vuorossa oli selkäreenit.

10 min crossaus
Leuanvedot ihme koneessa 5*10*kevennys oli jotain :D
Ylätalja kapealla kahvalla 4*10*40
Alatalja leveällä kahvalla 4*10*40
Kulmasoutu tangolla 4*10*40

+ vatsat jalkojennostot 5*12

Oli supertreenit. Salia suosittelen kaikille :thumbs:!!!

JohannaE
05.03.2009, 20:39
Tänään oli lepopäivä salilta. Mutta vuorossa oli hierojan oma lihashuolto. Voi että se hieronta tuntui gutalle. Hyvin tärkeätä myös hierojan pitää huolta omasta kehostaan!! :rock:

JohannaE
06.03.2009, 17:43
Perjantai 6.3.2009

Tänään pitkästä aikaa treenasin Töölöllä käpäliä. Viime aikana aina ollut jossain muualla treenaamassa käpälät.

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*20
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*32

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*23

10 min pyöräily

Oli ihan hyvät päivä treenit. Oli taas ihania ihmisiä salilla vääntämässä asenteella :rock:!!

JohannaE
08.03.2009, 19:17
Lauantai iltatreenit

Etureidet
10 min crossaus

Smith kyykky 6*10*40
Prässi 1*10*90, 4*8*110

Reidenojennus 4*12*jotain
Plié kyykky 5kg levykiekolla 3*12


Treenit sujui oikein hyvin. Oli oikein ihanaa :rock:

Sunnuntai treenit. Rinta+ olat

10 min crossaus
Penkkipunnerrus 4*8*30. 1*5*35
Levitykset kp 3*10*10
Peck deck 3*10*25

Viparit sivulle käsipainolla 3*12*4
Pystysoutu narulla 3*12*30
Pystypunnerrus kp 3*10*8

Vatsat: Rutistuskone 3*12*40
Voimapyörä 3*max

Penkissä jäin tangon alle kun rritin tehä isommilla painoilla. Onneks oli urhea pelastaja paikalla <3. Muuten treenit meni oikein mahtavasti.

marziina
08.03.2009, 22:10
Onneksi oli auttaja lähellä, eikä käynyt kuinkaan?!

JohannaE
09.03.2009, 09:52
Onneksi oli auttaja lähellä, eikä käynyt kuinkaan?!

Ei käynyt mitenkään. Vissiin voimat oli aika finaalissa sillon. Alko hysteerisesti naurattaa sen jälkeen. Penkkaus kun ei ole koskaan ollut mun vahvin liike. Pitää alkaa harjoittelee oikein kunnolla :rock:!!!

marziina
09.03.2009, 15:54
Ei käynyt mitenkään. Vissiin voimat oli aika finaalissa sillon. Alko hysteerisesti naurattaa sen jälkeen. Penkkaus kun ei ole koskaan ollut mun vahvin liike. Pitää alkaa harjoittelee oikein kunnolla :rock:!!!

Joo, suosittelen sen treenamista! sitä on ihan oikeasti mukava tehdä, ja muutenkin on hyvä liike kaikinpuolin!

JohannaE
09.03.2009, 20:28
Joo, suosittelen sen treenamista! sitä on ihan oikeasti mukava tehdä, ja muutenkin on hyvä liike kaikinpuolin!

Onhan se. Ja sen takia sitä kovasti alan harjoitella :rock:!!

JohannaE
09.03.2009, 20:31
Maanantai jumppaa Töölöllä

10 min crossaus

Leuanvedot koneessa 5*15*kevennys oli jotain, en muista :D
Ylätalja 4*10*40
Alatalja 4*10*40
Kulmasoutu tangolla 4*10*40

Vatsat:

Rutistus taljassa 1*12*62, 3*10*68

Tänään oli hauska treenata. Salilla oli paljon entisiä treenareita City Gymiltä. Kummasti jengi vaihtaa salia :lol:!! Ulkona keli oli kamala, mutta se ei estänyt supertreenejä !!!!

JohannaE
11.03.2009, 21:40
Tänään on ollut kiva päivä. Kivoja asiakkaita. Ja saanu pikkuhiljaa lisää asiakkaita josta mulle tullu superfiilis. Salille menin tekee päiväjumpat.

10 min crossaus
SJM 4*10*40
Vipuvarsiprässi 3*10*90
Reisikoukistus maaten 3*12*jotain
Reisihauiskoukistus polviltaan jalka kerrallaan 3*10*20
+bonusliike minkä nimeä en muista:D


Oli hyvät treenit. Salilla taas ihania ihmisiä. Hirvee nälkä treenin jälkeen, ja asiaa ei yhtään helpottanut se että en meinannut saada uutta palkkaripussia auki... No oli sit superfiilis kun palkkarit oli vedetty :rock:

Ai niin sainhan mä hierontaakin tänää :thumbs:

JohannaE
13.03.2009, 08:58
Eilen olin reenaa käpälät.

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*25
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*25,5

Vatsat:
Rutistuskone 3*12'45
Jalkojennostot 3*12

Oli ihan uskomattomat treenit. Melkein joka liikkeessä sain nostettua painoja :rock: Illalla sain vielä aivan mahtavaa hierontaa entiseltä koulukaveriltani!!!!

JohannaE
14.03.2009, 21:50
Eilen oltiin Foxxy Ladyn sekä Villen kanssa reenaa tissejä ja vatsoja!!!

10 min crossaus
vinopenkki kp 4*6*10
Panatta vipuvarsikone 3*12*10
Peck deck 4*12*20
Dippi 3*12'25

Vatsat:
Rutistuskone 4*10*45
Jalkojennostot 2*max
Russian Twist 5 kg levykiekolla 3*max

Meillä oli superhauskaa salilla. Treenin jälkeen menimme syömään kantikseen :D (ylläri)!!!! Jonka jälkeen GoExpo, jossa oli ihan hauskaa :lol:. Illalla kävin vielä rakkaan kanssa syömässä Sushia! Huippu sekoboltsi päivä <3!!!

Tällä viikolla oon ehtinyt vaan 4 kertaa salille, duunia pukkaaa koko vkl aamusta iltaan. Yeah!!!

JohannaE
16.03.2009, 18:58
Tänään olin reenaamassa etureiskat !!!

Etureidet
10 min crossaus

Smith kyykky 6*10*40
Prässi 1*10*100, 3*8*120

Reidenojennus 4*12*jotain
Plié kyykky 5kg levykiekolla 3*12


OLi superhyvät maanantai reenit :rock:!!!!

JohannaE
17.03.2009, 20:39
Tiistai treenit :kuola:

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*25
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*25,5

Huomasin tossa just että eihän mun olis tänään pitäny käsiä reenaaa. No käsiä ei voi koskaa treenaa liikaa :lol:!!!

JohannaE
18.03.2009, 22:35
Keskiviikkojumpat! Vuorossa selkä ja vatsat!!!

10 min crossaus
Leuanvedot i koneessa 5*10*kevennys oli jotain :D
Ylätalja kapealla kahvalla 4*10*45
Alatalja leveällä kahvalla 4*10*405
Kulmasoutu tangolla 4*10*50, 1*10*40

Vatsat:

Rutistuskone 3*12*45
RussianTwist 5kg levykiekolla 3*12

Oli huippu treenit. Superfiilis kun alkaa asiakkaita olee enemmän :rock:!!!

JohannaE
21.03.2009, 15:57
Perjantai reenit

Takareiskat
10 min crossaus
Hyvää huomenta 4*10*30
prässi 3*10*90
Reisikoukistus istuen 3*12*jotain

Sumomave 10kg levykiekolla:D

Vatsat:
Rutistukset penkillä 3*12
Russian Twist 3*12*5
Voimapyörä 3*max


Lauantai reenit rinta+ olat

10 min crossaus
vinopenkki kp 4*6*10
Levitykset 3*12*8
Peck deck 4*12*20

+ Muutama dippi avustettuna

Olat:

Pystysoutu 3*12*25
Pystysoutu narulla 3*12*30
Viparit sivulle 3'12*4

Perjantain ja lauantai treenit sujui paremmin kuin hyvin. Oli mukavata taas reenailla :rock:

Tänään olis luvassa kavereiden 150 vee bilee kasari teemalla. Laiffi on niin gutaa parhaillaan, joten taidan ottaa muutaman :lol:!!!

JohannaE
23.03.2009, 19:44
Sunnuntai oli laiska päivä, eli välipäivä.

Tänään olin reenaamassa etureiskat !!!

Etureidet
10 min crossaus

Smith kyykky 6*10*40
Prässi 1*10*100, 3*8*120

Reidenojennus 4*12*jotain
Plié kyykky Girya-kuulalla levykiekolla 3*12

25 min pyöräilyä

Oli kovat treenit. Olin hiestä märkä koko ajan. Tein vielä treenin lopuksi aeroobista. On tässä pitänyt taas tehä enemmän aeroobista, mutta stressin keskellä ei ole jaksanut. Mutta nytten kun on saanut bisneksen lähtee kunnolla käyntiin, niin on kummasti parempi fiilis ja huvittaa tehä myös aeroobista!!! :thumbs:

JohannaE
25.03.2009, 22:02
Keksiviikko reenit! Vuorossa käpälät!

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*25
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*25,5
Huiskääntö taljassa maaten 3*12*32

+25 min pyöräily.

Oli huippu reenit! Tänääm sain itsekkin hierontaa :rock: Nyt on taas hierojalla paikat kunnossa...

JohannaE
27.03.2009, 19:41
Perjantai reenit!

Tänään oli vuorossa selkä. Näin ihanan ystäväni Villen salilla, ja hän lupautui auttamaan mua tekemään treenikauden ensimmäiset leuat omalla ihanalla painollani!!

Aloitimme 10 min crossauksella. Jonka jälkeen tehtiin 3*10 leukaa kevennyslaitteella! Sen jälkeen Johannalla oli vuorossa remmejen opettelu tunti! Kun homma oli hanskassa niin teimme 3*10 leukaa, Ville avusti. Hauskaa oli! Nyt tuntuu että selkää on reenattu:rock:!!

Sen jäleen ylätalja kapealla kahvalla 2*10*35, 2*10*40
Kulmasoutua tangolla 3*10*50

+ muutama hassu sarja vatsoja!

Oli supertreenit, kiitos Ville!:thumbs:

JohannaE
29.03.2009, 21:52
Lauantai illan jumppaa!

Takareiskat
10 min crossaus
SJMV 4*10*45
prässi 3*10*90

[B]Sumomave 10kg levykiekolla:D

+ muutama hassu vatsaliike.

Rankka vkl. Töitä on ollut paljon. Seuraava vapaa päivä on ens viikon sunnuntaina, joten uni on tarpeen.

JohannaE
01.04.2009, 10:12
Maanantaina olin treenaa rintaa ja olkia.

10 min crossaus
Penkki kp kp 4*6*10
Alakaltevapenkki 3*12*30
Peck deck 4*12*20

Olat:

Pystysoutu 3*12*25
Pystysoutu narulla 3*12*30
Viparit sivulle 3'12*4

Vatsat:
Rutistukset 4*12*69

Oli oikein huippu treenit.

Tiistai treenit suoritettiin rakkaan kanssa Pitskussa.

Vuorossa oli etureiskat.

10 min crossaus
Smith-kyykky 4*6*50
Prässi 3*12*90
Reidenojennukset 4*12*60
Plié -kyykky kp 3*12

vatsat:
Rutistukset talkassa 3*12*69
Ab coaster 3*12*10

Oli huippu treenit, vaikka alla oli raskas työpäivä. Mahtavaa kun joka viikko saa uusia masiakkaita. Ja joka viikko on enemmän töitä :)!!

Pitskun Finnbodyllä on kivaa treenata. Tiskin takana istuu hyvin kaunis nainen :rock:!!!

Rautateemu
01.04.2009, 11:23
Pitskun Finnbodyllä on kivaa treenata. Tiskin takana istuu hyvin kaunis nainen :rock:!!!

Onks sinne tullut uus työntekijä? ;)

Kunhan kiusaan teitä nättejä...

JohannaE
01.04.2009, 22:19
Onks sinne tullut uus työntekijä? ;)

Kunhan kiusaan teitä nättejä...

Joo ei ole tullut ketään uutta työntekijää. Mutta kaunista on :kuola:

JohannaE
01.04.2009, 22:20
[QUOTE=JohannaE;41542]Eilen olin reenaa käpälät.

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*25
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*25,5

Tänään oli paska treeni. Ei tullut hiki millään. ja mikään ei tuntunut miltään. Mutta sain mä vähän venyteltyä jalkoja, ne kun on kipeet eilisestä. No hiki tuli sitten töitä tehdessä. Aika ihanaa musclea sain tänään illalla veivaa :kuola:!!!

JohannaE
12.04.2009, 18:49
Joo en ole lopettanut treenaamista. Salilla on tullu käytyä se 5kertaa viikossa. Rakas tietokoneeni vaan on seonnut, ja sillä ei pahemmin ole pysytynyt mitään tekemään. Aeroobista harjoittelua oon nyt lisännyt.

Tänään oltiin rakkaan kanssa treenaamassa. Vuorossa oli takareiskat.

10 min crossaus
SJMV 4*8*40
Prässi 3*10*90
Koukistus istuen 3*12*60
Sumomave 15kg levykiekolla 3*12

Oli oikein kivat treenit. :rock:

JohannaE
16.04.2009, 09:12
Tiistaina olin vetämässä 45 min aeroobisen salilla.

Eilen treenasin etureiskoja nopeasti. Oli hirveen kiireinen päivä. Kampaajalle, kotiin siivoomaan, treenaa, töihin ja vielä HIFK:ille hieroo futaajia. 23.00 vasta kotona. Pikkasen väsytti. Noh nytten on taas kone kunnossa, ja se on paremmassa kunnossa kun koskaan ;) Tänään obn pakko pitää välipäivä salilta kun ei yksinkertaisesti ehdi.

JohannaE
17.04.2009, 22:08
Tänää olin treenaa rintaa ja olkia.

10 min crossaus
Penkki kp kp 4*6*10
Alakaltevapenkki 3*12*30
Peck deck 4*12*20

Olat:

Pystysoutu 3*12*25
Pystysoutu narulla 3*12*30
Viparit sivulle 3'12*4

Vatsat:
Rutistukset 4*12*69


Kiirreellinen päivä ollut taas. Töitä on alkanu tulee enemmän. Jippii:rock: Tänää aikaseen nukkuu. Aamu treenit ja sit tuunaa Katja kisakuntoon!!! <3

JohannaE
19.04.2009, 22:21
Lauantai jumpat ennen Kultsalle menoa.

10 min crossaus
Leuanvedot i koneessa 5*10*kevennys oli jotain :D
Ylätalja kapealla kahvalla 4*10*45
Alatalja leveällä kahvalla 4*10*405
Kulmasoutu tangolla 4*10*50, 1*10*40

Vatsat:

Rutistuskone 3*12*45
RussianTwist 5kg levykiekolla 3*12

Oli huippu treenit. Treenin jälkeen alepan kautta puiston penkille evästää. Sit Kultsalle. Takahuoneessa oli aekamoinen tunnelma. hauska aoli. Illalla tuli katsastettua Lostari ja The Tiger.

Tänää oltiin rakkaan kanssa treenaa.

10 min crossaus
SJMV 4*8*40
Prässi 3*10*90
Koukistus istuen 3*12*60
Sumomave 15kg levykiekolla 3*12

Oli oikein kivat treenit. :rock:[/QUOTE]

JohannaE
20.04.2009, 22:23
Tänää olin tekee aeroobista. Oli niin kiire että ehti vaan 30 min. Mutta parempi sekin kun ei mitään. Ja lisää inspiraatiota toi Kultsan reissu kun näki niin paljon kauniita naisia hyvässä kunnossa :rock:!!!!!

Rautateemu
20.04.2009, 23:00
Tänää olin tekee aeroobista. Oli niin kiire että ehti vaan 30 min. Mutta parempi sekin kun ei mitään. Ja lisää inspiraatiota toi Kultsan reissu kun näki niin paljon kauniita naisia hyvässä kunnossa :rock:!!!!!

Ihmettelinkin sitä kuolavanaa joka kulki pitkin Kultsan käytäviä...

JohannaE
22.04.2009, 23:10
Ihmettelinkin sitä kuolavanaa joka kulki pitkin Kultsan käytäviä...

Tietäisitpä vaan :kuola:

JohannaE
22.04.2009, 23:13
Joo mahtavaa kun nuha iski :eek: No tänää oltiin siitä huiolimatta treenaamassa Pitskussa!

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*30
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*35

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*28

Oli huiu treenit. Johanna on happy kun on saanu paljon asiakkaita:thumbs::piis:

Pohjoisvirta
22.04.2009, 23:16
Joo mahtavaa kun nuha iski :eek: No tänää oltiin siitä huiolimatta treenaamassa Pitskussa!

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*30
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*35

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*28

Oli huiu treenit. Johanna on happy kun on saanu paljon asiakkaita :thumbs::piis:

Hyvä homma!
:)

JohannaE
26.04.2009, 21:16
Ups on unohtunu parit treenit kirjaamatta. Tosin tällä viikolla oli pakko ottaa kevyemmin koska oonollut nuhassa. No sit treenaamisenkin edestä on paiskittu duunia. Eikä vapaapäiviä ole ollut tällä viikolla :lol:

perjantaina treenasin rintaa ja olkia. Tänään oli vuorossa selkä.

10 min crossaus
ylätalja 4*10*40
alatalja 3*12*40
kulmasoutu tangolla 5*10*45

vatsoja tein kans vähän :rock:


Oli ihan jees treenit. Toivottavasti ens viikolla menee paremmin.

JohannaE
30.04.2009, 08:52
Taas on vähän unohtunut :lol:
Maanantaina oli takareiskat, tiistaina oli rinta olat, ja eilen oli selkä.

Oltii eile Foxxy Ladyn kanssa vähän treenaamassa.

10 min crossaus
Leuanvedot avustuskoneessa 10*10*jotain
Ylätäalja 1*10*35, 2*8*40
Kulmasoutu 3*10*30/puoli
Alatalja 3*12*jotain.

Aika tappotreenit oli. Nyt ei ole enää niin nuhanen olo. 2 päivää ajattelin nyt pitää lepoa. Hyvää vappua vaan kaikille :rock:!!!

JohannaE
03.05.2009, 19:45
Noniin nytten on vaput vietty. Ja harvinaisen kostein merkein meni tää vuos. Sekä torstaina että lauantaina tuli dokattua kunnolla. Noh olin mä lauantaina treenaa etureiskoja. Noh treeni meni ihan päin jotain:D. Päivän treeni meni sit paremmin. Vuorossa oli käpälät :thumbs:

10 min crossaus
Kapee pena 4*10*25
Dippi 3*12*25
Ojentajapunnerrus 4*12*32
Hauiskääntö mutkatangolla 3*12*26
Hauiskääntö kp 3*10*10

Jee jeee kivat reenit oli!!!

JohannaE
06.05.2009, 20:14
Joo taas unohtuu kirjaa treenejä. Toissapäivänä oli takareidet. Tänään oli selkä ihanien ihmisten kanssa <3

10 min crossaus
Leuanvedot i koneessa 5*10*kevennys oli jotain :D
Ylätalja kapealla kahvalla 4*10*45
Alatalja leveällä kahvalla 4*10*45
Kulmasoutu tangolla 4*10*50, 1*10*40

Vatsat:

Ab coaster 4*10*10
Rutistuskone 3*12*50

Oli oikein huippu treenit :rock:

JohannaE
07.05.2009, 21:25
Tänään menin aamulla ilosin ihanin mielin. Salilla näin kivoja tuttuja, ja fiilis oli korkealla!

10 min crossaus
Penkki kp kp 4*6*10
Alakaltevapenkki 3*12*30
Peck deck 4*12*20

Olat:

Viparit sivulle 3'12*4
Takaolkapäät koneessa 3*10*20
Pystypunnerrus 3*12*18,5

Oli aevan mahtavaa :rock:!!! Ulkona oli kiva ilma. Tänään sain ite kans hierontaa. Hankin just miniläppärin, niin nyt voi datailla töissä kans :D!!

JohannaE
08.05.2009, 21:19
Tänään oli huippu fiilis salille mentäessä. Vuorossa oli etureiskat!

10 min crossaus
Smith-kyykky 4*6*40+smithtanko
Prässi 1*10*100, 2*6*120
Ojennukset 3*10*jotain
Plié-kyykky girya kuulalla3*10

Vatsat rutistuskoneessa 3*max*50

Oli ihan tappotreenit!!! :thumbs: Treenin jälkeen kauniin Patrikaisen pikkuneidin kanssa syömää kinkkiä <3

JohannaE
10.05.2009, 16:40
Tänään on kyllä jalat ihan muussina perjantaisesta etureiskatreenistä :thumbs:
Tänään kävin treenaa käpälät!

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*30
Dippi 4*8*35
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*28


Oli niin mahtava keli että oli pakko kävellä salilta kotiin!!!:cool:

JohannaE
11.05.2009, 22:18
Tänää kävin treenaa selkää TG:llä. Kiakki lemppari treenivaatteet oli pesussa, joten jouduin tyytyy semi hyviin vaatteisiin.

10 min crossaus
Leuanvedot vastuskoneessa 4*12*jotain
Ylätalja 3*10*40
Cybex Vipuvarsikone 3*12*50
Kulmasoutu tangolla 3*10*40

Ei ollu hyvä juttu kun lemppari vaatteet oli pesussa. Reiskat oli kasvanu nii housut ei enää ollu hyvät, ja muutenkin treenit meni huonosti huonoilla vaatteilla :lol:!!!

JohannaE
12.05.2009, 17:54
Tänään olin treenaa takareiskoja Oli aivan super hyvä fiilis. Laiffi on nimittäin gutaa:kuola:

10 min crossaus
Hyvää huomenta 4*12*jotain
Prässi 3*6*90
Koukistus 3*12*jotain
Sumomave girya kuulalla 3*12

Vatsat 3*10*50

+grillaus:cool:

SUPERFIILIS!!!

JohannaE
14.05.2009, 12:50
Eilen olin treenaa rintaa ja olkia.

10 min crossaus
Penkki 4*6*30
Levitykset kp 3*12*8
Peck deck 4*12*20

Olat:

Viparit sivulle 3'12*4
Pystysoutu 3*10*27
Pystypunnerrus vipuvarsikoneella 3*6*10/puoli

Oli ihan hyvät treenit :rock:

JohannaE
14.05.2009, 22:30
Tänää illal kävin treenaa etureiskat ja vatsat!!

[B]10 min crossaus
Smith-kyykky 4*6*40+smithtanko
Prässi 1*10*100, 2*6*120
Ojennukset 3*10*jotain
Plié-kyykky girya kuulalla3*10

+ boonuksena oli askelkyykky girya kuulilla. Voi jessus tota liikettä en oo tehny aikoihin, ja sen huomas :lol:

Vatsat:
Ab coaster 3*12*10
Rutistukset taljassa 3*10*68

Oli oikein tiukka treeni :rock:

JohannaE
19.05.2009, 20:14
Sunnuntaina oltiin vetämässä kimppatreenit Jessien, Villen ,Foxxy Ladyn ja Tompan kanssa. Oli oikein superkiva selkäjumppa. Ainakin on vielä selkäkipee :D

Eilen ei kerennyt kaikelta kiireeltä salille, mutta tänään oli käpälätreenit.

10 min crossaus

Kapea pena 3*10*30
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*28

Vatsat: Rutistuskone 3*10*50

Hauskaa oli :lol:!!!

JohannaE
21.05.2009, 21:34
Eilen olin treenaa etureiskoja

10 min crossaus
Smith-kyykky 4*6*40+smithtanko
Prässi 1*10*100, 2*6*120
Ojennukset 3*10*jotain
Askelkyykky Girya-kuulalla *3

Vatsat: russiantwist 3*max*10
abcoaster 3*max*10

Tänää oltiin treenaa rintaa ja olkia.

10 min crossaus
Penkki 4*6*30
Levitykset kp 3*12*8
Peck deck 4*12*20

Olat:

Viparit sivulle 3'12*4
Pystysoutu 3*10*32
Pystypunnerrus vipuvarsikoneella 3*6*10/puoli

Oli supertreenit. Palkkari naamaan ja autolla kohti Espoota vanhemmille. Siellä mahtava Sushi päivällinen :rock:

JohannaE
24.05.2009, 22:13
Kiirettä pukkaa. Ens pe on muutto, ja kahen ihmisen tavarat pitäis pakata. Töitäkin on jonkinverran. Perjantaina olin treenaa selkää.

10 min crossaus
Leuanvedot vastuskoneessa 4*12*jotain
Ylätalja 3*10*40
Cybex Vipuvarsikone 3*12*50
Kulmasoutu tangolla 3*10*45

Vatsat :
Rutistuskone 3*max*55

Oli tosi hyvät treenit. Lihaskasvua havaittavissa kun selkä on ollut kipee pari päivää treenien jälkeen :lol:

Lauantaina olin treenaa takareiskoja

10 min crossaus
Hyvää huomenta 4*12*jotain
Prässi 3*6*90
Koukistus 3*12*jotain
Sumomave girya kuulalla 3*12

Oli tosi raskas treeni. Jaloissa on tuntunit ehanaa kipua treenin jälkeen. Aah venyttely on ollut tosi asia.

Tänään olin treenaa käpäliä.

Kapea pena 3*10*30
Dippi 4*8*30
Ojentajatalja 3*8*36

Hauskääntö kp 4*10*8
Hauiskääntö mutkatangolla 4*8*28

Vatsat: Taljassa 3*12*68

Oli jälleen kerran huipputreenit. SUPERFIILIS!!!

JohannaE
26.05.2009, 17:10
Tänää kävin treenaa etureiskoja. Salilla näin sattumalta rakkaimman ystäväni.

10 min crossaus
Smith-kyykky 4*6*40+smithtanko
Prässi 1*10*100, 2*6*120
Ojennukset 3*10*jotain
Askelkyykky girya-kuulalla 3*max

Oli tosi raskaat treenit. Sen kunniaksi käytiin syömässä inkkaria :lol:!!!! Töitä ja muu aika menee pakkailessa kun muutto on perjantaina!!! Jippii!!!!

JohannaE
09.06.2009, 21:02
Joo en mä ole treenaamista lopettanu. Olin viime viikolla 5 päivää aamusta iltaan. Joten hirveesti ei treenata ehtiny.

Eilen alkoi jonkinlainen dietti. Eipä tämä nyt hirveesti mitään muuta. Vähän vähemmän syömistä :lol:.

Eilen olin treenaa rintaa ja olkia.

Tänää etureiskoja.

10 min crossaus
Smith-kyykky 3*6*40+smithtanko
Prässi 3*8*120
Ojennukset 3*12*jotain
Askelkyykky 3*jotain

Oli huipputreenit!

JohannaE
18.06.2009, 14:46
On taas vähän unohtunu treenejen kirjaaminen. Treenattu on kyllä. Just kävin ostamassa paikalliselle salille ( Myyrin kuntokeskus) kortin. Voi että mä tykkään siitä salista. Tänäänkin aamupäivästä melkein yksin treenaamssa. Rokki pauhaa täysii ja mulla oli superfiilis!

Rinta+oLAT

10 min tsygäilyä
pena 3*6*30
Levitykset 3*10*8
Peckdeck 3*10*20

Viparit sivulle 3*12*5
Pystysoutu narulla 3*10*40
Pystypunnerrus vipuvarsikoneessa 3*10*5/puoli

Vatsat:
Rutistukset taljassa 4*10*80

Oli aivan huippua :rock:!!!!

JohannaE
19.06.2009, 22:59
Tänään oltiin Villen ja Annan kanssa treenaamassa kotisalillani :thumbs:!!

Etureidet:
10 min tsygäilyä
Etukyykky 3*6*40
Prässi 3*10*90
Ojennukset 3*10*jotain
Plié-kyykky 3*15*10

Vatsat:
Jalkojen nostot roikkuen 3*1 2
Rutistukset koneessa 3*10*35

+ venyttely

Oli huippua <3!!! Huomenna Wieniin. Hyvää Juhannusta kaikille :rock:!

Hevoskuiskaaja
20.06.2009, 15:27
Sympaattinen nuori nainen olet

Tsemppia treeneihin johannae! :thumbs:

JohannaE
29.06.2009, 15:29
Sympaattinen nuori nainen olet

Tsemppia treeneihin johannae! :thumbs:

Hihii kiitos. Tsemppia sulle kans treeneihin :rock:

JohannaE
29.06.2009, 15:32
Dodiih on taas kirjaaminen jäänyt vähän vähemmälle. Mutta silti rautaa onnosteltu entiseen tapaan! Tänänään olin treenaa selkää.

10 min tsygäilyä
Leuanvedot avustuskoneessa 4*10
Ylätalja 3*10*40
Alatalja 3*10*40
Kulmasoutu tangolla 3*8*50

Vatsat: Rutistukset taljassa 4*10*75

Hauskaa öli :lol:

JohannaE
30.06.2009, 17:48
Eilen tuli myös pyöräiltyä n. 14km. Olin ihan hiestä märkä kun pääsin kotiin. Saunan kautta nukkumaan. Aamulla oli pirteä olo 11h yöunien jälkeen. Päivä takareiska treenit oli tosi asiaa :D

10 min tsygäilyä

Hyvä huomenta 3*35
Prässi 3*10*90
Koukistukset 3*10*30
Sumomave 24kg girya-kuulalla 3*10

Oli huippu reenit!:thumbs:

JohannaE
10.07.2009, 13:13
Ollut vähän laiskaa tää treenejen kirjaaminen :lol:

Perjantaina aamusta treenasin etureidet. Ne oli neljä päivää niin kipeet sen jälkeen. Festareilla oli kiva pomppia kun jalkoihinn sattui. Ruissalosta tarttui nuha mukaan, joten se on hieman haitannut tän viikon treenaamista.

Tällä viikolla kävin tiistaina treenaa käpälät, torstaina käytiin Annan kanssa treenaa Töölöllä takareiskoja.

Tänään vuorossa oli selkä.

10 min tsygäilyä
Leuat 4*max
Ylätalja kahvalla 3*10*40
Alatalja 3*10*40
Kulmasoutu tangolla 3*8*50

Vatsat taljassa 3*max*60

Huippu treenit oli!

JohannaE
16.07.2009, 19:23
Eilen kävin treenaa vähän selkää. Treenimotivaatiota löytyy, mutta olin täysin kyllästynyt ohjelmaani. Ihan liian kauan tullu treenattua sillä.

10 min tsygäilyö
Leuanvedot 10*max (avustetussa koneessa)
Kulmasoutu 2*10*40, 2*max*50

Vatsat:
Voimapyörä 3*max
Rutistukset taljassa seisten 3*10*55

Tänään olin vähän alle tunnin lenkillä. Kun olin kävelemässä kotiinpäin löysin metsän varrelta kantarelleja :rock:!!!!

Huomenna treenaa uudella ohjelmalla :thumbs:!!!

JohannaE
17.07.2009, 21:06
Dodiih nytten on uus ohjelma! Päivän treenit tapahtui Pitskun Finnbodylla!

10 min crossaus
Etukyykky 5*8*30
Penkki 4*8*25
Pystypunnerrus 4*10*6
Ranskalainen punnerrus 3*8*18,5

Ohjelma on siis 2-jakoinen. Treenejä joka toinen päivä. Pienillä painoilla aloitetaan, jajoka treenissä niitä myös nostetaan.

Oli aivan huippua treenata muudella ohjelmalla. Mä olin ihan fiiliksissä!!!!!:rock:

JohannaE
23.07.2009, 11:50
Dodiih on taas vähän unohtunut tää kirjaaminen. Treenattu on silti joka toinen päivä.

19.7.2009

Kävin TG:llä treenaa. Alkulämmittelyt otin hyötyliikunnalla. Salille mentäessä pääsin suoraan asiaan. Vuorossa oli vetävät treenit.

SJMV 5*10*30
Leuat koneessa 3*10*60
Kulmasoutu kp 3*10*6
Hauis kp 3*10*6
Takaolkapääsoutu 2*10*25
Pohkeet seisten 4*10*15

:rock:

21.7.2009

Alkulämmittely oli taas 30 min kävelyä
Prässi 3*10*70
Reidenojennukset 3*10*15
Vinopenkki 3*10*7
Viparit sivulle 3*10*4
Pushdown 3*12*25
Jalannostot 3*12

Oli huippu treenit. Tää uus ohjelma rokkaa!!!! Kaivoin vanhan treenivihkoni esille. On hauskaa kattoa treenejä vuosien takaa, ja todeta että on jo kehittynyt :lol:!!!

22.7.2009

1h kävelyä :cool:

JohannaE
01.08.2009, 22:43
Huhhuh onpas ollu taas laiskaa tää treenejen kirjaaminen :lol:

26.7.2009

Alkulämmittely kävely
Etukyykky 5*6*25
Penkkipunnerrus 4*3*30
Pystypunnerrus kp 4*10*7
Ranskalainenpunnerrus 4*10*20
Vatsarutistus taljassa 3*10*55

28.7.2009

Patrikaisen pikku neiti oli mun PT:nä

SJMV 5*10*32,5
Leuat 3*10*50 vastuskoneessa
Kulmasoutu kp 3*10*8
Hauis kp 3*8*6
Takaolkapääsoutu 2*10*14
Pohkeet seisten 4*10*20

OLi ihan huippu treenit. Haukkarit oli tosi kipeet seuraavana päivänä :lol:!!

30.7.2009

10 min pyöräily
Prässi 3*10*80
Reiden ojennus 3*8*25
Vinopenkki kp 4*10*8
Viparit sivulle 4*8*5
Pushdown 3*10*30

Tissit tuli tosi kipeeks :rock:!!!

31.7.2009
1h lenkki ja venyttely

1.8.2009

Patrikaisen Pikku neiti oli taas PT:nä!!!

Lämpö 10 min ravi salille
Reiden koukistus 5*8*30 (Tää teki kipeetä :D)
Alatalja 1*12*35, 2*10*35
Ylätalja 3*10*35
Hauiskääntö mutkatangolla 3*8*18,5 (Oi että kun sattui)
Viparit taakse 2*10*2,5
Pohkeet istuen 4*10*12,5

Treenin jälkeen olin ihan kuollut. Voi että kun teki gutaa :lol:!!!!

JohannaE
08.08.2009, 18:59
2.8.2009

1h lenkki jätemäellä + venyttelyt

3.8.2009

Lämpö ravi salille
Etukyykky 5*8*35
Penkkipunnerrus 4*4*30
Pystypunnerrus kp 4*10*8
Ranskis 3*8*20

Ei niinkään hyvä treeni :hmm:

4.8.2009

1h lenkki jätemäellä + venyttely

5.8.2009

Lämpö ravi salille

SJMV 5*8*35
Leuat vastuskoneessa 3*8*30
Kulmasoutu kp 3*10*6
Hauis kp 3*10*6
Takaolkapää soutu tangolla 2*10*15
Pohkeet seisten 4*10*25

Super hyvä treeni :piis:!!!

6.8.2009 @Finnbody. Patrikaisen pikku neiti oli PT!!!

10 min crossaus
prässi 3*8-10*50 jarrutustekniikalla
reiden ojennukset 3*8-10*jotain
Vinopenkki kp 4*7*8
Viparit sivulle 3*8^*5,1*6*5,1*6*2,5
Pushdown 3*9*20
Jalkojennostot 3*10

7.8.2009

1h lenkki +venyttely

8.8.2009 Lepopäivä.

JohannaE
24.08.2009, 10:44
Miks näiden treenejen kirjaaminen aina unohtuu???

9.8.2009

Lämpö 10 min ravi salille.
Reiden koukistus 5*6*30
Alatalja 3*10*36,5
Ylätalja 3*10*36,25
Hauistanko 3*10*19
Viparit taakse 2*10*15

Hyvä treeni :thumbs:

11.8.2009

Lämpö ravi salille
Etukyykky 5*8*37,5
Penkkipunnerrus 4*4*28
Pystypunnerrus kp 4*10*9
Ranskis 3*8*18
Vatsarutistus taljassa

-etukyykky ei sujunut hyvin. Nyt olis tärkeetä että rakas oma PT:ni tulis joskus kattoo tän treenin ;)

Ei niinkään hyvä treeni :hmm:

12.8.2009

1h lenkki jätemäellä + venyttely

13.8.2009

Lämpö ravi salille

SJMV 5*8*37,5
Leuat vastuskoneessa 3*8*25
Kulmasoutu kp 3*10*7
Hauis kp 3*10*7
Takaolkapää soutu tangolla 2*10*18
Pohkeet seisten 4*10*30

-tosi hyvä treeni
-kulmasoutu kp menee nykyään paremmin teknillisesti

14.8.2009

1h lenkki+ venyttely


15.8.2009

Lämpö ravi salille vesisateessa
prässi 3*8-10*70
reiden ojennukset 3*8-10*25
Vinopenkki kp 4*7*9
Viparit sivulle 4*8*5
Pushdown 3*9*35
Jalkojennostot 3*10

-kohtalaisen hyvä treeni. Väsymys häiritsi hieman

17.8.2009 @ TG

10 min crossaus
Reiden koukistus 5*6*jotain
Alatalja 3*8*40
Ylätalja 3*8*40
Hauistanko 3*10*20
Viparit taakse 2*10*2,5
Pohkeet istuen 4*10*20

-hyvä treeni

18.8.2009

1,5h lenkki jätemäellä Annan kanssa

19.8.2009

10 min pyöräily
Smith-kyykky 5*10*45
Penkkipunnerrus 4*4*30
Pystypunnerrus kp 4*10*9
Ranskis 3*8*18
Vatsarutistus taljassa 4*12*60

- Super hyvä treeni
-Myrtsin smith teline painaa 35 kg!!
-penkkaus sujuu paremmin, muttei kuitenkaan tarpeeks hyvin.

20.8.2009

1h lenkki + venyttely

21.8.2009

10 min pyöräily
SJMV 5*8*38,5
Leuat vastuskoneessa 3*8*20
Kulmasoutu kp 3*10*7
Hauis kp 3*10*7
Takaolkapää soutu tangolla 2*10*18
Pohkeet seisten 4*10*40

-ihan ok treeni, väsytti homona :(

22.8.2009

1h spinning


23.8.2009 @TG

10 min kävely salille
Jalkaprässi 3*10*80
Jalkojen ojennukset 3*10*jotain
Vinopenkki kp 4*10*9
Viparit sivulle 4*8*5
Pushdown 3*10*32
Jalkojennostot 4*10

_ Ihan hyvä treeni :rock:

JohannaE
26.08.2009, 16:21
24.8.2009

1h lenkki +venyttely

25.8.2009 @ Let´s go

Lämpö 10 min ravi salille.
Reiden koukistus 5*6*30
Alatalja 3*10*40
Ylätalja 3*10*40
Hauistanko 3*10*23
Viparit taakse 2*10*2,5
Pohkeet istuen 4*10*20

+ 1 h spinning. Kaikkien ohjaajien pitäis olla yhtä energisiä kun ystäväni Katjan. Oli aivan huippu tunti!

26.8.2009

2h kävelyä tuli mainoksia jakamalla. Rankaaa puuhaa ;)

JohannaE
02.09.2009, 20:47
Noniin nyt on taas aika kirjaa treenejä. on tullu taas treenattua enemmän kun paljon. Kait mä oon lopullisesti ihan seonnut!! :lol:

27.8.2009

2,5h aeroobinen mainosten jaosta.

10 min pyöräily
Smith-kyykky 5*10*45
Penkkipunnerrus 4*4*30
Pystypunnerrus kp 4*10*10
Ranskis 3*8*18
Vatsarutistus taljassa 4*12*65

- smith-kyykky suju tosi hyvin
-penkki ei sujunu yhtään hyvin
-hikinen ja hyvä treeni :rock:
- pohkeet oli tuskasen kipeet mainosten jaosta :lol:

140 min makasin itse hieronnassa. Voin sanoa että se teki niin gutaa :piis:

28.8.2009

1h mainosten jakoa.
Kävin taas kerran jakamassa mainoksia. Se on mukavata puuhaa :thumbs:
Noh, jos ei tee mitään niin ei voi olettaa että on asiakkaita!!!

29.8.2009

Kävin TG:llä treenaamassa rakkaani kanssa. On niin mahtavaa nähdä miten paljon toinen on kehittynyt <3

10 min crossaus
SJMV 5*8*40
Leuat vastuskoneessa 3*8*20
Kulmasoutu kp 3*10*8
Hauis kp 3*10*8
Takaolkapää soutu tangolla 2*10*20
Pohkeet seisten 4*10*30

-pohkeet jäi tekemättä kun ne oli niin kipeet vieläkin :lol:
-oli huippu hyvä treeni :thumbs:

Illalla vielä näin Serkkujani, joita en ole nähnyt ainakaan kummeneen vuoteen. Oli kyllä hauskaa. Rahaa palo paljon, ja humala tila oli tosi asia!!

30.8.2009

1,5h lenkki jätemäellä Annan kanssa. Tuntui tuskaselta käydä lenkillä, kun edellisenä päivänä oli juonut muutaman :lol: !!

31.8.2009

10 min kävely salille
prässi 3*8-10*80
reiden ojennukset 3*8-10*30
Vinopenkki kp 4*7*10
Viparit sivulle 4*8*5
Pushdown 3*9*35
Jalkojennostot 3*10

- hyvä treeni, oli alussa vaikea saada hiki pintaan.

1.9.2009

1h lenkki

2.9.2009

2h aeroobista mainosten jakoa. Huh mitä hommaa :D

10 min ravi salille
Reiden koukistus 5*6-8*30
Alatalja 3*10*40
Ylätalja 3*10*40
Hauistanko 3*8*23
Viparit taakse 2*8*4
Pohkeet istuen 4*8*25

-tosi hyvä treeni

Palkintojuoma naamaan ja solkkuun :cool:!!!

Rautateemu
09.09.2009, 20:33
Tulukaas jossus Annan kaa GB kymille treenaamaan. Töllikäkin käypi :)

JohannaE
17.09.2009, 18:59
Tulukaas jossus Annan kaa GB kymille treenaamaan. Töllikäkin käypi :)

Joo sovitaan vaan joku päivä millon tehään kimppatreeni :) Millon kävis?

JohannaE
17.09.2009, 19:02
3.9-9.9 tuli treenattua ihan normaaliin tapaan. Nyt ollut viikon kipeä. Yrittäjän kun ei ole varaa olla kipeä, ja töistä poissa. Flunssa ei iskeny koskaa pahasti. Mutta kuitenkin niin että viikko treenaamatta. Toivottavasti huomenna pääsis treenaa. Tää puolikuntosena olemeninen ei ole herkkua :(!!!!

JohannaE
18.09.2009, 11:50
Tänään sit vihdoinkin pääsin salille. Kauheeta toi kipeenä oleminen, kun tekee mieli kaikkea hyvää. No nyt menin sit aamupäivä puntille. Salilla ei ollut kun yks treenaaja kun menin sinne. Ipodia kuunnellessa treenit alkoi kivasti :rock:.

Kävely salille
smith-kyykky 5*6*45
Penkki 3*20*pelkkä tanko, 2*6*30
Pystypunnerrus 4*6*10
Ranskis 3*8*18
Jalannostot 3*10

- Treeni oli kevyt. Koska ei uskaltanut vetää täysiä viikon tauon jälkeen. Treenimusiikkina toimi Dead By April, aivan loistavaa settiä!

Illalla vielä 1h spinning Katjan tunnilla :thumbs:

JohannaE
21.09.2009, 19:25
Takana aivan loistava viikonloppu <3

Lauantaina leffassa ja syömässä inkkaria rakkaan kanssa. Sunnuntaina kävimme tuttava pariskunnan kanssa Cessnalla Tallinnassa. Oli aivan huippua:thumbs:!

Vaikka tänään väsytti, niin se ei haitannut!

Kävin myös jakamassa yli tunnin mainoksia. Hikistä puuhaa :sweat:. En tiedä kuinka monta tuhatta mainosta oon jo jakanut...

Kävin myös salilla tänään.

Lämpö oli kävely salille.
SJMV 5*4-6*50
Leuat vastustuskoneessa 3*6*20
Kulmasoutu kp 3*8*9
Hauiskääntö kp 3*4-6*9
Takaolkapääsoutu 2*10*23
Pohkeet seisten 4*10*40

-SJMV tuntu eka tosi raskaalta, mut sit alko sujua paremmin.
-Leuat alkaa huomattavasti sujuu paremmin

Oli aivan huippu super treeni :rock:!!!!

JohannaE
23.09.2009, 16:24
22.9.2009

1h mainosten jakoa. Rankkaa puuhaa:rock:!!! Ostin myös todella magean nahkatakin, ja olen erittäin rakastunut siihen :D

23.9.2009
Kävely salille
5 min fillarointia
Jalkaprässi 3*6*90
Jalkojenojennukset 3*10*30
Vinopenkki kp 4*10*10
Push down 3*6*40
Jalkojennostot 3*15

Oli huippu super treeni:thumbs:

Kauhee nälkä koko ajan. Tänään on ihan kohtalaisen kiva työpäivä :P

JohannaE
28.09.2009, 09:12
24.9.2009

1h mainosten jakoa. Hikistä puuhaa tuo:rock:

Ja sitten myös parin tunnin makoilu hierontapöydällä. Voi että hieronta teki gutaa! Kun treenaa näin paljon niin se on vaan niin tärkeä juttu!

25.9.2009

Kävely salille
Reiden koukistus 5*4*35
Alatalja 3*8-10*45
Ylätalja 3*8-10*45
Hauiskääntö mutkatangolla 3*10*23
Viparit taakse 2*10*4
Pohkeet istuen 4*10*30

Ihan hyvä treeni:o

26.9.2009

45 lenkki Jätemäellä ja venyttely.

27.9.2009

Aampäivästä mainosten jakoa tunnin verran. Iltapäivällä Treenit Töölöllä oli tosi asia.

5min crossaus
Hack-kyykky 5*6-8*30
Penkki 2*15-20*tanko, 3*6-8*35
Pystypunnerrus kp 4*8*10
Dippi koneessa 2*6*30, 2*10*25
Jalkojennostot 3*15

Treenit meni hyvin. Penkki avustettuna sujui todella hyvin. Oli kivaa käydä töölöllä treenaa, tosi siellä oli hirveesti tuttuja kenen kanssa piti vähän pölistä :piis:

JohannaE
30.09.2009, 14:40
29.9.2009

Kävely salille
5 min fillarointi
SJMV 5*4*50
Leuat vastustuskoneessa 3*8*20
kulmasoutu kp 3*4*12
Hauiskääntö kp ´3*6*9
Takaolkapääsoutu 2*10*23
Pohkeet seisten 4*10*50

Jotenkin tuntui todella väsyneeltä, eikä saanut oikein treeniä sujumaan. Vähän enemmän tankkauska niin se on siinä :thumbs:

30.9.2009

1h lenkki Jätemäellä ja venyttelyä. Oli oikein raikas ja ihana ilma lenkkeillä :rock:

JohannaE
05.10.2009, 20:11
1.10.2009

Prässi 3*6*90
Jalkojenojennukset 1*10*30, 2*5*35
Vinopenkki kp 4*4*12
Viparit sivulle 3*8*5, 1*4*7
Push down 3*8*40
vatsat: jalkojennostot 3*10 ja pari muuta vatsalihasliikettä

-Oli huippu hyvä treeni :thumbs:

2.10.2009

60min lenkki jätemäellä

3.10.2009
Fitness espo

4.10.2009

Olin Töölö Gymin spinningissä. 75 min ylämäkitreeniä. Muuten oli tosi hyvä setti, mutta oli aika tylsää musiikkia :hmm:

5.10.2009

Kävely salille
5min pyöräily
Reiden koukistus 5*4*35
Alatalja 2*10*45, 1*6*50
Ylätalja 3*6*45
Hauiskääntö mutkatangolla 3*5-6*24
Viparit taakse 2*10*4
Pohkeet prässissä 2*10*pelkkä kelkka, 2*10*10

- tein ekaa kertasa pohkeita prässissä. Mukava liike :lol: Huomenna en ehkä kävele.

Tuli ostettua rock bänd peli, ja nyt ihan koukussa siihen :rock:

JohannaE
07.10.2009, 12:00
Eilen mulla oli ihan killeripäivä. 6 asiakasta. Kesken päivän oli parin tunnin tauko. Käytin sen ajan hyödykseni ja kävin tunnin lenkillä. Se piristi mukavasti päivää, ja sillä jaksoin ahertaa loppupäivän:thumbs:!!

JohannaE
07.10.2009, 19:36
7.10.2009
Kävely kaatosateessa salille
5 min fillarointi
Smith-kyykky 1*8*45
Penkkipunnerrus kp 4*5*30
Pystypunnerrus 4*6*10
Dippi koneessa 3*10*60
Vatsarutistukset 3*10*60

Smith-kyykky jäi lyhyeen. Vasemman etureiskan sivussa on jotain vikaa. sattuu kyykätessä. Pitää saada apua joltain kollegalta. Muutenkaan treeni ei oikein sujunu. Syy oli varmaan se, että treenipaita jäi kotiin. ja joutu treenaa duunipaidalla :lol:

JohannaE
13.10.2009, 16:10
Perjantain treeni on kokonaan jäänyt kirjaamatta.

9.10.2009

kävely salille
sumomave girya-kuulalla 4*15*12
Leuat vastustuskoneessA 3*8*15
Kulmasoutu tangolla 1*15*30, 1*15*40, 2*10*45
Hauis kp 5*10*8
Takaolkapääsoutu 3*10*23
Pohkeet prässissä 4*10*jotain

Oli ihan hyvä treeni. Vähän muutin treeniä. Ei jaksanu tehä tällä kertaa niinkun ennen.

La 10.10 oli Tupari bileet. Sillon ei pahemmin päässyt treenaamaan. Sunnuntaina jouduin menee IFK:n peliin 5h yöunilla. No se oli kauden viimeinen peli. Maanantaina kävin Lahdessa seikkailemassa. Maanantain treeni oli 1h aeroobinen.

Tänään kävin salilla. Huomasin että kaikki mun mainokset oli revitty pois sieltä. :confused: Joku on perustanut sinne oman puljunsa. saa nähä kuinka hyvin kannattaa.

Kävely salille
5 min fillarointi
Hack-kyykky 5*10*70
Plie´-kyykky 10 kg levykiekolla 4*15
Vinopenkki 4*10*12
Viparit sivulle 2*10*5, 2*6*6
Push-down 3*10*35
Jalkojennostot 4*12

Olipa huippu treeni. Viikon verran treenaan fiiliksen mukaan, jonka jälkeen kaikki muutuu :thumbs:

JohannaE
15.10.2009, 16:15
Eilen kävin tunnin lenkillä. Huomasin myös tässä yks päivä että jalassa ei ole mitään vikaa. Lepo teki tehtävänsä, kai :rock:


Tänään kävin treenaamassa fiiliksen mukaan:lol:. Tein käsiä ja vähän olkapäitä. Oli oikein mukava jumppa!

10 min fillarointi
dippi 2*10*60, 2*4*oma pikku vartalo :lol:
push-down 2*12*35, 2*6*40
Viparit sivulle, eteen sekä taakse 3*10
Hauis kp 2*10*8, 2*6*9
Hauis mutkatangolla 3*12*23

Boonuksena tein vatsoja rutistuksia taljassa 3*10*65


Illalla saan itse hierontaa!!!!:rock::rock::rock:

JohannaE
18.10.2009, 18:25
17.10.2009 @Töölö Gym

10 min crossaus
Jalkaprässi 4*8*120
Ojennukset 3*12
Koukistukset 3*12
Sumomave giryA kuulalla 4*10*24

10 min pyöräily.

Oli kova pumppi ja tosi hyvä treeni :thumbs:

18.10.2009

Tänään jalat oli todella kipeät eilisestä treenistä.:lol: Kävin silti (onneks) 45 min lenkillä Jätemäellä sekä venytykset sen perään! Nyt on superfiilis!

JohannaE
27.10.2009, 12:02
Nyt on pakko myöntää että olen vähän kyllästynyt kirjoittamaan tänne. Kirjoitan sillon kun tekee mieli, ja saan siitä hyvän mielen.

En ole lopettanut treenaamista, päinvastoin. Mun höpönöitä voi käydä lukee http://johannae85.blogspot.com/.

Lupaan myös välillä päivittää treenejä tänne :) mutta kaiken teen silloin kun parhaaksi tunnen :)

Tsemppii treeneihin! :thumbs: