Näytä koko versio sivusta : Elämä heti kisojen jälkeen
Olipas piristävä yllätys löytää tämä foorumi :).
Tästä on ollut varmasti juttua jossain, mutta tuleepa sitten toistoa.
Kisojen jälkeen mulle iski pieni tyhjiö olo, mitäs nyt fiilis. En oikein osaa aloittaa mitään ja mikään ei juuri kiinnosta. Treeni ja ruokavalio on aika solmussa ja sekaisin tällä hetkellä. Oma muuttuva keho hieman masentaa vaikka on selvää, että kiloja tulee ja pitääkin tulla. Miten te muut kokeneemmat kisaajat olette päässeet arkeen, treeniin ja uuteen ruokavalioon kiinni? Onko teillä ollut vastaavanlaisia tuntemuksia? Höh, ei tässä näin pitänyt käydä :(.
Kannattaisi tulla sitä diettiä ns. taaksepäin, eli varovasti lisätä niitä hiilareita ja ottaa mukaan pikkuhiljaa dietin aikana tauolla olleita ruokia/ruoka-aineita. Koittaa edes 3 ekaa viikkoa tehdä niin. Silloin painon ei pitäisi juurikaan nousta ja muutamien viikkojen jälkeen se nousu jatkuisi maltillisena. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että niitä herkkupäiviä olisi vain se yksi.
Tuo on henkisesti raskasta. Saa olla melko kova pää " jatkaa " diettiä vaikka ei ns. ole pakko. Varmaan ehkä kymmenestä kilpailijasta yksi kykenee tuon toteuttamaan. Allekirjoittanutkin kuuluu tuohon enemmistöön ja sen kyllä huomaa :(
Salille en suosittele menemään jos se on vastenmielistä. Tee jotain muuta, lenkkeile, käy jumpissa tms. Liikkumatta ei kuitenkaan kannate olla, kun se kroppa on siihen kovaan rääkkiin ehtinyt tottua. Jos yhtäkkiä lyöt jarrut päälle ja jäät soffalle, on kroppa sitten hieman ihmeissään.
En ole kovin kokenut kisaaja, mutta ainakin itsellä ja esim. Teemulla sekä Petterillä mielessä pyöri/pyörii jo kisadieetin lopulla ajatus siitä, että kisojen jälkeen pääsee vihdoinkin taas treenaamaan plussakaloreilla, kasvattamaan lihasta ja kehittymään. Miinuksilla kärvistely toki tuo esiin sen lavalla tarvittavan kireyden, mutta homma tuntuu siitäkin huolimatta jotenkin paikallaan junnaamiselta koska naturaalitreenaaja ei kasvata lihasta miinuksilla. Eli kisojen jälkeen motivaatiota riittää koska halu kasvattaa heikkoja lihasryhmiä on niin kova. Esimerkiksi nytkin, vuosi kisojen jälkeen, kun vain tsekkaan omia kisakuviani joissa näytän suurin piirtein joltain biafralaiselta maratonjuoksijalta ilman olkapäitä, ilman käsiä, ilman etureisiä, ilman mitään lihasmassaa, saan saman tien melkoisesti motivaatiota kasvattaa lisää lihasta luiden ympärille koska en halua näyttää lavalla yhtä pieneltä ja surkealta enää koskaan.
Carita, etkö jatka Lahteen enää? Hitsi jos et, olin kovasti toivonu näkeväni sut lavalla.
En ole kyllä mikään kokenut kisaaja, mutta avaanpa nyt silti sanaisen arkkuni tästä asiasta. Jos oot Pakkista lukenut, niin siellä on ollut aika paljonkin tästä keskustelua... harmillista että koko juttu siellä teilattiin niin voimakkaasti, koska mä ainakin uskon että kisojen jälkeinen alakulo ja jopa lievä masennus on hyvinkin yleistä.
Mulle tuo kisojen jälkeinen aika oli viime syksynä harvinaisen synkkää... ei treenikaudelle siirtymisen, vaan monien muiden asioiden joiden takia stressikerroin oli mun normaalitilaani nähden aivan hemmetin korkealla viimeisen kuukauden aikana. Tuntui että tapahtui niin paljon, ettei pää pysynyt mukana, ja kisojen jälkeen humpsahti yhtäkkiä siihen tilaan kun oli paljon omaa aikaa (viimeistelin diplomityötä kotona). Asioiden prosessointi oli todella raskasta ja siihen kun löi vielä päälle lisäksi sen ketodieetistä normaaliruokavalioon palaamisen... mulla pari virhettä, mitkä tein oli:
1) salille palaaminen liian pian ja itsensä pakottaminen kovaan treeniin ("pakkohan se on jaksaa, kun nyt on paras aika kehittyä") vaikka oikeasti ei huvittanut, ei olisi ollut dippatyön vuoksi juuri aikaakaan, saati mitään intohimoa punttitouhuun
2) en luottanut oman kropan tuntemuksiin siitä, miten mun pitäisi syödä - ts. ne ruuat, jotka toivat hyvän olon (lowcarb keton jälkeen) olivat "väärin" -> olisi pitänyt vaan kehon olotiloja kuunnellen vähitellen lisätä niitä hiilareita, eikä kertarysäyksellä, josta seurasi hirveitä mielitekoja ja vatsakipu 24/7
En tiedä olenko oikea ihminen ketään neuvomaan... mutta tuli mieleen, että ehkä kannattaisi ihan rehellisesti vaan pysähtyä hetkeksi, antaa itselle sitä aikaa palautua. Sullakin on pitkä projekti takana, varmasti oot tehnyt sieltä viime loppusyksystä asti kovaa töitä just tätä kisaa varten. Uskoisin, että on ihan normaalia tuntea jonkinlaista tyhjyyttä. Nythän sulla on aikaa olla perheen kanssa, ulkoilla vaikka lasten kanssa tehden kaikkea hauskaa pihalla sen sijaan että pitäisi olla polttamassa kaloreita. Puntillakin toki voisi käydä jos se tuntuu hyvältä, mutta ite en ainakaan enää pakottaisi itseäni kisojen jälkeen suoraan jonkun uuden ohjelman pariin ja koviin treeneihin. Ennemmin jotain koko kropan jumppailua tai ihan vaan sitä, mikä milläkin kerralla hyvältä tuntuu. Puhu valmentajasi kanssa. Hän on superhyvä näissä jutuissa. :)
Koska tosiaan ainakin itse laskettelin hienosti perse edellä puuhun tuossa palautumisasiassa, niin pää ja kroppa eivät olleen kunnossa moneen kuukauteen kisojen jälkeen. Kroppa piiputti ihan älyttömän herkästi ja mieli on mennyt vuoristorataa pitkään. Rehellisesti sanottuna mulla meni yli puoli vuotta palautumiseen. No, mitä nyt olen tässä muiden tyttöjen kanssa jutellut niin helpottaa kyllä tietää että en ole ainoa. Uskoisin, että naisilla nämä henkisen puolen jutut vielä korostuu paljon enemmän, koska usein olemme tunneihmisiä eikä tunteiden velloessa paljon auta, vaikka järki yrittäisi sanoa mitä.
Nyt tiedän miten ensi kisojen jälkeen pitää toimia. Reilusti taukoa kovista treeneistä, ihan niin paljon kuin kroppa ja pää vaatii. Sitä ruokaa, mistä tulee HYVÄ OLO. Ihan sama mitkä makrot, montako ateriaa päivässä, tuleeko proteiinia joka aterialla, whatever. Kunhan olo on hyvä. Sellaista liikuntaa, mikä pitää yllä hyvää oloa. :) Ja itseasiassa... nyt kun tiedän mitä aion tehdä, niin tästä on hyvä lähteä tähtäämään sinne ensi syksyyn (hei hei epävarmuus)!
Onneksi mulla on ollut kauheesti tekemistä ja mietittävää kisojen jälkeen. Kaikkia ihania uusia asioita on tapahtunu lyhyessä ajassa ja oon ollut jotenkin niin tyytyväinen mitä saavutin, vaikka se ei monien mielestä paljon ollukkaan. Ite oon vaan nauttinut onnistumisen tunteesta ja sitä mukaan myös kaikki muutkin osa-alueet on loksahtanut paikoilleen.
Mulla on ollut aivan uskomattomia paino heittelyjä tän parin viikon aikana ja tälläkin hetkellä oon niin nesteessä kun olla ja voi, mutta tiiän että se on vaan väliaikasta ja ei mua kauheesti haittaa vaikka kiloja onkin tullut takasin. En kauheesti tykänny luikku olosta ja enkä ehtinyt tykästyä lavatrobeliaanoon, joten ehkä tuo ulkönäön muutos ei ota mulle niin kovasti luonnon päälle.. Kyllä naisessa mun mielestä saa ja pitää olla hieman rasvaa.
Oon treenannu aika paljon kisojen jälkeen. Oon tehhy aika paljon aerobista ja jonkin verran punttiakin. Huomaan kyllä että kovaan punttiin ei mun kroppa oo tosiaan vielä valmis mutta tällä hetkellä nautin vaan treenaamisesta enkä aattele kehittymistä. Ihanaa treenata täydellä masulla...
Munkin kohalle tilanne vois olla toinen jos mulla ei olis mitään uusia projekteja ja suunnitelmia elämässä. Ymmärrän täysin kyllä täysin teitäkin joille pieni iskee pieni kisojen jälkeinen masennus. Mutta päät pystyyn ja kohti uusia haasteita..
Ja Caritalle vielä sen verran että olit kyllä aivan mahtava lavalla. Onneksi olkoon aivan kauheesti, säteilit niin mahtavasti lavalla. Tuli itellekin hyvä mieli kun hymyilit ja nautit niin silmittömästi lavalla olosta sisilloinkin kun teit yleisölle selkäposea. Line upissa oli aikaa seurata teidän parhaiden ilmeitä ja susta kyllä huomasi että nautit täysin rinnoin:thumbs:
Ihanaa kiitos teille kaikille ihanat immeiset :). Mä jotenkin arvasin etten olisi ihan yksin tämän asian kanssa. Masennuksesta ei voi oikein puhua vaan lievästä alakulosta ja päämäärättömyydestä liikunnan ja ruokavalion suhteen. Minä pidän tiukoista rutiineista ja olen aika vahva mitä tulee itsekuriin, kun on kova tavoite, niin se sujuu tosi hyvin. Minä nautin dieetistä (loppua lukuun ottamatta) ja mun maha voi tosi hyvin ja kisaan valmistautuminen oli hienoa aikaa pääasiassa.
Mari: Minulla on aika paljonkin dieetti ajan ruokia ruokavaliossani. Riisi on yksi sellainen mikä ei vain putoa. Säännöllisyys ja suunnitelmallisuus puuttuu syömisistä. Sekin vaatisi vain viitsimistä, mutta ku ei viitsitytä. Liikun kyllä lähes päivittäin, lähinnä lenkkiä ja jonkin verran punttia. En vain oikein saa kipinää ja iloa siitä liikkumisesta, se on se ongelma. Raskas punttitreeni ei vain suju. Voimatasot on 0.
Faidra: Minua ei nähdä Lahdessa lavalla, katsomossa kyllä :). Tein päätöksen aika pian kisojen jälkeen syitä sen enempää selittämättä, tiedän ratkaisun olevan oikea. Kiitos Kaisa kun jaoit omia kokemuksiasi. Omani ovat aika lailla samankaltaisia. Hyvä idea antaa itselleen hetki aikaa eikä yrittää lyödä päätä seinään väkisin. Olen aina ollut hyvä syömään ja olen aina nauttinut liikunnasta. Odotan sitä paloa, kyllä se sieltä vielä tulee. Onneksi meillä on matka tiedossa Karibian lämpöön. Sitä odotan kovasti. Annan itselleni siihen asti aikaa olla tuuliajolla ja sen jälkeen uusi draivi päälle.
Hulkki: Olen käynyt katsomassa kisakuviani ja joka kerta kun katson niitä, ne näyttävät erilaisilta :confused:. Kuitenkin näen selkeästi ne minun heikot lihasryhmäni ja niihin aion paneutua kunhan löydän sen motivaation. Minulle se motivaatio ei vain automaattisesti tule siitä, että halu kasvattaa heikkoja lihasryhmiäni on suuri. Minulle ei ole nyt juuri sitä suurta halua, mutta tietoisuus siitä on olemassa ja olen ihan varma, kun löydän sen motivaation, alkaa tapahtumaan. Naiset ja miehet tosiaan ajattelevat ja toimivat hieman eri lailla (ei voi yleistää). Minä olen vahvasti tunneihminen ja se näkyy tässäkin asiassa.
Elkku82: Ihanaa kun sulla on kaikki hyvin ja vielä onnittelut hienosta kisasta. Olitko sinä se kaunotar, jolle hymyilin selkäposen aikaan. Mulla oli tosiaan niin mieletön fiilis ja mun olisi tehnyt mieli vetää tanssiksi siinä. Se olisikin ollut aika näky, kun olisin heittänyt villit lantioliikkeet selkäposessa :D. Nautin kisaamisesta ihan mielettömästi ja se sitten ilmeisesti näkyi. Se oli kaiken kaikkiaan todella hieno päivä. Muistan se ihan koko lopun elämäni.
Kiitos vielä kaikille. Teidän jutuistanne sain paljon mietinnän aihetta ja tukea omiin ajatuksiini. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu :).
Mä komppaan tässä täysin Hulkkia...
Dieetti on ollu pitkä ja raskas, moni asia on muuttunut dieetin aikana ja tuntuu että tämän jälkeen aukeaa aivan uusi elämä. Näen ja koen monta asiaa elämässä aivan eri tavalla.
Mutta kaikista eniten odotan sitä että pääsee taas treenaamaan oikeesti, plussakaloreilla!! Seuraavista kisoista ei ole minkäänlaisia suunnitelmia, mut motivaatio dieetin jälkeiseen treenaamiseen on aivan järkyttävä...!! :rock:
On ollut suorastaan terapeuttista suunnitella nyt dieetin aikana ens talven treenejä. Ja niitä plussakalori ruokavalioita :D
Dieetti on ollu pitkä ja raskas, moni asia on muuttunut dieetin aikana ja tuntuu että tämän jälkeen aukeaa aivan uusi elämä. Näen ja koen monta asiaa elämässä aivan eri tavalla.
Mutta kaikista eniten odotan sitä että pääsee taas treenaamaan oikeesti, plussakaloreilla!! Seuraavista kisoista ei ole minkäänlaisia suunnitelmia, mut motivaatio dieetin jälkeiseen treenaamiseen on aivan järkyttävä...!! :rock:
Muutoksia on tullut dieetin myötä minunkin elämääni ja ajattelutapaani ja se on hieno asia :).
Minäkin ajattelin noin dieetillä ollessani, mutta sitten kun dieetti loppui, kävikin vähän toisin. Tuli vain sellainen plaaah ei jaksa, mutta kyllä se into vielä esiin kaivetaan :).
Sinä olet ilmeisesti menossa Lahteen, ymmärsinkö oikein? Ei muuta kuin tsemiä ihan hurjasti :rock:, jos sinne olet menossa.
Kiitos Carita!!
Kyllä, SM-kisaan menossa ja fiilikset on korkealla! :) jännittää...
Henkilökohtaisella tasolla tavoitteet on täyttyneet moninkertaisesti ja olen saavuttanut enemmän kuin ikinä uskalsin toivoakaan. Toivotaan että nää hyvät fiilikset jatkuu vielä kisan jälkeenkin...
Harmi kun emme näe sua Lahdessa lavalla, oot niin upea!
Tosi paljon tsemppiä sulle jatkossa. Kyllä se motivaatio ja tasapaino sieltä taas löytyy, usko pois...
Carita, tuo voipi olla ihan vaan ylirasitusta kisojen ja mahdollisesti muiden asioiden aiheuttaman stressin takia ja nyt, kun ne on ohi niin keho muistuttaa äärikäytöstä. Anna aikaa. Ota rennosti eläkä vertaa itteäsi muihin. Jos toiset jaksavat innostuneena mennä porskuttaa eteenpäin niin älä välitä siitä.
Hyvä vaan jos tajusit kuunnella sitä kroppaa, etkä jatkanu muiden mahdollisen painostuksen alla eteenpäin. Vaikka sitä treenimotivaatiota olisi sitä kautta saattanut löytyä niin se olisi sitten kostautunut myöhemmin ja ehkä vielä pahemmin.
Elä yritä väkisin. Kisoja kyllä tulee ja menee.
Kohta se on edessä itselläkin paluu arkeen - onneksi. Puoli vuotta tässä on pidetty perhettä äidin mielivallan ja itsekkyyden ikeessä... Pitkään meni mainiosti ja sittenkin joten kuten mutta tämä aika Turun ja jkl:n kisojen jälkeen on ollut jotain sanoinkuvaamattoman kaameaa: tätä nälän, väsymyksen ja näköalattomuuden määrää ei voi sanoin kuvailla.
Tätähän sitä on halunnut; olla kireä ja rasvaton - ja nyt kun siinä ollaan, niin tästä on onni ja auvo kaukana. Sitä on pelkkä kuivakka, kärttyisä raato. Kaikki ärsyttää, eikä siedä yhtikäs mitään - ei edes omia lapsia, miehestä puhumattakaan :rolleyes:. Ainoa halu jota tuntee, on ruokahalu, ja se onkin nyt universumin kokoinen.
Sen tässä on taas nähnyt, että elämä on riittävän hyvää ollessaan tasapaksua ja tavallista. Kohtuus kaikessa on ak:lle paras tapa elää. Ainakin tämä nainen tarvitsee rasvaa ruhoonsa voidakseen hyvin; enemmin vähän pehmeä ja pyöreä ja toimiva kuin kireä ja epäkunnossa.
Itsellä karkaa TAAS mopo käsistä kisojen jälkeen tuon syönnin suhteen mutta mitäpä tuosta kun sen etukäteen tietää. Pahinta olisi yrittää asettaa tiukkoja rajoja ja pyrkiä kontrolloimaan omia mielihaluja, koska tuolloin astuu kuvaan ankara yliminä ja syyllisyys, joiden kanssa on mahdoton elää. Ei sitä aikaansa enempää jaksa makeaa ja kaiken maailman herkkuja vetää; pikkuhiljaa tulee ikävä paistijauhelihaa ja puuroa - mutta ei väkisin vääntämällä. Mikään ns. herkkupäivä ei itsellä onnistu; ensin se voi olla lauantai mutta siitä sitten laajenee koko vkonlopuksi ja niin edelleen. Enemmin sallin itselleni joka päivä jotain hyvää kun tiedän, etten heikolla luonteella lopulta muuhun pysty ;). Kun on on/off-ihminen, niin silloin on ja piste. Näyttää tuo dieetti kuitenkin tarvittaessa onnistuvan.
Salille en kisojen jälkeen mene jos ei tosissaan huvita, ja tuskin tämän rääkin jälkeen moista huvitusta on luvassa... Antaa kropan palautua ja katsotaan sitten ajan kanssa mille aletaan. Nyt ainakin tekee mieli tehdä jotain ihan muuta - jotain mikä on pelkkää rentoutumista ja tuulettaa parhaiten ak:n psyykeä eli kiivetä hevosen selkään ja lähteä maastoilemaan. Siitä tulee aina hyvä mieli, ja mikä sen parempi tälle perheelle (ja omalle työyhteisölle) kuin hyväntuulinen, hyvin ruokittu äiti.
Oho, olipas ihana teksti Piudelta. Tunnistan NIIN hyvin nuo sun kuvailemasi tunteet, itsekin olen juurikin ja justiinsa joko tai-tyyppi, valitettavasti. Siitä on hyötyä aika pitkään dieetillä, kun tekee asiat piirulleen. Sitten, kun rupeaa riittämään niin rupeaa riittämään ihan tosissaan :mad: Tuntuu aivan liian rajoittuneelta ja ahdistavalta kaikki olo ja elo, koska hölläämistä ei ole osannut itselleen juuri suoda ja ajallisestikin on kuljettu äärimmäisen pitkä matka. Mulle tulee Lahteen 25 vkoa diettaamista. Joka tapauksessa kisojen jälkeen tuo mustavalkoisuus pään sisällä aiheuttaa herkästi äärilaidasta toiseen hyökkäämistä, ja tunnontuskia mm.ruokailuista ja jumpista luonnollisesti. Oli kuitenkin mieltä piristävää lukea jonkun samankaltaisen ajatuksia, ja huomata, että syömisen hienoisesta riistäytymisestä eivät kaikki "joko-tai-meikäläisetkään" ota kovin elämää suurempaa stressiä. Tuohon pyritään :thumbs: Kasvua elo kaikki, ja muita havukka-ahon ajatuksia :p
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kisan jälkeen oli helpottunut olo, pitkä ja tiukka dieetti takana. Tyhjyyden tunnetta ei tullut koska plussakaloreilla olin heti innolla tapaamassa kaikkia kavereita koska sosiaalinen elämä oli hieman kärsinyt dieetillä. Kaupassa olin kuin Liisa ihmemaassa kun sai ostaa muutakin kuin riisiä, kanaa jne.. Näitä elämän pieniä iloja:) joista todella nautti. Virtaa oli tosiaan enemmän kuin laki sallii, treeni maistui. Ja tietenkin jekkubatteryn ja sidukan aiheuttama euforia kisan jälkeen oli mahtavaa 20 viikon kuivan kauden jälkeen (kuulostaa ihan alkoholistilta) hmm:lol:
Mutta aika kultaa muistot, nimittäin dieetistä. Kaipaan jo dieetille, ja nyt Lahden kisojen jälkeen motivaatio kasvoi entisestään. Loppujen lopuksi ensimmäinen kisadieetti oli elämäni parasta aikaa ylä ja alamäkineen, josta jäi tosi hyviä muistoja. Toivottavasti seuraava on samanlainen:sweat::evil:
Jonna1983
28.10.2007, 21:09
Kannampa minäkin oman korteni kekoon dieetin jälkeisistä fiiliksistä.
Muutamat viimeiset viikot dieetistä oli yhtä helvettiä; nälkää, pahaa oloa, väsymystä, itku-potku-raivareita ja salille lähtö oli jotain aivan kamalaa ja vastenmielistä. Odotin kisapäivää kuin kissa kermavatia. Päivä sinänsä oli aivan mahtava ja kisat todella ainutlaatuinen ja mieleenpainuva kokemus. Menestystä ei tullut, mutta kisakärpänen ja halu menestyä ja kehittyä kasvoi aivan valtavasti. Aika paljon jäi hampaankoloon...
Dieetin ansiosta osaan nyt kuunnella kroppaani paljon paremmin ja ruokavaliokin on kunnossa ihan ilman mitään ruokavaliomalleja. Ei tartte mistään lappusesta luntata, et osaa syödä oikein. Nyt osaan myös treenatakin maltilla. Dieetillä, varsinkin loppuvaiheessa, oli pakko opetella treenaamaan kovaa, mutta samalla todella fiksusti, että paikat pysyy kunnossa. Ihanaa olla taas mieleltään tasapainoinen (hope so... :D), dieetillä en sitä tosiaankaan ollut :D Välillä olin todella masentunut ja välillä ylienerginen. Itkettyä tuli enemmän kuin normaalisti vuoden aikana yhteensä.. Kaikesta tästä huolimatta kisadieetti oli kyllä elämäni paras kokemus! Eikä muuten jäänyt viimeiseksi :rock:
Normaaliin elämään paluu oli mulle helpompaa kuin odotin. En oikein viihtynyt siinä riutuneessa rääpäle-lookissa. Herkuttelu jäi yhteen päivään, massu ei oikein tykänny nameista :( Painoa on kertyny jo jonkun verran, mut ei se juuri haittaa. En toki halua lihottaa itteeni mikskään taistelunorsuks, vaan olla ihan normaali, niin kuin nyt olen. Treenit maistuu paremmalle kuin koskaan ja voimatasot nousee kovaa vauhtia. Halu kehittyä ja kasvaa on kova. Kahden vuoden päästä lavalla nähdään (toivottavasti) täysin eri näköinen tyttö kuin tänä syksynä :cool:
Sitä mä vaan oon ihmetelly, et mulla tuntu kroppa palautuvan tosi nopeesti dieetistä. En tosin ollutkaan missään änkyräkireessä kunnossa. Olin salilla jo muutama päivä kisojen jälkeen, tosin ihan vaan kevyesti jumppaamassa. Välillä oon miettiny, et enkö tehnyt töitä tarpeeks lujasti vai palautuuko toiset vaan paljon nopeammin kuin toiset? Mitään masennusta tai edes pientä alakuloa ei ole ollut havaittavissa. En oo myöskään sairastellut yhtään.*koputtaa puuta*
Tällaista ajatuksen virtaa tällä suunnalla.
Carita, tuo voipi olla ihan vaan ylirasitusta kisojen ja mahdollisesti muiden asioiden aiheuttaman stressin takia ja nyt, kun ne on ohi niin keho muistuttaa äärikäytöstä. Anna aikaa. Ota rennosti eläkä vertaa itteäsi muihin. Jos toiset jaksavat innostuneena mennä porskuttaa eteenpäin niin älä välitä siitä.
Hyvä vaan jos tajusit kuunnella sitä kroppaa, etkä jatkanu muiden mahdollisen painostuksen alla eteenpäin. Vaikka sitä treenimotivaatiota olisi sitä kautta saattanut löytyä niin se olisi sitten kostautunut myöhemmin ja ehkä vielä pahemmin.
Elä yritä väkisin. Kisoja kyllä tulee ja menee.
Kiitos Joni sanoistasi :). Olen ottanut suht rennosti kroppaani kuunnellen. Treeni kulkee nyt aika kivasti ja ihana huomata voimien paluun. Iso huolenaiheeni on kuitenkin alati temppuileva vatsani. Se ei oikein tahdo tottua normiruokailuun ja normisafkoihin. Olen aika pulassa sen kanssa. Vatsa on kuin ilmapallo ja jatkuvasti todella kipeä :(.
vBulletin® v3.8.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.